Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2007

8. Valtion talousarvion ulkopuolella olevat rahastot, liikelaitokset ja valtion omistajapolitiikkaPDF-versio

Talousarvion ulkopuolella olevien rahastojen yhteenlaskettu tase oli 21,2 mrd. euroa vuoden 2005 lopussa, missä on 4 % kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Valtion liikelaitosten yhteenlaskettu tase oli vuoden lopussa 10,4 mrd. euroa. Liikelaitosten omavaraisuusaste vaihteli 49 ja 98 prosentin välillä. Lisäksi valtiolla on omistuksia kaikkiaan neljässätoista pörssiyhtiössä ja yli 50 muussa yhtiössä. Vuoden 2005 lopussa valtion omistuksen arvo pörssiyhtiöissä oli 19,4 mrd. euroa. Valtion yhtiöomistuksesta arvioidaan kertyvän osinkotuloa 950 milj. euroa momentille 13.03.01 v. 2007.

8.1. Valtion talousarvion ulkopuolella olevat rahastot

Valtiolla on yksitoista talousarviotalouden ulkopuolista rahastoa. Niiden yhteenlaskettujen tulojen arvioidaan olevan v. 2007 noin 4,5 mrd. euroa ja menojen 3,2 mrd. euroa, joten rahastotalouden nettomääräinen ylijäämä on noin 1,3 mrd. euroa. Rahastoista tuloutetaan valtion talousarvioon yhteensä 0,6 mrd. euroa ja niihin ehdotetaan siirrettäväksi 19 milj. euroa v. 2007. Taulukossa 30 on esitetty yhteenvetotiedot rahastojen taloudesta vuosina 2005—2007.

Valtion asuntorahasto

Valtion talousarviossa hyväksytyn valtuuden nojalla sosiaaliseen asuntotuotantoon myönnettävät lainat, korkotuet, avustukset ja asuntolainojen valtiontakauksista aiheutuvat menot maksetaan asuntorahaston varoista. Rahasto vastaa myös velkojensa menoista.

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista, lyhennyksistä ja vuosimaksuista sekä valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Rahoitusta rahastolle on otettu sekä osana valtion lainanottoa että rahaston aravalainasaatavia arvopaperistamalla. Talousarviovuoden alussa aravalainojen arvopaperistettu määrä on yhteensä noin 0,3 mrd. euroa ja muu rahastovelka noin 2,4 mrd. euroa. Valtion asuntorahaston asuntolainasaatavien pääomien ennakoidaan olevan vuoden 2007 alussa noin 9,8 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan noin 4,3 mrd. euroa. Takausvastuita rahastolla ennakoidaan olevan korkotukilainoissa noin 3,2 mrd. euroa, omistusasuntolainojen osatakauksissa noin 2,3 mrd. euroa ja aravalainojen ensisijaislainoissa noin 0,4 mrd. euroa.

Vuonna 2007 rahaston tuloiksi asuntolainoista ja takausmaksuista ennakoidaan noin 645 milj. euroa. Rahastolla saa olla 2,3 mrd. euroa lyhytaikaista lainaa. Rahaston arvopaperistettuja lainoja erääntyy lunastettavaksi 335 milj. euroa, minkä lisäksi erääntyy rahastolle otettu 1 616 milj. euron suuruinen laina. Uusien myönnettävien arava- ja korkotuki- sekä takauslainojen valtuudeksi ehdotetaan 825 milj. euroa sekä rahastosta maksettavien avustusten ja akordien valtuudeksi yhteensä 70,7 milj. euroa. Vuonna 2007 rahastosta ehdotetaan siirrettäväksi 116,5 milj. euroa talousarvioon. Valtion asuntorahastosta maksetaan lisäksi vielä ennen vuotta 2006 myönnetyt asuntojen korjaus-, energia-, ja terveyshaitta-avustukset.

Omistusasuntolainojen voimassa olevien lainatakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2007 lopussa ehdotetaan yhteensä 2,6 mrd. euroa, mikä vastaa noin 13,0 mrd. euron lainakantaa. Asuntorahastoa rasittavia valtion asuntoluotto- ja takaustoiminnasta kertyneitä taloudellisia menetyksiä oli vuoden 2005 loppuun mennessä syntynyt yhteensä noin 27,2 milj. euroa.

