Talousarvioesitys 2002
30. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Selvitysosa:
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala kattaa maa-, puutarha- ja metsätalouden, kala-, riista- ja porotalouden, maaseudun kehittämisen, eläinlääkintähuollon sekä siihen liittyvän eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnan, vesivarojen käytön ja maanmittauksen.
Hallinnonalan toiminnalla on seuraavat strategiset yleistavoitteet:
- luodaan ja ylläpidetään edellytyksiä uusiutuvien luonnonvarojen kestävälle ja monipuoliselle käytölle
- luodaan ja ylläpidetään edellytyksiä maaseudun elinkeinojen ja vapaa-ajan toimintojen kehittymiselle
- turvataan elintarvikkeiden laatu sekä eläinten ja kasvien terveys.
Hallinnonalan toimintaan vaikuttavat vuonna 2002 seuraavat keskeiset muutokset:
- WTO:n kauppaneuvottelut ja EU:n laajentumisen sekä yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen ja Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkamisen valmistelu
- elintarvikeketjun laatukysymykset.
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan menot tehtäväalueittain vuosina 2000—2002, milj. euroa: |
||||
---|---|---|---|---|
2001 | 2002 | |||
2000 | varsinainen | varsinainen | 2001/2002 | |
tilinpäätös | talousarvio | talousarvio | muutos | |
Maa- ja puutarhatalous sekä maaseutu yhteensä | 1 877 | 2 000 | 2 095 | 96 |
— maa- ja puutarhatalouden tulotuki | 1 654 | 1 679 | 1 756 | 77 |
— maatalous- ja puutarhatuotteiden markkinointi | 141 | 159 | 152 | -6 |
— maatilatalouden ja maaseudun rakenteen kehittäminen |
34 | 113 | 136 | 23 |
— tutkimus, neuvonta ja muut menot | 48 | 49 | 51 | 2 |
Metsätalous | 139 | 138 | 140 | 2 |
Kala-, riista- ja porotalous | 54 | 54 | 56 | 1 |
Vesivarat ja maanmittaus | 73 | 74 | 78 | 4 |
Elintarvikkeet ja terveys | 28 | 32 | 38 | 7 |
Muu toiminta | 54 | 58 | 60 | 2 |
Yhteensä | 2 224 | 2 356 | 2 466 | 111 |
Hallinnonalan alustavat tulostavoitteet vuodelle 2002 tehtäväalueittain:
Maa- ja puutarhatalous sekä maaseutu
Maa- ja elintarviketalouden keskeinen tavoite tulevina vuosina on kuluttajien tarpeiden ja odotusten täyttäminen. Erityisesti huolehditaan laadukkaiden ja turvallisten elintarvikkeiden tarjonnasta erilaisille kuluttajaryhmille. Tavoitetta tuetaan mm. maa- ja metsätalousministeriön käynnistämän kansallisen elintarviketuotannon laatustrategian toimenpiteiden avulla. Erityistä huomiota vuonna 2002 kiinnitetään laatutietopankin valmisteluun ja viljelijöiden laatukoulutukseen. Maatalouden strategiatyössä kansallisen laatustrategian rakentaminen yhdistetään osaksi tuote- ja sektorikohtaista toimenpidesuunnittelua.
Keskeinen tavoite on turvata viljelijäväestölle oikeudenmukainen tulotaso muihin väestöryhmiin verrattuna ottaen huomioon maatalouden vaatima työ- ja pääomapanos sekä ympäristöön liittyvät vaatimukset. Tähän liittyen vuonna 2002 aloitetaan valmistautuminen neuvotteluihin, jotka koskevat liittymissopimuksen 141-artiklaan perustuvia tukia, joilla turvataan Etelä-Suomen kotieläintalouden ja puutarhatalouden jatkuminen vuoden 2003 jälkeen. Lisäksi valmistellaan ratkaisuja horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman rahoituksen turvaamiseksi ohjelmakauden loppuun saakka. Kansallisten tukijärjestelmien ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseen valmistaudutaan kartoittamalla vaihtoehtoisia korkealaatuista tuotantoa tukevia kannustinjärjestelmiä ottaen erityisesti huomioon, että kannustimet myös kotieläintuotantoon säilyvät.
