Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2006

8. Valtion talousarvion ulkopuolella olevat rahastot, liikelaitokset ja valtion omistajapolitiikkaPDF-versio

Talousarvion ulkopuolella olevien rahastojen yhteenlaskettu tase oli 20,4 mrd. euroa vuoden 2004 lopussa, missä on 5 % kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Valtion liikelaitosten yhteenlaskettu tase oli saman vuoden lopussa 8,8 mrd. euroa. Liikelaitosten omavaraisuusaste vaihteli noin 50 prosentin ja 98 prosentin välillä. Lisäksi valtiolla on omistuksia kaikkiaan kolmessatoista pörssiyhtiössä ja yli 50 muussa yhtiössä. Vuoden 2004 lopussa valtion omistuksen arvo pörssiyhtiöissä oli 14,9 mrd. euroa eli 13,7 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Valtion yhtiöomistuksesta arvioidaan kertyvän osinkotuloa 650 milj. euroa momentille 13.03.01 v. 2006.

8.1. Valtion talousarvion ulkopuolella olevat rahastot

Valtiolla on yksitoista talousarviotalouden ulkopuolista rahastoa. Niiden yhteenlaskettujen tulojen arvioidaan olevan v. 2006 noin 4,5 mrd. euroa ja menojen 4,4 mrd. euroa, joten rahastotalouden nettomääräinen ylijäämä on noin 0,1 mrd. euroa. Rahastoista tuloutetaan valtion talousarvioon yhteensä 1,4 mrd. euroa ja niihin ehdotetaan siirrettäväksi 5 milj. euroa v. 2006. Taulukossa 28 on esitetty yhteenvetotiedot rahastojen taloudesta vuosina 2004—2006.

Valtion asuntorahasto

Valtion talousarviossa hyväksytyn valtuuden nojalla sosiaaliseen asuntotuotantoon myönnettävät lainat, korkotuet, avustukset ja asuntolainojen valtiontakauksista aiheutuvat menot maksetaan asuntorahaston varoista. Samoin rahasto vastaa velkojensa menoista.

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista, lyhennyksistä ja vuosimaksuista sekä valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Rahoitusta rahastolle on otettu sekä osana valtion lainanottoa että rahaston aravalainasaatavia arvopaperistamalla. Talousarviovuoden alussa aravalainojen arvopaperistettu määrä on yhteensä 1,0 mrd. euroa ja muu rahastovelka 2,0 mrd. euroa. Valtion asuntorahaston asuntolainasaatavien pääomien ennakoidaan olevan vuoden 2006 alussa 9,2 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan 4,2 mrd. euroa eli molemmat ovat alentuneet noin kymmenyksen edellisvuoden tasosta. Takausvastuita rahastolla ennakoidaan olevan korkotukilainoissa noin 3,0 mrd. euroa, omistusasuntolainojen osatakauksissa noin 2,1 mrd. euroa ja aravalainojen ensisijaislainoissa noin 0,4 mrd. euroa.

Vuonna 2006 rahaston tuloiksi asuntolainoista ja takausmaksuista ennakoidaan 710 milj. euroa. Bruttovarainhankintatarpeeksi arvioidaan 540 milj. euroa. Lisäksi ehdotetaan, että rahastolla saa olla 700 milj. euroa lyhytaikaista lainaa. Rahaston arvopaperistettuja lainasaatavia erääntyy lunastettavaksi 704 milj. eurolla. Uusien arava-, korkotuki- ja takauslainojen valtuudeksi ehdotetaan 823 milj. euroa sekä rahastosta maksettavien avustusten ja akordien valtuudeksi 56,8 milj. euroa. Vuonna 2006 rahastosta esitetään siirrettäväksi 128 milj. euroa talousarvioon. Aiemmin Valtion asuntorahastosta maksetut asuntojen korjaus-, energia-, ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain mukaiset avustukset on siirretty vuodesta 2006 alkaen maksettavaksi valtion talousarviosta, johon on esitetty 71,5 milj. euroa.

Omistusasuntolainojen voimassa olevien lainatakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2006 lopussa ehdotetaan yhteensä 2,4 mrd. euroa, mikä vastaa noin 12,5 mrd. euron lainakantaa.

