Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2006

2. Lähivuosien talousnäkymätPDF-versio

Maailmantalouden suhdannehuippu on ohitettu poikkeuksellisenvahvan vuoden 2004 jälkeen. Raaka-aineiden hintojen nousu on hidastunut.Öljyn ja öljytuotteiden kysynnän kasvu on yhä vahvaa, ja öljyn tuotanto-sekä jalostuskapasiteetti ovat liki täyskäytössä, mikä pitänee hinnatkorkeina ainakin tämän vuoden loppuun. Yhdysvaltain dollari on alkuvuodenjälkeen vahvistunut suhteessa euroon, mikä heijastelee talouksienkasvuvauhtien eroja. Toisaalta Yhdysvaltain vaihtotaseen vaje, joyli 6 % suhteessa BKT:seen, paisuu ja voi uudelleen alkaaheikentää dollaria.

2.1. Kansainvälinen talous

Yhdysvaltain talouspolitiikka on virittymässä kireämmäksi. Ohjauskorkoaon pienin askelin nostettu elokuun loppuun mennessä 3½ prosenttiin,eikä finanssipolitiikka tue kysyntää enää aiemmassa määrin. Talouskasvuon silti säilynyt toistaiseksi 3—4 prosentissa. Työttömyyson alentunut, mutta tuottavuuden kasvu on hidastunut ja työvoimakustannuksetovat nousseet. Investoinnit ovat hieman piristyneet. Yksityinenkulutus on jatkanut kasvuaan samalla, kun kotitalouksien velkaantuminenlisääntyy ja säästäminen vähenee. Kireämpi talouspolitiikka ja kotitalouksienkulutusmahdollisuuksien rajallisuus hidastavat kasvua vuosina 2005ja 2006.

Aasian talouskasvu jatkuu voimakkaana etenkin Intiassa ja Kiinassa,vaikka jälkimmäisessä investointien kasvua on pyritty hillitsemäänylikuumenemisen haittojen rajoittamiseksi. Kiinan vientimenestyson lisännyt paineita kaupan rajoittamiseksi ja johtanut lisääntyviinvaatimuksiin maan valuutan revalvoimiseksi. Heinäkuussa valuuttavahvistui dollariin nähden pari prosenttia. Samalla toteutettiinkytkös useamman valuutan muodostamaan koriin. Japanin talous näyttääpäässeen uudelleen parempaan vauhtiin viime vuoden lopun heikommanvaiheen jälkeen. Öljyn vienti tukee kasvua Venäjällä.

Euroalueen talouskehitys

Euroalueen talouskehitys on viime vuoden jälkipuoliskolta lähtienollut suhteellisen hidasta. Nettovienti tukee kasvua aiempaa vähemmän,eikä kotimainen kysyntäkään ole kasvanut kovin ripeästi. Euron heikkeneminenvahvistaa alueen kilpailukykyä, ja viennin odotetaankin vauhdittuvanuudelleen, kun kysyntä elpyy. Myös kotimaisen kysynnän arvioidaankohenevan vuoden loppua kohden, vaikka öljyn kallistuminen vähentääyksityistä kulutusta. Talouden kasvua tukee myös se, että rakenteellistenuudistusten tuotantopotentiaalia lisäävien vaikutusten arvioidaanvähitellen alkavan näkyä. Alueen talousnäkymiin liittyy edelleenkinuhkia kuten öljyn hinta ja valuuttakurssikehitys. Euroalueen tuotannonarvioidaan kasvavan tänä vuonna silti vajaa ja ensi vuonna runsas1½ %.

2.2. Suomen kansantalouden kehitys

Talouskasvu oli vahvaa lähes koko vuoden 2004 ja kokonaistuotannonmäärä lisääntyi 3,6 %, ripeintä vauhtia sitten vuosikymmenenvaihteen. Suurimman panoksen talouskehitykseen toi kotimainen kysyntä;erityisesti yksityinen kulutus lisääntyi edelleen nopeasti, eivätkäinvestoinnitkaan enää supistuneet. Vientikin vauhdittui merkittävästi,mutta osa kokonaiskysynnästä suuntautui ulkomaille.


