Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 35 554 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös korvauksiin, joita suoritetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavista EU-direktiiveihin perustuvista markkinavalvontatehtävistä:

1) sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, pakkauksissa sekä paristoissa ja akuissa käytettävien vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen ja pakkausten perusvaatimukset

2) otsonikerrosta heikentäviä aineita sekä fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevien Euroopan yhteisöjen asetusten edellyttämä laitteiden huoltajien pätevyyden toteaminen ja rekisteröiminen

3) CE-merkityt rakennustuotteet

4) rakennustuotteiden ekosuunnittelu ja energiamerkintä.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää korvauksiin Motiva Services Oy:lle Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoidosta.

Selvitysosa:Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) hoitaa ympäristöministeriön toimeksiannosta vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa annetun valtioneuvoston asetuksen (853/2004) ja akuista ja paristoista annetun valtioneuvoston asetuksen (422/2008) markkinavalvontaa. Direktiivin (2011/65/EU) toimeenpanemiseksi on annettu hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Tukes hoitaa myös otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1005/2009 ja tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 842/2006 edellyttämät pätevyystodistukset ja niiden rekisteröinnin valtioneuvoston asetuksen (452/2009) mukaisesti. Tukesin tehtäviä esitetään laajennettavaksi vuonna 2014 pätevyyden valvontaan valmisteilla olevassa ympäristönsuojelulain muutoksessa. Pätevyystodistusten käsittelytuotot tuloutetaan momentille 12.35.99. Markkinavalvonta laajenee vuoden 2014 alusta lukien myös pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun valtioneuvoston päätöksen (962/1997) valvontaan. Valtioneuvoston päätös uudistetaan jätelain (646/2011) johdosta.

EU:n rakennustuoteasetukseen (EU) N:o 305/2011 perustuvaa rakennustuotteiden markkinavalvontaa hoitaa Tukes maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 181 §:n nojalla. Uudessa 1.7.2013 voimaan tulleessa rakennustuoteasetuksessa säädetään velvoitteet CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvonnalle. Rakennustuotteiden CE-merkintä on pakollista 1.7.2013 alkaen samalla kun harmonisoitujen tuotestandardien määrä lisääntyy. Näin sekä valvonta- ja neuvontatarve ovat kasvaneet merkittävästi. Lämmityskattiloiden hyötysuhdedirektiivin (92/42/ETY), energiamerkintädirektiivin (2010/30/EU) ja Eco-design direktiivin (2009/125/EY) täytäntöönpanosäädösten asianmukaisen soveltamisen markkinavalvonta perustuu lakiin tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (1005/2008).

EU-ympäristömerkistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (66/2010/EY) 4 artiklan toimeenpanon kansalliseksi toimivaltaiseksi elimeksi on laissa EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä (86/2011) nimetty Motiva Services Oy, jolle korvataan ympäristömerkkiin liittyvistä tehtävistä aiheutuvia menoja.

Ympäristöministeriön keskeiset tavoitteet vuodelle 2014:

