Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

49. Valtionavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 89 303 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisavustuksena yhtiölle Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain (761/2014) mukaisena rahoituksena:

1) Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n strategiseen, muuhun kuin liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuvaan toimintaan. Tämä käsittää muun muassa yhtiön oma- ja yhteisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön, osaamisen kehittämisen, innovaatiotoiminnan, teknologian lisensioinnin, uusien yritysten perustamisen ja yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden omarahoitusosuutta koskevat menot ja kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisen toteuttamisen, hallinnoinnin ja kehittämisen, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksen, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisen sekä mittatekniikan edistämisen

2) korvaukseen yhtiölle hankintojen ja toimitilavuokrien arvonlisävero-osuuteen sekä toimitilavuokrien piileviin arvonlisäverokustannuksiin muun kuin arvonlisäverolain (1501/1993) 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun liiketoiminnan muodossa harjoitetun liiketaloudellisen toiminnan osalta

3) Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom-ohjelma 2014—2018) fuusiotutkimuksen kansallisen koordinaatiotehtävän hoitamiseen

4) Metrijärjestön jäsenmaksuun.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena ja se voidaan maksaa ennakkona.

Selvitysosa:Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n (VTT) tehtävä on riippumattomana ja puolueettomana tutkimuslaitoksena edistää tutkimuksen ja teknologian laaja-alaista hyödyntämistä sekä kaupallistamista elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Yhtiö vastaa tehtäväänsä liittyvästä kansainvälisestä toiminnasta. Yhtiöllä voi tehtävänsä toteuttamiseksi olla tytäryhtiöitä. Tehtävänsä toteuttamiseksi yhtiö harjoittaa teknologian soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä sekä näihin liittyvää ennakointitoimintaa (strateginen tutkimus), tuottaa teknologiaan ja innovaatioihin perustuvia tutkimus- ja asiantuntijapalveluja (liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuva tutkimus), toimii kansallisena metrologialaitoksena tieteellisen metrologian osalta, ylläpitää ja kehittää kansallista metrologiajärjestelmää, mittanormaalijärjestelmää ja kalibrointipalvelua sekä harjoittaa metrologian strategista ja liiketaloudellisilla perusteilla tapahtuvaa tutkimusta.

Strategisesti erityisen tärkeässä tutkimuksessa valtion tuki on 100 %.

VTT keskittää tutkimus- ja kehitystoimintaansa laajoihin ja vaikuttavuudeltaan suuriin, haastelähtöisiin kokonaisuuksiin, joita ovat:

  • — Tulevaisuuden ilmasto: puhtaan ja vähähiilisen energian tuoton, käytön ja varastoinnin ratkaisut
  • — Resurssien riittävyys: uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen riittävyyden kestävän kehityksen mukaisen käytön ratkaisut
  • — Hyvä elämä: terveyteen, hyvinvointiin ja elinympäristön, mukaan lukien infrastruktuuriin liittyvät ratkaisut
  • — Kokonaisturvallisuus ja riskienhallinta: yksilön, yrityksien ja yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvät ratkaisut
  • — Teollisuuden uudistuminen: teollisuuden uudistumista, digitalisoitumista ja kilpailukykyä koskevat ratkaisut.

Vaikuttavuus

  2016
toteutuma
2017
arvio
2018
tavoite
       
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: Elinkeinoelämän kasvun ja uudistumisen tukeminen      
— VTT:n merkitys innovaatioiden kaupallistamisessa Suomessa (5 v. liukuva ka, %) 36   30—35
—VTT:n mukanaolo ja rooli Suomen kannalta merkittävissä kasvualoitteissa (kpl) - - 3—5
Asiakasvaikuttavuus: Suomalaisten yritysten ja tutkimusyhteisöjen kiinnittyminen kansainvälisiin osaamisverkostoihin      
— VTT:n kanssa toteutettu hanke edisti kansainvälisiin verkostoihin kytkeytymistä (asiakasvaikuttavuuskysely, kehitys %)   Kasvaa Kasvaa
Osaamisen erinomaisuus: Tutkimuslähtöisen liiketoiminnan synnyttäminen      
— VTT:n spin-offien saama pääoma (milj. euroa) 18 15 10
— IPR tuotot (milj. euroa) 2,8 2,5 2,8
— Maksullinen toiminta (milj. euroa) 65 72 74

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Yleisavustus perusrahoitukseen 72 768
Arvonlisäveromenot 16 300
Yleisavustus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom ohjelma 2014—2018) fuusiotutkimuksen kansallisen koordinaatiotehtävän hoitamiseen 160
Yleisavustukset jäsenmaksuihin 75
Yhteensä 89 303

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
VTT:n perusrahoituksen lisääminen osaamispääoman vahvistamiseksi 2 000
Yhteensä 2 000

2018 talousarvio 89 303 000
2017 talousarvio 87 303 000
2016 tilinpäätös 91 770 000