Kuvio 2. Kokonaistuotanto ja työllisyys, trendin muutosedellisestä vuodesta, %

Kuvio 2. Kokonaistuotanto ja työllisyys, trendin muutosedellisestä vuodesta, % Taulukko 3. Kansantalouden kehitys Taulukko 4. Julkisen talouden keskeisiä tunnuslukuja kansantaloudentilinpidon mukaan Kuvio 3. Julkiset menot tehtäväryhmittäin, % BKT:sta

Talvella 2005 teollisuuden vauhti hiipui, ja työmarkkinahäiriöttoisella vuosineljänneksellä hidastivat kokonaistuotannon kasvuaentisestään. Talouskasvun pohja näyttää silti melko vakaalta. Kotimaisenkulutuksen tukemana sekä teollisuus- ja liikerakentamisen vilkastuessatalouskasvu yltää tänä vuonna 2,1 prosenttiin. Kasvun odotetaankinnopeutuvan uudelleen vuoden toisella puoliskolla ja edelleen ensivuoden puolelle, joten kokonaistuotannon määrä kasvanee v. 2006tätä vuotta nopeammin ja yltänee matalan vertailutason johdostarunsaaseen kolmeen prosenttiin.

Taulukko 3. Kansantalouden kehitys

  2002 2003* 2004* 2005** 2006**
           
Bruttokansantuotekäyvin hinnoin, mrd. euroa 140,9 143,8 149,7 153,0 159,3
Bruttokansantuote,määrän muutos, % 2,2 2,4 3,6 2,1 3,2
Työttömyysaste,% 9,1 9,0 8,8 8,2 7,5
Työllisyysaste,% 67,7 67,3 67,2 68,0 68,2
Kuluttajahintaindeksi,muutos, % 1,6 0,9 0,2 1,0 1,3
Pitkät korot(valtion obligaatiot, 10 v), % 5,0 4,1 4,1 3,5 3,7

Ulkomaankauppa

Kansainvälisen talouskasvun hidastumisesta huolimatta suomalaistentuotteiden kysyntä maailmalla on edelleen vahvaa. Työsopimuskiistasupisti tosin metsäteollisuuden vientiä, mutta metalli- ja elektroniikkateollisuudenvienti on kehittynyt suotuisasti. Työmarkkinahäiriöiden takia vähentyneetvarastot lisäävät vuoden toisen puoliskon tuotanto- ja vientimääriä.Lisäksi tuonti vaimenee, kun teollisuustuotannon kasvu hidastuuja kulutuskysyntä lievenee.

Tämän vuoden tuotannon ja viennin tason jäädessä metsäteollisuudenhäiriöiden johdosta vaatimattomaksi lisääntyvät mahdollisuudet vuoden2006 tuotanto- ja vientimäärien nopeasta noususta. Mikäli kansainvälinenkysyntä säilyy hyvänä, on paperituotteiden lisäksi muillakin teollisuudentuotteilla myönteiset vientinäkymät. Hintakilpailukykyä tukee osaltaanmaltillinen, 2,5-vuotinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu.

Kulutus

Kuluttajien luottamus ja ostoaikeet ovat säilyneet vahvoina,vaikka kotitalouksien käytettävissä olevat tulot lisääntyvät merkittävästiviime vuosia niukemmin. Valtion verotus keveni lievästi keväällä,mutta kuntien keskimääräinen veroaste nousi, ja osinkotulot vähenevätviime vuoden ennätystasoltaan. Kotitaloudet hankkivat edelleen runsaastiuusia kodintekniikan tuotteita ja lisäävät asuntojensa varustelutasoa.Muiden tavaroiden ja palvelujen ostot sen sijaan lisääntyvät aiempaahitaammin, joten yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu edelleen.