Maatalouden tuotantokustannusten alentamiseksi maatalouden rakennetta parannetaan sukupolvenvaihdoksia lisäämällä ja tuotannosta luopumista helpottamalla. Vuoden 2002 alkuun mennessä selvitetään ko. vuoden lopulla päättyvän kokonaan kansallisesti rahoitettavan maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmän jatkaminen siten, että mahdollinen uusi järjestelmä voidaan ottaa käyttöön vuoden 2003 alusta. Rakennemuutokseen suunnattavan tuen osalta selvitetään, onko tuen kohdentumista tarvetta muuttaa esim. tukemaan paremmin laatutuotteiden tuotantoa.
Maaseudun elinvoimaisuuden turvaamisessa otetaan huomioon maataloustuotannon ja toimivan yhdyskuntarakenteen tärkeys maaseutualueiden elinvoimaisuuden ylläpitämisessä. Keskeisenä tavoitteena on kaventaa syrjäisen ja ydinmaaseudun suuria kehityseroja keskusalueisiin nähden. Tavoitteisiin pyritään EU:n osaksi rahoittamien alueellisten ohjelmien ja kansallisen rahoituksen avulla; mm. toimintayhteistyö ulotetaan koko maahan. Erityisenä tavoitteena on työllisyyden, yrittäjyyden, osaamisen ja yhteistyön tukeminen maaseudulla. Lisäksi seurataan ja käytettävissä olevin keinoin tuetaan hallituksen maaseutupoliittisen ohjelman toteutumista myös muilta osin. Vuosien 1995—1999 ohjelmakauden EU-osarahoitteisten tavoite 6-, 5b- ja Leader -ohjelmien maksatusmenettelyt saatetaan loppuun Suomelle kuuluvien tulojen turvaamiseksi. Lisäksi käynnistetään selvityksiä siitä, miten julkishyödykkeiden tuottaminen voitaisiin ottaa huomioon tukipolitiikassa.
Tutkimus ja neuvonta
Maa- ja puutarhatalouden, niihin liittyvän elintarviketuotannon ja maaseudun muiden elinkeinojen kehitystä tuetaan suuntaamalla tutkimusta maa- ja metsätalousministeriön tehtävien ja uusittujen strategioiden kannalta tärkeille alueille tavoitteellisten tutkimusohjelmien avulla. Tutkimusta suunnataan maa- ja elintarviketalouden kilpailukyvyn strategisen ja taloudellisen perustan ja sitä tukevan politiikan kysymyksiin, kestävän raaka-ainetuotannon järjestelmien ja teknologioiden kehittämiseen sekä elintarvikkeiden markkinoiden, laadun, uusien tuotteiden ja valmistusprosessien ongelmien selvittämiseen.
Neuvontaa ohjataan maa- ja metsätalousministeriön strategisista linjauksista johdettujen tavoitteiden mukaisesti erityisesti maaseutuyritysten tuotteiden, palveluiden ja toiminnan laadun sekä yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi.
Metsätalous
Valtioneuvosto päätti 18.11.1999 hallitusohjelmaan sisältyvän Kansallinen metsäohjelma 2010:n toteuttamisesta metsien taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden suhteen tasapainoisena kokonaisuutena.
Kansallisen metsäohjelman tarkoituksena on vastata Suomen kansallisiin ja kansainvälisiin tarpeisiin kehittämällä metsien hoitoa, käyttöä ja suojelua siten, että metsät antavat suomalaisille mahdollisimman paljon työtä ja toimeentuloa, kehittyvät elinvoimaisina ja monimuotoisina sekä antavat henkistä ja fyysistä virkistystä kaikille suomalaisille.
