Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

05. VirvoitusjuomaveroPDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille arvioidaan kertyvän 158 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta (1127/2010). Veron määrä on makeisilla ja jäätelöllä 95 senttiä kilogrammaa kohti ja virvoitusjuomilla 11 tai 22 senttiä litralta valmista juomaa. Veroa kannetaan makeisista, makeisten kaltaisista valmisteista, suklaasta, kaakaota sisältävistä tuotteista, jäätelöstä, mehujäästä ja alkoholittomista tai vain vähän alkoholia sisältävistä juomista. Makeisten ja jäätelön osalta vero tuli voimaan vuoden 2011 alusta alkaen. Samassa yhteydessä virvoitusjuomien veroa korotettiin. Makeisten ja jäätelön veroa korotettiin vuonna 2012 ja virvoitusjuomien veroa vuosina 2012 sekä 2014.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä makeisten ja jäätelön valmisteverosta luovutaan. Verojen kertymisen ajankohdan takia makeisista ja jäätelöstä kertyy kuitenkin pieni määrä veroa vielä vuonna 2017. Samassa yhteydessä virvoitusjuomaveron veropohjaan tehdään pieniä muutoksia.

Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron verokertymän kehitys (milj. euroa)

  2015
tilinpäätös
2016
talousarvio
2017
esitys
       
Makeiset 76 76 7
Jäätelö 32 33 2
Virvoitusjuomat 142 148 149
Yhteensä 250 257 158

Verotukena momentin kertymää pienentää kliinisten ravintovalmisteiden, äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden, lastenruokien, laihdutusvalmisteiden ja ravintolisien vapautus verosta. Verotuen määrän arvioidaan olevan verotuottojen kannalta vähäinen.

Momentin nimike on muutettu.


2017 talousarvio 158 000 000
2016 talousarvio 257 000 000
2015 tilinpäätös 249 896 905

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille arvioidaan kertyvän 158 000 000 euroa.