Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

01. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 12 871 000 euroa.

Selvitysosa:Suomen Akatemia on tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja Suomessa ja aktiivinen toimija kansallisessa ja kansainvälisessä tiede- ja innovaatiopolitiikassa. Suomen Akatemian yhteydessä toimii strategisen tutkimuksen neuvosto, jonka hallinnolliset palvelut tuottaa Akatemian hallintovirasto.

Toiminnallinen tuloksellisuus
  • — Suomen Akatemia kohdentaa tutkimusrahoitusta suomalaisen tutkimuksen vahvuusalueisiin huolehtien samalla tieteen monimuotoisuudesta ja uudistumisesta. Akatemia tukee kaikissa rahoitusmuodoissa uusia tieteellisiä avauksia ja läpimurtoja sekä innovaatioiden syntymistä.
  • — Akatemia tukee riittävän ja kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkijakunnan kehittymistä ottaen huomioon Suomen tutkimuksen vahvuusalueet sekä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän tarpeet.
  • — Akatemia tukee tutkimusyhteistyötä strategisesti valittujen kohdemaitten kanssa. Akatemia edistää tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoitumista tukemalla tutkijoiden ja tutkimusorganisaatioiden osallistumista eurooppalaiseen ja globaaliin tutkimusyhteistyöhön.
  • — Akatemia edistää tieteellisten aineistojen ja julkaisujen avointa saatavuutta.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — Suomen Akatemia kehittää työyhteisöään tavoitteena henkilöstön hyvä työkyky ja -hyvinvointi. Akatemia kehittää rakenteitaan, toimintatapojaan ja päätöksentekojärjestelmäänsä tehokkaan ja laadukkaan toiminnan turvaamiseksi keskittyen ydintehtäviinsä.
Tunnuslukuja 2013
toteutuma
2014
toteutuma
2015
tavoite
2016
tavoite
         
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus        
Hankekannan volyymi, strateginen painotus (%)        
Akatemian tutkimusohjelmat 8 6 kasvaa säilyy ennallaan
Huippuyksikköohjelmat 8 9 kasvaa säilyy ennallaan
Tutkimusinfrastruktuurit 2 4 kasvaa säilyy ennallaan
Tuotokset ja laadunhallinta        
Käsiteltyjen hakemusten määrä1) 3 800 4 186 3 800 4 600
Tutkimusohjelmat/joissa kv. rahoitusyhteistyötä 11/11 13/11 12/12 13/13
Toiminnallinen tehokkuus        
Rahoitustoiminnan kokonaiskustannukset/rahoituspäätökset (%) 3,4 3,2 <3,5 <3,5
Henkisten voimavarojen hallinta        
Sairauspäivien lkm/htv 10,3 9,5 <8 <8
Henkilötyövuodet2) 135,3 137,5 <=151 <=147

1) Vuoden 2015 luku ei sisällä syksyllä 2014 toimintansa aloittaneen strategisen tutkimuksen neuvoston käsittelemiä hakemuksia.

2) Vuoden 2015 tavoiteluku sisältää enintään 16 htv:n lisäyksen strategisen tutkimuksen neuvoston hallinnointiin.

Suomen Akatemian tulostavoitteiden toteuttamiseen käytetään myös momenttien 29.40.22, 29.40.51, 29.40.53, 29.40.54 ja 29.40.66 määrärahoja.

Tulot maksullisesta palvelutoiminnasta perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseen Suomen Akatemian suoritteista perittävistä maksuista.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 12 835 10 623 13 081
Bruttotulot 545 200 210
Nettomenot 12 290 10 423 12 871
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 7 802    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 7 844    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen säästön palautus 3 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -48
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -194
Palkkaliukumasäästö -66
Palkkausten tarkistukset 59
Toimintamenojen tuottavuussäästö -59
Toimintamenosäästö (HO 2015) -245
Vuokramenojen indeksikorotus 14
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -13
Yhteensä 2 448

2016 talousarvio 12 871 000
2015 talousarvio 10 423 000
2014 tilinpäätös 12 332 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 12 871 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp (26.5.2016)

Momentilta vähennetään 50 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 84 000 euroa VaEL-maksun väliaikaisesta alentamisesta ja lisäyksenä 34 000 euroa valtion vuokrajärjestelmässä käyttöön otetun omakustannusperiaatteen vaikutuksen tarkistuksesta johtuen.


2016 II lisätalousarvio -50 000
2016 talousarvio 12 871 000
2015 tilinpäätös 10 423 000
2014 tilinpäätös 12 332 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp (22.6.2016)

Momentilta vähennetään 50 000 euroa.