Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2011

3. Talousarvioesityksen talouspoliittiset lähtökohdat ja tavoitteetPDF-versio

3.1. Finanssipolitiikka

Suomea kohdannutta historiallisen syvää taantumaa on hoidettu suunnitelmallisesti. Talouskriisin aikana finanssipolitiikan mitoituksessa on korostunut huoli työllisyydestä ja taloudellisesta toimeliaisuudesta. Hallitus on vastannut nopeasti heikentyneeseen taloustilanteeseen elvyttävillä toimenpiteillä, joilla on pidetty yllä kuluttajien luottamusta. Valitun talouspolitiikan linjan ansiosta työttömyys on selvästi alhaisempaa kuin se olisi voinut pelkästään bruttokansantuotteen voimakkaan supistumisen perusteella olla.

Vuonna 2010 julkisen talouden alijäämän suhteessa bruttokansantuotteeseen arvioidaan ylittävän Euroopan unionin kasvu- ja vakaussopimuksessa asetetun kolmen prosentin alijäämärajan. Hallituksen tavoitteena on, että Suomen julkinen talous palaa euroalueen ensimmäisten maiden joukossa Euroopan unionin vakauskriteerien mukaiseen kuntoon.

Hallitus sitoutuu vastuulliseen ja pitkäjänteiseen finanssipolitiikkaan. Hallitus jatkaa Vanhasen II hallituksen ohjelmassa sovitun mukaista kehysmenettelyä ja noudattaa toukokuussa 2007 vahvistettua vaalikauden kehystä. Hallituksella on valmius kehysten sisäisiin siirtoihin kasvun ja työllisyyden edistämiseksi.

Määräaikaisten tai kertaluonteisten elvytystoimien vaikuttavuus ja kustannukset kohdentuvat pääosin vuosille 2009—2011. Näiden toimien osalta ei tarvita erillisiä irtaantumisia koskevia päätöksiä. Vuosien 2010 ja 2011 aikana otetaan ensimmäiset askeleet kohti julkisen talouden tasapainottamista. Sovittujen arvonlisäveron, energiaverojen, makeis- ja virvoitusjuomaverojen sekä jäteveron korottamisen myötä finanssipolitiikka on muuttumassa elvyttävästä kiristävään suuntaan.

Hallitus laatii kahdelle tulevalle vaalikaudelle ulottuvan suunnitelman julkisen talouden vakauttamiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi saatuaan käyttöönsä kolmikantaisesti tehtävän Kestävän talouskasvun ja työllisyyden -ohjelman valmistelun tulokset. Julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta tulee vakauttaa alle 60 prosentin tasolle.

3.2. Julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä

Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin missään muussa EU-jäsenvaltiossa. Työikäinen väestö alkaa supistua jo v. 2010, kun ensimmäinen suuri ikäluokka, v. 1945 syntyneet, täyttää 65 vuotta. Tilastokeskuksen väestöennusteen (2009) mukaan työikäisen väestön (15—64 vuotta) supistuminen on voimakasta 2010-luvulla ja jonkin verran lievempää 2020-luvulla. Maahanmuutto johtaa siihen, että työikäinen väestö kääntyy kasvuun vuodesta 2030 lähtien. Kuitenkin kokonaisuudessaan vuoteen 2060 mennessä työikäinen väestö on väestöennusteen mukaan n. 74 000 henkeä pienempi kuin v. 2008.

Työikäisen väestön supistuminen tulee hidastamaan merkittävästi tulevaa talouskasvua. Kun viime vuosisadalla totuimme runsaan kolmen prosentin vuosikasvuun, joudumme jatkossa tottumaan hitaampaan, runsaaseen 1½ prosentin vuosikasvuun, kun talouskasvu on yksistään tuottavuuden kasvun varassa.

Samanaikaisesti kun työikäinen väestö vähenee, seniori-ikäisten lukumäärä kasvaa jyrkästi. Vuoteen 2060 mennessä 65 vuotta täyttäneiden määrä lisääntyy n. 895 000 hengellä ja vanhushuoltosuhde kaksinkertaistuu (taulukko 5). Kun tällä hetkellä yhtä seniori-ikäistä kohden on neljä työikäistä, v. 2060 heitä on enää kaksi. Tämä kehitys ei aiheudu pelkästään suurten ikäluokkien siirtymisestä eläkeikään, vaan taustalla on myös eliniän jatkuva piteneminen. Tämän seurauksena yli 85-vuotiaiden lukumäärä kasvaa kaikkein nopeimmin. Vuonna 2060 heitä arvioidaan olevan jo yli 460 000, kun heitä on nyt n. 115 000.

Taulukko 5. Väestön ikärakenne Suomessa 2008—2060 (1 000 henkeä)1)

  Yhteensä 0—14-
vuotiaat
15—64-
vuotiaat
yli 65-v. yli 85-v.
           