Valtion eläkerahasto

Valtion eläkerahaston avulla valtio varautuu valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien tulevien eläkkeiden maksamiseen ja pyrkii tasaamaan tulevien vuosien eläkemenoja. Rahastoon kerätään työnantajan eläkemaksuina valtion virastoilta ja laitoksilta, liikelaitoksilta,  kunnilta, yksityisiltä valtionapulaitoksilta ja ns. VALTAVA -laitoksilta arviolta 1 307 milj. euroa v. 2007. Työntekijäin eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja kerätään rahastoon 325 milj. euroa. Rahaston tuloja ovat myös sijoitustoiminnan tuotot, yhteensä arviolta noin 480 milj. euroa v. 2007.

Rahastolla on eläkerahastolaissa säädetty rahastointitavoite. Rahastoa kartutetaan, kunnes sen määrä vastaa 25 % valtion eläkevastuusta. Eläkerahastolakia muutettiin v. 2006 siten, että siirto rahaston tuloista valtion talousarvioon on enintään 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen eläkerahastosta annetun lain muuttamisesta siten, että myös v. 2007 rahastosiirron määrä olisi enintään 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta. Siirto talousarvioon v. 2007 on 484 milj. euroa. Vuoden 2007 lopussa rahaston pääoman ennakoidaan olevan 9 841 milj. euroa, joka on 12 % suhteessa eläkevastuuseen.

Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA)

Maatilatalouden rakenteen  kehittämisen tavoitteena on parantaa tulotasoa sekä elin-,  työ-  ja tuotanto-olosuhteita maatiloilla. Maatilojen investointeihin ja omistajanvaihdoksiin myönnetään rahoitustukea talousarvion korkotukilainojen korkotukena sekä MAKE-RA:sta myönnettävinä avustuksina ja eräinä lainoina. MA-KERA:n käytettävissä olevat varat, edelliseltä vuodelta siirtyvä erä mukaan lukien, ovat v. 2007 noin 141,3 milj. euroa, mikä on 77,6 milj. euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Talousarviosta ehdotetaan siirrettäväksi rahastoon 15,0 milj. euroa. EU:lta rahastoon tuloutuvaa rahoitusosuutta on arviolta 15,5 milj. euroa.

Rahaston menot ovat yhteensä noin 138 milj. euroa. Rahaston menot muodostuvat mm. avustuksista, hoitopalkkioista, velkajärjestely- ja vakuustoiminnan menoista, tutkimustoiminnan tukemisesta sekä sijoitusmenoista. MAKERA:n varoista myönnetään uusia valtionlainoja vain eräisiin porotalouden, luontaiselinkeinojen ja kolttien investointeihin.

Valtion ydinjätehuoltorahasto

Valtion ydinjätehuoltorahasto on muodostunut vuoden 2004 alusta alkaen varautumisrahastosta, ydinturvallisuustutkimusrahastosta ja ydinjätetutkimusrahastosta. Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston lainaustoiminnan voitosta. Rahastoinnin tavoitteena on varmistaa, että ydinjätehuollon vaatimat varat ovat käytettävissä. Ydinjätehuoltomaksuja ovat velvollisia suorittamaan yksiköt, joiden toiminnasta aiheutuu ydinjätettä, eli voimayhtiöt Teollisuuden Voima Oy ja Fortum Power and Heat Oy sekä Valtion teknillinen tutkimuskeskus, jonka käytössä on FiR-1-tutkimusreaktori. Rahaston tehtävänä on myös osallistua jätehuoltovelvollisten varautumisvelvollisuuden sisällön määräämiseen. Varautumisrahaston tase on noin 1,4 mrd. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahaston tehtävänä on lisäksi periä ydinenergialaissa määritellyt veronluonteiset maksut ja jakaa kaikki näin kerätyt varat vuosittain ydinturvallisuuteen ja ydinjätehuoltoon liittyville tutkimushankkeille. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2006 kerättävät maksut olivat yhteensä 2,7 milj. euroa ja jätehuoltovelvollisilta kerättävät maksut yhteensä 1,2 milj. euroa. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2007 kerättävien maksujen arvioidaan pysyvän vuoden 2006 tasolla.

Huoltovarmuusrahasto

Huoltovarmuusrahastoon tuloutetaan polttoaineiden valmisteverotuksen yhteydessä kannettava huoltovarmuusmaksu, jonka tuotto on vajaat 50 milj. euroa vuodessa. Rahaston varoilla turvataan kansalaisten, elinkeinoelämän ja maanpuolustuksen vähimmäistarpeet erilaisissa kriisitilanteissa. Keskeisiä rahoitettavia kohteita ovat valtion varmuusrahastot ja erilaiset tekniset varajärjestelyt. Rahaston tase on noin 1,1 mrd. euroa.

