Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              20. Perusväylänpito
              70. Jäänmurtajan hankinta
              78. Eräät väylähankkeet
              79. Elinkaarirahoitushankkeet
         50. Tutkimus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 391 041 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin menoihin

2) sijoitusmenomomenteilta rahoitettavien investointihankkeiden hankesuunnittelusta aiheutuviin menoihin ennen kuin hankkeen aloittamisesta tehdään päätös valtion talousarvion yhteydessä.

Valtuus

Valtuus tehdä sitoumuksia uusiin väylähankkeisiin:

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia alla olevassa taulukossa yksilöityihin hankkeisiin siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja enintään taulukossa mainittu määrä (sitoumuksista valtiolle aiheutuvien menojen enimmäismäärä):

Uudet väylähankkeet

Sitoumuksista valtiolle aiheutuvien menojen enimmäismäärä (euroa)
   
Vt 4 Rovaniemen kohta 25 000 000
Vt 5 Mikkelin kohta 27 000 000
Mt 101 Kehä I parantaminen 32 000 000

Valtuus tehdä sitoumuksia aiempina varainhoitovuosina päätettyihin väylähankkeisiin:

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia alla olevassa taulukossa yksilöityihin, aiemmissa talousarvioissa päätettyihin hankkeisiin siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja aiemmin tehdyt sitoumukset mukaan lukien enintään taulukossa mainittu määrä (sitoumuksista valtiolle aiheutuvien menojen enimmäismäärä, ml. aiempina varainhoitovuosina tehtyjen sitoumusten aiheuttamat menot):

Aiempina varainhoitovuosina päätetyt väylähankkeet

Sitoumuksista valtiolle aiheutuvien menojen enimmäismäärä (euroa)
   
Tiehankkeet  
Vt 6 Lappeenranta—Imatra 177 000 000
Kt 51 Kirkkonummi—Kivenlahti 80 000 000
Vt 5 Päiväranta—Vuorela 90 000 000
Vt 6 Joensuun kohta 47 100 000
E18 Haminan ohikulkutie 180 000 000
Vt 8 Sepänkylän ohikulkutie 55 000 000
Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie 63 000 000
E18 Koskenkylä—Kotka erillishanke 33 000 000
Vt 8 Turku—Pori 102 500 000
Länsimetron liityntäyhteydet 14 500 000
   
Ratahankkeet  
Kehärata 474 000 000
Pohjanmaan rata: Hanke Seinäjoki—Oulu palvelutason parantaminen II-vaihe, loppuunsaattaminen ja hanke Kokkola—Ylivieska 2. raide yhdistetään Pohjanmaan rata -hankkeeksi. 654 000 000
   
Vesiväylähankkeet  
Pietarsaaren meriväylä 11 400 000
Uudenkaupungin meriväylä 11 000 000

Selvitysosa:Momentille budjetoidaan kaikki valtion suoralla talousarviorahoituksella toteutettavien väylähankkeiden määrärahat. Hankkeiden ulkopuoliset rahoitusosuudet otetaan huomioon momentilla 12.31.10. Ulkopuolisella rahoitusosuudella tarkoitetaan muiden tahojen osallistumista valtion vastuulle kuuluvien väylähankkeiden rahoittamiseen.

Hanke-erittely

  Hyväksytty Valmis liikenteelle Sopimusvaltuus
milj. €
Ulkopuolisen rahoituksen osuus sopimusvaltuudesta
milj. €
Arvioitu käyttö
milj. €
Määräraha v. 2014
milj. €
Rahoitustarve myöhemmin
milj. €
               
Käynnissä olevat väylähankkeet              
Tiehankkeet              
Vt 6 Lappeenranta—Imatra TA 2007 2011 177,0   168,9 1,1 7,0
Kt 51 Kirkkonummi—Kivenlahti TA 2007 2013 80,0   72,9 7,1 -
Vt 5 Päiväranta—Vuorela LTA I 2009 2014 90,0   86,3 3,7 -
Vt 6 Joensuun kohta LTA I 2009 2012 47,1 2,1 46,0 1,1 -
E18 Haminan ohikulkutie TA 2011 2015 180,0   120,2 37,7 22,1
Vt 8 Sepänkylän ohikulkutie TA 2011 2014 55,0   43,9 7,1 4,0
Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie TA 2011 2016 63,0   12,8 18,3 31,9
E18 Koskenkylä—Kotka erillishanke TA 2012 2015 33,0 15,5 4,0 17,0 12,0
Vt 8 Turku—Pori LTA 2013 2018 102,5 2,5 5,5 20,0 77,0
Länsimetron liityntäyhteydet LTA 2013 2015 14,5 1,4 - 8,0 6,5
               
