Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

Pääluokka 30

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Selvitysosa:Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala rakentaa uusiutuvaa Suomea — uusiutumiskykyistä ja kestävää ruokajärjestelmää ja luonnonvarataloutta sekä innovatiivista paikkatietojärjestelmää.

Toimintaympäristön kuvaus

Suomen tulevaisuuteen vaikuttavat useat maailmanlaajuiset muutostekijät, joiden voimakkuuteen ja nopeuteen emme juuri voi vaikuttaa. Niiden seurauksiin on sopeuduttava ja niissä on nähtävissä uhkien lisäksi myös paljon uusia mahdollisuuksia. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla on tunnistettu kuusi toimintaympäristön muutostekijää, jotka tapahtuvat hallinnonalasta riippumatta ja joiden arvioidaan eniten muuttavan suomalaisen ruoka- ja luonnonvarasektorin toimintaympäristöä seuraavan vuosikymmenen aikana. Muutostekijät ovat 1) ilmastonmuutos, 2) nopea teknologinen kehitys, 3) kilpailu ehtyvistä luonnonvaroista, 4) globaalin talouden murros, 5) arvojen ja asenteiden muutos sekä 6) väestörakenne ja kaupungistumiskehitys.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan perustehtävät ruokaturvan, ruokaturvallisuuden ja kilpailukykyisen kotimaisen ruokajärjestelmän, huoltovarmuuden ja puhtaan veden takaamisessa, eläin- ja kasvitautien hallinnassa, luonnonvaratalouden kestävyyden ja niihin perustuvien elinkeinojen kilpailukyvyn varmistamisessa ja maaseudun elinvoimaisuuden kehittämisessä nousevat yhä tärkeämmiksi. Laadukas paikkatieto ja sen analysointi ovat keskeisiä tulevaisuuden teknologiaratkaisuja kehitettäessä. Digitalisaatio ja tiedon merkityksen voimakas kasvaminen korostavat luotettavien perusrekisterien, paikkatietojen ja luonnonvaratiedon yhteiskäytön edistämisen merkitystä osana ministeriön tehtäväaluetta.

Suomi on vastuullinen globaali toimija ja sitoutunut kestävän kehityksen Agenda 2030:n toimeenpanoon. Kansainvälisen kilpailun lisääntyessä myös hallinnon merkitys vapaan kilpailun esteiden poistamisessa sekä biotalouden, uusien innovaatioiden, liiketoimintamallien ja arvonluonnin tapojen mahdollistamisessa kasvaa. Mahdollistava hallinto toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa yksityisen sektorin kanssa ja ymmärtää kiihtyvää kehitystä sekä sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Rajalliset resurssit kyetään suuntaamaan vaikuttavammin taloudellista optimia tavoitellen sekä luomaan kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö uusiutuvalle ja kansainvälistyvälle biotaloudelle, yhteensovittaen kestävää kehitystä ja riskienhallintaa. Maa- ja metsätalousministeriön ja sen hallinnonalan nykyiset tehtävät luovat luontevan alustan bio- ja kiertotalouden seuraavan vaiheen toteutukseen.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan elinkeinot ovat merkittäviä uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäjiä. Ravinnon, energian, erilaisten tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi käyttävä biotalous luo merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Biotalouden keinoin pyritään vähentämään riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista, ehkäisemään ekosysteemien köyhtymistä sekä edistämään luonnonmonimuotoisuutta. Ministeriön toimialan menestyminen perustuu korkeatasoiseen ja laaja-alaiseen osaamiseen sekä innovaatioiden nopeaan hyödyntämiseen uusiutuvien luonnonvarojen kestävässä käytössä. Hallinnonalan tutkimus tuottaa ennakoivasti tietoa, osaamista ja innovaatioita päätöksenteon tueksi, elinkeinojen kilpailukyvyn kehittämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa seuraavat hallinnonalan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet. Lukuperusteluissa on kuvattu yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita tukevia politiikkasektorin tavoitteita sekä niiden kehitystä kuvaavia tunnuslukuja.