Kansallisen metsäohjelman tavoitteena on:
1. Säilyttää metsäteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa kilpailukykyisinä niin, että metsäteollisuus lisää vuoteen 2010 mennessä kotimaisen ainespuun vuotuista käyttöä 5—10 miljoonalla kuutiometrillä.
2. Kaksinkertaistaa vuoteen 2010 mennessä puuteollisuuden viennin arvo 25 miljardiin markkaan vuodessa ja lisätä vuotuista energiapuun käyttöä 5 miljoonalla kuutiometrillä.
3. Huolehtia metsänhoidosta ja metsänparannustöistä siten, että kohoava vuotuinen ainespuun hakkuukertymä on kestävällä pohjalla.
4. Metsien eliölajien ja elinympäristöjen suotuisan suojelutason saavuttaminen ja ylläpitäminen riittävällä suojelualueiden ja monimuotoisesti käsiteltävien talousmetsien yhdistelmällä.
5. Huolehtia siitä, että metsien käytössä ja suojelussa otetaan huomioon metsien perinteiset käyttömuodot ja edistetään metsistä saatavaa monipuolista aineellista ja henkistä hyvinvointia.
6. Parantaa metsäosaamista vahvistamalla edelleen tutkimukseen, koulutukseen ja kansainvälistymiseen perustuvaa metsäalan innovaatiotoimintaa.
7. Edistää kestävää metsätaloutta aktiivisella kansainvälisellä metsäpolitiikalla, tutkimus- ja koulutusyhteistyöllä sekä metsä- ja ympäristöviestinnällä.
Ohjelman toimenpiteet parantavat julkisen talouden rahoitustasapainoa sekä tukevat työllisyyttä ja maaseudun kehitystä.
Hallinnonalalla toteutetaan kansallista metsäohjelmaa, johon tarkoitetut määrärahat ovat luvuissa 30.31 (Metsätalouden edistäminen ja valvonta) ja 30.32 (Metsäntutkimuslaitos).
Kala-, riista- ja porotalous
Keskeisenä lähtökohtana on luonnonvarojen hyödyntäminen kestävän käytön sallimissa rajoissa. Tämä merkitsee ennen muuta sitä, että kalastus ja metsästys on mitoitettava kala- ja riistakantojen mukaan ja porokanta laidunten mukaan. Toiminnan kannalta avainasemassa ovat oikeat tiedot kala- ja riistakannoista sekä porolaitumista.
Kalataloutta hoidetaan elinkeinokalatalouden osalta EU:n yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesti. Kalavarojen suojelun lisäksi on tällöin otettava huomioon kuluttajien ja kalatalouteen liittyvien elinkeinojen harjoittajien tarpeet. EU:n yhteinen kalastuspolitiikka koskee kalalajista ja vesialueesta riippuen kalataloutta eri tavoin. Elinkeinokalatalous kokonaisuudessaan kuuluu rakennepolitiikan piiriin, mutta resurssipolitiikka, markkinapolitiikka ja valvontajärjestelmät koskevat käytännössä vain merialueen kiintiöityjä kalalajeja.
Elinkeinokalatalouden ohella myös vapaa-ajankalataloudella on suuri merkitys kalavarojen hyödyntämisessä. Vapaa-ajan kalataloutta kehitetään kansallisin toimenpitein valmistuneen kehittämisstrategian mukaisesti. Kestävän käytön sallimissa rajoissa lisätään niin vapaa-ajan kalastajien kuin kalastusmatkailijoidenkin kalastusmahdollisuuksia.
Kalavesien ylläpidon osalta panostetaan kalakantojen hoitotoiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseen sekä kalanviljelymenetelmien kehittämiseen.
Riistataloudessa kiinnitetään huomiota erityisesti riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen estämistoimenpiteiden kehittämiseen sekä vahinkoa aiheuttavien riistaeläinten kantojen kasvun rajoittamiseen. Tarve näiden kantojen säätelyyn kasvaa jatkuvasti. Metsäkanalintukantoja pyritään elvyttämään.
