Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

20. RajavartiolaitosPDF-versio

Selvitysosa:Rajavartiolaitos toimii sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden alueilla. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija. Rajavartiolaitoksen tavoitteina on ylläpitää rajaturvallisuutta, varmistaa sujuva rajaliikenne, lisätä merellistä turvallisuutta, osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen ja tuoda viranomaisapua rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille. Rajavartiolaitos toimii maalla, merellä ja ilmassa, turvana kaikissa oloissa.

Rajavartiolaitoksen toimintaan vaikuttavat merkittävimmin tilanne Venäjällä ja Itämeren alueella sekä hallituksen toimenpiteet julkisen talouden vakauttamiseksi. EU:n yhdennetyn rajaturvallisuusjärjestelmän ja meripolitiikan kehitykseen vaikuttaminen on Rajavartiolaitokselle tärkeää.

Rajavartiolaitoksen tavoitteena on vahvistaa sisäistä ja ulkoista turvallisuutta itärajalla. Rajanylitysliikenne pidetään sujuvana ja varaudutaan liikenteen kasvuun. Rajavartiolaitos pitää kriisivalmiuden ja kyvyn sotilaalliseen maanpuolustukseen korkealla tasolla.

Itämeren pitäminen turvallisena on Suomelle tärkeää. Kasvava alusliikenne lisää monialaisen merellisen onnettomuuden riskiä. Rajavartiolaitoksen jatkuva johtamisvalmius, toimintakuntoinen valvontajärjestelmä sekä alus- ja ilma-aluskaluston uudistukset takaavat valmiustason säilymisen onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa. Itämeren maiden yhteisvastuullisuutta riskien hallinnassa edistetään.

Muuttuneessa turvallisuustilanteessa itsenäisesti hoidetun ja uskottavan ulkorajavalvonnan merkitys korostuu. Julkishallinnon säästöt yhdessä kustannustason nousun kanssa kaventavat merkittävästi Rajavartiolaitoksen talouden liikkumavaraa huolimatta Rajavartiolaitoksen aikaansaamista kumppanuushyödyistä rajaturvallisuuden ja sotilaallisen maanpuolustuksen alueilla.

01. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 228 865 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 §:n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

2) Merivartiomuseon toiminnan tukemiseen.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa Rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Laatu ja palvelukyky (ind) 99 95 94
Tuottavuus (ind) 130 116 121
Taloudellisuus (ind) 119 111 118
Henkilötyövuodet 2 685 2 711 2 705
Kustannukset (milj. euroa) 250,3 244,6 241,6
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen

Suomen rajavalvonta on järjestetty tehokkaasti. Rajavalvonnan tilannetietoisuus mahdollistaa resurssien tehokkaan käytön. Kaikki Schengen-alueen ulkorajan ylittävät henkilöt tarkastetaan. Schengen-alueen sisärajoilla ylläpidetään valmius rajatarkastusten palauttamiseen. Maahantulo ja maastalähtö vastoin säädettyä järjestystä paljastetaan. Luvattomat rajanylitykset ja muu laiton toiminta paljastetaan rajanylityspaikkojen välialueilla. Rajat ylittävään rikollisuuteen puututaan tehokkaasti.

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen(1—5) 4,1 3,9 3,9
Yhdyshenkilötoiminta ja kansainväliset operaatiot      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,9 3,8 3,8
Yhdyshenkilötoiminnan perusteella estetyt luvattomat rajanylitykset (kpl) 3 336 4 020 4 040
Yhteistyö naapurimaiden viranomaisten kanssa      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 5,0 3,5 3,5
Rajavalvonta      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,1 4,0 4,0
— Rajatarkastusten kattavuus saapuva (1—5) 5,0 5,0 5,0
— Rajatilannekuvan laatu (1—5) 3,9 3,8 3,7
— Rajatarkastusten laatu (1—5) 1,8 2,4 2,4
— Rajatapahtumien estäminen (1—5) 4,0 4,1 3,9
— Rajatapahtumien paljastaminen (1—5) 2,7 3,2 3,1
— Rajatarkastusten oikeusturva (1—5) 5,0 4,9 4,9
— Laittoman maahantulon järjestämisten ja ihmiskaupparikosten selvitystaso (1—5) 3,1 4,4 4,5
— Rikostorjunnan oikeusturva (1—5) 5,0 4,8 4,8
Partiointi (h) 229 418 232 005 222 465
Tekninen valvonta (h) 881 094 952 500 977 500
Rajatarkastukset (milj.hlöä) 16,2 13,7 14,4
Pääsyn epääminen (kpl) 1 305 1 347 1 372
Käännyttämispäätös (kpl) 296 313 318
Rikosilmoitus (kpl) 1 067 1 180 1 215
Valtionrajarikos (kpl) 221 301 321
Laittoman maahantulon järjestäminen ja ihmiskauppa (kpl) 121 118 123
Muu rikos tai rikkomus (kpl) 6 204 7 279 7 329
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen      
Kustannukset (milj. euroa) ko vuoden hintatasossa 228,9 227,7 224,9
Henkilötyövuodet 2 455 2 524 2 518
Tuottavuus (ind) 131 115 120
Taloudellisuus (ind) 120 110 117
Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen

Turvataan sujuva rajanylitysliikenne. Matkustaja kokee rajanylityksen sujuvaksi. Matkustajan odotusaika rajatarkastukseen on itärajalla ja satamissa enintään 15 minuuttia ja lentoasemilla enintään 10 minuuttia. Rajatarkastuksissa ja rajatarkastuksiin liittyvässä tutkinnassa sekä hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksista sekä oikeusturvasta.

