Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

70. KotouttaminenPDF-versio

Selvitysosa:Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien kotoutumista, työllistymistä ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaisen valtion kotouttamisohjelman toimeenpano varmistetaan ja seurataan siinä eri hallinnonaloille asetettuja tavoitteita ja toimenpiteitä.

Maahanmuuttajien eheän kotouttamisprosessin ja palvelutarpeen mukaisten palvelujen oikea-aikaisen saatavuuden varmistamiseksi uudistetaan maahanmuuttajien alkuvaiheen palvelua aiempien kehittämishankkeiden suositusten ja hankkeissa kehitettyjen toimintamallien mukaisesti. Palveluprosessin suunnittelussa keskeisenä lähtökohtana on prosessin sujuvan etenemisen ja tuloksellisuuden varmistaminen sekä työelämälähtöisyyden vahvistaminen.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteyteen perustetun kotouttamisen osaamiskeskuksen ydintehtävänä on kotoutumislain ja valtion kotouttamisohjelman toimeenpanon tukeminen sekä kotouttamisen vaikuttavuuden parantaminen. Osaamiskeskuksen toiminta tukee poikkihallinnollisesti valtion, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden työtä.

Kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntiin ohjautumista edistetään yksinkertaistamalla kuntakorvausjärjestelmää mm. hyödyntämällä viranomaisrekistereitä ja uudistamalla syntyneiden kulujen perusteella maksettavien korvausten menettelyjä sekä tehostamalla järjestelmän toimivuutta ja tiivistämällä valtionhallinnon eri toimijoiden ja kuntien välistä yhteistyötä.

Oleskeluluvan saaneet kotoutumisen piirissä olevat pakolaiset

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
arvio
       
— Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat 1 827 1 500 1 500
     — joista oleskeluluvan saaneita yksintulleita alaikäisiä 98 150 150
— Perheenyhdistämiset 586 500 500
— Kiintiöpakolaiset 707 1 050 750
Pakolaisia yhteensä 3 120 3 050 2 750
Pakolaisia laskennallisten kuntakorvausten piirissä1) 9 276 9 376 9 578
Perheryhmäkotien majoituspaikat yhteensä 144 144 144

1) Korvausten piirissä olevien henkilöiden määrä arvioidaan kolmen edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden lukumäärän ja talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella ja kiintiöpakolaisten osalta neljän edellisen vuoden ja talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti kotouttamisen tulosalueelle yhteiskunnallisen vaikuttavuustavoitteen vuodelle 2015:

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Pakolaisten toteutuneet kuntasijoituspaikat, vähintään (lkm) 1 196 2 300 2 000

03. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 246 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäisemiseen ja niiden vastaiseen tiedottamiseen, koulutukseen sekä seurantaan ja eri väestöryhmien välisen vuorovaikutuksen edistämiseen sekä järjestöille myönnettäviin avustuksiin

2) maahanmuuttajajärjestöjen toteuttaman hanketoiminnan tukemiseen

3) kotoutumista edistävien hankkeiden toteuttamiseen, EU:n rahoittamien kotoutumista edistävien hankkeiden kansalliseen vastinrahoitukseen sekä kotouttamista edistävään tiedottamiseen

4) ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen tähtäävään etsivään työhön ja neuvontatyöhön

5) kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22 §:n mukaiseen omaehtoiseen opiskeluun ja muihin yksilöllisesti sovittuihin kotouttamista edistäviin toimenpiteisiin osallistuvien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen

6) enintään 1 585 000 euroa kotouttamisen osaamiskeskuksen menoihin

7) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Määrärahaa saa käyttää myös siirtomenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Maahanmuuttajien palveluprosessia, kotoutumiskoulutusta ja muita maahanmuuttajille suunnattuja palveluja kehitetään maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseksi. Kotoutumiskoulutuksen vaikuttavuutta parannetaan kehittämällä koulutukseen ohjausta, muun muassa ottamalla käyttöön koko maassa Koulutusportti-järjestelmä, kehittämällä kielitaidon testausta ja koulutuksen sisältöä, kuten työelämälähtöisiä kotoutumiskoulutuksen malleja.

