Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan vuoden 2017 talousarvioesitystä (HE 134/2016 vp) täydentävä hallituksen esitys. Täydentävä esitys voidaan antaa, koska valtiovarainvaliokunta ei ole vielä antanut mietintöään 15.9.2016 annetusta hallituksen esityksestä vuoden 2017 talousarvioksi.

Talouden näkymät

Vuoden 2017 kasvuksi ennustetaan 0,9 %. Kasvun taustalla on investointien positiivinen kehitys ja yksityinen kulutus. Yksityiset investoinnit kehittyvät suotuisasti, kone- ja laiteinvestoinnit lisääntyvät ja T&K-investoinnit kääntyvät nousuun. Yksityisen kulutuksen määrän kasvu hidastuu hieman, 0,7 prosenttiin. Lyhyellä aikavälillä kotimaisen kysynnän kehitys ylläpitää talouskasvua, mutta se ei kuitenkaan riitä luomaan edellytyksiä ennakoitua nopeammalle kasvulle. Viennin kehitys jää edelleen maailmankauppaa vaisummaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen kansainvälisessä kaupassa jatkuu. Suomen taloudellinen tilanne on heikko ja vielä suurempien haasteiden edessä kuin aikaisemmin on arvioitu. Työllisten määrä lisääntyy 0,3 % ja työttömyysasteen arvioidaan laskevan 8,8 prosenttiin. Työllisyysasteen arvioidaan puolestaan nousevan 68,8 prosenttiin. Kuluttajahintojen nousu kiihtyy 1,1 prosenttiin.

Tuloarviot

Arviota veroista ja veronluonteisista tuloista ehdotetaan korotettavaksi 99 milj. eurolla ja sekalaisten tulojen arviota 58 milj. eurolla. Vuonna 2016 ansio- ja pääomatuloista maksettujen verojen kertymä on kehittynyt aiemmin arvioitua myönteisemmin. Tämän seurauksena ansio- ja pääomatuloverojen tuloarviota korotetaan 100 milj. eurolla v. 2017. Sekalaisten tulojen arviossa on lisäyksenä otettu huomioon uuden rahapeliyhtiön tuotoista hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen kohdennettava 39 milj. euron osuus.

Määrärahat ja tasapaino

Varsinaisten tulojen 157 milj. euron lisäys ja määrärahojen 219 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2017 täydentävä talousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 62 milj. eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2017 arvioidaan 5,5 mrd. euroa. Valtionvelan määrän arvioidaan olevan vuoden 2017 lopussa n. 111 mrd. euroa, mikä on n. 51 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Vaalikauden kehys

Vuoden 2017 kehystasoa tarkistetaan vastaamaan kehyksen hinta- ja rakennemuutoksia jäljempänä olevan taulukon mukaisesti n. 34 milj. eurolla. Tarkistusten jälkeinen menokehys vuodelle 2017 on 44 850 milj. euroa.

Täydentävän talousarvioesityksen jälkeen kehykseen luettavien menojen taso on 44 510 milj. euroa. Näin ollen vuoden 2017 jakamaton varaus on n. 40 milj. euroa, minkä lisäksi v. 2017 on käytettävissä 300 milj. euron lisäbudjettivaraus.

Kehyksen hinta- ja rakennemuutokset, milj. euroa

Momentti Asia 2017
     
  Tarkennuksia kilpailukykysopimuksen vaikutuksissa: -1,164 me momentilla 29.10.30, -0,315 me mom. 29.10.31, -4,935 me mom. 29.20.30 ja 33,0 me mom. 33.30.60 26,6
32.20.42 INKA-ohjelman rahoituksen uudelleenbudjetointi 1,8
33.10.54 Kertaluonteisen eläketuen johdosta kehyksen ulkopuoliset asumistukimenot vähenevät saajien siirtyessä eläkkeensaajan asumistuen piiriin 6,2
33.10.54, 33.10.57 Tarkennuksia opiskelijoiden asumistuen siirtämisessä yleisen asumistuen piiriin. Siirto lisää kehyksen ulkopuolisia menoja nettona 108,2 milj. euroa v. 2017. 3,8
33.20.52 Muutos eläketuen johdosta tehtävässä korjauksessa, uudistuksen voimaantulo 1.6.2017 -3,2
Yhteensä   34,2

Sotilaallinen kriisinhallinta

Sotilaallisen kriisinhallinnan määrärahoihin ehdotetaan yhteensä 16,8 milj. euron lisäystä. Lisäyksestä 15,8 milj. euroa aiheutuu Libanonin UNIFIL-operaation laajentamisesta 160 sotilaalla ajalle 1.4.2017—31.8.2018. Kriisinhallintaan liittyviin tuloarvioihin ehdotetaan 3 milj. euron korotusta.

