Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
              63. Eräät erityishankkeet
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 68 319 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) toimintaan liittyvien kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen jäsenmaksuista, yhteisrahoitteisten hankkeiden rahoitusosuuksista, ulkomailla toteutettavien projektien, täydennyskoulutuksen avustuksen ja yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) EU:n hyväksymien hankkeiden rahoitukseen liittyvien menojen maksamiseen

3) Alkoholitutkimussäätiöön, Käypä hoito -suositusten laadintaan, syöpärekisterin tekniseen ylläpitoon Suomen Syöpäyhdistys ry:lle, näkövammarekisterin tekniseen ylläpitoon Näkövammaisten Keskusliitto ry:lle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämishankkeisiin liittyvien valtionavustusten maksamiseen

4) Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien menojen maksamiseen

5) koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten maksamiseen

6) nettobudjetoidun yhteisrahoitteisen toiminnan tuloihin välittömästi liittyvien apurahojen maksamiseen

7) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin terveyden edistämisen hankkeisiin

8) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin tartuntatautien ehkäisyyn ja valvontaan liittyviin hankkeisiin.

Selvitysosa:Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävänä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen. Laitos toteuttaa tehtäväänsä tutkimuksen, seurannan ja arvioinnin, kehittämistyön, asiantuntijavaikuttamisen ja viranomaistehtävien sekä kansainvälisen yhteistyön avulla. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimii alansa tilastoviranomaisena sekä huolehtii tehtäväalueensa tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä.

Hallinnollisesti itsenäinen Alkoholitutkimussäätiö edistää ja tukee alkoholi- ja muuta päihdetutkimusta jakamalla apurahoja ja tekemällä tai teettämällä tutkimusta sekä harjoittamalla tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ottaa vuoden 2014 toimintansa perustaksi sosiaali- ja terveysministeriön strategian "Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020" sekä THL:n oman strategian "Terveydestä hyvinvointia - 2020 - hyvinvoinnista terveyttä". Sosiaalisen kestävyyden teemat liittyvät hyvinvoinnin turvaamisen taloudelliseen perustaan, hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakautumiseen ja varautumiseen globaalien ilmiöiden tuottamiin muutoksiin. THL:n toiminnassa kestävyysteemat ovat mukana väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn, palvelujärjestelmän tehokkuuden ja rahoituspohjan varmistamisen kysymyksissä. THL:n oman strategian päälinjaukset tähtäävät laitoksen toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseen juuri näissä kysymyksissä. Linjauksissa määritellään tavoitteiksi, että väestön terveys, toimintakyky ja hyvinvointi kohentuvat, terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat, valmius torjua globaaleja ja kansallisia terveys- ja hyvinvointiuhkia on korkealla tasolla ja sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmä vastaa tehokkaasti väestön ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toiminnassa 2010-luvulla korostuu myös asiantuntijalaitoksen rooli tiedon käytön edistämisessä päätöksenteon kaikilla tasoilla. Tätä tukee laitoksen toiminta tietovarantojen kehittämiseksi ja niiden käytön helpottamiseksi. Julkisin varoin kerättyjen tietovarantojen käytettävyyden parantaminen on määritelty vuonna 2011 annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä kaikilla aloilla keskeiseksi tavoitteeksi. THL on sosiaali- ja terveysalan tietovarantojen keskeinen tuottaja, jalostaja ja käytön edistäjä. THL:n strategiassa tietovarantoihin liittyy kaksi kuudesta päälinjauksesta. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveysalan tietovarantoja käytetään laajasti terveyden ja hyvinvoinnin sekä palvelujärjestelmän toimivuuden edistämiseen. Lisäksi toimitaan niin, että hyvinvointi- ja terveyskysymykset vaikuttavat vahvasti päätöksentekoon eri tasoilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kohdentaa voimavarojaan uudelleen strategiansa mukaisesti. Laitos huolehtii siitä, että sen toiminnassa otetaan huomioon kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämistavoitteet, jotka liittyvät myös sektoritutkimusjärjestelmän uudistamiseen.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ydintoiminnot toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Laitoksen tuottavuus kasvaa ja maksullisen toiminnan ylijäämä käytetään tuotekehitykseen ja investointeihin. Laitoksen tieto- ja tilastotuotanto sekä verkkopalvelut ja portaalit ovat yhdessä toimiva kokonaisuus. Laitoksen organisaatio toimii kokonaisuutena ja organisaatiorakenne tukee laitoksen strategian linjauksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hallinto- ja toimintatavat edistävät sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoitusrakenne on hallinnassa. Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat kohdennetaan strategisten linjausten mukaisesti. Henkilöstösuunnittelu on pitkäjänteistä ja henkilöstömäärä ja -rakenne vastaavat strategisia linjauksia. Laitos toimii taloudellisesti ja tuottavasti.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on riittävä osaaminen toteuttaa tavoitteet. Laitoksen henkilöstön toimintavalmiutta ja osaamista kehitetään laitoksen strategian mukaisesti. Johtaminen on osaavaa ja kannustavaa ja henkilöstön kokema työhyvinvointi kasvaa ja työnantajakuva paranee.