Ensi vuonna kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvunopeutuu uudelleen, kun veroaste laskee, pääomatulot lisääntyvätjälleen ja työllisyys kohenee. Säästämisasteen ei ennakoida merkittävästinousevan, joten kulutuksen kasvu nopeutunee hieman tästä vuodestaja ylittää pitkän aikavälin keskimääräisen runsaan kahden prosentinvauhtinsa. Kotitalouksien keskimääräinen velkaantuminen jatkaa edelleenkasvuaan keveiden rahoitusmarkkinoiden oloissa.

Julkisen kulutuksen kasvu perustuu tänä ja ensi vuonna yhä paikallishallinnonpalvelumenojen lisääntymiseen; sosiaali- ja terveydenhuollon monetkehityshankkeet jatkuvat, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintalaajeni v. 2005 kokovuotiseksi, kotihoidontukeen tehtiin korotusja sosiaalialalle astui voimaan täydennyskoulutusvelvoite. Lisäksihoitotakuun käyttöönotto lisää kuntien kulutusmenoja.

Investoinnit

Investoinnit laantuivat alkuvuonna, kun kone- ja laiteinvestoinnitvähenivät tuntuvasti. Lisäksi asuinrakentamisen huippusuhdanne alkaatasaantua, ja aloitukset vakiintunevat runsaan 30 000 asunnontasolle. Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan sitä vastoinlisääntyvän merkittävästi. Rakennusinvestointien kasvun painopistesiirtyykin teollisuus- ja liikerakentamiseen. Yksityisten investointienkasvua tänä ja ensi vuonna pitävät yllä muiden talonrakennusten investointiprojektitliikekeskusten sekä muutamien isojen infrastruktuurikohteiden vetämänä.

Julkisten investointien ei odoteta lisääntyvän. Tiukka rahoitustilannehillitsee kuntien investointihankkeiden aloittamista. Uusinvestointejaei aloiteta merkittävästi ensi vuonnakaan, mutta korvausinvestoinnitpitävät paikallishallinnon investointien tason ennallaan.

Työllisyys

Työvoiman kysynnän pari vuotta kestänyt matalasuhdanne on ohitse.Työllisten määrä lisääntyy tänä vuonna palveluissa sekä rakennustoiminnassa,vaikka kasvua hillitseekin ulkomaisten palveluyritysten lisääntynyttoiminta. Työpaikkojen lisääntyessä väestön määrää nopeammin työllisyysastekääntyy nousuun. Työvoiman tarjonta ei tänä vuonna supistu, silläkotiäidit ja muut työvoiman ulkopuolisiksi luokitellut pyrkivättakaisin piristyville työmarkkinoille. Nuorten ja opiskelijoidentyönsaantimahdollisuuksien kohentuminen lisää työvoiman määrää varsinkintänä vuonna. Kun työttömien määrän arvioidaan edelleen vähenevän,keskimääräinen työttömyysaste alenee 8,2 prosenttiin. Pitkäaikaistyöttömyyson entistä yleisempää.

Ensi vuonna työvoiman kysynnän arvioidaan edelleen lisääntyvän,tosin kuluvaa vuotta hitaammin. Uusia työpaikkoja syntynee lähinnäpalveluelinkeinoihin. Työllisyysaste kohonnee keskimäärin 68,2 prosenttiin.Työvoiman tarjonta ei kuitenkaan enää lisäänny vaan kääntyy laskuuneläkkeelle siirtymisen johdosta. Keskimääräinen työttömyysaste supistuu7,5 prosenttiin. Alueellisten työttömyyserojen ei uskota enää laajenevan.