Valtion eläkerahasto

Valtion eläkerahaston avulla valtio varautuu tulevien eläkkeiden rahoitukseen ja pyrkii tasaamaan tulevien vuosien eläkemenoja. Rahastoon kerätään työnantajan eläkemaksuina valtion virastoilta ja laitoksilta, liikelaitoksilta, kunnilta, yksityisiltä valtionapulaitoksilta ja ns. VALTAVA -laitoksilta arviolta 1 226 milj. euroa v. 2006. Työntekijäin eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja kerätään rahastoon 327 milj. euroa. Rahaston tuloja ovat myös sijoitustoiminnan tuotot, yhteensä arviolta noin 440 milj. euroa v. 2006.

Rahastolla on eläkerahastolaissa säädetty rahastointitavoite. Eläkerahastolaissa säädettyä rahastointitavoitetta muutettiin vuoden 2005 alusta lukien. Rahaston tuloista siirretään valtion talousarvioon vuosittain kiinteä 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta ja rahastoa kartutetaan, kunnes sen määrä vastaa 25 % valtion eläkevastuusta. Vuoden 2006 lopussa rahaston pääoman ennakoidaan olevan 8 133 milj. euroa, joka vastaa 14 % eläkevastuusta. Siirto talousarvioon v. 2006 on 1 229 milj. euroa.

Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA)

Maatilatalouden rakenteen kehittämisen tavoitteena on parantaa tulotasoa sekä elin-, työ- ja tuotanto-olosuhteita maatiloilla. Maatilojen investointeihin ja omistajanvaihdoksiin myönnetään rahoitustukea talousarvion korkotukilainojen korkotukena sekä Maatilatalouden kehittämisrahastosta myönnettävinä avustuksina ja eräinä lainoina. Maatilatalouden kehittämisrahaston käytettävissä olevat varat, edelliseltä vuodelta siirtyvä erä mukaan lukien, ovat v. 2006 noin 212,4 milj. euroa, mikä on 28,8 milj. euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Talousarviosta ehdotetaan siirrettäväksi rahastoon 1,3 milj. euroa. EU:lta rahastoon tuloutuvaa rahoitusosuutta on arviolta 16,5 milj. euroa.

Rahaston menot ovat yhteensä noin 138 milj. euroa. Rahaston menot muodostuvat mm. avustuksista, hoitopalkkioista, velkajärjestely- ja vakuustoiminnan menoista, tutkimustoiminnan tukemisesta sekä sijoitusmenoista. MAKERA:n varoista myönnetään uusia valtionlainoja vain eräisiin porotalouden, luontaiselinkeinojen ja kolttien investointeihin.

Valtion ydinjätehuoltorahasto

Valtion ydinjätehuoltorahasto on muodostunut vuoden 2004 alusta alkaen varautumisrahastosta, ydinturvallisuustutkimusrahastosta ja ydinjätetutkimusrahastosta. Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston lainaustoiminnan voitosta. Rahastoinnin tavoitteena on varmistaa, että ydinjätehuollon vaatimat varat ovat käytettävissä. Ydinjätehuoltomaksuja ovat velvollisia suorittamaan ne, joiden toiminnasta aiheutuu ydinjätettä, eli voimayhtiöt Teollisuuden Voima Oy ja Fortum Power and Heat Oy sekä Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Rahaston tehtävänä on myös osallistua jätehuoltovelvollisten varautumisvelvollisuuden sisällön määräämiseen. Varautumisrahaston tase on noin 1,4 mrd. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahaston tehtävänä on lisäksi periä ydinenergialaissa määritellyt veroluonteiset maksut ja jakaa kaikki näin kerätyt varat vuosittain ydinturvallisuuteen ja ydinjätehuoltoon liittyville tutkimushankkeille. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2005 kerättävät maksut olivat yhteensä 2,7 milj. euroa ja jätehuoltovelvollisilta kerättävät maksut yhteensä 1,1 milj. euroa. Maksut pysyvät samalla tasolla v. 2006.

Huoltovarmuusrahasto

Huoltovarmuusrahastoon tuloutetaan polttoaineiden valmisteverotuksen yhteydessä kannettava huoltovarmuusmaksu, jonka tuotto on vajaat 50 milj. euroa vuodessa. Rahaston varoilla turvataan kansalaisten, elinkeinoelämän ja maanpuolustuksen vähimmäistarpeet erilaisissa kriisitilanteissa. Keskeisiä rahoitettavia kohteita ovat valtion varmuusrahastot ja erilaiset tekniset varajärjestelyt. Rahaston tase on noin 1,1 mrd. euroa.