Ratahankkeet              
Kehärata TA 2009/LTA 2013 2015 474,0 22,5 392,4 77,3 4,3
Pohjanmaan rata TA 2011/LTA III 2011 2017 654,0   248,0 156,2 249,8
               
Vesiväylähankkeet              
Pietarsaaren meriväylä TA 2009 2015 11,4   4,8 3,4 3,2
Uudenkaupungin meriväylä TA 2011 2014 11,0   6,0 5,0 -
               
Yhteiset väylähankkeet              
Pisara-radan suunnittelu TA 2012 2016   6,8 17,0 10,0 13,0
Muu kehittämisen hankesuunnittelu         15,0 5,0 -
Keskeneräiset väylähankkeet yhteensä     1 992,5 50,8 1 243,7 378,0 430,8
               
Uudet väylähankkeet              
Vt 4 Rovaniemen kohta TA 2014 2016 25,0 2,0 - 5,0 20,0
Vt 5 Mikkelin kohta TA 2014 2017 27,0 3,0 - 2,0 25,0
Mt 101 Kehä I parantaminen TA 2014 2018 32,0   - 6,0 26,0
Uudet väylähankkeet yhteensä     84,0 5,0 - 13,0 71,0
Keskeneräiset ja uudet väylähankkeet yhteensä     2 076,5 55,8 1 243,7 391,0 501,8

Keskeneräisistä hankkeista aiheutuu menoja yhteensä 1 992,5 milj. euroa, josta ulkopuolisten rahoitusosuus on 44 milj. euroa. Vuoden 2013 loppuun mennessä arvioidaan hankkeiden määrärahojen kumulatiiviseksi käytöksi 1 211,7 milj. euroa. Vuonna 2014 momentin mitoituksessa on otettu huomioon menoja varten 363 milj. euroa. Uusista hankkeista aiheutuu valtiolle menoja yhteensä 84 milj. euroa, josta ulkopuolisten rahoitusosuus on 5 milj. euroa. Vuonna 2014 momentin mitoituksessa on otettu huomioon menoja varten 13 milj. euroa. Väylähankkeiden suunnittelusta aiheutuu menoja yhteensä 15 milj. euroa.

Momentin 391,0 milj. euron määrärahasta on valtion rahoitusosuutta 380,6 milj. euroa. Ulkopuoliset rahoitusosuudet hankkeista ovat 10,49 milj. euroa, jotka on otettu huomioon momentilla 12.31.10.

Pohjanmaan rata

Aikaisemmissa talousarvioissa myönnetyt sopimusvaltuudet hankkeen Seinäjoki—Oulu palvelutason parantaminen II-vaihe loppuunsaattaminen määrältään 344 milj. euroa sekä hankkeen Kokkola—Ylivieska 2. raide määrältään 310,0 milj. euroa yhdistetään Pohjanmaan rata -hankkeeksi. Liikennevirastolle myönnetään oikeus saada tehdä sopimuksia hankkeen Pohjanmaan rata toteuttamiseksi siten, että niistä aiheutuu menoja valtiolle enintään 654,0 milj. euroa. Liikennevirasto saa vuonna 2014 tehdä sopimuksia hankkeen Pohjanmaan rata toteuttamiseksi siltä osin kuin Seinäjoki—Oulu palvelutason parantaminen II-vaihe loppuunsaattaminen ja Kokkola—Ylivieska 2. raide -hankkeiden valtuuksia ei ole käytetty. Hankkeet yhdistetään synergiaedun turvaamiseksi ja liikenteelle aiheutuvien viiveiden minimoimiseksi. Hankkeen suurin riski on töiden ja junaliikenteen yhteensovituksen epäonnistuminen. Yhteensovituksella pystytään vaikuttamaan vuosittain tehtävän työn volyymiin ja junaliikenteelle aiheutuvien viiveiden määrään. Riskin hallinnalla varmistetaan ratahankkeen valmistuminen suunnitellussa aikataulussa ja minimoidaan henkilö- ja tavaraliikenteelle aiheutuvat viiveet. Kahden samalla rataosalla olevan hankkeen yhdistämistä puoltaa töiden ajoittumisten yhteensovittaminen liikenteen alaisella radalla, mikä vaikuttaa hankkeiden vuosittaiseen rahoitustarpeeseen.