Poliisi

Supolle ehdotetaan 1,5 milj. euron lisäystä väkivaltaisten ääriliikkeiden laittomaan toimintaan vaikuttamiseen. Poliisille ehdotetaan 8,5 milj. euron lisäystä, joka kohdennettaisiin mm. Keskusrikospoliisille ja paikallispoliisille väkivaltaisten ääriliikkeiden laittomaan toiminnan torjumiseksi sekä torjuntaan tarvittaviin varustehankintoihin.

Kuntien tukeminen

Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ehdotetaan nettomääräisesti 55 milj. euron lisäystä. Valtionosuutta lisäävät eräiden talousarvioesitykseen liittyvien hallituksen esitysten vaikutusarvioiden tarkentuminen, jonka lisäksi vanhustenhuollon laatusuosituksen uudistuksen ei arvioida tuottavan säästöä vielä v. 2017. Kuntien yhdistymisavustuksiin ehdotetaan 1,1 milj. euron lisäystä. Yhdistymisiä arvioidaan tapahtuvan kolme v. 2017.

Sotilastapaturmalain muutokset

Sotilastapaturmalain muutosten aiheuttamiin korvausmenojen lisäyksiin ehdotetaan 0,8 milj. euron lisäystä. Hallitus on antanut eduskunnalle täydentävään talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta, tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävissä ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 20 §:n muuttamisesta. Lisäksi muutoksen aiheuttamiin tietojärjestelmäkustannuksiin ehdotetaan 0,35 milj. euron kertaluonteista lisäystä Valtiokonttorille.

Suomalais-venäläinen koulu

Opetushallitukselle ehdotetaan myönnettäväksi valtuus tehdä suomalais-venäläisen koulun väliaikaisista tilajärjestelyistä aiheutuva vuokrasopimus vuodesta 2017 alkaen siten, että koulun vuokramenot vuosina 2017—2022 ovat vuositasolla yhteensä enintään 1,1 milj. euroa. Väliaikaiset tilat otettaisiin käyttöön elokuussa 2017 ja niistä aiheutuva määrärahan lisätarve olisi 0,2 milj. euroa v. 2017.

Liikennehankkeet

Raide-Jokeri pikaraitiotien rakentamisen avustamiseen välillä Helsingin Itäkeskus—Espoon Keilaniemi ehdotetaan enintään 84 milj. euron valtuutta ja Tampereen raitiotien rakentamisen avustamiseen (1. ja 2. vaihe) ehdotetaan enintään 71 milj. euron valtuutta. Valtionavustusten myöntöpäätösten edellytyksenä on, että kaupungit sitoutuvat MAL-sopimuksen 2016—2019 tavoitteisiin tonttitarjonnan ja asuntotuotannon lisäämiseksi.

Pori—Mäntyluoto rataosan sähköistykseen ehdotetaan 5,7 milj. euron valtuutta. Lisäksi Porin kaupunki rahoittaa hanketta 1,4 milj. eurolla. Hankkeen tavoitteena on parantaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, metalliteollisuuden kilpailukykyä ja vähentää kuljetusten aiheuttamia haitallisia päästöjä.

Maahanmuutto

Joutsenon vastaanottokeskuksen säilöönottokapasiteetin tilapäisen laajentamisen menoihin ehdotetaan 981 000 euroa.

Maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitusjärjestelmän muutoksen johdosta ehdotetaan yhteensä 8,8 milj. euron määräaikaista ylimääräistä avustusta. Avustuksella kompensoidaan opetuksen järjestäjän aloitetuista koulutuksista v. 2017 muutoin saamatta jäävää rahoitusta. Samalla maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan ja aikuisten perusopetuksen määrärahatarve on alentunut 17,6 milj. eurolla suoritemäärätietojen ja -arvioiden tarkentumisen johdosta.

Kotouttamisen kuntakorvauksiin ehdotetaan 11,3 milj. euron lisäystä, josta 10,8 milj. euroa aiheutuu oleskeluluvan saavien turvapaikanhakijoiden aiempaan suuremmasta määrästä ja 0,5 milj. euroa kuntien korkeammista toimeentulomenoista, kun ulkomaalaislain perusteella oleskeluluvan saaneille on tarkoitus maksaa 1.1.2017 alkaen työmarkkinatuen sijaan kotoutusmistukea.