Valtiontakuurahasto

Valtiontakuurahaston tarkoituksena on turvata Finnvera Oyj:n antamien vientitakuiden, takausten ja muiden valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998) tarkoittamien sitoumusten täyttäminen. Rahaston varoista hoidetaan myös aiemmin syntyneet sitoumukset. Valtiontakuurahasto saa varansa Valtiontakuukeskuksen ja sitä edeltäneiden laitosten antamista vientitakuisiin ja muihin vastuusitoumuksiin liittyvistä takuumaksuista ja takaisinperintäsaatavista, Finnvera Oyj:n rahastoon siirtämistä varoista sekä valtion talousarviossa rahastolle siirrettävästä määrärahasta.

Rahastolla oli 31.12.2005 pääosin vientitakuulain (422/2001) mukaisista takuista syntyneitä vastuita yhteensä noin 4,7 mrd. euroa. Vastuukanta kasvoi edellisestä vuodesta noin 0,9 mrd. euroa. Näistä takuista noin 4,5 mrd. euroa on myönnetty vuoden 1999 jälkeen, jolloin Finnvera Oyj aloitti toimintansa ja ne näkyvät sen tilinpäätöksessä taseen ulkopuolisina vastuina. Ennen vuotta 1999 myönnetyistä takuista noin 210 milj. euroa on valtiontakuurahaston vastuulla. Rahaston kassavarat olivat vuoden 2006 alussa noin 420 milj. euroa.

Valtion vakuusrahasto

Viimeistellessään pankkitukijärjestelmän alasajoa valtion vakuusrahasto keskittyy myönnetyn pankkituen hallinnointiin ja tukiehtojen noudattamisen valvontaan, koska uusia pankkitukitarpeita ei ole tiedossa. Myönnettyä pankkitukea oli vuoden 2005 loppuun mennessä maksettu nettomääräisesti yhteensä 6,1 mrd. euroa. Lukuun sisältyy Suomen Pankin, Valtion vakuusrahaston ja valtioneuvoston valtion talousarvion kautta myöntämä tuki. Valtion omavelkaiset takausvastuut on poistettu tarpeettomina vuoden 2003 lopussa.

Valtion televisio- ja radiorahasto

Valtion televisio- ja radiorahasto toimii Yleisradio Oy:n rahoittamiseksi ja muun televisio- ja radiotoiminnan edistämiseksi. Rahastoa hoitaa Viestintävirasto, joka perii TV-maksut ja toimilupamaksut rahastolle. Rahaston maksutulojen arvioidaan olevan noin 422 milj. euroa. Valtioneuvosto päättää liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä rahaston määrärahojen käytöstä Yleisradio Oy:n toimintaan, Viestintävirastolle maksujen perintään, tarkastukseen ja valvontaan, sekä tekijänoikeuskorvauksiin ja televisio- ja radiotoiminnan edistämiseen.

Maatalouden interventiorahasto (MIRA)

Maatalouden interventiorahaston varoja käytetään EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisen vientituen, interventiovarastoinnin ja muiden maataloustuotteiden markkinoiden tasapainottamiseen tähtäävien tukiohjelmien toimeenpanoon. Varsinaisesta interventiotoiminnasta aiheutuvat menot rahoitetaan EU:n maataloustukirahaston varoista. Vuodesta 2004 alkaen myös kalatalouden interventiotoiminnan määrärahat on tuloutettu rahastoon. Vuonna 2007 interventiotoimintaan arvioidaan tarvittavan yhteensä noin 71 milj. euroa. Suomen valtion vastattavaksi jäävien korko-, hallinto- ja eräiden ruoka-apuun liittyvien kulujen sekä menekinedistämismenojen kansallisen osuuden kattamiseksi talousarvioesityksessä ehdotetaan 2,0 milj. euron siirtoa interventiorahastoon.

Palosuojelurahasto

Palosuojelurahastolain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta vuosittain suoritettava palosuojelumaksu. Palosuojelumaksun on velvollinen suorittamaan jokainen, joka harjoittaa vakuutusliikettä Suomessa.

