Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

Pääluokka 32

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Selvitysosa:Hallitusohjelman mukaan Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen, vahvaan yrittäjyyteen ja omistajuuteen sekä koko Suomen voimavarojen hyödyntämiseen. Suomen kilpailukyky rakentuu korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen. Yrittämisen, omistamisen ja investoimisen kannattavuutta on selvästi saatava kohennettua ja työllistäminen saatava houkuttelevaksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimilla tuetaan eri keinoin hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista, ennen kaikkea huolehtimalla Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten toimintaympäristöstä, työ-, hyödyke- ja energiamarkkinoiden toimivuudesta, työntekijöiden työllistymisedellytyksistä sekä alueiden kehittymisestä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää panostamista huippuosaamiseen, innovaatioihin, yrittäjyyteen, luovuuteen, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, työelämän kehittämiseen, toimiviin hyödykemarkkinoihin, määrätietoiseen energia- ja ilmastopolitiikkaan, alueiden elinvoimaisuuteen sekä kansainvälisyyteen.

Lisäksi markkinoiden toimintaa, vapaata kilpailua ja pk-yritysten osallistumismahdollisuuksia edistetään uudistamalla keskeistä lainsäädäntöä ja purkamalla kilpailua estävää toimialakohtaista sääntelyä.

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa hallituksen työ- ja elinkeinopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan yksiköiden ja yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Tärkeimpänä tavoitteena on kestävällä pohjalla oleva korkea työllisyys: työllisyysaste nostetaan hallituskauden aikana 72 prosenttiin, samalla työllisten määrä kasvaa 110 000 henkilöllä.

Tavoitteeseen pääsemiseksi toimenpiteet keskittyvät kasvun, tuottavuuden, osaamisen, biotalouden, digitalisaation sekä alueiden kansainvälisen kilpailukyvyn edistämistoimiin. Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa toimialalleen alustavasti seuraavat hallitusohjelmasta johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2016:

  • — Kilpailukyky vahvistuu parantamalla yrittäjyyden ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä.
  • — Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus paranevat; elinkeinorakenne monipuolistuu.
  • — Työllistämisen esteitä puretaan ja työvoimahallinto uudistuu työllistymistä tukevaksi.
  • — Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö.
  • — Energiaomavaraisuus kasvaa; siirrytään kustannustehokkaasti hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan; 2020 ilmastotavoitteet on saavutettu vaalikauden aikana.
  • — Aluehallinto uudistuu: nykyistä yksinkertaisempi ja asiakaslähtöisempi aluehallinto.
Talousarvioesitykseen liittyvät tasa-arvovaikutukset

Työmarkkinoiden jakautumista naisten ja miesten ammatteihin ja aloihin lievennetään muun muassa työllisyyden ja yrittäjyyden edistämistoimenpiteillä. Tehokkailla työvoima- ja yrityspalveluilla rohkaistaan osaamisen uudistamiseen ja ammatilliseen liikkuvuuteen, mikä on olennaisen tärkeää erityisesti rakennemuutostilanteissa.

Työnvälityksen työttömistä työnhakijoista naisia on ollut 43 % vuosina 2012—2014. Naisten osuus eri työvoimapalveluiden aloittaneista on ollut seuraava: ammatillinen työvoimakoulutus 36 % vuonna 2014, 43 % vuonna 2013 ja 40 % vuonna 2012, kotoutumiskoulutus 59 % vuosina 2012—2014, palkkatuettu työ 47 % vuonna 2014, 48 % vuonna 2013 ja 50 % vuonna 2012 ja starttiraha 46 % vuonna 2014 ja 46 % vuosina 2012—2013. Omaehtoisen opiskelun aloittaneista naisia oli 60 % vuosina 2013—2014 ja 64 % vuonna 2012.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)

    2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
32.01.41 Erityisavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n tutkimusinfrastruktuuriin (siirtomääräraha 3 v)    
  — myöntämisvaltuus - 5,0
32.20.40 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha)    
  — rahoitusvaltuus 360,015 231,015
32.20.43 Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 9,786 -
32.20.82 Lainat Finnvera Oyj:n varainhankintaan (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 200,000 500,000
32.20.83 Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 166,823 146,823
32.30.45 Yritysten kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 21,678 -
32.30.51 Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v)    
  — hankintasopimusvaltuus 90,000 102,100
40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä    
  — lainojen hyväksymisvaltuus (turvavarastolainat) 8,400 8,400
  — myöntämisvaltuus 0,034 0,034
32.50.64 EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 328,549 326,965
32.60.40 Energiatuki (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 35,000 35,000