Terrafame Group Oy:n pääomittaminen ja valtiontakaus Terrafame Oy:lle

Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamiseen ehdotetaan 100 milj. euron määrärahaa. Toiminta Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksella ja metallien jalostuslaitoksessa on edennyt vuoden 2016 aikana hyvin ja ympäristöturvallisuus on saatu varmistettua valtio-omistajan tavoitteen mukaisesti. Määrärahalla arvioidaan katettavan toiminnan kustannukset loppukesään 2017 saakka ja sen turvin voidaan jatkaa neuvotteluja kaivostoiminnan omistuspohjan laajentamiseksi.

Ehdotetaan enintään 107 milj. euron suuruisen valtiontakauksen myöntämistä Terrafame Oy:lle jätteen käsittelytoiminnan osalta asetettavien ympäristövakuuksien vastavakuudeksi. Valtiontakauksen tavoitteena on mahdollistaa ympäristösuojelulain mukaisten vakuuksien asettaminen ympäristöluvan mukaisesti. Ympäristönsuojelulain mukaan kaivoksen toiminnanharjoittajan on asetettava vakuus sen varmistamiseksi, että jätehuolto, seuranta, tarkkailu ja toiminnan lopettaminen tai sen jälkeen tarvittavat toimet hoidetaan asianmukaisesti.

Pientuloisten maksukevennyksen laajennus

Valtion osuutta sairausvakuutuslaista johtuvista menoista ehdotetaan lisättäväksi 33 milj. eurolla. Määrärahan tarve selittyy kilpailukykysopimukseen liittyvällä pienituloisten maksukevennyksen laajentamisella.

Työttömyysturva

Valtionosuutta peruspäivärahasta ehdotetaan lisättäväksi 9 milj. eurolla. Tämä aiheutuu palkansaajien työttömyysvakuutusmaksun tuoton tarkentumisesta. Työmarkkinatuen rahoitukseen ehdotetaan 3,2 milj. euron lisäystä eläketukilain voimaantulon tarkentumisen vuoksi.

Asumistuki

Asumistuen rahoitukseen varattua määrärahaa ehdotetaan vähennettäväksi yhteensä 12,1 milj. eurolla. Tästä 6,2 milj. euroa aiheutuu eläketukilain perusteella eläkkeelle pääsevien pitkäaikaistyöttömien siirtymisestä eläkkeensaajien asumistuen piiriin. Vastaavasti eläkkeensaajien asumistuen kustannuksiin ehdotetaan tästä syystä lisättäväksi 6,9 milj. euroa. Vähennyksestä 5,4 milj. euroa aiheutuu yleiseen asumistukeen tehtävistä muutoksista liittyen opiskelijoiden siirtymiseen yleisen asumistuen piiriin. Loput 0,5 milj. euroa aiheutuu maksullisilla linjoilla opiskelevien, oppilaitoksen asuntoloissa asuvien opiskelijoiden jäämisestä edelleen opintotuen asumislisän piiriin. Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintakuluihin ehdotetaan 2 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu opiskelijoiden siirtymisestä yleisen asumistuen piiriin.

Hallinnon palveluiden digitalisointi

Rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatio -hankkeeseen (KIRADIGI) ehdotetaan 4 milj. euroa siirtona valtiovarainministeriön pääluokan hallinnon palveluiden digitalisoinnin tuen määrärahasta. Hankkeen tavoitteena on harmonisoida tiedonhallintaa, karsia digitalisaatiota hidastavia säädöksiä ja käynnistää käytännön kokeiluhankkeita. Kiinteistö- ja rakentamisala osallistuu myös hankkeen kustannuksiin.

Samoin siirtona valtiovarainministeriön pääluokan hallinnon palveluiden digitalisoinnin tuen määrärahasta ehdotetaan 1,8 milj. euroa Kemikaalitiedon digitaalisen hallinnan hankkeeseen (KemiDigi). Kemikaalitiedon hallinta keskitetään kansalliseen palveluarkkitehtuuriin tukeutuvaan KemiDigi-tietovarantoon, mikä helpottaa ja yksinkertaistaa erilaisia lupa- ja ilmoitusmenettelyjä ja raportointivelvoitteita sekä tukee valvontaa.

Eräitä muita muutoksia

Oikeusministeriön hallinnonalalla Oikeusrekisterikeskukselle ehdotetaan 210 000 euron lisäystä WinCapita-asioiden korvausvaatimusten käsittelyyn.