2008 5 326 891 3 543 892 104
2020 5 636 937 3 408 1 290 165
2030 5 850 943 3 382 1 525 242
2040 5 985 927 3 451 1 608 392
2050 6 090 948 3 461 1 681 447
2060 6 213 957 3 469 1 787 463
Muutos 2008/2060 887 66 -74 895 359

1) Lähde: Tilastokeskuksen väestöennuste 2009, vuoden 2008 osalta toteutunut kehitys.

Väestöennusteen mukaan 65-vuotiaan miehen elinajanodote kasvaa kahdeksalla vuodella ja vastaavan ikäisen naisen seitsemällä vuodella vuoteen 2060 mennessä. Eliniän piteneminen on myönteinen asia ja heijastaa hyvinvoinnin kasvua, mutta lisää samalla vanhustenhoidon tarvetta. Hoito- ja hoivamenojen rahoitusongelmia lieventäisi, jos vanhusten toimintakykyisten vuosien määrää pystyttäisiin kasvattamaan likimain yhtä paljon kuin elinikä pitenee. Elinajan piteneminen ei ole pitkällä aikavälillä merkittävä uhka eläkkeiden kestävälle rahoitukselle v. 2010 käyttöön otetun elinaikakertoimen takia, joka sopeuttaa eläkemenot elinajan odotteen muutoksiin. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle tulee kuitenkin kasvattamaan eläkemenoja merkittävästi 2010-luvulla.

Julkisen talouden kestävä rahoitus joutuu koetukselle tilanteessa, jossa eläke- ja hoivapalvelujen menopaineet kasvavat samanaikaisesti työvoiman vähentyessä ja kansantuotteen sekä veropohjan kasvun hidastuessa. Sosiaali- ja terveysministeriön SOME-mallilla tehtyjen laskelmien mukaan ikäsidonnaiset menot, eli eläke- ja terveydenhuollon sekä pitkäaikaishoidon menot, kasvavat Suomessa vajaa 6 prosenttiyksikköä suhteessa kokonaistuotantoon vuoteen 2030 mennessä. Eläkemenojen kovin nousupaine ajoittuu 2010-luvulle, kun taas hoivapalvelujen menot kasvavat voimakkaimmin tämän jälkeen.

Suomessa on jo pitkään varauduttu väestön nopean ikääntymisen aiheuttamiin menopaineisiin:

  • Valtio on hyvinä aikoina kurinalaisella finanssipolitiikallaan vähentänyt velkaantuneisuuttaan ja siten korkomenojaan. Tällä tavoin on luotu tilaa väestön ikääntymisestä aiheutuvalle menojen kasvulle.
  • Työeläkkeitä on rahastoitu, minkä vuoksi nousupaine eläkemaksuissa jää olennaisesti pienemmäksi kuin eläkemenoissa.
  • On tehty useita eläkeuudistuksia, jotka vahvistavat merkittävästi eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä.

Julkinen talous on talouskriisin myötä entistä haavoittuvammassa asemassa vastaanottamaan väestön ikääntymisestä aiheutuvat menopaineet ja veropohjan kaventumisen. Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen on siten aiempaa suurempi haaste. Nykyarvion mukaan ikäsidonnaisten menojen kasvusta juontuva pitkän aikavälin kestävyyden turvaava julkisen talouden ylijäämä olisi n. 4 % suhteessa kokonaistuotantoon. Tämä arvio on pysynyt melko vakaana viime vuosina, vaikka julkisen talouden tila on olennaisesti heikentynyt.

Työurien pidentäminen on avainasemassa julkisen talouden kestävyyden kohentamisessa. On arvioitu, että työurien pidentäminen yhdellä vuodella pidemmällä aikavälillä supistaisi kestävyysvajetta noin yhdellä prosenttiyksiköllä, koska se nostaisi työllisyyttä ja vahvistaisi talouskasvua ja sitä kautta julkisen talouden rahoituspohjaa. Toinen kestävyysvajeen supistamisen kannalta olennainen toimi olisi tuottavuuden lisääminen hyvinvointipalveluissa. Arvion mukaan 0,25 % vuosittainen tuottavuuden lisäys näissä palveluissa supistaisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä.

3.3. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

Talous- ja rahoituskriisin seurauksena Euroopan unioni käynnisti vuodenvaihteessa 2008—2009 elvytyssuunnitelman, joka perustui koordinoituihin väliaikaisiin tukitoimiin sekä unionin että jäsenvaltioiden tasolla. Tämän lisäksi koordinaatio koski myös rahoitusmarkkinoita. Kansallisia tukitoimia sovitettiin yhteen siten, että vältettiin rajat ylittäviä, mahdollisia markkinoiden toimintaa haittaavia sivuvaikutuksia. Tätä täydensivät Euroopan keskuspankin poikkeukselliset toimet, jotka tähtäsivät siihen, että rahoitusmarkkinoilla on riittävästi likviditeettiä. Yhä keskeisemmäksi on muodostunut myös globaali G20-tason yhteistyö talouspolitiikan ja erityisesti rahoitusmarkkinoiden alueella, johon EU-maat ovat osallistuneet. Sama koskee myös yhteistyötä EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) välillä. EU-maista Kreikka, Latvia, Romania ja Unkari ajautuivat kriisin syventyessä tilanteeseen, jossa tarvittiin sekä EU:n että IMF:n rahoitustukea.