  • — Vastuullisen ja uudistuvan ruokajärjestelmän kilpailukyky paranee
  • — Uudistuva ja kestävä luonnonvaratalous lisää hyvinvointia ja korvaa uusiutumattomien raaka-aineiden ja energian käyttöä
  • — Monipuolinen yritystoiminta ja menestyvä maaseutu, monipaikkaisuus ja verkostot vahvistavat yhteiskuntaa
  • — Luotettavat ja laaja-käyttöiset paikka-, kiinteistö- ja huoneistotiedot mahdollistavat uutta liiketoimintaa ja turvaavat omistusta.
Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet ja voimavarojen hallinta
  • — Toiminta on tuloksellista ja voimavarat suunnataan tehokkaasti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden saavuttamiseksi. Huolehditaan siitä, että tehtävät ovat tasapainossa voimavarojen kanssa.
Sukupuolten välinen tasa-arvo

Maa- ja metsätalousministeriö jatkaa hallituksen sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista ja sisällyttämistä lainvalmisteluun, toiminnan ja talouden ohjaukseen sekä muihin tasa-arvon kannalta merkittäviin toimintoihin. Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan menoista noin 90 % on siirtomenoja, joilla tuetaan eri politiikkasektoreiden vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista. Pääsääntöisesti tukien myöntämisperusteena ei ole niiden vaikutus sukupuolten väliseen tasa-arvoon.

Kestävä kehitys

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala toteuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana strategiaansa. Hallinnonala edistää erityisesti valtioneuvoston kestävän kehityksen selonteon mukaista hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi -painopistealuetta luomalla kestäviä biotalous- ja cleantech-ratkaisuja. Vuonna 2020 biotalous- ja puhtaat ratkaisut -painopistealueelle kohdennetaan määrärahoja yhteensä 505 milj. euroa.

Rahoitusta osoitetaan suomalaisen ruuantuotannon kannattavuutta ja kilpailukyvyn parantamista sekä ympäristön tilaa ja uusiutuvan energian käyttöä edistäviin investointeihin. Ympäristökorvauksiin, luonnonmukaiseen tuotantoon, neuvontaan ja ei-tuotannollisiin investointeihin kohdennetaan 153,2 milj. euroa ja viherryttämistukeen 157,5 milj. euroa. Luonnonvara- ja biotalouden sekä metsien monimuotoisen käytön ja hoidon edistämiseen kohdennetaan yhteensä 9,8 milj. euroa. Veteen perustuvien liiketoimintojen kehittämistä sekä vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämistä tuetaan 4,6 milj. eurolla. Puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen kohdennetaan 56,2 milj. euroa.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)

    2019
varsinainen
talousarvio
2020
esitys
       
30.10.40 Maatalouden aloittamis- ja investointiavustukset (siirtomääräraha 3 v)    
  — myöntämisvaltuus 96,0 30,01)
30.10.41 Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha)    
  — korkotukivaltuus 250,0 250,0
30.10.64 EU:n ja valtion rahoitusosuus alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 121,7 106,91)
30.20.43 Ympäristökorvaukset, luonnonmukainen tuotanto, neuvonta ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 3 v)    
  — myöntämisvaltuus 20,0 -1)
30.40 Luonnonvaratalous    
  — muu valtuus 2,0 2,0
30.40.44 Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 44,0 44,0
30.64.50 Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)    
  — myöntämisvaltuus 1,1 -

1) Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvaa myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2020.

