Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       90. Kuntien tukeminen

Talousarvioesitys 2013

92. EU ja kansainväliset järjestötPDF-versio

Selvitysosa: Vuoden 2013 EU-budjetti on kuluvan EU-rahoituskehyskauden viimeinen budjetti. Jollei seuraavasta EU:n rahoituskehyksestä päästä sopuun, jatketaan vuoden 2013 määrärahatasolla.

Vuoden 2011 EU-budjetin maksumäärärahojen kasvu rajatiin 2,91 prosenttiin, jotta myös EU-budjetti heijastaisi vakauttamistoimia, joita jäsenvaltiot ovat toteuttamassa alijäämän ja velan saattamiseksi kestävämmälle uralle. Tämän mukaisesti maksumäärärahojen kehitystä jatkettiin vuonna 2012, jolloin hyväksytty talousarvio kasvoi 2,02 prosenttia. Tavoitteena on jatkaa edellä mainittua kasvun rajaamista.

20. Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n jäsenvaltioiden valtuuskuntien matkakulujen korvaamisesta annetun päätöksen mukaisten matkustusmenojen sekä matkustusmenoihin liittyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Euroopan unioni maksaa neuvoston ja sen työryhmien kokouksiin osallistumisesta aiheutuvien matkamenojen korvauksen ennakkoon jäsenmaille. Jäsenvaltio saa vuotuisen kokonaismäärärahan, joka on kullekin jäsenvaltiolle vahvistettu prosentuaalinen osuus EU:n talousarvion yleiset kokouskulut -alamomentin määrärahasta. Siltä osin kuin matkustamisesta aiheutuu menoja, joita EU ei hyväksy korvattavaksi, ne maksetaan toimintamenomäärärahoista. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä neuvoston pääsihteerille tilitys jäsenvaltiolle osoitetun määrärahan käytöstä.

Vastaavat tulot on merkitty momentille 12.28.93.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarkentunut arvio 400
Yhteensä 400

2013 talousarvio 2 800 000
2012 talousarvio 2 400 000
2011 tilinpäätös 2 800 000

40. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 8 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sen taloudellisen hyödyn korvaamiseksi, minkä Suomen Pohjoismaiden Investointipankin isäntämaana katsotaan saavan.

Selvitysosa:Suomen katsotaan hyötyvän Pohjoismaiden Investointipankin sijainnista Helsingissä vuosittain noin 8 350 000 euroa, mikä vastaa pankin vuonna 2011 henkilökuntansa palkoista pidättämien verojen määrää. Määrärahan tarkoituksena on vahvistaa pankin asemaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi lisäetujen antamiseksi pankin henkilökunnalle. Järjestelystä sovittiin aikanaan 10.11.1997 Helsingissä pidetyssä Pohjoismaiden valtiovarainministereiden kokouksessa. Koska Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön ja Pohjoismaiden kehitysrahaston työntekijät ovat muodollisesti Pohjoismaiden investointipankin palkkaamia, sisältyy isäntämaakorvaukseen myös edellä mainittujen instituutioiden työntekijöiden maksamat palkkaverot.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
TAE 2013 arvio toteutumien perusteella 350
Yhteensä 350

2013 talousarvio 8 350 000
2012 talousarvio 8 000 000
2011 tilinpäätös 7 452 105

67. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 170 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kansainvälisille rahoituslaitoksille jäsenyyden perusteella vuosina 1982—1986 annettujen sitoumusten lunastamiseen sekä lunastamisesta aiheutuvien kustannusten maksamiseen

2) vuoden 1986 jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuvien valuuttakurssitappioiden ja lunastamiskustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Vuosina 1982—1986 annettuja sitoumuksia oli 31.12.2011 lunastamatta noin 1,0 milj. euroa.


2013 talousarvio 170 000
2012 talousarvio 170 000
2011 tilinpäätös

68. Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (International Bank for Reconstruction and Development, IBRD) peruspääoman korottamisesta aiheutuvan vuoden 2013 Suomen kolmannen maksuosuuden, suuruudeltaan n. 4 350 000 Yhdysvaltain dollaria vasta-arvoltaan 3 350 000 euroa, maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää arvonsäilytysvelvoitteesta mahdollisesti aiheutuviin maksuihin.

Selvitysosa:Momentin vasta-arvot on laskettu 19.4.2012 mukaisella valuuttakurssilla EUR/USD=1,3086.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Päivitetty arvio valuuttakurssilla EUR/USD=1,3086 19.4.2012 290
Yhteensä 290

2013 talousarvio 3 350 000
2012 talousarvio 3 060 000
2011 tilinpäätös 3 311 703

69. Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 930 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan unionille suoritettavien arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvien Suomen maksuosuuksien maksamiseen

2) Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitusosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:EU:n talousarvion rahoittamiseen annettavista varoista ja jäsenvaltioiden maksuosuuksista niihin säädetään EU:n omia varoja koskevassa neuvoston päätöksessä (2007/436/EY).

EU:n omat varat sisältävät

1) sekalaisia tuloja ja perinteisiä omia varoja eli tulleja ja sokerin tuotantomaksuja

2) jäsenvaltioiden suoritettavat arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvat maksut (ALV-maksu ja BKTL-maksu).

Suomen EU:n puolesta keräämät perinteiset omat varat eivät kantopalkkioita lukuun ottamatta sisälly Suomen valtion talousarvioon.

ALV-maksun ja BKTL-maksun tarkemmat laskentaperusteet sisältyvät seuraaviin neuvoston asetuksiin (EY)

1) N:o 1150/2000: asetus EU:n omista varoista tehdyn päätöksen soveltamisesta

2) N:o 1553/1989: asetus arvonlisäverosta kertyvien omien varojen kannon lopullisesta menettelystä

3) N:o 2223/1996: asetus markkinahintaisen bruttokansantulon muodostamisesta.

Määräraha perustuu arvioon 3,5 %:n kasvusta vuoden 2012 talousarvioon verrattuna.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Arvonlisäveropohjaan perustuvat maksut 283 000 000
Bruttokansantuloon perustuvat maksut 1 541 000 000
Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitus 106 000 000
Yhteensä 1 930 000 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen muutos 12 000
Arvonlisäveropohjaan perustuvien maksujen muutos 31 000
Bruttokansantuloon perustuvien maksujen muutos 37 000
Yhteensä 80 000

2013 talousarvio 1 930 000 000
2012 talousarvio 1 850 000 000
2011 tilinpäätös 1 822 000 000