Hallinnonalan määrärahat

    TA
1000 €
LTA I
1000 €
LTA II
1000 €
LTA III
1000 €
Yhteensä
1000 €
01. Hallinto 318 040 38 500 150 676 725 507 941
01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
33 645 -86 33 559
02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
193 120 -190 225 193 155
20. Siviilipalvelus
(arviomääräraha)
4 939 4 939
21. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha
(siirtomääräraha 2 v)
616 1 700 0 2 316
22. Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssin aiheuttamien ympäristövahinkojen estäminen
(siirtomääräraha 2 v)
0 0
29. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
30 622 0 3 000 33 622
40. Valtionavustus yritysten kansainvälistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen
(siirtomääräraha 3 v)
13 571 -200 13 371
41. Erityisavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n tutkimusinfrastruktuuriin
(arviomääräraha)
3 500 972 -2 500 1 972
42. Cleantech- ja biotalousratkaisujen sekä innovaatioiden kaupallistamisen tukeminen
(siirtomääräraha 3 v)
30 000 0 30 000
60. Siirrot hallinnonalan rahastoihin
(arviomääräraha)
20 20
66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(siirtomääräraha 2 v)
8 007 8 007
(88.) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n oman pääoman korottaminen
(arviomääräraha)
4 480 4 480
89. Osakehankinnat
(siirtomääräraha 3 v)
38 500 144 000 182 500
20. Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka 935 669 0 589 5 000 941 258
01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
32 890 -225 32 665
06. Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot
(siirtomääräraha 3 v)
38 448 -296 38 152
28. Materiaalitehokkuuden edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
500 500
40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen
(arviomääräraha)
330 370 5 000 335 370
41. Valtionavustus Finpron toimintaan
(siirtomääräraha 3 v)
35 600 35 600
42. Innovaatiokeskittymien kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
7 024 0 7 024
43. Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin
(arviomääräraha)
8 018 1 110 9 128
47. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset
(arviomääräraha)
56 735 0 56 735
48. Korko- ja muu tuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille
(arviomääräraha)
20 200 20 200
49. Valtionavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
91 770 91 770
50. Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen
(siirtomääräraha 2 v)
1 000 1 000
80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan
(arviomääräraha)
106 404 106 404
82. Lainat Finnvera Oyj:n varainhankintaan
(arviomääräraha)
10 10
83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan
(arviomääräraha)
141 700 141 700
87. Pääomalaina Finnvera Oyj:lle
(siirtomääräraha 3 v)
5 000 5 000
88. Pääomasijoitus Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle
(siirtomääräraha 3 v)
30 000 30 000
89. Pääomasijoitus Tekes Pääomasijoitus Oy:lle
(siirtomääräraha 3 v)
30 000 0 30 000
30. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka 791 730 0 12 092 628 804 450
01. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
165 117 -1 008 628 164 737
44. Alueellinen kuljetustuki
(siirtomääräraha 3 v)
5 000 5 000
45. Yritysten kehittämishankkeiden tukeminen
(arviomääräraha)
30 218 30 218
51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut
(siirtomääräraha 2 v)
585 395 13 100 598 495
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin
(arviomääräraha)
6 000 6 000
40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 85 600 0 77 0 85 677
01. Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
10 058 -89 9 969
03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 3 v)
4 541 4 541
05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
19 781 -134 19 647
31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä
(siirtomääräraha 2 v)
4 731 4 731
50. Valtionavustus kuluttajajärjestölle
(kiinteä määräraha)
897 897
51. Eräät merimiespalvelut
(arviomääräraha)
2 572 2 572
52. Palkkaturva
(arviomääräraha)
43 000 43 000
95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset
(arviomääräraha)
20 300 320
50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 257 324 0 40 000 -20 000 277 324
40. Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
15 000 15 000
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin
(arviomääräraha)
242 324 40 000 -20 000 262 324
60. Energiapolitiikka 383 379 0 -25 036 -21 139 337 204
01. Energiaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
8 857 -36 8 821
40. Energiatuki
(arviomääräraha)
76 402 -16 000 60 402
41. LNG-terminaalien investointituki
(arviomääräraha)
41 750 -18 139 23 611
42. Valtiontuki sähköhuollon varmistamiseksi
(arviomääräraha)
1 310 1 310
43. Kioton mekanismit
(arviomääräraha)
460 460
44. Uusiutuvan energian tuotantotuki
(arviomääräraha)
234 600 -25 000 -15 000 194 600
45. Uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituki
(siirtomääräraha 3 v)
20 000 20 000
87. Osakehankinnat
(siirtomääräraha 3 v)
28 000 28 000
70. Kotouttaminen 164 471 0 -78 -30 000 134 393
03. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
2 246 -78 2 168
30. Valtion korvaukset kunnille
(arviomääräraha)
162 225 -30 000 132 225
  Yhteensä 2 936 213 38 500 178 320 -64 786 3 088 247

  Henkilöstön kokonaismäärä 11 428 9 000 9 000