Määrärahasta on varattu 400 000 euroa Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoituina tuloina yhteisrahoitteisten sopimustutkimusten ja muiden yhteishankkeiden maksuosuudet, maksullisen palvelutoiminnan ja erillisiin sopimuksiin perustuvien tilaustutkimusten tulot, muut maksullisen toiminnan myyntitulot kuten rojaltit ja vastaavat sekä tekijänoikeustulot ja saadut lahjoitusvarat ja sponsoritulot.

Tulot harvinaisten rokotteiden myynnistä ja välitystoiminnasta on merkitty momentille 12.33.03.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Bruttomenot 105 753 104 198 103 319
Bruttotulot 35 751 34 000 35 000
Nettomenot 70 002 70 198 68 319
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6 567    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 361    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot,suoritteiden myyntituotot 6 232 7 250 7 250
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 93 250 250
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 6 535 7 105 7 105
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -303 145 145
Kustannusvastaavuus, % 95 102 102

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 20 518 17 000 17 000
— EU:lta saatava rahoitus 4 177 4 500 4 500
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 1 715 1 700 1 700
— yhteisrahoitteisen toiminnan muut tuotot 5 187 2 550 3 550
Tuotot yhteensä 31 597 25 750 26 750
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 35 736 30 294 31 294
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -4 139 -4 544 -4 544
Omarahoitusosuus, % 12 15 15

THL:n toiminnan kokonaiskustannukset ja htv:t tulosalueittain1)

  2012
tilinpäätös
1 000 €
htv 2013
arvio
1 000 €
htv 2014
tavoite
1 000 €
htv
             
Hyvinvointi- ja terveyspolitiikat -toimiala 10 927 127 10 927 127 10 173 127
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimiala 28 954 290 28 954 290 27 232 290
Terveyden suojelun toimiala 25 741 332 25 741 332 23 622 332
Sosiaali- ja terveyspalvelut -toimiala 28 749 292 28 749 292 27 015 292
Tieto-osasto 12 274 106 12 274 106 11 645 106
Kansanväliset asiat 3 763 22 3 763 22 3 632 22
Yhteensä 110 408 1 169 110 408 1 169 103 319 1 169

1) Yhteiset palvelut ja muut tukitoiminnot on jaettu toimialoille htv-suhteessa. Menot sisältävät myös rokoteohjelman mukaiset rokotehankinnat ja oikeuslääkintätoimen momentin käytön. Nämä menot eivät vähennä THL:n toimintamenomomenttia.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Biopankkilain toimeenpanoon liittyvä siirto momentille 33.02.05 (-1 htv) -70
Hallituksen menosäästöpäätös -500
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) (uudelleenkohdennus momentille 33.01.21) 110
Palkkausten tarkistus 206
Tuottavuustoimet -1 165
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -150
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -147
Tasomuutos -163
Yhteensä -1 879

2014 talousarvio 68 319 000
2013 I lisätalousarvio
2013 talousarvio 70 198 000
2012 tilinpäätös 69 796 000