Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Verotus ja tulli
              02. Tullin toimintamenot
              63. Takaisin maksetut verot
              97. Autoveron vientipalautus
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

10. Verotus ja tulliPDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Selvitysosa:Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon perustehtävä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verotus toimitetaan niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaan taloudelliselle toiminnalle.

Tullin tehtävänä on huolehtia tulliselvityksestä, tulli-, valmiste- ja autoverotuksesta, maahantuonnin arvonlisäverotuksesta, maahan tuotavien ja maasta vietävien tavaroiden ja ulkomaanliikenteen tullivalvonnasta, tullirikosten estämisestä ja paljastamisesta sekä muista tullitoimenpiteistä ja sen mukaan kuin erikseen säädetään toimittaa muuta verotusta ja suorittaa tullirikosten esitutkintaa. Lisäksi Tulli huolehtii ulkomaankaupan tilastoinnista, muusta toimialaansa liittyvästä tilastoinnista ja tehtävissään tarvitsemistaan laboratoriotutkimuksista. Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, kantaa tehokkaasti tavaraverot, tarjoaa palveluitaan asiakaslähtöisesti ja suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia.

Valtiovarainministeriö asettaa Verohallinnolle ja Tullille seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2016:

Vaikuttavuustavoitteet Toimenpiteet
   
Verotulojen kertymä turvataan edistämällä veronmaksumyönteisyyttä, antamalla ennakoivaa ohjausta ja hoitamalla verovalvonta uskottavasti. Verotulojen kertymä turvataan helpottamalla asiointia, antamalla ennakoivaa ohjausta ja valvomalla, että verot tulevat maksetuiksi. Verotustoimenpiteet kohdennetaan veronmaksajien tilanteiden ja toiminnan edellyttämällä tavalla. Segmentoinnin avulla tunnistetaan eri asiakasryhmien erilaiset neuvonta-, ohjaus- ja valvontatarpeet. Verotukseen liittyvä neuvonta annetaan kullekin asiakasryhmälle kohdennetusti. Keinoja ovat esim. sähköiset uutiskirjeet, ohjaus- ja valvontakampanjat, verohallintoaloitteinen ohjaus puhelimitse sekä verovälittäjä- ja tilitoimistoyhteistyön kehittäminen. Verohallinto panostaa veroja kerryttävään valvontaan, kuten suurten ja kansainvälisten yhtiöiden valvontaan sekä siirtohinnoittelun valvontaan. Kansainvälistä tietojenvaihtoa kehitetään edelleen. Verovajeen kokonaismäärän ja eri osatekijöiden selvittämistä jatketaan. Digitaaliset palvelut rakennetaan helppokäyttöisiksi ja ohjaamaan oikeaan toimintaan mahdollistaen mm. palveluverkoston supistamisen.
Harmaan talouden torjuntaa tehostetaan kehittämällä verotustoimintoja, tehostamalla valvontaa ja parantamalla yhteistyötä viranomaisten välillä. Harmaan talouden toimintaedellytyksiä ennaltaehkäistään tehokkaalla valvonnalla, yleiseen mielipiteeseen vaikuttavalla tiedottamisella ja kehittämällä verojen ilmoittamisen ja maksamisen menettelyjä. Konkreettisia keinoja ovat mm. Verohallinnon ylläpitämä julkinen veronumerorekisteri, rakennusalalla käyttöönotettu työntekijä- ja urakkatietojen kuukausittainen ilmoittamisvelvollisuus sekä verovelkatietojen julkistaminen verovelkarekisterin avulla. Viranomaistiedon käytettävyyttä lisätään velvoitteidenhoitoselvityksiin liittyvällä viranomaistietopalvelurajapintahankkeella ja ke­hitetään viranomaisten välistä yhteistyötä edelleen.
Asiakasvaikuttavuutta parannetaan ja sähköistä asiointia edistetään. Asiointitarvetta vähennetään edelleen mm. joustavia sähköisiä palveluita ja menettelytapoja kehittämällä. Henkilöasiakkaiden tarvetta veroasiointiin vähennetään hankkimalla mahdollisimman suuri osa verotukseen tarvittavista tiedoista heidän puolestaan. Tietoja toimittavien tahojen kustannuksia ja hallinnollista taakkaa kevennetään kehittämällä yhtenäisiä sähköisiä palveluja ja ratkaisuja, joiden avulla tiedot välittyvät Verohallinnon järjestelmiin automaattisesti ja mahdollisimman reaaliaikaisesti. Verotustietojen kerääminen ja käsittely tapahtuu sähköisessä muodossa. Sähköinen käsittely mahdollistaa mm. tehokkaat toimintaprosessit, valtakunnalliset työjonot ja valtakunnallisesti tasapuolisen työnjaon.
EU:n laajuisten sähköisten tullitoimintojen käyttöön ottaminen varmistetaan uudistetun tullikoodeksin edellyttämässä aikataulussa. Tulli osallistuu EU-tasoiseen valmisteluun ja kehittää tietojärjestelmiä EU-aikataulujen mukaisesti.
Yhteiskuntaa suojataan varmistamalla tavaraturvallisuus ja torjumalla rajat ylittävää rikollisuutta. Kehitetään valvonnan toimintamalleja ja toteutetaan tarvittavat teknologiauudistukset.