Porotaloudessa tärkeimpänä tehtävänä on porotalouden rakenteen kehittäminen ja poromäärien suhteuttaminen laidunten kestokykyyn.
Elintarvikkeet ja terveys
Tavoitteena on edistää elintarviketurvallisuutta ja tuotteiden laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvinterveyttä sekä viljely-ympäristön laatua ja samalla luoda edellytykset taloudelliselle tuotannolle ja elintarviketuotannon kilpailukyvyn kehittämiselle.
Ihmisten terveyden suojelemiseksi elintarviketurvallisuutta valvotaan elintarvikeketjun kaikilla osa-alueilla.
Toimenpiteitä kansallisen elintarvikkeiden laatustrategian ja koko elintarvikeketjun kattavan laatujärjestelmän toteuttamiseksi ja kehittämiseksi tehtäväalueella jatketaan. Osana tätä strategiaa kehitetään edelleen eläinten terveydenhuoltojärjestelmää, hallittua lääkkeiden käyttöä eläinlääkinnässä ja mikrobilääkeresistenssin ehkäisyä, elintarvikevalvonnan vahvistamista paikallistasolla, zoonoosivalvontaa sekä jatketaan tuote- ja tehtäväkohtaisten toimenpideohjelmien kehittämistä.
BSE-valvontaohjelman toteuttamista jatketaan sekä kiinnitetään erityistä huomiota teurastuksessa syntyvien sivutuotteiden käsittelyyn ja käytön turvallisuuteen.
Eläintautien vastustamisen strategista suunnittelua jatketaan määrittelemällä lakisääteisesti vastustettavien eläintautien ja muiden eläintautien kansallinen tehtäväjako ja kustannusvastuu.
Maatalouden tuotantopanosten hyvä turvallisuus-, hygienia- ja laatutaso sekä luonnonmukaisen tuotannon pitkäjänteinen kehittäminen ja kasvisten laadunvalvonnan toimivuus pyritään turvaamaan kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla valvontajärjestelmiä.
Eläinsuojelun keskeisenä tavoitteena on eläinten hyvinvointiin tähtäävien toimenpiteiden lisäksi koe-eläintoiminnan ja eläinten kuljetusten kehittäminen.
Vesivaratehtävät
Ministeriön vuonna 1999 hyväksymän vesivarastrategian mukaisesti tavoitteena on turvata terveydellisesti moitteettoman talousveden saanti sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistus erityisesti maaseudulla ja haja-asutusalueilla. Tavoitteena on myös huolehtia vesistöjen kestävästä käytöstä, maatalouden ja asutuksen tulvahaittojen ehkäisemisestä ja peruskuivatuksesta sekä valtion vesistörakenteiden ylläpidosta. Vesivarojen käytön ja hoidon toimenpitein toteutetaan myös EY:n rakennerahasto-ohjelmien ja maaseutuohjelmien tavoitteita.
Maanmittaustehtävät
Tavoitteena on osana valtion peruspalvelutehtävää ylläpitää toimivaa kiinteistöjärjestelmää, huolehtia yleisten karttojen valmistamisesta ja kansallisten perusmaastotietojen keräämisestä, edistää paikkatietojen yhteiskäyttöä sekä tyydyttää kartastoalan tutkimustarpeet.
Yhteenveto tuloista ja EU:n rahoittamasta toiminnasta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla
Hallinnonalan toiminnan perusteella arvioidaan vuonna 2002 tuloutuvan talousarvioon (luku 12.30) yhteensä 890,258 milj. euroa. Näistä 95 % eli 843,229 milj. euroa tuloutuu Euroopan unionilta (momentit 12.30.01—04). Lisäksi talousarvion ulkopuolisiin rahastoihin (Maatalouden interventiorahasto ja Maatilatalouden kehittämisrahasto) arvioidaan tuloutuvan vuonna 2002 Euroopan unionilta 119,100 milj. euroa.