Ympäristön- ja luonnonsuojelu
  • — Vaikutetaan YK:n ilmastoneuvotteluissa ja EU:ssa toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Jatketaan kansallisen ilmastopolitiikan toimeenpanoa vuosien 2020—2050 ilmasto- ja energiatavoitteiden täyttämiseksi ja kehitetään kansallista pitkän aikavälin ilmastopolitiikkaa.
  • — Valmistellaan jätelain (646/2011) nojalla annettavia asetuksia ja asetusten muutoksia, aloitetaan valtakunnallisen jätesuunnitelman uudistaminen sekä toteutetaan jätteen kierrätystä ja uusiomateriaalien käyttöä edistäviä kehittämis- ja kokeiluhankkeita.
  • — Huolehditaan uuden ympäristönsuojelulain toimeenpanosta ja varmistetaan EY:n teollisuuspäästödirektiivin täytäntöönpano osana ympäristölupien päätöksentekoa.
  • — Kehitetään vihreää taloutta toimeenpanemalla kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaa, edistämällä resurssitehokkuutta kokeiluhankkeilla sekä arvioimalla eri politiikkatoimien mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta.
  • — Uudistetaan kansallinen kestävän kehityksen strategia vuoteen 2050 ottaen huomioon Rio+20-huippukokouksen tulokset sekä käynnistetään sen toimeenpano ja seuranta poikkihallinnollisena yhteistyönä.
  • — Otetaan käyttöön merenhoitosuunnitelman seurantaohjelma. Kehitetään meren hyvän tilan indikaattoreita sekä valmistellaan toimenpideohjelmaa. Toimeenpannaan uudistettua EU:n Itämeren alueen strategiaa ja sen toimintaohjelmaa. Toteutetaan ravinteiden kierrätystä sekä Saaristomeren ja Selkämeren tilan parantamista edistävää ohjelmaa.
  • — Valmistellaan vesienhoitosuunnitelmia ja toimenpideohjelmia vuoteen 2021. Viimeistellään hallituksen esitykset pohjavesiensuojeluun liittyen ja ohjeistetaan niiden toimeenpano. Haitallisten ja vaarallisten aineiden seurantaa lisätään muuttuneen EU-lainsäädännön toimeenpanemiseksi. Yhteen sovitetaan vesienhoitosuunnitelmien ja merenhoitosuunnitelman sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimista sekä merien aluesuunnittelua.
  • — Valmistellaan toimivuusarvioinnin perusteella luonnonsuojelulain muutokset ja perustettavien luonnonsuojelualueiden säädöksiä. Jatketaan geenivarojen saatavuutta ja niistä saatavan hyödyn jakoa koskevan Nagoyan pöytäkirjan ratifiointia.
  • — Parannetaan lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa ja kohdennetaan suojelutoimet uhanalaisimpiin kohteisiin. Saatetaan vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman mukaiset maastokartoitukset pääosin loppuun. Jatketaan luonnonsuojeluohjelman valmistelua valtakunnallisesti arvokkaan suoluonnon turvaamiseksi.
  • — Arvioidaan Suomen ekosysteemipalveluiden merkitystä ja taloudellisia arvoja.
  • — Turvataan luonnonvarojen kestävää käyttöä osallistumalla erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen sekä biotalousstrategian toimeenpanoon.
  • — Käynnistetään selvitys maa-aineslain, ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten lupamenettelyiden välisten suhteiden selkiyttämisestä.
Kestävä yhdyskuntakehitys, rakentaminen ja asuminen
  • — Alueidenkäytön ohjauksella sekä parantamalla kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitteluyhteistyötä vaikutetaan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen ja liikennetarpeen vähentämiseen sekä elinympäristön laadun parantamiseen.
  • — Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin pohjalta käynnistetään alueidenkäytön ja rakentamisen ohjausjärjestelmän uudistus- ja kehittämistoimenpiteet.
  • — Valtakunnallisen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kestävää kehittämistä ja yhteen sovittamista edistetään laatimalla pitkän aikavälin kehityskuva.
  • — Koordinoidaan metropolipolitiikan toteuttamista ja tuetaan sen kärkihankkeiden etenemistä. Edistetään asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäistään segregaatiota.
  • — Parannetaan valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä suurilla kaupunkiseuduilla ja erityisesti Helsingin seudulla mm. monipuolistamalla vaihtoehtoja vuokra-asuntotuotannon korkotukirahoituksessa.
  • — Edistetään ikääntyneiden asumista, ehkäistään asunnottomuutta ja parannetaan erityistä tukea tarvitsevien ryhmien asuinoloja.
  • — Parannetaan uudisrakentamisen sekä olemassa olevan rakennuskannan laatua, sisäilmastoa ja energiatehokkuutta säädös-, informaatio- ja taloudellisella ohjauksella.
  • — Tuulivoimarakentamista edistetään kehittämällä ohjauskeinoja ja avustamalla sitä ohjaavaa laadukasta kaavoitusta.
  • — Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ja merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen säilymistä ja vahvistumista edistetään. Aloitetaan kulttuuriympäristöstrategian toimenpideohjelman toteuttaminen.
  • — Kehitetään merialuesuunnittelun ohjauskeinoja sekä varaudutaan merialuesuunnitteludirektiivin toimeenpanoon.
  • — Otetaan käyttöön asumisen ja rakentamisen sähköisiä palveluita ja huolehditaan niiden laajasta hyödyntämisestä. Edistetään älykkyyttä rakennetussa ympäristössä ja sen kehittämistyössä.
Kehittäminen ja suunnittelu

Tuotetaan hallintoa palvelevaa tietoa toiminnan ennakointia, ympäristöpolitiikan ja lainsäädännön valmistelua, kehittämistä ja toimeenpanoa, kansainvälistä yhteistyötä sekä päätöksentekoa ja päätösten vaikutusten arviointia varten.

Vuoden 2014 kehittämistoiminnan rahoituskohteita ovat uudistetun ympäristönsuojelulain ja jätelainsäädännön toimeenpano, luonnonvarojen kestävän käytön ja materiaalitehokkuuden edistäminen, vesien- ja merienhoitosuunnitelmien, luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman ja METSO-ohjelman toimeenpano, rakennetun ympäristön energiatehokkuus sekä turvallisuus ja terveellisyys, erityisesti kosteus- ja homeohjelma, metropoli- ja asuntopolitiikka, kaupunkiseutujen yhdyskunta- ja palvelurakenne, maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla, kulttuuriympäristö sekä korjausrakentaminen. Lisäksi tietopohjaa tarvitaan ympäristönseurannan uudistamisen tueksi sekä ilmastonmuutoksen hillinnästä että siihen sopeutumisesta.

Työajan jakautuminen tehtäväalueille (htv)

Tehtäväalue 2012
toteutuma
2013
ennakoitu
2014
arvio
       
Ympäristön suojelu 51 52 52
Luontoympäristö 47 49 48
Rakennettu ympäristö 86 86 88
Kansainväliset ja EU-asiat 20 20 20
Viestintä 14 15 15
Johto ja hallinto 60 59 58
Yhteensä 278 281 281

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Bruttomenot 36 425 34 850 35 754
Bruttotulot 679 500 500
Nettomenot 35 746 34 350 35 254
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 670    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 9 578    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Ikääntyneiden asumisen kehittämisen koordinointi (siirto momentilta 35.20.55) 500
Kansalaisen sähköinen osallistumisympäristö (siirto momentille 25.01.01) -20
Kertaluonteisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen lisäyksen poisto -750
Kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelma 2009-2013 -900
Kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelman jatkaminen 900
Rakentamisen energiatehokkuusselvitykset 1 000
Tukesin palvelujen korvaaminen 250
Tuottavuustoimet (-2 htv) -90
YM Aleksanterikatu 7 peruskorjaus (kertaluonteinen siirto momentille 23.01.01) -350
YM Aleksanterikatu 7 toimitiloihin muuttoon liittyvät lisämenot 500
Ympäristötehtävien ohjaus- ja kehittämistoiminnon vahvistaminen (siirto momentilta 35.10.22) 300
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -109
Palkkausten tarkistukset 80
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -57
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -50
Yhteensä 1 204

2014 talousarvio 35 554 000
2013 talousarvio 34 350 000
2012 tilinpäätös 34 654 000