Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 55 289 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtion vastaanottokeskusten toimintamenojen maksamiseen

2) kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain (746/2011) 7 §:n mukaisesti vastaanotto- ja järjestelykeskusten perustamis- ja ylläpitokustannusten sekä palveluntuottajalle vastaanottopalveluiden järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen, ilman kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettua kotikuntaa Suomessa olevan ihmiskaupan uhrin auttamisesta aiheutuvien kulujen ja alaikäisen, jolla ei ole oleskelulupaa Suomessa edustajan palkkion maksamiseen sekä kansainvälistä suojelua hakevien yleisen oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin

3) säilöönottoyksiköstä annetun lain (116/2002) 3 luvun mukaisen toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen säilöön otetuille ulkomaalaisille

4) vastaanottolain 33 §:n mukaisen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toiminnan rahoittamiseen

5) vastaanottopalveluna järjestettyyn työ- ja opintotoimintaan osallistuvien henkilöiden vastaanottolain 30 §:n mukaisten tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutusten sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen

6) vastaanoton toteuttamiseksi erityistilanteissa tarpeellisten palvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vastaanottojärjestelmän kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen

7) turvapaikkapuhuttelujen tulkkaus- ja käännösmenoihin sekä vapaaehtoisesta paluusta aiheutuviin kuluihin ja vapaaehtoista paluuta tukeviin EU:n rahoittamiin hankkeisiin

8) Maahanmuuttoviraston toimipisteiden ulkopuolella suoritettavien turvapaikkapuhuttelujen matkakustannusten, perhesiteen selvittämiseksi tehtävien DNA-testien ja oikeuslääketieteellisten testien kustannuksiin sekä kotipaikan tai kansalaisuuden selvittämiseksi tehtävien kielianalyysien kustannuksiin

9) kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 86 §:n mukaisesti kiintiöpakolaisten ja heidän perheenjäsentensä maahantulomatkojen järjestämisestä, lähtömaassa suoritettavista terveystarkastuksista ja koulutuksesta (kulttuuriorientaatiosta) sekä vastaanottoa edistävän koulutuksen ja tiedotustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisesti lukuun ottamatta valtion vastaanottokeskusten toimintamenoja, jotka budjetoidaan suoriteperusteisesti ja arvonlisäverollisina.

Määrärahaa saa käyttää myös valtion vastaanottokeskusten kulutusmenojen maksamiseen. Momentille voidaan tulouttaa virastolle työnantajana maksetut tulot sekä oppisopimus- ja koulutuskorvaukset. Valtion vastaanottokeskusten toimintamenomäärärahaa saa käyttää enintään 100 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Vuoden 2013 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.

Selvitysosa:Kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien vastaanottopalvelut järjestää vastaanottokeskus vastaanottolain 13 §:n nojalla. Laajamittaisen maahantulon yhteydessä vastaanottopalvelut järjestetään järjestelykeskuslain 12 §:n mukaisesti. Valtion vastaanottokeskukset toimivat Maahanmuuttoviraston alaisina. Maahanmuuttovirasto sopii kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen tai säätiöiden kanssa vastaanottopalvelujen järjestämisestä ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toimintaa koordinoivat Joutsenon ja Oulun vastaanottokeskukset. Toiminta voi sisältää asumisen järjestämisen, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja muun tarpeellisen huolenpidon lisäksi muita uhrin tarvitsemia tukipalveluja ja erityispalveluja sekä turvallisuudesta huolehtimisen.

Tilapäistä suojelua saaneen, ihmiskaupan uhrin tai kansainvälistä suojelua hakeneen, jonka oleskelulupahakemus on hylätty tai joka on peruuttanut hakemuksensa, vapaaehtoista paluuta voidaan tukea kohtuullisten matka- ja muuttokustannusten ja paluuavustuksen verran.

Kiintiössä otettavat pakolaiset voidaan valita talousarviovuonna ja sitä seuraavien kahden vuoden aikana. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) järjestää kiintiöstä valittujen pakolaisten maahantulomatkat ostopalveluna. Sopimus sisältää matkustusta varten tehtävän terveystarkastuksen. Vastaanoton erityistilanteissa korvataan erityispalveluja, kuten matkan aikana tarvittavat lääkäripalvelut tai kauttakulku- tai maasta poistumiseen vaadittavien viisumien kustannukset.

Turvapaikkapuhuttelujen tulkkaus- ja käännöskustannukset vaihtelevat turvapaikanhakijoiden määrän ja hakijoiden kielen mukaan. Turvapaikkahakemuslomakkeella selvitetään hakemuksen perusteet ennen turvapaikkapuhuttelua. Hakijan täyttämä lomake sekä hakijan vieraskieliset asiakirjat ja selvitykset käännetään Maahanmuuttovirastossa. Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa käytetään hakijan äidinkieltä tai hänen ymmärtämänsä kielen tulkkausta.

Ulkomaalaislain (301/2004) 65 §:n mukaan Maahanmuuttovirasto voi varata hakijalle ja perheenkokoajalle tilaisuuden osoittaa biologinen sukulaisuus toteen valtion varoista kustannettavan DNA-tutkimuksen avulla, jos biologiseen sukulaisuuteen perustuvasta perhesiteestä ei muutoin voida saada riittävää selvitystä ja jos DNA-tutkimuksen avulla on mahdollista saada olennaista näyttöä perhesiteestä. Ulkomaalaislain 6 a §:n mukaan oleskelulupaa hakevan ulkomaalaisen tai perheenkokoajan iän selvittämiseksi voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen tutkimus jos on olemassa ilmeisiä perusteita epäillä hänen itsestään antamien tietojen luotettavuutta. Perheenkokoajille, joiden henkilöllisyyttä ei ole voitu varmistaa, voi olla tarpeen joissakin tapauksissa osana henkilöllisyyden selvittämistä tehdä kielianalyysi hakijan kielellisen identiteetin ja taustan ja sitä kautta kotiseudun selvittämiseksi. Kielianalyysin avulla selvitetään, täyttyvätkö perheenyhdistämisen edellytykset perheenyhdistämishakemusten käsittelyn yhteydessä.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Valtion vastaanottokeskusten toimintamenot 8 200 000
Kuntien, kuntayhtymien, järjestöjen vastaanottokustannukset 26 860 000
Vastaanoton muut menot 16 448 000
— palvelujen ostot 1 308 000
— terveydenhuolto 5 300 000
— muut menot 123 000
— vastaanotto ja käyttöraha 9 717 000
Vastaanottokustannukset yhteensä 51 508 000
Muut maahantuloon liittyvät menot 2 866 000
Pakolaisten maahantuloon liittyvät kustannukset 915 000
Yhteensä 55 289 000

Henkiset voimavarat, Valtion vastaanottokeskukset

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Henkilötyövuodet (enintään) 97,4 100 100
Sairauspoissaolot (työpäivää/htv) 10,2 7 7
Työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,4 3,5 3,5

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkausten tarkistukset 195
Maahanmuuttopolitiikan tehostamisen aktiiviset toimenpiteet -5 000
Kustannusten säästö -1 233
Yksilöllisten oikeusapupalveluiden kustannukset (siirto momenteille 25.01.20 -350 000 euroa, 25.10.04 -350 000 euroa ja 25.10.50 -1 600 000 euroa) -2 300
Yhteensä -8 338

2013 talousarvio 55 289 000
2012 II lisätalousarvio 114 000
2012 talousarvio 63 627 000
2011 tilinpäätös 77 907 555