Valtiontakuurahasto

Valtiontakuurahaston tarkoituksena on turvata Finnvera Oyj:n antamien vientitakuiden, takausten ja muiden valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998) tarkoittamien sitoumusten täyttäminen. Rahaston varoista hoidetaan myös aiemmin syntyneet sitoumukset. Valtiontakuurahasto saa varansa Valtiontakuukeskuksen ja sitä edeltäneiden laitosten antamista vientitakuisiin ja muihin vastuusitoumuksiin liittyvistä takuumaksuista ja takaisinperintäsaatavista, Finnvera Oyj:n rahastoon siirtämistä varoista sekä valtion talousarviossa rahastolle siirrettävästä määrärahasta.

Rahastolla oli 31.12.2004 pääosin vientitakuulain (422/2001) mukaisista takuista syntyneitä vastuita yhteensä noin 3,8 mrd. euroa. Näistä takuista noin 3,5 mrd. euroa on myönnetty vuoden 1999 jälkeen, jolloin Finnvera Oyj aloitti toimintansa ja ne näkyvät sen tilinpäätöksessä taseen ulkopuolisina vastuina. Ennen vuotta 1999 myönnetyistä takuista noin 268 milj. euroa on valtiontakuurahaston vastuulla. Rahaston kassavarojen arvioidaan olevan vuoden 2006 alussa noin 185 milj. euroa.

Valtion vakuusrahasto

Viimeistellessään pankkitukijärjestelmän alasajoa valtion vakuusrahasto keskittyy myönnetyn pankkituen hallinnointiin ja tukiehtojen noudattamisen valvontaan, koska uusia pankkitukitarpeita ei ole tiedossa. Myönnettyä pankkitukea oli vuoden 2004 loppuun mennessä maksettu nettomääräisesti yhteensä 6,1 mrd. euroa. Lukuun sisältyy Suomen Pankin, Valtion vakuusrahaston ja valtioneuvoston valtion talousarvion kautta myöntämä tuki. Valtion omavelkaiset takausvastuut on poistettu tarpeettomina vuoden 2003 lopussa.

Valtion televisio- ja radiorahasto

Valtion televisio- ja radiorahasto toimii Yleisradio Oy:n rahoittamiseksi ja muun televisio- ja radiotoiminnan edistämiseksi. Rahastoa hoitaa Viestintävirasto, joka perii TV-maksut ja toimilupamaksut rahastolle. Valtioneuvosto on päättänyt vuotuisen televisiomaksun, 193,95 euroa, korottamisesta 1.1.2006 lähtien 200,70 euroon. Rahaston maksutulojen arvioidaan olevan noin 411 milj. euroa. Valtioneuvosto päättää liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä rahaston määrärahojen käytöstä Yleisradio Oy:n toimintaan, Viestintävirastolle maksujen perintään, tarkastukseen ja valvontaan, sekä tekijänoikeuskorvauksiin ja televisio- ja radiotoiminnan edistämiseen.

Maatalouden interventiorahasto (MIRA)

Vuonna 1995 perustetun Maatalouden interventiorahaston varoja käytetään EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisen vientituen, interventiovarastoinnin ja muiden maataloustuotteiden markkinoiden tasapainottamiseen tähtäävien tukiohjelmien toimeenpanoon. Varsinaisesta interventiotoiminnasta aiheutuvat menot rahoitetaan EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosaston varoista. Vuodesta 2004 alkaen myös kalatalouden interventiotoiminnan määrärahat on tuloutettu rahastoon. Vuonna 2006 interventiotoimintaan arvioidaan tarvittavan yhteensä noin 81 milj. euroa. Suomen valtion vastattavaksi jäävien korko-, hallinto- ja eräiden ruoka-apuun liittyvien kulujen sekä menekinedistämismenojen kansallisen osuuden kattamiseksi talousarvioesityksessä ehdotetaan 1,6 milj. euron siirtoa interventiorahastoon. Osa kansallisista menoista katetaan interventiotoiminnasta ja vakuusperinnästä syntyvillä tuotoilla.