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2018—2020

    v. 2018
tilinpäätös
1000 €
v. 2019
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2020
esitys
1000 €
 
Muutos 2019—2020
    1000 € %
 
01. Hallinto ja tutkimus 133 750 130 146 134 098 3 952 3
01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 24 218 21 984 23 285 1 301 6
05. Luonnonvarakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 70 570 73 155 74 039 884 1
22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 1 343 1 343 1 343 0
23. Hallinnolliset järjestelyt (siirtomääräraha 2 v) 5 120 585 3 240 2 655 454
29. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 28 335 28 540 27 652 -888 -3
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) 4 164 4 539 4 539 0
10. Maaseudun kehittäminen 428 085 463 649 447 799 -15 850 -3
40. Maatalouden aloittamis- ja investointiavustukset (siirtomääräraha 3 v) 75 276 84 976 84 826 -150 0
41. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) 11 031 13 000 15 000 2 000 15
42. Luopumistuet ja -eläkkeet (siirtomääräraha 2 v) 58 330 40 500 44 800 4 300 11
43. Eläinten hyvinvointikorvaukset (siirtomääräraha 3 v) 67 767 67 767 62 767 -5 000 -7
(44.) Maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 7 500 22 500 -22 500 -100
50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) 5 266 5 266 3 466 -1 800 -34
51. Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 843 1 843 1 843 0
54. Rahapelitoiminnan tuotolla rahoitettava hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 40 182 40 092 40 092 0
55. Valtionapu 4H-toimintaan (siirtomääräraha 2 v) 3 905 3 905 3 305 -600 -15
63. Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 2 000 3 100 2 000 -1 100 -35
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) 154 985 180 700 189 700 9 000 5
20. Maa- ja elintarviketalous 1 811 107 1 786 861 1 651 098 -135 763 -8
01. Ruokaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 70 048 69 490 -558 -1
(02.) Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 39 599 0
(03.) Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 24 121 0
20. Eläinlääkintähuolto ja kasvintuhoojien torjunta (arviomääräraha) 7 437 5 948 5 948 0
40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) 323 340 322 700 322 800 100 0
41. EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha) 539 922 529 700 526 200 -3 500 -1
43. Ympäristökorvaukset, luonnonmukainen tuotanto, neuvonta ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 3 v) 290 710 290 710 153 200 -137 510 -47
44. Luonnonhaittakorvaukset (siirtomääräraha 3 v) 518 738 548 288 494 788 -53 500 -10
46. EU-rahoitteinen ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 5 705 10 635 10 910 275 3
47. Ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 6 619 2 945 2 995 50 2
48. Peltorakenteen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 500 500 0
60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) 200 170 200 30 18
61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 3 v) 49 000 58 300 58 300 0
62. Eräät valtionavut (siirtomääräraha 2 v) 5 717 5 717 5 767 50 1
40. Luonnonvaratalous 198 542 189 589 199 580 9 991 5
20. Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 3 v) 3 000 3 100 3 200 100 3
21. Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 3 v) 13 565 13 971 14 091 120 1
22. Luonnonvara- ja biotalouden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 14 880 6 450 15 750 9 300 144
31. Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen (siirtomääräraha 3 v) 8 486 5 586 5 136 -450 -8
40. Eräät luonnonvaratalouden korvaukset (arviomääräraha) 851 1 745 1 745 0
41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 4 575 5 375 5 600 225 4
42. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) 8 450 8 850 8 850 0
44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) 49 097 56 230 56 230 0
45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 5 027 5 027 6 327 1 300 26
46. Valtionapu Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v) 40 183 39 160 39 160 0
50. Riistatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 11 920 11 751 11 810 59 1
51. Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 10 250 10 536 9 161 -1 375 -13
53. Eräät luonnonvaratalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) 1 432 1 332 1 132 -200 -15
62. Elinkeinokalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 26 776 20 476 21 388 912 4
(83.) Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) 50 0
64. Metsähallitus 7 594 7 491 6 831 -660 -9
50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) 7 594 7 491 6 831 -660 -9
70. Maanmittaus ja tietovarannot 55 584 43 580 43 324 -256 -1
01. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 51 384 40 080 40 824 744 2
40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 4 200 3 500 2 500 -1 000 -29
Yhteensä 2 634 663 2 621 316 2 482 730 -138 586 -5
  Henkilöstön kokonaismäärä 4 169 4 138 4 139