Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminenPDF-versio

55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v)

Momentilta vähennetään 16 460 000 euroa.

Selvitysosa:Hissiavustusten tukiprosentin alentaminen kesällä 2017 edellytti taloyhtiöiltä jo jätettyjen hakemusten osalta uusia päätöksiä, mikä siirsi ja viivästytti vuoden 2017 hakemuksia. Vuoden 2017 hissipäätökset jäivät euromääräisesti 11,2 milj. euroon eli noin puoleen vuoden 2016 euromäärästä. Koska käytössä on edelleen vuodelta 2017 siirtyneitä korjausavustukseen osoitettuja määrärahoja sekä vuoden 2018 valtion asuntorahastosta korjausavustuksiin osoitettavia varoja, niin korjausavustuksille momentilla 35.20.55 osoitettua 16,5 milj. euron määrärahaa ei arvioida käytettävän kuluvana vuonna.


2018 II lisätalousarvio -16 460 000
2018 talousarvio 16 500 000
2017 tilinpäätös 20 000 000
2016 tilinpäätös 20 000 000

60. Siirto valtion asuntorahastoon

Avustukset

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2018 saa valtion asuntorahastosta varoista valtionavustuslain nojalla myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään 3 000 000 euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty ja vuonna 2018 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 104 000 000 euroa.

Selvitysosa:Kasvukeskusten ulkopuolella väestöä menettävillä alueilla valtion tukemien vuokra-asuntojen vajaakäyttö on lisääntynyt. Purkuavustusten tarve on kasvanut eikä 2 000 000 euron valtuus enää riitä. Purkuavustukset parantavat osaltaan väestötappioalueilla sijaitsevien vuokrataloyhteisöjen mahdollisuuksia kehittää kiinteistökantaansa ja jatkaa toimintaansa.

Erityisryhmien investointiavustuksista voidaan vähentää 1 000 000 euroa. Tarkentuneen arvion perusteella investointiavustuksista jäisi käyttämättä 10  000 000 euroa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 II lisätalousarvio
2018 talousarvio
2017 tilinpäätös
2016 tilinpäätös