Rahastosta voidaan myöntää yleis- tai erityisavustuksia kunnille ja pelastustoimen alueille, sopimuspalokunnille sekä pelastusalan järjestöille ja muille vastaaville yhteisöille. Avustukset on suunnattu sellaisiin hankkeisiin, jotka jäävät valtion muiden rahoitusjärjestelmien ulkopuolelle. Rahaston avustukset on yhteen sovitettu valtionosuusjärjestelmän kanssa.

Palosuojelumaksukertymän odotetaan v. 2007 pysyvän noin 7,8 milj. euron tasolla. Rahastosta maksetaan avustuksia yhteensä noin 12,7 milj. euroa. Avustukset kunnille ovat noin 6,3 milj. euroa ja muut avustukset noin 6,4 milj. euroa.

Öljysuojarahasto

Öljysuojarahasto saa varansa maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä perittävästä öljysuojamaksusta. Öljyisten maiden kunnostukseen on lisäksi siirretty valtion talousarviossa öljyjätemaksusta kertyneitä tuloja. Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986) muuttamisesta. Öljyjätemaksua ehdotetaan nostettavaksi vuoden 2007 alusta lähtien 4,2 sentistä 5,75 senttiin voiteluöljykilolta. Rahastoon ehdotetaan v. 2007 siirrettäväksi 2 milj. euroa. Öljysuojarahaston vuotuinen budjetti on noin 11 milj. euroa.

Öljysuojarahastosta korvataan öljyvahingoista, niiden torjumisesta ja ympäristön ennallistamisesta sekä öljyntorjuntakaluston ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia. Rahastosta voidaan korvata myös öljyn pilaamien maa-alueiden kunnostuskustannuksia. Öljyvahingoista ja pilaantuneiden maiden aiheuttamista kustannuksista öljysuojarahasto ei kuitenkaan ole ensisijaisessa vastuussa. Öljysuojarahastosta myönnettävistä korvauksista pääosa maksetaan alueiden pelastustoimille ja valtiolle öljyvahinkojen torjuntavalmiuden edellyttämien hankintojen rahoittamiseen. Vuonna 2006 valmistuvat alueiden pelastustoimien öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmat lisäävät pelastuslaitosten öljyntorjunnan hankintoja. Myös öljyn merikuljetusten kasvu Suomenlahdella lisää valtion ja alueiden pelastustoimien hankintoja.

Taulukko 30. Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot, milj. euroa

  2005 2006** 2007**
       
Verot ja veronluonteiset tulot yhteensä 68 68 69
Sekalaiset tulot 782 928 657
Eläkemaksut 1 473 1 564 1 629
Korkotulot ja voiton tuloutukset 739 534 610
Siirrot talousarviosta 23 27 19
Tulot pl. rahoitustaloustoimet 3 085 3 122 2 985
Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 1 453 1 517 1 486
Tulot yhteensä 4 538 4 639 4 471
       
Kulutusmenot 133 232 159
Siirtomenot 717 793 762
Korkomenot 78 67 93
Siirrot talousarvioon 1 376 1 232 600
Muut menot 1 0 0
Menot pl. rahoitustaloustoimet 2 305 2 325 1 614
Myönnetyt lainat ja muut finanssisijoitukset 1 881 1 909 1 568
Menot yhteensä 4 185 4 234 3 182
       
Nettorahoitusylijäämä 353 405 1 289

8.2. Liikelaitokset

Valtiolla on kuusi liikelaitosta kolmella eri hallinnonalalla. Ne toimivat markkinoilla kilpailutilanteessa ja rahoittavat toimintansa liiketoimintansa tuloilla. Liikelaitosten talous on valtion talousarvion ulkopuolella. Eduskunta hyväksyy talousarvion käsittelyn yhteydessä niiden palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet sekä tekee muut keskeiset ohjauspäätökset esim. tarvittaessa antaa suostumuksensa liikelaitoksen lainanottoon. Asianomainen ministeriö päättää liikelaitoksen tulostavoitteesta. Valtioneuvosto vahvistaa tilinpäätöksen ja päättää valtiolle tuloutettavan voiton määrästä. Liikelaitosten toiminta perustuu valtion liikelaitoksista annettuun lakiin (1185/2002) sekä liikelaitoskohtaisiin lakeihin.

Oheisiin taulukoihin on koottu ennusteet valtion liikelaitoksista. Liikelaitosten voiton tuloutuksista vuodelta 2006 arvioidaan kertyvän valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille 13.05.01 noin 110 milj. euroa.