Vuonna 2002 hallinnonalalle budjetoiduista menoista EU:n tuloja vastaavia menoja on 811,7 milj. euroa ja vastaavia kansallisia menoja 532,5 milj. euroa. Kun otetaan lisäksi huomioon EU:n jäsenyyteen liittyvä maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki 588,5 milj. euroa, hallinnonalan menoista 1 932,7 milj. euroa eli 78 % aiheutuu suoraan EU:n jäsenyydestä.
Hallinnonalan menot luvuittain vuosina 2000—2002
|
|
v. 2000 tilinpäätös 1000 € |
v. 2001 varsinainen talousarvio 1000 € |
v. 2002 varsinainen talousarvio 1000 € |
Muutos 2001—2002 |
|
1000 € | % | |||||
|
|
|
|
|
|
|
01. |
Maa- ja metsätalousministeriö |
31 297 |
36 050 |
36 875 |
825 |
2 |
02. |
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus |
9 938 |
9 238 |
9 832 |
594 |
6 |
03. |
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta |
505 |
526 |
596 |
70 |
13 |
04. |
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut menot |
12 105 |
12 042 |
12 406 |
364 |
3 |
12. |
Maa- ja puutarhatalouden tulotuki |
1 653 777 |
1 678 785 |
1 755 639 |
76 854 |
5 |
13. |
Maataloustuotteiden markkinointi ja tuotannon tasapainottaminen |
141 086 |
158 786 |
152 335 |
- 6 451 |
- 4 |
14. |
Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen |
34 339 |
112 602 |
136 044 |
23 442 |
21 |
15. |
Muut maatalouden menot |
20 140 |
20 788 |
21 124 |
336 |
2 |
21. |
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus |
27 912 |
28 668 |
30 204 |
1 536 |
5 |
31. |
Metsätalouden edistäminen ja valvonta |
104 748 |
102 914 |
102 933 |
19 |
0 |
32. |
Metsäntutkimuslaitos |
34 268 |
35 415 |
36 895 |
1 480 |
4 |
41. |
Kala-, riista- ja porotalous |
38 413 |
39 125 |
39 855 |
730 |
2 |
42. |
Riista- ja kalatalouden tutkimus-laitos |
15 103 |
15 034 |
15 661 |
627 |
4 |
51. |
Vesivarojen käyttö ja hoito |
25 198 |
26 876 |
26 807 |
- 69 |
- 0 |
61. |
Maanmittauslaitos |
44 873 |
44 090 |
47 970 |
3 880 |
9 |
62. |
Geodeettinen laitos |
2 610 |
2 819 |
2 929 |
110 |
4 |
71. |
Eläinlääkintä- ja elintarvike- tutkimuslaitos |
14 061 |
13 538 |
17 455 |
3 917 |
29 |
72. |
Elintarvikevirasto |
3 476 |
6 995 |
9 103 |
2 108 |
30 |
73. |
Kasvintuotannon tarkastuskeskus |
10 175 |
11 102 |
11 637 |
535 |
5 |
74. |
Siemenperunakeskus |
164 |
209 |
188 |
- 21 |
- 10 |
|
Yhteensä |
2 224 190 |
2 355 602 |
2 466 488 |
110 886 |
5 |
Henkilöstön kokonaismäärä1) | 5 210 | 5 290 | 5 350 |
1) Henkilötyövuosiin ei ole luettu Siemenperunakeskuksen henkilöstöä. Lisäksi hallinnonalan tehtäviä hoitaa toisten pääluokkien henkilöstömäärissä: KTM, TE-keskukset n. 618 EU:n maatalous-, maaseutu- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtävissä, YM: 264 vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä, SM: 21 läänineläinlääkäreitä, UM: 6 erityisasiantuntijaa, VM: noin 100 tullilaitoksessa EMOTR-T tarkastustehtävissä.