Palosuojelurahasto

Palosuojelurahastosta annetun lain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta suoritettava vuosittain palosuojelumaksu. Palosuojelumaksun suorittaa vakuutuslaitos. Rahastosta voidaan myöntää yleis- ja erityisavustuksia kunnille, palontorjuntajärjestöille ja muille vastaaville yhteisöille sekä maksaa apurahoja ja stipendejä. Avustuksilla tuetaan erityisesti hyvää turvallisuuskulttuuria edistäviä hankkeita sekä pelastustoimen alueiden palvelukyvyn kehittämistä. Vuonna 2006 palosuojelumaksukertymän odotetaan pysyvän edellisten vuosien tasolla, noin 7,4 miljoonassa eurossa ja rahastosta maksettavien avustusten ennakoidaan olevan noin 6,4 milj. euroa.

Öljysuojarahasto

Öljysuojarahaston varoista korvataan öljyvahinkojen torjuntakustannuksia, torjuntavalmiuden edellyttämän kaluston hankintamenoja sekä öljyperäisten aineiden pilaamien maiden kunnostuskustannuksia. Rahasto saa varansa maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä perittävästä öljysuojamaksusta. Öljyisten maiden kunnostamiseen on lisäksi siirretty valtion talousarviosta öljyjätemaksusta kertyneitä tuloja. Vuonna 2006 ehdotetaan siirrettäväksi 2,0 milj. euroa rahastoon. Rahaston vuotuinen budjetti on noin 11 milj. euroa. Vuoden 2005 alusta tuli voimaan uusi laki öljysuojarahastosta (1406/2004), jolla selkeytettiin ja täydennettiin aiempaa vastaavaa lainsäädäntöä. Lisääntyneiden korvaustarpeiden johdosta pysyvää öljysuojamaksua samalla korotettiin 36 sentistä 50 senttiin jokaiselta täydeltä öljytonnilta.

Taulukko 28. Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot, milj. euroa

  2004 2005** 2006**
       
Verot ja veronluonteiset tulot yhteensä 69 68 68
Sekalaiset tulot 871 674 616
Eläkemaksut 1 428 1 511 1 553
Korkotulot ja voiton tuloutukset 589 683 747
Siirrot talousarviosta 1 10 5
Tulot pl. rahoitustaloustoimet 2 957 2 946 2 989
Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 1 393 1 488 1 533
Tulot yhteensä 4 350 4 434 4 522
       
Kulutusmenot 264 187 144
Siirtomenot 679 763 811
Korkomenot 73 62 73
Siirrot talousarvioon 1 004 1 393 1 366
Muut menot 3 0 0
Menot pl. rahoitustaloustoimet 2 023 2 405 2 395
Myönnetyt lainat ja muut finanssisijoitukset 1 947 1 985 2 039
Menot yhteensä 3 970 4 390 4 434
       
Nettorahoitusylijäämä 380 44 88

8.2. Liikelaitokset

Valtiolla on kuusi liikelaitosta kolmella eri hallinnonalalla. Ne toimivat markkinoilla kilpailutilanteessa ja rahoittavat toimintansa liiketoimintansa tuloilla. Liikelaitosten talous on valtion talousarvion ulkopuolella. Eduskunta hyväksyy talousarvion käsittelyn yhteydessä niiden palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet sekä tekee muut keskeiset ohjauspäätökset esim. tarvittaessa antaa suostumuksensa liikelaitoksen lainanottoon. Asianomainen ministeriö päättää liikelaitoksen tulostavoitteesta. Valtioneuvosto vahvistaa tilinpäätöksen ja päättää valtiolle tuloutettavan voiton määrästä.

Liikelaitosten toiminta perustuu valtion liikelaitoksista annettuun lakiin (1185/2002) sekä liikelaitoskohtaisiin lakeihin. Laitoskohtaisia lakeja on uudistettu ja uudistetaan yleislain mukaisiksi. Valtion talousarvioesitykseen liittyen hallitus antaa esityksen laiksi Ilmailulaitoksesta, jolla sovelletaan Valtion liikelaitoksista annettua lakia (1185/2002) vuoden 2006 alusta lukien. Keskeisimmät muutokset ovat perustuslain 124 §:n mukaisten merkittävien julkisten hallintotehtävien erottaminen erilliseen virastoon Ilmailuhallintoon sekä muiden Ilmailulaitoksen hoitamien julkisten hallintotehtävien eriyttäminen liikelaitoksen sisällä julkisten hallintotehtävien yksikköön.