Valtiovarainministeriön hallinnonalalla tulorekisterihankkeelle ehdotetaan 5 milj. euroa siirtona tuottavuusmäärärahamomentilta.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen määrärahaa ehdotetaan vähennettäväksi 7,5 milj. eurolla vastaavansuuruisen lisäyksen sisältyessä määrärahan aikaistuksena hallituksen esitykseen vuoden 2016 kolmanneksi lisätalousarvioksi. Tenojoen kaikuluotainseurannan toteuttamiseen ehdotetaan 0,49 milj. euron lisäystä. Maatilatalouden kehittämisrahastoon osana hallituksen kärkihankkeita tehtävien siirtojen jaksotusta ehdotetaan muutettavaksi.

Perusväylänpitoon osana hallituksen kärkihankkeita tehtävästä lisäyksestä ehdotetaan 13 milj. euroa siirrettäväksi vuodelle 2018.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kärkihankkeen määrärahaa ehdotetaan vähennettäväksi 6,31 milj. eurolla.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla EU-rakennerahastojen myöntämisvaltuuteen ehdotetaan 10,1 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu komission tekemästä tarkennuksesta Suomen vuosien 2014—2020 rakennerahasto-ohjelmaan. ELY-keskuksista siirretään innovaatio- ja keksintötoimintaa sekä pieniä energiatukia koskevat tehtävät Innovaatiorahoituskeskus Tekesiin, mistä johtuen ELY-keskusten toimintamenoista ehdotetaan siirrettäväksi 7,0 milj. euroa Innovaatiorahoitus Tekesin toimintamenoihin. Julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin ehdotetaan 2,3 milj. euron lisäystä käytettäväksi Euroopan Globalisaatiorahastohankkeisiin (Nokia 3 ja Microsoft 2) sisältyvien työvoimakoulutusten kansalliseen rahoitusosuuteen. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenoihin ehdotetaan 2 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu edunsaajarekisterin perustamisen kustannuksista.

Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta ehdotetaan siirrettäväksi 1,2 milj. euroa sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan. Siirto aiheutuu omaehtoisten opintojen tukiajan keston pidentämisestä 24 kk:sta 48 kk:een oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen suorittamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla valtion osuutta kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista ehdotetaan vähennettäväksi 16,9 milj. eurolla. Muutos aiheutuu eläketukilain voimaantulon ja vaikutusten tarkentumisella.

Ympäristöministeriön hallinnonalalla asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustusten myöntäminen siirtyy 1.1.2017 kunnilta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tehtäväksi. Siirron mukainen nettosäästö kunnille olisi arvion mukaan 3,5—4 milj. euroa. Siirron alkuvaiheeseen siirtymäkauden rahoitukseksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle ehdotetaan kahden henkilötyövuoden lisäystä, yhteensä 140 000 euroa.

Maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun osoitettuja määrärahoja ehdotetaan koottavaksi yhdelle momentille valtiovarainministeriön pääluokkaan.

Käsiteltävänä olevat ja nyt ehdotettavat määrärahojen muutokset pääluokittain, euroa

  Pääluokka Hallituksen
esitys
talousarvioksi
Täydentävä
esitys
Yhteensä
         
21. Eduskunta 179 988 000 - 179 988 000
22. Tasavallan presidentti 13 729 000 - 13 729 000
23. Valtioneuvoston kanslia 210 391 000 739 000 211 130 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 066 939 000 12 148 000 1 079 087 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 915 834 000 413 000 916 247 000
26. Sisäministeriön hallinnonala 1 508 153 000 10 832 000 1 518 985 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 824 125 000 4 894 000 2 829 019 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 16 967 305 000 59 568 000 17 026 873 000
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 6 772 812 000 -25 832 000 6 746 980 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 545 240 000 34 803 000 2 580 043 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 3 235 870 000 -14 006 000 3 221 864 000
32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 2 928 060 000 122 888 000 3 050 948 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 14 580 451 000 8 221 000 14 588 672 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 180 069 000 4 135 000 184 204 000
36. Valtionvelan korot 1 307 510 000 - 1 307 510 000
Yhteensä 55 236 476 000 218 803 000 55 455 279 000

Käsiteltävänä olevat ja nyt ehdotettavat tuloarvioiden muutokset osastoittain, euroa

  Osasto Hallituksen
esitys
talousarvioksi
Täydentävä
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 41 564 184 000 99 000 000 41 663 184 000
12. Sekalaiset tulot 5 240 658 000 57 710 000 5 298 368 000
13. Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset 2 484 964 000 - 2 484 964 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 459 241 000 - 459 241 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 49 749 047 000 156 710 000 49 905 757 000
       
15.03.01 Nettolainanotto ja velanhallinta 5 487 429 000 62 093 000 5 549 522 000
Yhteensä 55 236 476 000 218 803 000 55 455 279 000