Valtiovarainvaliokunta:Elintarviketeollisuuden tulevaisuuden näkymät. Elintarviketeollisuus on tällä hetkellä neljänneksi suurin teollisuudenala Suomessa metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden jälkeen. Tuotannon bruttoarvo oli vuonna 2000 lähes 49 miljardia markkaa. Elintarviketeollisuus työllistää laskutavasta riippuen noin 30 000—40 000 ihmistä ja alan toimipaikkoja on runsaat 700. Suurimmat toimialat ovat lihanjalostus-, leipomo- sekä maidonjalostusteollisuus.
Elintarviketeollisuuden toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti Suomen liityttyä EU:n jäseneksi. Erityisesti lähellä alkutuotantoa olevilla sektoreilla muutos oli suuri. Maatalouden tuottajahinnoissa tapahtui 40—50 prosentin lasku ja kuluttajahintojen keskimääräinen alennus oli 11 prosenttia.
Elintarviketeollisuus on ollut pitkälle kotimaista toimintaa. Suomalaisen elintarviketeollisuuden käyttämistä raaka-aineista tulee noin 85 prosenttia Suomesta. Myös tällä teollisuuden alalla keskittyminen ja kansainvälistyminen ovat viime vuosina kuitenkin lisääntyneet. Erityisesti suurimmat yritykset ovat parantaneet kilpailukykyään keskittämällä tuotantoaan. Suorat sijoitukset ulkomaiseen elintarviketeollisuuteen Suomesta ovat olleet huomattavasti suuremmat kuin ulkomaiset sijoitukset Suomen elintarviketeollisuuteen. Merkittäviä suomalaisia yrityksiä on kuitenkin myös siirtynyt kokonaan ulkomaiseen omistukseen.
Elintarvikesektorin toimintaympäristö tulee jatkossakin muuttumaan. Tähän vaikuttavat yhtäältä maailmankaupan vapauttamiseen tähtäävät WTO-neuvottelut. EU:n maatalouspolitiikan reformin mukaiset raaka-aineiden hinnan alennukset eivät ole riittäviä takaamaan tasa-arvoisia kilpailuolosuhteita jalosteiden viennissä kolmansiin maihin, mikäli vientitukea tullaan olennaisesti leikkaamaan suurten viejämaiden vaatimusten mukaisesti. WTO-prosessin lisäksi EU:n laajentumisen vaikutukset tulevat olemaan maatalous- ja elintarvikesektorille suuremmat kuin monille muille toimialoille. Samalla kun sisämarkkinoiden kysyntä lisääntyy, itälaajentuminen tuo uusia kilpailijoita EU:n elintarvikemarkkinoille.
Elintarviketeollisuuden keskittymiskehitys on Suomessa tarkoittanut tuotannon siirtymistä enenevästi Etelä- ja Länsi-Suomeen. Elintarvikealan keskittäminen ja yritystoiminnan lopettaminen heikentävät erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen pienten kuntien työllisyyttä.
Elintarviketeollisuuden keskittämisen on nähty sopivan huonosti kuluttajien vaatimuksiin turvallisesta ja ympäristöä säästävin menetelmin tuotetusta ruoasta. Tuotanto ja jalostus ovat usein eri puolilla Suomea ja esimerkiksi eläinten kuljetusmatkat ovat pidentyneet. Myös valmiiden elintarvikkeiden kuljetusmatkat ovat pitkät, mikä vaikuttaa tuotteiden laatuun. Tästä huolimatta suomalaisten kuluttajien luottamus kotimaassa valmistettuihin elintarvikkeisiin on säilynyt varsin hyvänä. Erityisesti tämä johtuu muualla tapahtuneesta BSE-taudin laajasta leviämisestä ja sen yhteydessä esiin tulleista laiminlyönneistä elintarvikkeiden tuotannossa ja valvonnassa.
