Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 141 821 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja tiedelaitoksia koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan menojen ja avustusten maksamiseen, Opetushallituksen kanssa erikseen sovittaviin korkeakoulujen kansainvälistymistä edistäviin apurahoihin ja Saamelaisen korkeakoulun pohjoismaisen tutkimustoiminnan kansallisen rahoitusosuuden maksamiseen

2) korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja tieteen yhteisten tietoteknisten palvelujen ja tietoverkon rahoittamiseen, korkeakoulujen ja tieteen toiminnan seurannan ja ohjauksen tietojärjestelmien sekä muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

4) enintään 186 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin

5) enintään 20 000 000 euroa avustuksina korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikaiseen lisäykseen ja varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen

6) enintään 45 700 000 euroa korkeakouluopetuksen kehittämisestä, digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamisesta ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantamisesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen

7) enintään 28 100 000 euroa opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistamisesta sekä digipedagogisen täydennyskoulutusohjelman toteuttamisesta ja kunnille täydennyskoulutuksen hankinnasta sekä opetushenkilöstön erikoistumiskoulutuksesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen

8) enintään 8 300 000 euroa positiivisen rakennemuutoksen korkeakoulutettujen osaajatarpeisiin vastaamisesta yliopistojen verkostomaisen yhteistyön edistämisestä sekä Suomen tekniikan alan yliopistojen yhteistyön toimintamallin kehittämisestä Lounais-Suomessa aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen

9) enintään 5 000 000 euroa avustuksina ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen.

Valtuus

Opetus- ja kulttuuriministeriö saa tehdä CSC - Tieteellinen laskenta Oy:n kanssa datalähtöisen tutkimuksen kehittämisohjelman laskenta- ja tallennuskapasiteettihankintoihin liittyvän ostopalvelujen puitesopimuksen siten, että siitä aiheutuu valtiolle menoja yhteensä enintään 33 000 000 euroa.

Selvitysosa:Kehittämistoimilla tuetaan erityisesti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän rakenteellista kehittämistä ja uudistamista sekä erityisesti yliopistojen verkostomaisen yhteistyön edistämistä ja ammattikorkeakoulujen tki-toiminnan kehittämistä. Tavoitteena on korkeakoulujen ja tieteen yhteisillä tai yhtenäisillä tietoteknisillä palveluilla kohottaa tukitoimintojen palvelutasoa, alentaa kustannuksia ja edistää sähköistä asiointia. Vuosien 2017—2021 aikana toteutetaan datalähtöisen tutkimuksen kehittämisohjelma tieteen laadun, osaamisen kasvun ja tieteen kilpailukyvyn parantamiseksi sekä digitalisaation hyötyjen saavuttamiseksi. Korkeakouluopintoihin sijoittumisen nopeuttamiseksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja on lisätty määräaikaisesti yhteensä n. 3 000 vuosina 2014—2015. Kehittämistoimilla edistetään myös opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistumista, luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen vahvistamista, opettajien ja opettajankouluttajien ammatillisen osaamisen kehittämistä sekä varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämistä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019 2020 2021 Yhteensä
vuodesta 2018
lähtien
           
Vuoden 2018 sitoumukset 12 000 9 000 9 000 3 000 33 000
Menot yhteensä 12 000 9 000 9 000 3 000 33 000

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminta 6 721 000
Korkeakoulujen ja tieteen yhteiset tietotekniset palvelut ja tietoverkko 28 000 000
Korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikainen lisäys ja varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittäminen (enintään) 20 000 000
Kärkihankkeen Opettajien osaamisloikka opettajankoulutuksella rahoitukseen (enintään) 28 100 000
Positiivisen rakennemuutoksen korkeakoulutettujen osaajatarpeisiin vastaaminen (enintään) 8 300 000
Korkeakouluopetuksen kehittämiseksi, digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseksi ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantamiseksi (enintään) 45 700 000
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen (enintään) 5 000 000
Yhteensä 141 821 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 5 000
Datalähtöisen tutkimuksen kehittämisohjelma 12 000
Korkeakoulujen hakijasuman purkaminen (rakennepoliittinen toimintaohjelma) -3 000
Korkeakouluopetuksen kehittäminen, digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistaminen ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantaminen 15 800
Luonnontieteiden ja matematiikan opetus 5 000
Mekaanisen puurakentamisen ammattikorkeakoulutus 240
Osaaminen ja koulutus: Opettajien osaamisloikka opettajankoulutuksella 1 500
Toimintamallin kehittäminen Suomen tekniikan alan yliopistojen yhteistyöhön Lounais-Suomessa 3 000
Työvoimakoulutuksena järjestettävän korkeakoulutuksen asteittainen siirto OKM:n hallinnonalalle (siirto momentilta 32.30.51) 3 300
Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittäminen 5 000
Yliopistojen verkostomaisen yhteistyön edistäminen 2 000
Yhteensä 49 840

2018 talousarvio 141 821 000
2017 I lisätalousarvio 9 000 000
2017 talousarvio 91 981 000
2016 tilinpäätös 55 712 700