Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

07. EnergiaverotPDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 592 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettuun lakiin (1472/1994) sekä lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996).

Energiaverojen tuottoennusteessa hyödynnetään laajasti työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolla laadittavaa energiatasetta. Sen laadinnassa käytetään valtiovarainministeriön ja eri tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteita sekä koko kansantalouden tasolla että toimialatasolla.

Energiaverojen veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys (%)

  2013
tilinpäätös
2014
ennuste
2015
ennuste
       
Moottoribensiinin kulutus -2,0 -2½ -2
Dieselöljyn kulutus -0,8 1
Sähkön kulutus 2,6 1

Lämmityspolttoaineiden ja sähkön veroja korotettiin vuoden 2011 alusta alkaen nettomääräisesti noin 730 milj. eurolla työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuneiden verotuottomenetysten kompensoimiseksi. Samanaikaisesti energiaverotuksessa siirryttiin ympäristöohjausta korostavaan energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvaan veroon kaikkien energiatuotteiden osalta lukuun ottamatta sähköä ja turvetta. Edellisen hallituksen päätösten mukaisesti turpeen ja maakaasun veroa oli määrä korottaa kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen tuli voimaan vuonna 2013 ja toinen oli määrä toteuttaa vuonna 2015. Polttoaineverotuksen rakennemuutoksen yhteydessä säädettiin dieselöljyn vero korotettavaksi 7,9 sentillä litralta vuoden 2012 alusta lukien ja samalla ajoneuvoveron käyttövoimaveroa alennettiin. Vuosien 2012 ja 2014 alusta liikenteen polttoaineiden veroja korotettiin molempina noin 5 prosentilla painottaen hiilidioksidiveroa. Turpeen verotasoa korotettiin nykyisen hallituksen toimesta jo aikaisemmin päätettyjen korotusten lisäksi vuonna 2013. Lisäksi muutettiin verotuottoneutraalisti sekä lämmitys- että liikennepolttoaineiden verorakenteen painopistettä ympäristöohjaavammaksi. Vuoden 2014 alusta korotettiin veroluokkan I eli kotitalouksien, palveluelinkeinojen, julkisen sektorin ja rakennustoiminnan kuluttaman sähkön veroa. Lisäksi konesalien sähköveroa alennettiin siten, että jatkossa niiden verotaso oli sähköveroluokan II mukainen.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen nestemäisten polttoaineiden sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteveroa koskevien lakien muuttamisesta. Esityksen mukaisesti sähköveroluokan I, liikennepolttoaineiden sekä lämmitys-, työkone- ja voimalaitospolttoaineiden veroja korotetaan. Kaivostoiminnan sähköveron tasoksi esitetään jatkossa sähköveroluokan I mukaista tasoa aiemman alennetun sähköveroluokka II sijaan. Lisäksi turpeen aiemmin sovitusta veronkorotuksesta vuodelle 2015 luovutaan.

  Verotaso vuonna 2014
(sis. huoltovarmuusmaksun)
Verotaso 1.1.2015 alkaen
     
Moottoribensiini, snt/l 67,29 68,13
Dieselöljy, snt/l 49,66 50,61
Kevyt polttoöljy, snt/l 16,34 18,74
Raskas polttoöljy, snt/kg 19,21 22,12
Sähkö I (kotitaloudet, palveluala jne.), snt/kWh 1,903 2,253
Sähkö II (teollisuus), snt/kWh 0,703 0,703
Kivihiili, €/t 132,71 154,42
Maakaasu, €/MWh 11,464 15,444
Polttoturve, €/MWh 4,90 4,90

Verokertymän arvioitu kehitys energiatuotteittain (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Moottoribensiini1) 1 296 1 300 1 280
Diesel1) 1 272 1 330 1 365
Sähkö 948 1 025 1 215
Muut 655 617 732
Yhteensä 4 171 4 272 4 592

1) Sisältää korvaavat biopolttoaineet.