Suomalainen elintarviketeollisuus on ottanut ruoan turvallisuuden ja laadun keskeiseksi strategiseksi tavoitteekseen omassa tuotannossaan. Kaikki elintarvikeketjun toimijat pyrkivät siihen, että ne ovat todennettavien laatujärjestelmien piirissä vuoteen 2006 mennessä. Laatutyön taustalla on vuonna 1999 hyväksytty kansallinen elintarviketalouden laatustrategia ja sen laatutavoitteet. Osana laatutyötä julkistettiin kuluvan vuoden keväällä elintarvikeklusterin laatuselvityshankkeen loppuraportti. Maa- ja metsätalousministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön elintarvikevalvonnan yhteistyöryhmä kehittää ja yhteensovittaa elintarviketurvallisuuden laatustrategiaa. Laatujärjestelmien kehittämiseen on talousarvioesityksessä (30.13.44) varattu 1 513 000 euroa. Valtiovarainvaliokunta pitää laatustrategian konkreettiseen toteuttamiseen osoitettuja resursseja varsin niukkoina.
Väestön ikääntyminen ja terveystietouden lisääntyminen luovat kasvavia markkinoita erityisesti terveysvaikutteisille, funktionaalisille elintarvikkeille. Näiden kehittämisessä Suomi on tällä hetkellä maailman kärkimaita. Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, ympäristöystävälliset tuotantomenetelmät ja yleisen hygieniatason parantaminen ovat tulevaisuuden kehityssuuntia, joihin myös suomalaisen elintarviketeollisuuden tulee voida vastata. Ongelmana ovat tällaisten elintarvikkeiden korkeat kehittämiskustannukset ja pitkä, jopa 15 vuoden aikajänne tutkimuksesta tuotteen markkinoille tuloon. Eräissä tapauksissa uutuuselintarvikkeet tarvitsevat myös monivaiheisia hyväksymismenettelyjä.
Viljelijöiden tulokehitys. Maa- ja puutarhatalouden yhteenlaskettu maataloustulo (viljelijöille jäävä palkka omasta työstä ja korvaus maatilaan sijoitetulle omalle pääomalle) on EU-jäsenyyden aikana alentunut noin neljänneksellä jäsenyyttä edeltävään aikaan verrattuna. Maataloustulon reaalinen arvo on heikentynyt vielä tätäkin enemmän yleisen hintatason nousun myötä. Jos toimialan koko maataloustulo jaetaan tukea saaneiden viljelijöiden lukumäärällä, myös viljelijää kohti lasketut tulot ovat alentuneet ajanjaksolla 1994—2000. Osaltaan tämä aiheutuu siitä, että maataloustulon suhteellinen alentuminen on ollut nopeampaa kuin tukea saaneiden tilojen määrän alentuminen.
Vuonna 2000 maatalousyrittäjien omalle työpanokselle ja pääomalle saatavaa korvausta osoittava maataloustulo nousi edellisvuodesta noin 9,5 prosenttia. Tämä selittyy pitkälle maidon ja sianlihan tuottajahintojen nousulla sekä kahden heikomman vuoden jälkeen saadulla hyvällä sadolla. Noususta huolimatta nimellinen maataloustulo jäi alle vuosien 1996—1997 tason. Tuottojen ohella myös maatalouden kustannukset nousivat merkittävästi ollen 5,5 prosenttia edellisvuotta korkeammat.
Yrityskohtaiset tiedot maatilojen tulokehityksestä valmistuvat kokonaistason laskelmia pidemmällä viiveellä. Uusin käytettävissä oleva tilasto on Tilastokeskuksen julkaisema maatilojen verotustietoihin perustuva maatalouden yritys- ja tulotilasto vuodelta 1999. Tilaston mukaan tulos maataloudesta aleni keskimäärin vajaat 1 800 markkaa (2,5 prosenttia) tilaa kohti vuodesta 1997 vuoteen 1999. Tilastoon perustuvasta maataloustulon tuloluokittaisesta jakaumasta ilmenee, että vuonna 1999 lähes 13 prosenttia tiloista teki negatiivisen tuloksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilalla kustannukset ylittivät myyntitulojen, tukien ym. maatilatulojen yhteismäärän. Tuloluokkaan 0—100 000 markkaa kuului vuonna 1999 runsaat 60 prosenttia tiloista. Lisäksi on otettava huomioon, että tulot saadaan aikaan viljelijäperheen yhteisellä työpanoksella.
