Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              51. Lapsilisät
              53. Sotilasavustus
              54. Asumistuki
              55. Elatustuki
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
         90. Raha-automaattiavustukset
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

54. Asumistuki (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 1 247 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) mukaisten asumistukien maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa perusteena on yleisestä asumistuesta annetun lain mukainen asumistuen tarve. Asumistuen tarpeeseen vaikuttavat tuensaajien lukumäärässä sekä tuensaajien asumismenoissa ja tuloissa tapahtuvat muutokset. Asumistuki on mitoitettu vuoden 2015 alussa voimaan tulleen lain edellyttämien kustannusten mukaisiksi.

Yleisen asumistuen osalta määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon rakennepoliittisen ohjelman mukainen, vuosien 2015—2018 kehyspäätöksessä sovittu ansiotulojen suojaosa, joka on tullut voimaan 1.9.2015. Asumistukiuudistuksen ja suojaosan vaikutus asumistukimenoihin toteutuu kokonaisuudessaan vuonna 2016 kun uudistettua tukea maksetaan koko vuodelta. Yleistä asumistukea saavia arvioidaan olevan vuoden 2015 lopussa 237 000 ja vuoden 2016 lopussa 240 200 ilman eläkkeensaajan asumistuesta siirtyviä. Keskimääräisen tuen arvioidaan olevan yleisessä asumistuessa vuonna 2015 343 euroa ja vuonna 2016 352 euroa. Keskimääräisen tuen kasvu vuonna 2016 vuoteen 2015 verrattuna johtuu siitä, että uudistettua asumistukea maksetaan koko vuodelta. Tuensaajien lukumäärä on kasvanut voimakkaasti v. 2015 työttömyyden ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvun vuoksi. Tämä heijastuu myös vuoteen 2016. Tuensaajien lukumäärää ja keskimääräistä tukea koskevissa laskelmissa ei ole vielä mukana eläkkeensaajan asumistukea saavien siirtymisen vaikutusta yleiseen asumistukeen.

Määrärahan mitoituksessa on tällä momentilla otettu huomioon lisäyksenä 193 000 000 euroa eläkkeensaajan asumistuen ja yleisen asumistuen yhdistämisestä johtuen. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 4 000 000 euroa takuueläkkeeseen v. 2016 tehtävän korotuksen seurauksena. Omaisuuskriteerit otetaan jatkossa huomioon myös yleisessä asumistuessa. Yhdistämisestä aiheutuvien vaikutusten loiventaminen lisää kustannuksia 12 500 000 euroa vuonna 2016 ja vuositasolla 37 500 000 euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamiseksi. Asumistuen perusteita tarkistetaan siten, että asumistukimenot alenevat toimeentulotuen kasvu huomioon ottaen 25 000 000 vuonna 2017. Määrärahan mitoituksessa on tästä johtuen otettu huomioon vähennyksenä 21 000 000 euroa vuonna 2016.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Ansiotulojen suojaosa 45 000
Asumistuen perusteiden tarkistaminen (HO 2015) -21 000
Asumistukiuudistuksen vaikutus vuodelle 2016 32 000
Asumistukiuudistuksessa eläkkeensaajan asumistuesta siirtyvät 5 000
Eläkkeensaajan asumistuen ja yleisen asumistuen yhdistäminen (HO 2015) 193 000
KEL-indeksitarkistus 2016 -1 000
Takuueläkkeen korotuksen vaikutus asumistukimenoihin (HO) -4 000
Tarvearvion muutos 138 800
Yhdistämisestä aiheutuvien vaikutusten loiventaminen 12 500
Yhteensä 400 300

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 1 247 600 000
2015 talousarvio 847 300 000
2014 tilinpäätös 740 100 000