Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

03. AutoveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 993 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen autovero on määräytynyt hiilidioksidipäästön perusteella. Vero määräytyy yleisestä kuluttajahinnasta ja sen osuus vaihtelee 5 %—50 % välillä hiilidioksidipäästöstä riippuen. Pakettiautojen verotus vastaa henkilöautojen verotusta, mutta kookkaiden pakettiautojen veroa alennetaan kokonaismassan perusteella. Autoveron tasoa on tarkistettu vuoden 2012 huhtikuussa keskimääräisen CO2-tason alenemisen tuottovaikutuksen kompensoimiseksi ja ympäristöohjauksen tehostamiseksi.

Autoveron tuoton kehitys riippuu sekä verotettavien ajoneuvojen määrän että keskimääräisen veron kehityksestä. Autoveron tuoton kannalta uusien henkilöautojen myynnin kehityksellä on suurin merkitys. Uusia henkilöautoja ennakoidaan verotettavan noin 102 000 kpl vuonna 2014. Vuonna 2015 uusien autojen hankinnan oletetaan kasvavan vuodesta 2014 muutamalla tuhannella kappaleella.

Autoveron veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys

  2013 2014 ennuste 2015 ennuste
  kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
             
Uudet henkilöautot 100 250 7 295 102 000 7 200 106 000 7 200
Käytetyt henkilöautot 20 747 5 476 21 000 5 500 22 000 5 500
Uudet pakettiautot 10 185 6 099 10 000 6 100 13 500 6 100

Uusien henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö vuonna 2013 oli 132,4 g/km. Uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet tasaisesti vuodesta 2008 lähtien. Laskun arvioidaan jatkuvan edelleen noin 3—4 % vuosivauhtia.

Autoveron arvioitu kertymä eri ajoneuvoryhmistä (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
ennuste
       
Uudet ajoneuvot 812 817 865
Käytetyt ajoneuvot 120 123 128
Yhteensä 932 940 993

Merkittävin autoveroennusteen riski liittyy verotettaviksi tulevien ajoneuvojen kysyntään. Jos uusien henkilöautojen kysyntä poikkeaa ennustetusta 10 000 kappaleella, tämä vaikuttaisi verotuottoon noin 80 milj. eurolla.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen autoverolain muuttamisesta. Esityksen mukaan taksien ja muuttoautojen verotuet poistetaan vuoden 2015 alusta. Poistettavien verotukien laskennallinen määrä vuonna 2013 oli noin 39 milj. euroa.

Autoveron verotukien yhteismääräksi arvioidaan noin 103 milj. euroa vuonna 2015.

Autoveron arvioitu verotuki (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
ennuste
2015
ennuste
       
Muuttoautojen verotuki 15 15 8
Taksien verotuki 24 24 1
Invalidien verotuki 5 5 5
Pelastusautojen, sairasautojen, invataksien, matkailuautojen sekä muiden ajoneuvojen verotuet 89 89 89
Yhteensä 133 133 103

2015 talousarvio 993 000 000
2014 II lisätalousarvio -57 000 000
2014 talousarvio 997 000 000
2013 tilinpäätös 932 471 558