Viljelijäperheiden maatilatalouden ulkopuoliset tulot ovat lisääntyneet EU-jäsenyyden aikana. Tämä antaa viitteitä siitä, että reaalisesti laskeneet tulot maataloudesta ovat pakottaneet viljelijäperheitä etsimään muita tulonlähteitä.
Tulotilastojen vertailu viljelijäväestön ja esimerkiksi palkansaajien välillä on vaikeata. Maataloudessa tilastoyksikkönä olevaa maatilaa ja/tai viljelijäperhettä ei voida suoraan verrata yksittäiseen palkansaajaan. Myös muihin yrittäjiin vertaaminen on ongelmallista; viljelijöiden vaikutusmahdollisuudet omiin tuloihinsa ovat hyvin rajoitetut. Tukien osuus on noin puolet viljelijöiden kokonaistuloista. Maataloustuotteiden hintoja säädellään merkittävästi EU:n markkinaorganisaatioiden kautta, mutta toisaalta niihin vaikuttavat merkittävästi myös markkinavoimat. Maatalouden tuotantovälineiden hinnat muodostuvat markkinoilla, joihin viljelijöillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
Maataloustulon kehitysarviointi on vaikeaa vielä kuluvallekin vuodelle, sillä tuotanto- ja panosmäärien sekä tuottaja- ja tuontantovälineiden hintojen arviointiin liittyy runsaasti epävarmuustekijöitä. Eräissä ennusteissa on esitetty, että kansantalouden tilinpidon mukainen maatalouden yrittäjätulo kasvaisi tänä vuonna noin 5 prosenttia, mutta laskisi ensi vuonna jälleen 3 prosenttia. Kuluvan vuoden tulojen nousu aiheutuisi pääasiassa kotieläintuotteiden hintojen vahvistumisesta ja kustannusten vuotta 2000 hitaammasta noususta.
Vuoden 2002 tulokehityksen ennakointi edellyttäisi hyvin monen eri tekijän arviointia. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi maatalouden tuotantomäärä, maataloustuotteiden myyntihinnat, ostopanosten käyttömäärä ja hinnat sekä maatalouden tukijärjestelmien kautta tulevat rahamäärät. Kannattavuuteen tilatasolla vaikuttaa muun muassa tuotantosuunta ja tilan alueellinen sijainti.
Viljelijöiden riippuvuus maatalouden tuesta on Agenda 2000 -päätösten myötä entisestään kasvanut. Suomen edun mukaista olisi saada EU:lta oikeutus maksaa maatalouden tuet mahdollisimman pitkälle tuotantoon sidottuina. Erityisesti tämä koskee peltoviljelyä, mutta myös kotieläintuotantoa. Lähivuosien tärkein tavoite on valiokunnan mielestä Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkuvuuden turvaaminen ja kannattavan tuotannon edellytysten vakiinnuttaminen vuodesta 2004 eteenpäin. Myös pohjoisen tuen järjestelmä on pidettävä riittävän joustavana, jotta tuotannon luontainen kehitys olisi mahdollista muun muassa kotimaisessa kysynnässä tapahtuvien muutosten mukaisesti. Erityisenä tulokehityksen uhkana valiokunta näkee ympäristötuen rahoituksen suuren vajauksen kuluvan ohjelmakauden lopulla vuosina 2005—2006, mikäli rahoitusongelmaa ei onnistuta ratkaisemaan. Pidemmällä aikavälillä maatalouden tulokehitykseen vaikuttavat myös ne EU:n yhteisen maatalouspolitiikan muutokset, jotka aiheutuvat meneillään olevista WTO-neuvotteluista sekä EU:n laajentumisesta, joihin on viitattu edellä.