2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen (1—5) 4,8 4,8 4,7
Itärajan rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,8 4,8 4,8
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 9 9 9
Rajatarkastuksen sujuvuus kokonaisaika (min) 46 46 46
Lentoasemien rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,8 4,8 4,7
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 8 9 9
Rajatarkastuksen sujuvuus kokonaisaika (min) 10 10 10
Satamien rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,5 4,8 4,7
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 13 9 9
Rajatarkastuksen sujuvuus kokonaisaika (min) 14 14 14
Merellisen turvallisuuden lisääminen

Merivartiostoissa on jatkuva johtamis-, viestitys- ja suoritusvalmius meripelastustoimen etsintä- ja pelastustehtäviin. Kaikkiin merellä tapahtuviin hätätilanteisiin kyetään osoittamaan apua. Muiden meripelastusviranomaisten voimavarat hyödynnetään. Meripelastuksen osaaminen varmistetaan koulutuksella, katselmoinneilla ja tarkastuksilla. Merellinen ympäristön valvonta sekä ympäristörikosten selvittäminen ja tutkinta ennalta ehkäisevät tehokkaasti merellisen ympäristön saastumista. Valmius avomerellä tapahtuvaan öljy- ja kemikaalitorjuntaan on hyvä.

2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Merellisen turvallisuuden lisääminen (1—5) 4,5 4,0 4,0
Meripelastus      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,5 4,1 4,1
Meripelastustehtävät (kpl) 1 466 1 532 1 532
Pelastettu henkilö (kpl) 3 581 4 200 4 200
Merellisen ympäristön suojelu      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) - 3,5 3,5
Aluspäästötapausten määrä (kpl) 39 55 55
Merellisen turvallisuuden lisääminen      
Kustannukset (milj. euroa) 10,7 6,6 6,6
Henkilötyövuodet 115 73 73
Tuottavuus (ind) 104 108 109
Taloudellisuus (ind) 96 104 106
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen

Rajavartiolaitoksella on ajanmukaiset puolustussuunnitelmat, tilanteen edellyttämä johtamis- ja toimintavalmius sekä valmius rajajoukkojen perustamiseen. Rajavartiolaitoksen kriisivalmius sekä kyky alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen rauhan aikana on jatkuvaa. Rajavartiolaitoksen henkilökunta, varusmiehet ja reserviläiset on koulutettu kriisiajan tehtäviin ja sijoitettu rajajoukkoihin.

2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen (1—5) 3,8 3,9 3,9
Häiriö- ja poikkeusolovalmiuden ylläpito      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,1 4,2 4,3
Rajavartiolaitoksen joukkotuotanto ja sotilaallisen maanpuolustuksen koulutus      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,5 3,6 3,6
Koulutusvuorokaudet asevelvolliset (kpl) 84 775 86 545 87 340
Koulutusvuorokaudet henkilöstö (kpl) - 5 731 5 212
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen      
Kustannukset (milj. euroa) ko. vuoden hintatasossa 10,7 10,3 10,1
Henkilötyövuodet 115 114 114
Tuottavuus (ind) 105 130 126
Taloudellisuus (ind) 96 124 123
Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille

Rajaseudun ja saariston ihmiset ja sidosryhmät kokevat Rajavartiolaitoksen toiminnan lisäävän turvallisuutta. Rajavartiolaitos on tavoitettavissa. Rajavartiolaitos tuottaa ydintehtävien ohessa monialaista viranomaisapua rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille. Ilma-aluksilla tuetaan muita vastuuviranomaisia tarvittaessa koko valtakunnan alueella. Painopiste on kiireellisissä Rajavartiolaitoksen erityisosaamista tai -materiaalia välttämättä vaativissa tehtävissä.

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille (1—5) 3,8 3,4 3,4
Turvallisuuden tunne      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,7 3,4 3,3
Viranomaisavun antaminen      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,9 3,5 3,5
Turvallisuuspalvelut harva-alueilla (poliisi- ja virka-aputehtävät) (kpl) 638 590 605
Etsinnät maa-alue (kpl) 398 333 333
Pelastustehtävät maa-alue (kpl) 493 516 526
Sairaankuljetus, muu kuin meripelastus (kpl) 556 566 576
Henkiset voimavarat

Rajavartiolaitoksen henkilöstörakenne, henkilöstömäärä ja henkilöstön osaaminen pidetään tehtävien edellyttämällä tasolla.