01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 407 776 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen.

Valtuus

Mikäli verotusjärjestelmien kokonaisuudistamiseen liittyvään valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016 enintään 19 260 000 eurolla.

Selvitysosa:

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet

  2014
toteutuma
2015
tavoite
2016
tavoite
       
Vaikuttavuus      
Asiakkaiden osuus, jotka maksavat mielellään veronsa, % 73 70 70
Asiakkaiden osuus, joiden mielestä pimeän työn teettäminen ja kuitittomat ostokset ovat väärin, % 57 60 62
Asiakkaiden osuus, joiden mielestä valvonta on tehokasta, % 79 80 80
Tuotokset ja laadunhallinta      
Asiakaskohtaisen perinnän kertymä, % 54 50 50
Suurten ja keskisuurten yritysten tarkastuskattavuus, % 15 15 15
Sähköisten alv-ilmoittajien osuus, % 86 85 85
Sähköisten tuloveroilmoitusten osuus, henkilöasiakkaat, % 46 50 52
Sähköisten verokorttimuutosten osuus, % 48 49 50
Toiminnallinen tehokkuus      
Tuottavuusindeksi, parivuosi1) 103,1 99,9 103,1
Taloudellisuusindeksi, parivuosi1) 98,6 104,3 101,4
Siirtohinnoitteluvalvontaan kohdistettava työaika, htv 39 43 52
Harmaan talouden tarkastuksiin kohdistettavan työajan osuus, % 34 30 30
Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen      
Henkilötyövuodet yhteensä 4 865 4 980 4 865
Htv:t tehtävittäin      
— Harmaan talouden torjunnan lisätehtävät (HO:n vaatimukset) 92 128 128
— Hallinnon rakenneuudistukset; 87 henkilöstön siirtyminen Valtoriin2) -73 -87 -87
Sairauspoissaolot, pv/htv 10,6 9,0 8,0
Työtyytyväisyysindeksi, 1—5 VMBaro 3,50 3,50 3,52

1) Indeksiluvut on laskettu parivuosimenetelmällä, jolloin edellisen vuoden vertailuluku on 100. Indeksikaavat: tuottavuusindeksi = tuotosindeksi/työpanosindeksi ja taloudellisuusindeksi = kustannusindeksi/tuotosindeksi.

2) Henkilötyövuositasossa on huomioitu 87 henkilöstön siirtyminen Valtorin palvelukseen 1.3.2014 alkaen.

Verohallinto on valmistellut kokonaisarkkitehtuurinsa uudistusta, joka kattaisi kaikki nykyiset verolait ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Uudistus perustuu tuotepohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Tämän ns. valmisohjelmistouudistuksen arvioidaan turvaavan parhaiten verotuksen pidemmän aikavälin häiriöttömän toiminnan.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2016 2017— Yhteensä
vuodesta 2016
lähtien
       
Ennen vuotta 2016 tehdyt sitoumukset 28 762 31 828 60 590
Vuoden 2016 sitoumukset 400 18 860 19 260
Menot yhteensä 29 162 50 688 79 850

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 410 136 415 066 411 676
Bruttotulot 5 980 4 500 3 900
Nettomenot 404 156 410 566 407 776
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 61 722    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 120 689    

Määrärahan mitoituksessa on huomioitu:

1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen

2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna 2016

3) tulot yhteistoiminnasta muiden viranomaisten kanssa

4) tietojärjestelmien kokonaisuudistus.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Asiakirjahallinto 2018 (investointihanke) 880
Harmaan talouden torjunnan muiden tehtävien jatkorahoitus 3 465
Harmaan talouden torjunta 2 860
Kv. verotustietojen tietojenvaihdon uudet vaatimukset: tehtävän laajennus 700
Metsänhoitomaksun poistuminen 2016 -540
Strategiset kehittämishankkeet (siirto momentilta 28.01.21) (investointihanke) 625
Tietoluovutusten maksuttomuus (siirto momenteilta 25.10.03, 25.20.01, 26.10.01, 26.40.01, 28.30.01, 30.01.05 ja 32.20.06) 369
Toiminnan turvaaminen (v. 2015 rahoitus) -2 500
Toiminnan turvaaminen (v. 2016 rahoitus) 8 000
Vakiomuotoisten tietoluovutusten maksuttomuus 2016 (kompensaatio) 156
Valmisohjelmistouudistushanke (v. 2015 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) -13 900
Valmisohjelmistouudistushanke (v. 2016 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 18 700
Yritystietorajapinta viranomaiskäyttöön (v. 2015 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -500
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -62
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -1 731
Palkkaliukumasäästö -1 583
Palkkausten tarkistukset 2 018
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 981
Toimintamenosäästö (HO 2015) -3 330
Vuokramenojen indeksikorotus 294
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -391
Tasomuutos -14 339
Yhteensä -2 790

2016 talousarvio 407 776 000
2015 I lisätalousarvio 2 500 000
2015 talousarvio 410 566 000
2014 tilinpäätös 463 123 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 407 776 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen.

Valtuus

Mikäli verotusjärjestelmien kokonaisuudistamiseen liittyvään valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016 enintään 19 260 000 eurolla.

 

II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp (26.5.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 36 881 000 euroa.

Vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 13 900 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon kertalisäyksenä 1 050 000 euroa tietojärjestelmiin tehtävistä muutoksista aiheutuviin investointeihin. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 29/2016) sisältäen apteekkiverolain, jolla korvattaisiin apteekkimaksusta annettu laki. Esityksen tavoitteena on korvata 1.1.2017 alkaen nykyinen apteekkimaksu apteekkiverolla ja siirtää apteekkiveroon liittyvät tehtävät Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta sekä aluehallintovirastoilta Verohallinnolle. Apteekkiveron käyttöönoton edellyttämistä välttämättömistä tietojärjestelmämuutoksista aiheutuviin menoihin on huomioitu määrärahan muutoksessa kertalisäyksenä 145 000 euroa.

Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 64 000 euroa valtion vuokrajärjestelmässä käyttöön otetun omakustannusperiaatteen vaikutuksen tarkistuksesta sekä vähennyksenä 2 567 000 euroa VaEL-maksun väliaikaisesta alentamisesta johtuen.

Lisäksi määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä Valmis-hankkeeseen varattu, mutta vuodelta 2014 käyttämättä jäänyt 24 289 787 euron määräraha sekä vuodelta 2015 peruutettava 13 900 000 euron määräraha eli yhteensä 38 189 787 euroa. Määrärahojen käytön ajoituksen muutos aiheutuu Valmis-hankkeen toteutumisen myöhentymisestä. Edellä olevan johdosta hankkeen kokonaisrahoitus ei muutu.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.


2016 II lisätalousarvio 36 881 000
2016 talousarvio 407 776 000
2015 tilinpäätös 413 066 000
2014 tilinpäätös 463 123 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp (22.6.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 36 881 000 euroa.

Vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 13 900 000 euroa.

02. Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 170 099 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon:

1) huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset

2) EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio

3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä

4) tullin käsikirjojen ja muiden vastaavien tuotteiden myynnistä saatavat julkaisupalkkiot

5) tullialan ammattitutkinnon valmistavasta koulutuksesta saatavat tulot.