Uusien hankkeiden perusteluna esitetään seuraavaa:

Vt 4 Rovaniemen kohta

Hankkeessa parannetaan työ- ja asiointimatkojen sekä kaivostoiminnan rikastekuljetusten sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tiivistetään kaupunkirakennetta. Hankkeessa jatketaan valtatien kaksiajoratainen osuus Oijustielle asti sekä toteutetaan Oijustien ja Vierustien eritasoliittymät, meluntorjuntaa ja kevyen liikenteen järjestelyjä sekä parannetaan katuja ja katuliittymiä. Hankkeen kustannusarvio on 25,0 milj. euroa (MAKU-indeksi 150, 2005=100), josta valtion rahoitusosuus on 23,0 milj. euroa.

Vt 5 Mikkelin kohta

Valtatiellä 5 Pitkäjärven ja Visulahden välinen osuus täydennetään nelikaistaiseksi tieksi, eritasoliittymiä parannetaan sekä rakennetaan pohjavesisuojauksia ja meluntorjuntaa. Hanke poistaa valtatien liikenteen kapasiteettiongelmat vilkkaimmin liikennöidyiltä kohdilta Mikkelissä. Hankkeen kustannusarvio on 27,0 milj. euroa (MAKU-indeksi 150, 2005=100), josta valtion rahoitusosuus on 24,0 milj. euroa.

Mt 101 Kehä I parantaminen

Kehä I:n toimivuutta parannetaan toteuttamalla ensi vaiheessa Kivikon eritasoliittymä ja toisessa vaiheessa Espoon rajan ja Vihdintien väliset lisäkaistat, joukkoliikennejärjestelyt ja meluesteet sekä Hämeenlinnan väylän eritasoliittymää täydentävät lisärampit ja meluesteet. Hankkeen kustannusarvio valtion töiden osalta on 32,0 milj. euroa (MAKU-indeksi 150, 2005=100). Lisäksi Helsingin kaupunki toteuttaa oma työnään Kivikon eritasoliittymän ja siihen kuuluvat katujärjestelyt (25 milj. euroa). Hanke vähentää ruuhkia, vähentää vakavia onnettomuuksia sekä parantaa joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. Kaupunki vastaa Kivikon eritasoliittymän toteuttamisesta, josta valtio rahoittaa oman osuutensa 10 milj. euroa vuosina 2014—2015. Kivikon eritasoliittymän toteuttaminen on edellytys Kehä I:n viereen rakennettavien asuintalojen käyttöönotolle. Muut hankkeen osuudet valtio toteuttaa vuosina 2016—2018.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2014 2015 2016 2017— Yhteensä vuodesta 2014 lähtien
           
Keskeneräiset väylähankkeet 363 041 254 010 81 505 82 770 781 326
Uudet väylähankkeet 13 000 12 000 36 000 23 000 84 000
Väylähankkeet yhteensä 376 041 266 010 117 505 105 770 865 326

Aikaisempien vuosien valtuuksia arvioidaan uusittavan noin 269 milj. euroa. Uusittavilla valtuuksilla tarkoitetaan vuoden 2013 lopussa olevien käyttämättömien valtuuksien määrää.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hamina-Vaalimaa (siirto momentille 31.10.79) -3 000
Pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjaukset (siirto momentille 31.10.20) -5 000
Raakapuuterminaalit (siirto momentille 31.10.20) -5 000
Tie-, meri- ja rataliikenteen ohjausjärjestelmien uusiminen (siirto momentille 31.10.20) -16 000
Väylähankkeiden määrärahatarpeiden muutos 58 341
Yhteensä 29 341

2014 talousarvio 391 041 000
2013 I lisätalousarvio 5 586 000
2013 talousarvio 361 700 000
2012 tilinpäätös 454 525 000