Taulukko 31. Valtion liikelaitostoiminta v. 2007

Liikelaitos (konserni) Liikevaihto Tilikauden tulos liikevaihdosta Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Investointimenot Henkilöstö
  milj.€ muutos (%) milj. € (%) (%) (%) milj. € keskim.
lkm
                 
Senaatti-kiinteistöt 596,0 3,7 114,5 19,2 3,8 59,8 320,0 275
(konserni) 599,0 3,7 110,0 18,4 3,7 58,8 320,0 275
Metsähallitus 225,3 -6,2 62,5 28,0 2,7 98,0 30,0 1 325
(konserni) 252,0 1,9 61,6 24,0 - 98,0 30,0 1 465
Tieliikelaitos 540,0 5,6 16,5 3,1 11,2 49,0 50,0 2 800
Varustamoliikelaitos 57,1 2,9 2,7 4,7 3,7 55,2 25,0 470
Luotsausliikelaitos 38,2 0,3 2,0 5,2 10,3 73,9 4,0 400
Ilmailulaitos 265,1 4,6 18,5 7,0 3,2 73,4 90,0 1 770
Yhteensä 1721,7   216,7       519,0 7 040

Taulukko 32. Valtion liikelaitosten tuloutukset ja määrärahat v. 2007 (milj. euroa)

    Tuloutukset talousarvioon Erityistehtävien
  Liikelaitos Takaus-maksut Korot Voiton
tuloutukset
Lainojen
takaisinmaksut
Yhteensä määrärahat
               
28.60 Senaatti-kiinteistöt 4,1 64,7 32,0 151,5 252,3 0,0
30.63 Metsähallitus 0,0 0,0 59,2 0,0 59,2 34,1
31.26 Tieliikelaitos 0,1 1,9 7,0 3,4 12,4 0,0
31.33 Varustamoliikelaitos 0,0 2,9 1,0 4,3 8,2 0,0
31.34 Luotsausliikelaitos 0,0 0,1 1,2 0,4 1,7 4,2
31.50 Ilmailulaitos 0,3 0,0 9,2 0,0 9,5 0,0
  Yhteensä 4,5 69,6 109,6 159,6 343,3 38,3

8.3. Valtion omistajapolitiikka

Valtioneuvosto päätti kesäkuussa 2004 markkinaehtoisesti toimivien valtionyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden omistajaohjauksen keskittämisestä. Sen ensimmäisenä vaiheena perustettiin omistajaohjauksen johtoryhmä, jonka tehtävänä on varmistaa, että omistajaohjaustoimenpiteiden valmistelu ja toteuttaminen ovat yhdenmukaisia koko valtionhallinnossa. Omistajaohjauksen johtoryhmän toiminta on osoittautunut hyödylliseksi ja vastannut odotuksia.

Keskittämällä markkinaehtoisesti toimivien valtionyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden omistajaohjaus sekä eriyttämällä omistajaohjaus nykyistä selkeämmin kunkin alan regulaatiosta ja viranomaistehtävistä, voidaan varmistaa valtion omistajapolitiikan ja -ohjauksen avoimuus ja johdonmukaisuus. Keskittäminen ja eriyttäminen toteutetaan 1.5.2007, jolloin uusi omistajaohjausyksikkö aloittaa toimintansa valtioneuvoston kansliassa. Lähinnä virkasiirroilla varmistetaan omistajaohjauksen nykyisen asiantuntemuksen ja kokemuksen hyödyntäminen. Omistajaohjausyksikköön siirtyy kauppa- ja teollisuusministeriöstä 11 virkamiestä, valtiovarainministeriöstä neljä virkamiestä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä yksi virkamies.

Valtio pyrkii hoitamaan koko yhtiöomistustaan mahdollisimman ammattitaitoisesti ja aktiivisesti. Valtioneuvoston vuoden 2004 alussa tekemän omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen pohjalta valtionyhtiöitä ja valtion osakkuusyhtiöitä kehitetään niin, että omistuksen arvo pitkällä aikavälillä kasvaa. Markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden tulee olla kannattavia ja kilpailukykyisiä. Valtion erityistehtäviä hoitavien yhtiöiden yleistavoitteena on kannattava toiminta samalla kun pyritään mahdollisimman hyvään yhteiskunnalliseen kokonaistulokseen. Hallitus on valmis jatkamaan valtion omistuksen vähentämistä niissä yhtiöissä, joissa omistus perustuu lähinnä sijoittajaintressiin. Omistusjärjestelyt harkitaan aina yhtiökohtaisesti voimassa olevien eduskunnan antamien valtuuksien rajoissa.