Selvitysosa:

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet

  2014
toteutuma
2015
tavoite
2016
tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
Asiakastyytyväisyys tulliselvityksessä (asteikko 1—5) 3,71) 4,0 4,0
Asiakastyytyväisyys valmisteverotuksessa (asteikko 1—5) 3,61) 4,0 4,0
Asiakastyytyväisyys autoselvityksessä (asteikko 1—5) 3,241) 4,0 4,0
Oikaistujen päätösten osuus tuonti-, valmiste- ja autoverotuksessa (%) 2,1 2,0 2,0
Tullirikosten selvittämistaso (%) 93 93 93
Takaisin saatu rikoshyöty (milj. euroa) 17,5 20 22
Elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan osuvuus (%) 19 23 23
Verojäämä (%) 0,07 0,1 0,1
Tuottavuus      
Tuottavuusindeksi 100 102 104
Henkilöstövoimavarat      
Henkilötyövuodet (peruslaskelman mukaiset) 2 252 2 199 2 110
Sairauspoissaolot (pv/htv) 11,4 11,0 10,5
Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1—20, työterveyslaitoksen tutkimus) - 13,3 13,5

1) Vuoden 2013 toteutuma

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 168 950 164 513 170 609
Bruttotulot 1 022 510 510
Nettomenot 167 928 164 003 170 099
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 799    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 9 230    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Toiminnan turvaaminen 2 500
Tulliselvitysjärjestelmien kokonaisuudistus (ICT-hankinnan investointimenot) (v. 2016 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 5 400
Valmisterverotusmuutokset (siirto momentilta 28.01.21) 260
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -41
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -1 372
Palkkaliukumasäästö -528
Palkkausten tarkistukset 1 001
Sisäinen turvallisuus ja oikeudenhoito (HO 2015) 4 000
Toimintamenojen tuottavuussäästö -799
Toimintamenosäästö (HO 2015) -860
Vuokramenojen indeksikorotus 137
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -166
Tasomuutos -3 436
Yhteensä 6 096

2016 talousarvio 170 099 000
2015 I lisätalousarvio 310 000
2015 talousarvio 164 003 000
2014 tilinpäätös 166 359 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 118/2015 vp (19.11.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 170 599 000 euroa.

Valtuus

Mikäli tullausjärjestelmän valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016 enintään 54 200 000 eurolla.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan valtuuskohta lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdaksi.

Lisäys 500 000 euroa talousarvioesityksen 170 099 000 euroon nähden aiheutuu tehostetusta tullivalvonnasta Torniossa Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden virran hallitsemiseksi.


2016 talousarvio 170 599 000
2015 IV lisätalousarvio 6 463 000
2015 I lisätalousarvio 310 000
2015 talousarvio 164 003 000
2014 tilinpäätös 166 359 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 16/2015 vp (10.12.2015)

Momentille ehdotetaan 170,599 milj. euron määrärahaa, joka on noin 6,6 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2015. Määrärahan muutoksesta valtaosa eli 5,4 milj. euroa kohdistuu EU-lainsäädäntölähtöiseen tulliselvitysjärjestelmien kokonaisuudistukseen. Tulliselvityksen tulee olla täysin sähköistä vuoteen 2020 mennessä koko EU:n alueella.

Valiokunta pitää hyvänä, että hallitus ehdottaa talousarvioesityksessä sisäiseen turvallisuuteen ja oikeudenhoitoon yhteensä 50 milj. euron lisäystä, josta 4 milj. euroa osoitetaan Tullin toimintamenoihin. Määrärahan lisäys mahdollistanee Tullin toiminnan sopeuttamisen vuonna 2016 ilman vakinaisen henkilökunnan vähentämistä. Määrärahalla on tarkoitus jatkaa ylisuurten alkoholijuomaerien maahantuonnin valvontaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tullivalvontaa on tarvetta tehostaa myös internetin kautta tapahtuvan alkoholijuomien tilaamisen osalta. Koko kansantalouden etu on, että alkoholiverotulot voidaan kerätä kattavasti ja hillitä tältäkin osin harmaata taloutta. Valiokunta korostaa, että tullin valvontaresurssien riittävyydestä on huolehdittava myös muun laittoman tuonnin, kuten tupakan, lääkkeiden ja huumeiden, osalta.

Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että myös Tullin tehtävät ovat lisääntyneet turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä. Valiokunta pitää hyvänä, että tehostetusta tullivalvonnasta aiheutuneet kustannukset sisältyvät talousarvioesitykseen, ja pitää tärkeänä, että kulut korvataan edelleen jatkossakin.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 170 599 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon:

1) huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset

2) EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio

3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä

4) tullin käsikirjojen ja muiden vastaavien tuotteiden myynnistä saatavat julkaisupalkkiot

5) tullialan ammattitutkinnon valmistavasta koulutuksesta saatavat tulot.

Valtuus

Mikäli tullausjärjestelmän valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016 enintään 54 200 000 eurolla.

