Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2013 viidenneksi lisätalousarvioksi.

Määrärahat ja tasapaino

Valtiovarainministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 5 milj. euron lisäystä Suomen ja Ruotsin välisen sopimusmenettelyn mukaisesta verojen ja liitännäismaksujen palautuksesta verovelvollisille, 3,5 milj. euron lisäystä edellisenä vuonna käyttöön otetun uuden työ- ja sotilastapaturmien korvauskäsittelyjärjestelmän aiheuttamasta käsittelyruuhkan purkamisesta ja EU-maksun määrärahaa lisättäväksi 8 milj. eurolla EU:n lisätalousarvioiden mukaisten maksujen kattamiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 0,4 milj. euroa avustuksen myöntämiseen talvisodan kansallisen muistomerkin toteuttamiseen.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 3 milj. euron lisävaltuutta uuden jäänmurtajan hankintaan. Lisävaltuus tarvitaan jäänmurtajan hankinnan suunnittelu- ja valvontamenojen kattamiseen.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 4,7 milj. euron lisämäärärahaa palkkaturvamenoihin johtuen palkkaturvan arvioitua suuremmasta maksatuksesta. Sekalaisiin tuloihin ehdotetaan vastaavaa lisäystä palkkaturvamaksujen palautuksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle ehdotetaan työmarkkinatukeen 13,7 milj. euron lisäystä tarvearvion muutoksesta johtuen.

Määrärahojen 35 milj. euron ja tuloarvioiden 5 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2013 viides lisätalousarvioesitys kasvattaa nettolainanoton tarvetta 31 milj. eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2013 ehdotetaan 9,2 mrd. euroa.

Vaalikauden kehys

Lisätalousarvioesityksen jälkeen kehykseen luettavien menojen taso on 42 953 milj. euroa vuonna 2013. Näin ollen jakamaton vuoden 2013 jakamaton varaus on noin 61 milj. euroa, joka voidaan siirtää vuodelle 2014 käytettäväksi kertaluonteisiin menoihin.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa

  2012
Tilinpäätös
2013
Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
2013
Hallituksen
esitys
2013
Yhteensä
         
Määrärahat yhteensä
(pl. valtionvelan vähentäminen)
53 446 55 256 35 55 291
— Valtionvelan korot (pääluokka 36) 1 864 1 763 - 1 763
         
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
45 733 46 060 5 46 065
— Verotulot 37 321 38 775 - 38 775
— Muut tulot 8 413 7 285 5 7 290
Nettolainanotto ja velanhallinta
(mom. 15.03.01)
4 703 9 196 31 9 226
— Nettolainanotto 4 767 9 246 31 9 276
— Velanhallinta -64 -50 - -50

Eduskunnan vuodelle 2013 hyväksymät määrärahat ja nyt ehdotettavat määrärahojen muutokset pääluokittain, euroa

  Pääluokka Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
21. Eduskunta 173 552 000 - 173 552 000
22. Tasavallan presidentti 39 886 000 - 39 886 000
23. Valtioneuvoston kanslia 199 004 000 - 199 004 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 362 558 000 - 1 362 558 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 892 445 000 - 892 445 000
26. Sisäasiainministeriön hallinnonala 1 353 813 000 - 1 353 813 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 871 874 000 - 2 871 874 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 17 052 935 000 16 521 000 17 069 456 000
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 6 720 925 000 350 000 6 721 275 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 693 870 000 - 2 693 870 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 3 198 083 000 - 3 198 083 000
32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 3 918 732 000 4 700 000 3 923 432 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 12 715 125 000 13 678 000 12 728 803 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 300 213 000 - 300 213 000
36. Valtionvelan korot 1 762 600 000 - 1 762 600 000
Yhteensä 55 255 615 000 35 249 000 55 290 846 000

Eduskunnan vuodelle 2013 hyväksymät tuloarviot ja nyt ehdotettavat tuloarvioiden muutokset osastoittain, euroa

  Osasto Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 38 774 702 000 - 38 774 702 000
12. Sekalaiset tulot 5 014 330 000 4 700 000 5 019 030 000
13. Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset 2 019 400 000 - 2 019 400 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 251 500 000 - 251 500 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 46 059 932 000 4 700 000 46 064 632 000
       
15.03.01 Nettolainanotto ja velanhallinta 9 195 683 000 30 549 000 9 226 232 000
Yhteensä 55 255 615 000 35 249 000 55 290 846 000