Oheisiin taulukoihin on koottu ennakkotiedot valtion liikelaitoksista. Liikelaitosten voiton tuloutuksista vuodelta 2005 arvioidaan kertyvän valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille 13.05.01 noin 120 milj. euroa.

Taulukko 29. Valtion liikelaitostoiminta v. 2006

Liikelaitos (konserni) Liikevaihto Tilikauden tulos liikevaihdosta Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Investointimenot Henkilöstö
  milj. € muutos (%) milj. € (%) (%) (%) milj. € keskim.
lkm
                 
Senaatti-kiinteistöt 566 2,9 117,1 20,7 32 59,2 340,0 255
(konserni) 568 2,9 113,0 19,9 32 58,5 340,0 255
Metsähallitus 239,4 0,1 70,0 29,2 3,0 99 23,9 1 410
(konserni) 247,6 0,5 70,0 28,3 3,0 99 22,3 1 560
Tieliikelaitos 500,0 6,0 13,0 2,6 9,4 45,0 50,0 2 800
Varustamoliikelaitos 53,6 0,6 1,8 3,4 2,6 47,1 35,0 610
Luotsausliikelaitos 38,5 0,5 3,2 8,4 14,5 74,6 4,0 390
Ilmailulaitos 200,6 -16,3 17,0 8,5 3,0 78,4 60,0 1 448
Yhteensä 1 598,1   212,9       512,1 6 913

Taulukko 30. Valtion liikelaitosten tuloutukset ja määrärahat v. 2006 (milj. euroa)

    Tuloutukset talousarvioon Erityistehtävien
  Liikelaitos Takaus-maksut Korot Voiton tuloutukset Lainojen
takaisinmaksut
Yhteensä määrärahat
               
28.60 Senaatti-kiinteistöt 4,0 74,5 32,0 151,4 261,9 0,0
30.63 Metsähallitus 0,1 0,0 70,1 0,0 70,2 41,5
31.26 Tieliikelaitos 0,2 1,7 6,3 3,4 11,6 0,0
31.33 Varustamoliikelaitos 0,1 3,1 1,0 4,3 8,5 0,0
31.34 Luotsausliikelaitos 0,0 0,1 1,7 0,5 2,3 4,0
31.50 Ilmailulaitos 0,3 0,0 9,0 .. 9,3 0,1
  Yhteensä 4,7 79,4 120,1 159,6 363,8 45,6

8.3. Valtion omistajapolitiikka

Valtioneuvosto päätti kesäkuussa 2004 markkinaehtoisesti toimivien valtionyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden omistajaohjauksen keskittämisestä. Sen ensimmäisenä vaiheena perustettiin omistajaohjauksen johtoryhmä, joka koostuu kolmen keskeisen ministeriön omistajaohjauksesta vastaavista johtavista virkamiehistä. Johtoryhmän tehtävänä on varmistaa, että omistajaohjaustoimenpiteiden valmistelu ja toteuttaminen ovat yhdenmukaisia koko valtionhallinnossa. Omistajaohjauksen johtoryhmän toiminta on osoittautunut hyödylliseksi ja vastannut odotuksia. Tavoitteena on, että valtioneuvosto päättää vuoden 2006 alussa keskittämisen loppuun saattamisesta ja valtion omistajaohjausyksikön perustamisesta ja ratkaisee yksikön sijoituspaikan. Uusi omistajaohjausyksikkö aloittaa toimintansa vuoden 2007 alusta.

Valtio pyrkii hoitamaan koko yhtiöomistustaan mahdollisimman ammattitaitoisesti ja aktiivisesti. Valtioneuvoston vuoden 2004 alussa tekemän omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen pohjalta valtionyhtiöitä ja valtionosakkuusyhtiöitä kehitetään niin, että omistuksen arvo pitkällä aikavälillä kasvaa. Markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden tulee olla kannattavia ja kilpailukykyisiä. Valtion erityistehtäviä hoitavien yhtiöiden yleistavoitteena on kannattava toiminta samalla kun pyritään mahdollisimman hyvään yhteiskunnalliseen kokonaistulokseen. Hallitus on edelleen valmis jatkamaan valtion omistuksen vähentämistä niissä yhtiöissä, joissa omistus perustuu lähinnä sijoittajaintressiin. Omistusjärjestelyt harkitaan aina yhtiökohtaisesti voimassa olevien eduskunnan antamien valtuuksien rajoissa.