Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
              20. Erityismenot
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Toteutetaan hätäkeskustoiminnan strategisten linjausten mukaisia toimenpiteitä. Hätäkeskuslaitos jatkaa toiminnan yhdenmukaistamista yhdessä hätäkeskuspalveluita käyttävien viranomaisten kanssa. Yhdenmukaistaminen tulee saattaa tasolle, joka mahdollistaa verkottuneen toimintamallin käyttöönoton uudella tietojärjestelmällä. Uuden hätäkeskustietojärjestelmän kehitystyötä ja käyttöönoton valmistelua jatketaan siten, että käyttöönotto voidaan toteuttaa vuoden 2016 loppuun mennessä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2015 2016 2017 2018 2019— Yhteensä
vuodesta 2015
lähtien
             
Hätäkeskustietojärjestelmän hankinta            
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 14 564 - - - - 14 564
Menot yhteensä 14 564 - - - - 14 564
Hätäkeskuslaitos 2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
       
Tuotokset      
Ilmoitusten määrä, kpl, josta 4 050 000 3 985 000 4 050 000
— hätäpuhelujen määrä, kpl 2 886 000 2 754 000 2 886 000
— välitettyjen tehtävien määrä, kpl 1 678 000 1 842 000 1 678 000
Panokset      
Hätäkeskustoiminnan kokonaismenot, brutto, 1 000 euroa 64 548 69 296 56 374
Henkilötyövuodet 684 685 655
Toiminnan tehokkuus      
Hätäilmoitusten määrä/hätäkeskuspäivystäjä (pl. vuoromestarit) 8 200 8 200 8 200
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/asukas, enintään 11,0 11,7 10,1
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/hätäkeskusilmoitus, enintään 14,7 13,7 12,6
Toiminnan laatu ja palvelukyky      
Hätäkeskuslaitoksen yhteistyöviranomaisten tyytyväisyys, indeksi, vähintään (asteikko 1—5) - 3,4 -
Väestöstä keskeiset hätäkeskuspalvelut tuntee, (%) 96 96 96
Henkiset voimavarat      
Henkilöstön määrä 691 670 655
Työtyytyväisyys, indeksi (asteikko 1—5) 3,14 3,22 3,3
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv, enintään 16,5 16,0 16,0

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
Bruttomenot 64 548 69 296 56 374
Bruttotulot 4 444 3 970 3 056
Nettomenot 60 104 65 326 53 318
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 672    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 12 425    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot 4 303 3 973 3 000
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 1 360 2 183 2 110
— osuus yhteiskustannuksista 1 092 467 820
Kustannukset yhteensä 2 452 2 650 2 930
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 851 1 323 70
Kustannusvastaavuus, % 175 150 102

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hätäkeskustoiminnan rakennemuutokseen liittyvä muutosturva -540
Hätäkeskusuudistuksen rakennemuutokseen liittyvän muutosturvan aikaistaminen -1 336
Säästöjen kohdentuminen (osuus 10 milj. eurosta) -651
Toimitilasäästöjen kohdentaminen -800
Toti-hanke ja rakennemuutos -11 480
Uuden hätäkeskustietojärjestelmän investointi 4 256
Uuden hätäkeskustietojärjestelmän liittäminen Tuve-palveluihin -1 000
Uusien tuottavuustoimien vähennys -405
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -42
Palkkaliukumasäästö -98
Palkkausten tarkistukset 295
Toimintamenojen tuottavuussäästö -268
Toimintamenosäästö (HO) 53
Vuokramenojen indeksikorotus 83
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -75
Yhteensä -12 008

2015 talousarvio 53 318 000
2014 I lisätalousarvio 687 000
2014 talousarvio 65 326 000
2013 tilinpäätös 68 857 000