Palkka- ja hintakehitys

Joulukuussa 2004 allekirjoitettu tulopoliittinen sopimus onvoimassa vuoden 2007 syyskuun loppuun. Sopimuksen mukaisten palkankorotustenkustannusvaikutus oli kuluvan vuoden maaliskuun alusta 2,5 %;kesäkuun 2006 alusta korotusten kustannusvaikutus on 2,1 %.Sopimuskauden aikana ei tule muita korotuksia. Kun palkkaliukumienarvioidaan pysyvän suunnilleen viime vuosien keskimääräisellä tasolla,palkansaajien ansiotasoindeksi kohoaa tänä vuonna keskimäärin 3,6 %ja ensi vuonna 2,5 %. Työpanoksen lisääntymisen vuoksipalkkasumma kasvaa tänä vuonna 4,3 % ja ensi vuonna 3,6 %.

Inflaatio kiihtyi odotetusti kuluvan vuoden maaliskuussa, kunvuodentakainen vertailutaso alkoholijuomien hintojen laskun vuoksialeni. Myös raakaöljyn korkealla pysyneet maailmanmarkkinahinnatovat osaltaan lisänneet kustannus- ja hintapaineita. Inflaatiotaon toisaalta merkittävästi hidastanut viestintään ja tietotekniikkaanliittyvien hintojen ja maksujen halpeneminen. Kuluttajahintaindeksinnousu jää kuluvana vuonna keskimäärin prosenttiin eli edelleen selvästieuroalueen keskimääräistä nousua hitaammaksi. Vuoden 2006 aikanakuluttajahintojen nousuvauhti hidastuu, mutta saattaa vuosikeskiarvonakohota hieman tämänvuotista enemmän.

2.3. Julkisen talouden näkymät

Julkisen sektorin ylijäämä on pienentynyt 2000-luvulla jatkuvasti,aluksi vaisun talouskehityksen vuoksi. Lisäksi verotusta on kevennettysekä etuuksia ja julkisia velvoitteita lisätty. Finanssipoliittisellaelvytyksellä ja rakennepoliittisilla toimilla on toisaalta parannettutalouskasvun ja työllisyyden edellytyksiä. Palkkaverotusta kevennetäänedelleen vuosina 2006—2007. Verotulojen kasvua jarruttaalisäksi se, että vero- ja maksupohjat heikkenevät jossain määrin. Eräitäsosiaalivakuutusmaksuja kuitenkin korotetaan, joten kokonaisveroastealenee vain hieman. Kun julkisten menojen kasvun odotetaan jäävänhieman pienemmäksi kuin viime vuosina, rahoitusaseman heikkeneminenpysähtyy. Viime vuosien elvyttävä finanssipolitiikka on nyt muuttumassalähelle neutraalia. Julkisen sektorin velkaantuneisuus alentuu edelleen.

Taulukko 4. Julkisen talouden keskeisiä tunnuslukuja kansantaloudentilinpidon mukaan

  2001 2002 2003* 2004* 2005** 2006**
  suhteutettuna bruttokansantuotteeseen,prosenttia
             
Verot ja sosiaaliturvamaksut 45,4 45,5 44,5 44,2 44,6 44,2
Julkisyhteisöjenmenot 48,9 49,8 50,9 51,1 51,6 51,1
Julkisyhteisöjennettoluotonanto 5,2 4,2 2,3 1,9 1,8 1,8
  Valtionhallinto 2,0 1,4 0,4 0,2 -0,5 -0,5
  Paikallishallinto -0,4 -0,2 -0,6 -0,7 -0,5 -0,4
  Sosiaaliturvarahastot 3,6 3,0 2,5 2,3 2,8 2,7
     Työeläkelaitokset 3,4 3,0 2,7 2,6 2,7 2,6
     Muutsosiaaliturvarahastot 0,1 0,0 -0,2 -0,2 0,1 0,1
Julkisyhteisöjenvelka (EMU) 43,6 42,3 45,2 45,1 43,9 42,9
Valtionvelka 45,3 42,1 44,0 42,6 40,3 39,1

Suomi on eräs harvoista EU-maista, joissa julkinen talous onylijäämäinen. Ylijäämä on kuitenkin kokonaan sosiaaliturvarahastojen,lähinnä työeläkerahastojen varassa, sillä kuntatalous on alijäämäinenja myös valtiontalouden pieni ylijäämä on kääntymässä alijäämäksi.