Henkiset voimavarat 2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Ammattitaidon ylläpito (koulpv/htv) 7 11 7
Lähtövaihtuvuus (%) 0,2 0,3 0,3
Kenttäkelpoisuus (1—5) 4,4 4,4 4,4
Fyysinen kunto (1—5) 4,3 4,3 4,3
Sairastavuus (sa pv/htv) 9,2 8,2 8,5
Tapaturmat (sa pv/htv) 0,6 0,8 0,6
Työilmapiiri (1—5) 3,5 3,6 3,6
Henkilöstön keski-ikä (vuotta) 40 40 40
Koulutustasoindeksi 4,2 4,1 4,2
Sukupuolijakauma (% naisia) 13 12 13

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 239 900 237 313 236 365
Bruttotulot 9 284 7 500 7 500
Nettomenot 230 616 229 813 228 865
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 28 904    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 28 227    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 2 339 2 580 2 380
— muut tuotot 21 20 20
Tuotot yhteensä 2 360 2 600 2 400
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 2 299 2 600 2 400
— osuus yhteiskustannuksista 1 515 1 800 1 600
Kustannukset yhteensä 3 814 4 400 4 000
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -1 454 -1 800 -1 600
Kustannusvastaavuus, % 62 59 60

Määrärahan tasokorotus 5,5 milj. euroa vuonna 2016 on osa sisäisen turvallisuuden resurssien lisäystä ja sillä on tarkoitettu rahoitettavan mm. rajavartijoiden lisäämistä vuositasolla 1,3 milj. eurolla.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteinen lisäys vuodelle 2015 -2 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -93
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -2 366
Palkkaliukumasäästö -744
Palkkausten tarkistukset 1 473
Sisäinen turvallisuus ja oikeudenhoito (HO 2015) 5 500
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 143
Toimintamenosäästö (HO 2015) -1 530
Vuokramenojen indeksikorotus 180
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -225
Yhteensä -948

2016 talousarvio 228 865 000
2015 II lisätalousarvio
2015 I lisätalousarvio 1 900 000
2015 talousarvio 229 813 000
2014 tilinpäätös 229 939 000

70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 5 v)

Momentille myönnetään 14 710 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Rajavartiolaitoksen AB/B 412 helikopterien uusimiseen

2) AS 332 Super Puma meripelastushelikopterien modifikaatioon ja G-huoltoon

3) kahden AB/B 412 helikopterin ja niiden varaosavaraston yhdenmukaistamiseen

4) ulkovartiolaivan varustamiseen liittyviin hankintoihin ja mahdollisiin muihin toiminnallisiin muutostarpeisiin

5) Dornier-valvontalentokoneiden navigointijärjestelmän uusimiseen

6) kevyen aluskaluston nopeiden veneiden uusimiseen ja niiden tarvitsemien varusteiden ja varaosien hankintaan

7) indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuviin hankintasopimusten mukaisiin menoihin.

Tilausvaltuuksista aiheutuvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Momentille voidaan myös tulouttaa sopimuksista aiheutuvia sopimussakkoja tai muita vastaavia korvauksia.

Selvitysosa:Vuoden 2012 toisessa lisätalousarviossa Rajavartiolaitos sai tilausvaltuuden AS 322 Super Puma meripelastushelikopterien modifikaatioon ja G-huoltoon. Valtuuden perusteella tehtiin vuonna 2013 sopimus modifikaatiosta ja huollosta. Hanke ajoittuu vuosille 2013—2019 ja sen kokonaiskustannusarvio on 33 710 000 euroa.

Rajavartiolaitoksen merivartioasemien kevyt aluskalusto muodostuu useilla vuosikymmenillä hankituista nopeista veneistä ja apuveneistä. Kalusto on kirjavaa ja pääosin vanhentunutta, mikä aiheuttaa huomattavia käyttö- ja ylläpitomenoja. Merivartioasemien nykyinen noin 50 veneen kalusto korvataan noin 20 uudella nopealla veneellä. Hanke ajoittuu vuosille 2016—2019 ja sen kokonaiskustannusarvio on 7 200 000 euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2016 2017 2018 2019 Yhteensä
vuodesta 2016 lähtien
           
Super Puma modifikaatio ja G-huolto          
Ennen vuotta 2016 tehdyt sitoumukset - 7 000 6 700 4 500 18 200
Menot yhteensä 2 300 7 000 6 700 4 500 18 200

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Super Puma modifikaatio ja G-huolto 2 400
Yhteensä 2 400

Momentin määräraha on muutettu viisivuotiseksi siirtomäärärahaksi.


2016 talousarvio 14 710 000
2015 I lisätalousarvio 2 500 000
2015 talousarvio 12 310 000
2014 tilinpäätös 750 000