Vuonna 2009 käynnistyi keskustelu ns. irtaantumisstrategioista. Yhteen sovitettuja toimia poikkeuksellisista tukitoimista irtaantumiseksi tarvitaan sekä finanssipolitiikassa että rahoitusmarkkinoilla. Finanssipolitiikan irtaantumisessa eteneminen sekä poikkeuksellisten tukitoimien purkaminen vaikuttavat osaltaan siihen, millä aikataululla toisaalta rahapolitiikan puolella ryhdytään luopumaan poikkeustoimista ja korkopolitiikkaa aletaan tiukentaa. Finanssipolitiikan irtaantumisen tulee käynnistyä viimeistään v. 2011, mutta erityisesti joidenkin haavoittuvien maiden osalta on katsottu, että toimiin on ryhdyttävä jo aiemmin. Irtaantumisstrategioiden täytäntöönpano ja sitä koskeva raportointi tapahtuu osana vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoa. Alijäämien mittasuhteiden vuoksi kysymys on monivuotisesta sopeutuksesta. Kullekin alijäämämaalle onkin määritelty oma sopeutusaikataulunsa ja -tavoitteensa alijäämien suuruuden ja velkaantumisasteen mukaisesti.

Kokonaan uusi tilanne syntyi keväällä 2010, kun Kreikan taloustilanne kärjistyi ja euroalueen jäsenvaltio joutui ensimmäisen kerran hakemaan ulkopuolista rahoitustukea. Tällä on ollut merkittäviä seurausvaikutuksia EU-tason talouspolitiikan koordinaation kehittämiseen, koska on voitu havaita, että tähänastiset menettelyt eivät ole olleet riittäviä estämään koko aluetta haittaavien kriisien syntymistä.

Markkinoiden huomio onkin kohdistunut ennen muuta julkisten talouksien velkaantumiseen, minkä vuoksi talous- ja rahoituskriisi sai vuoden 2010 puolelle tultaessa yhä enemmän julkisen talouden velkakriisin luonteen. Sopeutuspaineet ovat kohdistuneet erityisesti velkaantuneisiin maihin samalla, kun korkoerot euroalueen maiden välillä ovat kasvaneet. Ensimmäiseksi markkinoiden huomio kohdistui Kreikkaan, jonka alijäämäluvut kaiken lisäksi paljastuivat tilastovirheiden vuoksi ilmoitettua suuremmiksi. Vaikka Kreikka ryhtyi ECOFIN-neuvoston suositusten mukaisesti uusiin, varsin jyrkkiin sopeutustoimiin talvella 2010, markkinat eivät rauhoittuneet ennen kuin toukokuussa sovittiin laajasta tukipaketista yhteistyössä IMF:n kanssa.

Jotta velkakriisi ei laajenisi edelleen muihin euroalueen haavoittuviin maihin, sovittiin toukokuussa 2010 myös edellistä paljon laajemmasta yhteensä 750 mrd. euron rahoitusmekanismista, joka on käytettävissä jonkun euroalueen maan joutuessa vakaviin vaikeuksiin. Samaan aikaan kun tästä uudesta mekanismista sovittiin, käynnistyi myös työ EU-tason talouspolitiikan koordinaation uudistamiseksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja van Rompuyn johdolla. Tarkoitus on vahvistaa vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää luonnetta kehittämällä sanktiomekanismia, kiinnittämällä huomiota keskipitkän aikavälin tavoitteenasetteluun sekä painottamalla aiempaa enemmän velkakriteerin merkitystä. Samalla huomio kohdistetaan julkisen talouden vakauden ja kestävyyden rinnalla yhä enemmän myös yleiseen kokonaistaloudellisen vakauteen kuten ulkoiseen tasapainoon ja kilpailukykyyn.

Budjettikoordinaatiota ja keskipitkän aikavälin budjettikehikkoja kehitetään siten, että niistä on tarkoitus tehdä entistä velvoittavampia. Oman lisänsä talouspolitiikan koordinaatioon tuo Lissabonin strategian jatkoksi luotu Eurooppa 2020 -strategia, joka kiinnittää huomiota mm. talouskasvun pullonkauloihin ja yhteisiin tavoitteisiin, joilla unionialueen kasvua ja kilpailukykyä pyritään vahvistamaan pitemmällä aikavälillä.