Valtiontalous kansantalouden tilinpidon mukaan

Valtion tulojen odotetaan lisääntyvän tänä vuonna ½ %.Talouskasvua vahvistavat verokevennykset, kuten yhteisöverokannanalentaminen ja tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä sovitutansiotuloverokevennykset, hidastavat tulojen kasvua. Ensi vuonnavaltion saamien välittömien verojen arvioidaan alenevan runsaatkaksi prosenttia. Myös valtion omaisuustulojen odotetaan jäävänkuluvaa vuotta alemmalle tasolle. Valtion tulot yhteensä lisääntyvätv. 2006 lähinnä välillisten verojen kasvun ansiosta vajaa 2 %.

Valtion kokonaismenojen arvioidaan kasvavan tänä vuonna nimellisesti3½ %. Menojen kasvusta yli kolmannes aiheutuu kuntien valtionavuista,joita kasvattaa palvelutuotannon rahoituksen lisäksi veronkevennystenaiheuttaman tulonmenetyksen korvaaminen kunnille. Ensi vuonna valtionkokonaismenojen kasvuvauhti hidastuu. Valtionavut kunnille kasvavatedelleen menojen keskimääräistä kasvua nopeammin. Valtion kulutusmenojenkasvu jatkuu maltillisena, mutta investoinnit näyttäisivät supistuvan.Valtionvelan korkomenot vähenevät edelleen.

Valtion rahoitusalijäämä on sekä tänä että ensi vuonna noin½ % suhteessa kansantuotteeseen. Valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseenalenee ensi vuonnakin velanotosta huolimatta.

Kuntatalous kansantalouden tilinpidon mukaan

Vuonna 2005 kuntien rahoitustilanne pysyy kireänä, vaikka verotulojenkasvu nopeutuukin selvästi. Myös valtionosuuksia maksetaan viimevuotta enemmän, joten kuntien tulot kasvavat edellisvuotta nopeammin.Kuntien kokonaismenojen kasvun arvioidaan lisäksi hidastuvan. Kuntienrahoitusasema paranee, mutta pysyy edelleen selvästi alijäämäisenä,mikä lisää kuntien velkaantumista.

Kokonaismenojen kasvun hidastumisesta huolimatta kuntien kulutusmenojenarvioidaan lisääntyvän kuluvana vuonna nimellisesti 4½ %ja reaalisesti lähes 2 %. Uudet virka- ja työehtosopimuksetja viisivuotinen palkkausjärjestelmien kehittämisohjelma nostavatpalkkauskustannuksia kuluvana vuonna keskimäärin 3½ %.Koko sopimuskaudella 2005—2007 tulopoliittisen sopimuksenmukaisten korotusten sekä palkkaohjelmasta johtuvien palkkakustannustennousu on keskimäärin 7 %. Vuonna 2005 henkilöstömenojalisäävät myös henkilökunnan määrän kasvu sekä korotukset kuntatyönantajaneläkemaksuun ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun. Menoja lisäävätmm. kuluvan vuoden maaliskuussa voimaan tullut ns. hoitotakuu, vuoden alustakorotettu kotihoidon tuki, sosiaalialan täydennyskoulutusvelvoitesekä vuoden 2004 aikana aloitetut uudistukset.

