Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

07. EnergiaverotPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 4 285 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettuun lakiin (1472/1994) sekä lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996).

Energiaverojen tuottoennusteessa hyödynnetään laajasti työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolla laadittavaa energiatasetta. Sen laadinnassa käytetään valtiovarainministeriön ja eri tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteita sekä koko kansantalouden tasolla että toimialatasolla.

Energiaverojen veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys (%)

  2011 2012
ennuste
2013
ennuste
       
Moottoribensiinin kulutus -2,4 -3 -2
Dieselöljyn kulutus 3,8 ½
Sähkön kulutus -0,8 -2 1

Lämmityspolttoaineiden ja sähkön veroja korotettiin vuoden 2011 alusta alkaen nettomääräisesti noin 730 milj. eurolla työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuneiden verotuottomenetysten kompensoimiseksi. Samanaikaisesti energiaverotuksessa siirryttiin ympäristöohjausta korostavaan energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvaan veroon kaikkien energiatuotteiden osalta lukuun ottamatta sähköä ja turvetta, joka aikaisemmin oli ollut verotonta. Edellisen hallituksen päätösten mukaisesti turpeen ja maakaasun veroa korotetaan kahdessa vaiheessa, vuosina 2013 ja 2015. Polttoaineverotuksen rakennemuutoksen yhteydessä säädettiin dieselöljyn vero korotettavaksi noin 8 sentillä litralta vuoden 2012 alusta lukien. Vuoden 2012 alusta liikenteen polttoaineiden veroja korotettiin noin 5 prosentilla painottaen hiilidioksidiveroa. Lisäksi turpeen verotasoa päätettiin korottaa nykyisen hallituksen toimesta jo aikaisemmin päätettyjen korotusten lisäksi vuonna 2013.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Lämmityspolttoaineiden hiilidioksidiveroa korotetaan ja energiasisältöveroa alennetaan ympäristöohjaavuuden lisäämiseksi. Painopisteen muutos toteutetaan momentin verokertymän kannalta tuottoneutraalisti.

  Verotaso vuonna 2012
(sis. huoltovarmuusmaksun)
Verotaso 1.1.2013 alkaen
     
Moottoribensiini, snt/l 65,04 65,04
Dieselöljy, snt/l 46,95 46,95
Kevyt polttoöljy, snt/l 16,05 16,34
Raskas polttoöljy, snt/kg 18,79 19,21
Sähkö I (kotitaloudet, palveluala jne.), snt/kWh 1,703 1,703
Sähkö II (teollisuus), snt/kWh 0,703 0,703
Kivihiili, €/t 128,10 132,71
Maakaasu, €/MWh 9,024 11,464
Polttoturve, €/MWh 1,90 4,90

Verokertymän arvioitu kehitys energiatuotteittain (milj. euroa)

  2011
tilinpäätös
2012
talousarvio
2013
esitys
       
Moottoribensiini1) 1 334 1 350 1 300
Diesel1) 1 038 1 325 1 340
Sähkö 899 1 000 960
Muut 609 681 685
Yhteensä 3 880 4 356 4 285

1) Sisältää korvaavat biopolttoaineet.

Energiaveromomentille kohdistuu 12 verotukea, joiden kokonaismääräksi arvioidaan n. 1,8 mrd. euroa vuonna 2013. Alla olevassa taulukossa esitettyjen merkittävimpien energiaverotukien lisäksi muita momentille kohdistuvia verotukia ovat liikenteessä käytetyn sähkön ja maakaasun normia alemmat verokannat sekä puupohjaisten polttoaineiden, nestekaasun, biokaasun ja raideliikenteen sähkön verottomuudet.

Merkittävimmät verotuet (milj. euroa)

  2011 2012 2013
       
Dieselpolttoaineen alempi verokanta1) 969 793 766
Työkoneissa käytetyn kevyen polttoöljyn dieseliä alempi verokanta 450 470 465
Turpeen alempi verokanta2) 126 121 102
Maakaasun alempi verokanta 75 68 35
Teollisuuden ja kasvihuoneiden sähkön alempi verokanta 377 376 381
CHP-laitosten puolitettu CO2-vero 57 68 77
Muut 24 24 24

1) Tämän verotuen osalta on otettava huomioon verosanktioksi luettava henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron käyttövoimavero, joka on n. 240 milj. euroa vuonna 2012.

2) Turpeen vero ei noudata nykyistä energiaveromallia.

Lisäksi energiaverotuiksi luetaan kasvihuoneviljelijöiden tuki sekä maa- ja puutarhatalouden energiaverotuki, joiden yhteismäärä on noin 50 milj. euroa, sekä energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, jonka suuruus on noin 200 milj. euroa vuonna 2013. Edellä mainitut verotuet kuuluvat menomomentille 28.91.41 (energiaverotuki) eivätkä siten vähennä energiaverojen tulomomentin verokertymää.


2013 talousarvio 4 285 000 000
2012 talousarvio 4 356 000 000
2011 tilinpäätös 3 880 477 633