Energiaveromomentille kohdistuu 13 verotukea, joiden kokonaismääräksi arvioidaan n. 2,1 mrd. euroa vuonna 2015. Alla olevassa taulukossa esitettyjen merkittävimpien energiaverotukien lisäksi muita momentille kohdistuvia verotukia ovat liikenteessä käytetyn sähkön ja maakaasun normia alemmat verokannat, konesalien sähkön alempi verokanta sekä puupohjaisten polttoaineiden, nestekaasun, biokaasun ja raideliikenteen sähkön verottomuudet.

Merkittävimmät verotuet (milj. euroa)

  2013 2014 2015
       
Dieselpolttoaineen alempi verokanta1) 739 741 736
Työkoneissa käytetyn kevyen polttoöljyn dieseliä alempi verokanta 493 516 509
Turpeen alempi verokanta2) 76 70 86
Maakaasun alempi verokanta 37 32 3
Teollisuuden ja kasvihuoneiden sähkön alempi verokanta 375 458 608
CHP-laitosten puolitettu CO2-vero 80 80 107
Muut 24 34 37

1) Tämän verotuen osalta on otettava huomioon verosanktioksi luettava henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron käyttövoimavero.

2) Turpeen vero ei noudata nykyistä energiaveromallia.

Lisäksi energiaverotuiksi luetaan maa- ja puutarhatalouden energiaverotuki, jonka määrä on noin 31 milj. euroa, sekä energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, jonka suuruus on noin 220 milj. euroa vuonna 2015. Edellä mainitut verotuet kuuluvat menomomentille 28.91.41 eivätkä siten vähennä energiaverojen tulomomentin verokertymää.

Vuoden 2015 alusta lähtien momentilta vähennetään verottomasta käytöstä johtuvat palautukset sekä alusliikenteen tuet, jotka aiemmin on maksettu määrärahamomentilta 28.91.41. Niiden yhteismäärä oli vuonna 2013 noin 28 milj. euroa.


2015 talousarvio 4 592 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 579 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosan korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Vähennys talousarvioesityksen 4 592 000 000 euroon nähden on 13 000 000 euroa.

Vähennyksestä 11 000 000 euroa aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesityksen täydentävään esitykseen liittyvän esityksen, jossa ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen antamaa esitystä energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esitystä laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta muutettaisiin polttoturpeen osalta siten, että verotasoa alennettaisiin 1,5 euroa tasolle 3,4 euroa/MWh.

Turpeen veron alentamisella on vaikutusta metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuotantotukeen. Turpeen veron alentamisesta johtuva metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuotantotuen kasvun vaikutus on otettu huomioon momentin 32.60.44 määrärahan mitoituksessa.

Vähennyksestä 2 000 000 euroa aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesityksen täydentävään esitykseen liittyvän esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta, jolla muutetaan sähkön pientuotannon verotusta.


2015 talousarvio 4 579 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Talousarvioesitystä täydentävässä esityksessä on oletettu, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Muutos koskisi piensähköntuotannon tukea, ja sen on arvioitu vähentävän verotuottoja ensi vuonna noin 2 000 000 euroa.

Koska hallituksen esitystä ei anneta tänä vuonna, momentille lisätään 2 000 000 euroa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 581 000 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentilta vähennetään 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta, jolla muutetaan sähkön pientuotannon verotusta.


2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentilta vähennetään 2 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentilta vähennetään 160 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu alkuvuoden kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta. Energiaverokertymien kehitys oli jo vuonna 2014 hieman aiemmin ennakoitua heikompaa. Merkittävimpänä yksittäisenä verotuottoarviota alentavana tekijänä on litraa kohden kevyemmin verotettujen liikenteen biopolttoaineiden odotettua suurempi osuus kulutuksesta.


2015 II lisätalousarvio -160 000 000
2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 tilinpäätös 4 112 704 123
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentilta vähennetään 160 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentilta vähennetään 39 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta.


2015 III lisätalousarvio -39 000 000
2015 II lisätalousarvio -160 000 000
2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 tilinpäätös 4 112 704 123
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentilta vähennetään 39 000 000 euroa.