Vuonna 2006 kuntatalous pysyy alijäämäisenä ja kuntien velanmäärä kasvaa. Kuntien rahoitustilanne kuitenkin kohenee hieman,mikä johtuu sekä verotulojen ja valtionosuuksien yhteensä noin 5 %kasvusta että menojen kasvun arvioidusta hidastumisesta. Kulutusmenojenarvioidaan kasvavan nimellisesti noin 3½ % ja reaalisestinoin 1½ %. Kuntatalouden kokonaistilanteen kohenemisestahuolimatta kuntien väliset taloudelliset erot pysyvät suurina. Alijäämäon muodostunut pysyväksi yhä useammalle kunnalle, mikä korostaarakenteellisten uudistusten tarvetta.


Kuvio 3. Julkiset menot tehtäväryhmittäin, % BKT:sta

Kuvio 2. Kokonaistuotanto ja työllisyys, trendin muutosedellisestä vuodesta, % Taulukko 3. Kansantalouden kehitys Taulukko 4. Julkisen talouden keskeisiä tunnuslukuja kansantaloudentilinpidon mukaan Kuvio 3. Julkiset menot tehtäväryhmittäin, % BKT:sta

Sosiaaliturvarahastot kansantalouden tilinpidonmukaan

Sosiaaliturvarahastojen kotitalouksille maksamien etuuksienja avustusten arvioidaan lisääntyvän 3½ % v. 2005. Kansaneläkkeidentasokorjausta aiennettiin vuoden 2005 maaliskuuhun. Työeläkkeidenindeksikorotus oli 0,9 % ja kansaneläkkeiden 0,4 %.Sosiaaliturvarahastojen maksutulot kasvavat maksujen korotustentakia nopeammin kuin etuusmenot. Työttömyysvakuutusrahaston alijäämäpoistuu työttömyysvakuutusmaksujen korotusten vuoksi. Työeläkelaitostenrahoitusylijäämä pysyy likimain ennallaan. Työeläkevarojen markkina-arvooli 30.6.2005 96 mrd. euroa eli 63 % suhteessa BKT:hen.

Osana vuoden 2005 alusta asteittain alkanutta eläkeuudistustatyöeläkkeiden indeksitarkistuksissa siirryttiin yhden indeksin käyttöönja joustavaan eläkeikään (62—68 vuotta). Joustavan eläkeiänmyötä usealle ikäluokalle tarjoutui mahdollisuus jäädä vanhuuseläkkeelle,mikä lisäsi eläkeläisten määrää kertaluonteisesti. Pidemmällä aikavälilläuudistus myöhentää eläkkeelle siirtymistä ja vahvistaa merkittävästieläkejärjestelmän rahoitusta.

Ensi vuonna sosiaaliturvaetuuksien ja -avustusten odotetaankasvavan samaa 3½ prosentin vauhtia kuin tänäkin vuonna. Nopeimminkasvavat yhä sairaus- ja työeläkevakuutuksen menot. Eläkkeiden indeksikorotuksetmuodostunevat edellisvuotta suuremmiksi. Työeläkkeiden indeksikorotukseksiarvioidaan vajaa 2 % ja kansaneläkkeiden runsas prosentti.Työttömyysturvan menojen kasvua hidastaa työttömyyden alentuminen.

Sosiaaliturvarahastojen maksutulot kasvavat edelleen etuusmenojanopeammin. Työnantajien sairausvakuutusmaksun nousu hyvitetään alentamallavastaavasti työnantajien kansaneläkevakuutusmaksua. Vakuutettujensairausvakuutusmaksujen nousu hyvitetään keventämällä palkansaajienja yrittäjien verotusta. Kuntatyönantajien eläkemaksu noussee 0,2prosenttiyksiköllä, jolloin työnantajien ja palkansaajien yhteenlaskettueläkemaksu saavuttaa 28,5 prosentin tason, jonka on katsottu riittävänkuntien työeläkkeiden rahoittamiseksi pitkällä aikavälillä. Sosiaaliturvarahastojenylijäämän arvioidaan pysyvän vajaassa 3 prosentissa suhteessa kokonaistuotantoon.