Kotouttamisen osaamiskeskuksen toiminnassa keskeisiä tehtäväalueita ovat kotouttamisen tuloksellisuuden arvioinnin ja seurannan kehittäminen, toimintatapojen ja -mallien arviointi sekä hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen. Osaamiskeskus kehittää asiantuntijoiden osaamista, tukee kotouttamisen toimijaverkostojen yhteistyötä. Osaamiskeskuksen toimintaan sisältyy myös kotoutumisen, kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmä, sekä maahanmuuttajille kotoutumislain 7 § nojalla annettavan Perustietoa Suomesta -aineiston ylläpito.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen, seuranta ja koulutus 161 000
Kotouttamistoimet 500 000
Kotouttamisen osaamiskeskus (enintään) 1 585 000
Yhteensä 2 246 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Osaamiskeskuksen palkkaus- ja muut menot (siirto momentille 32.01.01) -45
Yhteensä -45

2015 talousarvio 2 246 000
2014 talousarvio 2 291 000
2013 tilinpäätös 661 000

30. Valtion korvaukset kunnille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 94 827 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kotoutumista edistävän lain (1386/2010) ja valtioneuvoston asetuksen (1393/2011) määräämin perustein:

1) kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 §:n 2 tai 3 momentissa määriteltyjen henkilöiden kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä maksettavien laskennallisten korvausten kustannuksiin

2) kotoutumis- ja toimeentulotuesta, tulkkauksen järjestämisestä, erityiskustannusten korvaamisesta ja paluumuuton tukemisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin sekä pakolaisten kuntaan muuttamisen odotusajalta kertyvien vuokrien maksamiseen

3) alaikäisten oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta perheryhmäkotiin, muuhun asuinyksikköön sekä perhehoidosta, asumisen tukipalveluista ja muista lastensuojelun palveluihin rinnastettavista toimenpiteistä kunnalle aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen 21 ikävuoteen saakka ja käräjäoikeuden heille osoittaman edustajan palkkioiden maksamiseen

4) entisen Neuvostoliiton alueelta paluumuuttajina tulleiden henkilöiden kotoutumis- ja toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnille, sekä Suomen sodissa vapaaehtoisina palvelleiden hoidosta ja huollosta aiheutuviin kustannuksiin

5) kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palvelujen järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista maksettaviin korvauksiin

6) kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 9 ja 10 §:n mukaisen kunnan järjestämän alkukartoituksen kustannuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Lakiin kotoutumisen edistämisestä sisältyy maahanmuuttajalle tehtävä alkukartoitus, jonka tekee kunta tai työ- ja elinkeinotoimisto. Alkukartoituksesta maksetaan kunnalle 700 euron laskennallinen korvaus. Alkukartoitus arvioidaan tehtävän 2 000 henkilölle. Tiedotusta alkukartoituksesta ja muista kotoutumista edistävistä toimenpiteistä tehostetaan erityisesti työmarkkinoiden ulkopuolella oleville.

Paluumuuttajista maksettavien korvausten piiriin kuuluu henkilö, jolle on myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain 48 §:n tai 47 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. Korvaukset maksetaan kunnille jälkikäteen.

Kotoutumislain 2 §:n 2 tai 3 momentissa määritellyistä henkilöistä maksettavien korvausten piirissä olevien määrä arvioidaan kolmen edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja perheenyhdistämisen kautta maahan tulleiden lukumäärän sekä talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella. Kiintiöpakolaisten osalta maksettavien korvausten piirissä olevien lukumäärä arvioidaan neljän edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden lukumäärän sekä talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella. Vuoden 2015 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.

Korvausta voidaan maksaa jatkuvan oleskeluluvan saavien ja kunnan asukkaaksi siirtyvien ihmiskaupan uhrien osalta pakolaisia vastaavalla tavalla. Kunnilla on mahdollisuus hakea elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta korvausta muiden kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien osalta uhrin asemasta johtuvien palvelujen järjestämisestä.

Kotoutumislain 45 §:n mukaisesti kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä maksettavaa laskennallista korvausta maksetaan kunnalle kolmelta vuodelta alkaen siitä, kun ensimmäinen kotikuntamerkintä on tehty. Kiintiöpakolaisten osalta korvausta maksetaan neljältä vuodelta.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Paluumuuttajien kustannukset 5 060 000
— Toimeentulotuki 6 kk 1 120 000
— Toimeentulotuki 5 v 1 620 000
— Erityiskustannukset 1 120 000
— Heimoveteraanit 1 200 000
Laskennalliset korvaukset pakolaisista(9 578 henkilöä 0—6 v. 6 845 €, muut 2 300 €) 27 000 000
Muut pakolaisista maksettavat kuntakorvaukset 61 367 000
— Toimeentulotuki (3 307 €/vuosi/hlö) 24 867 000
— Erityiskustannukset (1 333 €/vuosi/hlö) 10 500 000
— Tulkkipalvelut (1 147 €/vuosi/hlö) 8 000 000
— Korvaukset alaikäisten huollosta (11 289 €/vuosi/hlö) 18 000 000
Alkukartoituksen kustannukset(laskennallinen korvaus 700 €/vuosi/hlö) 1 400 000
Yhteensä 94 827 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 147
Yhteensä 147

2015 talousarvio 94 827 000
2014 talousarvio 94 680 000
2013 tilinpäätös 102 266 927