Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2019

19. Muut veronluonteiset tulotPDF-versio

(03.) Ratavero

Selvitysosa:Momentti ja sen tuloarvio ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2018 talousarvio 4 870 000
2017 tilinpäätös 4 771 409

04. Eräät viestinnän maksut

Momentille arvioidaan kertyvän 21 726 000 euroa.

Selvitysosa:Tietoyhteiskuntamaksu 4 000 000 euroa sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu 930 000 euroa perustuvat tietoyhteiskuntakaareen (917/2014). Postitoiminnan valvontamaksu 1 300 000 euroa perustuu postilakiin (415/2011). Varmennemaksu 240 000 euroa perustuu lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista (617/2009). Edellä mainittuja maksuja arvioidaan kertyvän yhteensä 6 470 000 euroa. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.01 määrärahan mitoituksessa.

Toimilupamaksu, yhteensä 13 456 000 euroa, perustuu eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista annettuun lakiin (462/2009). Liikenne- ja viestintävirasto perii 700 megahertsin taajuusalueella vuonna 2016 toteutetun huutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Toimilupamaksut tuloutetaan tasaerissä toimilupakauden viiden ensimmäisen vuoden aikana. Samoin Liikenne- ja viestintävirasto perii vuonna 2009 toteutetun huutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Lisäksi momentille arvioidaan kertyvän tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 288 §:n perusteella perittäviä markkinaehtoisia taajuusmaksuja 1 800 000 euroa.


2019 talousarvio 21 726 000
2018 talousarvio 20 369 000
2017 tilinpäätös 42 041 944

05. Eräät liikenteen maksut

Momentille arvioidaan kertyvän 25 985 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain muuttamisesta.

Lentoliikenteen valvontamaksu 11 332 000 euroa perustuu lakiin lentoliikenteen valvontamaksusta (1249/2005). Katsastustoiminnan valvontamaksu 6 903 000 euroa perustuu lakiin katsastustoiminnan valvontamaksusta (960/2013). Kaupunkiraideliikenteen valvontamaksu, 40 000 euroa, perustuu lakiin kaupunkiraideliikenteestä (1412/2015). Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.01 määrärahan mitoituksessa. Tieliikenteen liikenneturvallisuusmaksu 7 710 000 euroa perustuu lakiin liikenneturvallisuusmaksusta (471/2016). Tästä toiminnasta aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.41 määrärahan mitoituksessa.


2019 talousarvio 25 985 000
2018 I lisätalousarvio -1 390 000
2018 talousarvio 28 900 000
2017 tilinpäätös 27 830 502

06. Väylämaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 48 400 000 euroa.

Selvitysosa:Väylämaksu perustuu väylämaksulakiin (1122/2005), jonka perusteella Suomen vesialueella kauppamerenkulkua harjoittavasta aluksesta suoritetaan valtiolle väylämaksua.

Väylämaksun puolitusta jatketaan vuosina 2019—2020. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen väylämaksulain muuttamisesta. Vuoden 2019 arvio väylämaksukertymästä perustuu vuoden 2018 toteutuma-arvioon 47,9 milj. euroa. Tämän lisäksi vuonna 2019 liikenteen määrän on arvioitu kasvavan 2,2 %, mikä korottaa tulokertymää n. 1,1 %.


2019 talousarvio 48 400 000
2018 talousarvio 47 400 000
2017 tilinpäätös 47 366 426

08. Öljyjätemaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Maksu perustuu öljyjätemaksusta annettuun lakiin (894/1986). Maksun suuruus on 5,75 senttiä voiteluöljykilolta. Öljyjätemaksulla rahoitettavat vastaavat menot on budjetoitu momenteille 35.10.60 ja 65.


2019 talousarvio 4 000 000
2018 talousarvio 4 000 000
2017 tilinpäätös 3 767 616

09. Muut verotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 6 000 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille tuloutetaan kaikki sellaiset verot ja veronluonteiset tulot, joiden osalta ei ole katsottu kertymän vähäisyyden vuoksi tarpeelliseksi pitää omaa tulomomenttia. Momentille kertyy lähinnä ennen vuotta 2014 voimassa olleiden veroperusteiden mukaisia veroja ja maksuja.

Momentille tuloutetaan myös lakiin säätiön valvontamaksusta (1048/2013) ja lakiin tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista (1512/2015) perustuvat tulot. Näillä maksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.40.03.


2019 talousarvio 6 000 000
2018 talousarvio 6 000 000
2017 tilinpäätös 4 611 230

10. Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut ja Perämeren tuulivoima-alueella perittävä tuulivoimamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 3 830 000 euroa.

Selvitysosa: Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut perustuvat lakiin sähkö- ja maakaasuverkkomaksuista (950/2012). Verkkomaksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.60.01.

Perämeren tuulivoima-alueelta perittävä tuulivoimamaksu perustuu lakiin tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013).


2019 talousarvio 3 830 000
2018 talousarvio 3 795 000
2017 tilinpäätös 3 756 601

11. Rahoitusvakausviraston hallintomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 3 953 000 euroa.

Selvitysosa:Maksu perustuu Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annettuun lakiin (1197/2014). Momentille tuloutetaan Rahoitusvakausviraston luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä perimät hallintomaksut, joilla katetaan viraston toiminnasta aiheutuvat kulut.

Vastaavat menot on budjetoitu momentille 28.92.03.


2019 talousarvio 3 953 000
2018 talousarvio 2 947 000
2017 tilinpäätös 2 277 876

12. Säteilytoimintavero

Momentille arvioidaan kertyvän 2 271 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot ovat säteilylaissa tarkoitettuja valvontamaksuja.

Säteilyturvakeskuksen perimät veroluonteiset valvontamaksut perustuvat tarkastustoiminnan toteutuneisiin kustannuksiin pohjautuvaan kustannusarvioon. Veron määrää tarkistetaan tarvittaessa kustannustason muuttuessa.


2019 talousarvio 2 271 000