 

II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp (26.5.2016)

Momentilta vähennetään 298 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 140 000 euroa valtion vuokrajärjestelmässä käyttöön otetun omakustannusperiaatteen vaikutuksen tarkistuksesta ja vähennyksenä 1 183 000 euroa VaEL-maksun väliaikaisesta alentamisesta johtuen.

Lisäksi määrärahan muutoksessa on otettu huomioon kertalisäyksenä 745 000 euroa tietojärjestelmiin tehtävistä muutoksista aiheutuviin investointeihin.


2016 II lisätalousarvio -298 000
2016 talousarvio 170 599 000
2015 tilinpäätös 170 776 000
2014 tilinpäätös 166 359 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp (22.6.2016)

Momentilta vähennetään 298 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 1 950 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu tullilain muutoksesta johtuvista aiemmin ilmaisten valvontatilojen toimitilamenoista.


2016 III lisätalousarvio 1 950 000
2016 II lisätalousarvio -298 000
2016 talousarvio 170 599 000
2015 tilinpäätös 170 776 000
2014 tilinpäätös 166 359 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 1 950 000 euroa.

63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 17 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullin päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron

2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä

3) EU:lle korvattavien perimättä jääneiden tullien ja niistä aiheutuvien korko- ja muiden kulujen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahan merkittävä lisäys perustuu valtiovarainministeriön vuonna 2012 tekemään arvonlisäveroa koskevaan huojennuspäätökseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Valtiovarainministeriön vuonna 2012 tekemä arvonlisäveroa koskeva huojennuspäätös 14 700
Yhteensä 14 700

2016 talousarvio 17 900 000
2015 talousarvio 3 200 000
2014 tilinpäätös 4 603 049

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 17 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullin päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron

2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä

3) EU:lle korvattavien perimättä jääneiden tullien ja niistä aiheutuvien korko- ja muiden kulujen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtion korvattavaksi tuomittujen ELV-vahingonkorvausten maksamiseen viivästyskorkoineen.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 III lisätalousarvio
2016 talousarvio 17 900 000
2015 tilinpäätös 3 399 068
2014 tilinpäätös 4 603 049

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtion korvattavaksi tuomittujen ELV-vahingonkorvausten maksamiseen viivästyskorkoineen.

95. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 22 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen.

Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin:

1) verontilityslaki (532/1998)

2) veronkantolain 22 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (609/2005)

3) autoverolain (1482/1994) 65 §

4) valmisteverotuslain (182/2010) 49 §:n 1 momentti

5) tullilain 39 §:n 2 momentti (1258/2009)

6) arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentti (1486/1994)

7) verotililain 31 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (604/2009).

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.


2016 talousarvio 22 700 000
2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 22 700 000
2014 tilinpäätös 12 487 985

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 22 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen.

Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin:

1) verontilityslaki (532/1998)

2) veronkantolain 22 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (609/2005)

3) autoverolain (1482/1994) 65 §

4) valmisteverotuslain (182/2010) 49 §:n 1 momentti

5) tullilain 39 §:n 2 momentti (1258/2009)

6) arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentti (1486/1994)

7) verotililain 31 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (604/2009).

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

97. Autoveron vientipalautus (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamiseen, kun Suomessa käytössä ollut ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Vientipalautusta voidaan myöntää vain niille ajoneuvoille, jotka on ensiverotettu lain 5/2009 voimaantulon jälkeen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha perustuu autoverolakiin (1482/1994).

Autoveroa palautetaan se määrä, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientiajankohtana. Vientipalautusta ei voida maksaa enempää kuin ajoneuvosta on maksettu autoveroa. Palautuksen edellytyksenä on myös, että ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta ja että ajoneuvo on käyttökelpoinen.


2016 talousarvio 3 000 000
2015 talousarvio 3 000 000
2014 tilinpäätös 1 768 257

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamiseen, kun Suomessa käytössä ollut ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Vientipalautusta voidaan myöntää vain niille ajoneuvoille, jotka on ensiverotettu lain 5/2009 voimaantulon jälkeen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu siitä, että vientipalautushakemusten määrä on vuonna 2016 kasvanut odotettua enemmän.


2016 III lisätalousarvio 2 000 000
2016 talousarvio 3 000 000
2015 tilinpäätös 2 051 258
2014 tilinpäätös 1 768 257

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.