Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

Osasto 11

VEROT JA VERONLUONTEISET TULOTPDF-versio

Selvitysosa:Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin 6 % vuonna 2013, eli noin 2,2 mrd. eurolla vuodelle 2012 budjetoituun (talousarvio ml. lisätalousarviot) verrattuna. Verokertymien kasvu perustuu sekä veropohjien kasvuun että hallituksen valtiontalouden tasapainon vahvistamiseksi päättämiin veropoliittisiin toimenpiteisiin. Valtion verotuloja kasvattaa myös Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi vuonna 2013 käyttöön otettava yleisradiovero, jonka tuotto kertyy ansio- ja pääomatulovero- sekä yhteisöveromomenteille. Keskeisimpien veropohjaerien kasvuennusteet on esitetty tuloarviomomenttien selvitysosissa.

Hallituksen veropolitikka ja keskeiset veroperustemuutokset

Hallituksen veropolitiikan perustavoitteena on hyvinvointipalveluiden rahoitus samalla kun hallitus tavoittelee valtiontalouden tasapainoa. Hallituksen tavoitteena on valtion velkasuhteen kääntäminen laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Julkisen talouden heikko lähtötilanne - hidas talouskasvu, euroalueen talousongelmat sekä väestön ikääntyminen - asettavat haasteita talouspolitiikalle. Vuonna 2013 toteutetaan mittavia veropoliittisia sopeutustoimia, jotka ovat välttämättömiä julkisen talouden tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen pienentämiseksi. Samanaikaisesti toteutetaan myös veroratkaisuja, joilla edistetään verotuksen oikeudenmukaisuutta sekä tuetaan talouskasvua ja innovatiivisuutta. Vuonna 2013 toteutettavien veroperustemuutosten arvioidaan lisäävän valtion verotuloja nettomääräisesti noin 1,5 mrd. eurolla.

Merkittävimmät veropoliittiset sopeutustoimenpiteet ovat hallitusohjelman mukaisista ansiotuloverotuksen inflaatio- ja ansiotasotarkistuksista luopuminen vuosina 2013 ja 2014, sekä kaikkien arvonlisäverokantojen korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä. Ansiotuloverotuksen tarkistuksista luopumisen arvioidaan lisäävän kaikkien veronsaajien verotuloja suhteessa syksyn 2011 kehyspäätökseen noin 340 milj. euroa ja arvonlisäverokantojen korottamisen arvioidaan lisäävän verotuloja noin 830 milj. euroa verovuonna 2013. Verotuloja kasvattaa myös varainsiirtoverotuksen kiristäminen, vakuutusmaksuveron korottaminen sekä kilometrikorvausten verotuksen kiristäminen.

Verotuksen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi verotuksen kiristämistoimenpiteitä painotetaan veronmaksukyvyn mukaan. Valtion tuloveroasteikkoon lisätään väliaikaisesti uusi ylin tuloluokka ja suurten perintöjen verotusta kiristetään. Suurten eläketulojen verorasitusta kiristetään vastaamaan palkkatulon verorasitusta. Näiden ns. solidaarisuusverojen arvioidaan lisäävän verotuottoja vuositasolla yhteensä noin 100 milj. eurolla. Samanaikaisesti pienituloisten verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä ja kunnallisverotuksen perusvähennystä.

Talouskasvun tukemiseksi otetaan määräajaksi käyttöön useita verokannustimia. Kasvuun tähtäävän tuotekehityksen tukemiseksi otetaan käyttöön verokannustin T&K-toiminnalle ja investointien lisäämiseksi teollisuuden poisto-oikeus kaksinkertaistetaan. Pääomatuloverotuksessa otetaan käyttöön sijoittajan verokannustin, jossa sijoittaja saa vähennyksen kasvuyritykseen tekemästään sijoituksesta. Lisäksi listaamattomiin kasvuyrityksiin tehtävien sijoitusten hankintameno-olettama nostetaan 50 prosenttiin.

Veroperustemuutoksista kuntien tuloihin aiheutuvat muutokset kompensoidaan täysimääräisesti. Ansiotuloverotuksen kuntien verotuloihin vaikuttavat muutokset kompensoidaan valtionosuusjärjestelmän kautta. Kuntien ja seurakuntien yhteisöverotuloihin vaikuttavat muutokset kompensoidaan yhteisöveron jako-osuuksia muuttamalla. Lisäksi kuntien yhteisövero-osuus maksetaan 5 prosenttiyksiköllä korotettuna ja seurakuntien yhteisövero-osuus 0,4 prosenttiyksiköllä korotettuna vuosina 2013—2015. Valtion jako-osuutta alennetaan vastaavasti.

Hallitusohjelman mukaisesti ajoneuvoveroa korotetaan ja pankkivero otetaan käyttöön vuoden 2013 alusta lukien. Aiemmin päätetyn mukaisesti asuntolainojen korkovähennysoikeutta rajataan sekä jäteveroa ja energiaverotusta kiristetään.

Veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuositasolla (milj. euroa)

  vaikutus
vuositasolla
   
Ansio- ja pääomatuloverot1)  
— uuden tuloluokan lisääminen valtion tuloveroasteikkoon 30
— suurten eläketulojen verotuksen kiristäminen 50
— kilometrikorvausten verotuksen kiristäminen 7
— asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen2) 17
— työtulovähennyksen kasvattaminen -33
— sijoittajan verokannustimen käyttöönotto -10
— listaamattomiin kasvuyrityksiin tehtyjen sijoitusten hankintameno-olettaman korottaminen -8
— lisäeläketurvan maksujen vähennyskelpoisuuden ikärajan korottaminen 2
— henkilöiden yleisradiovero 475
Pankkivero  
— pankkiveron käyttöönotto 170
Yhteisövero  
— tutkimus- ja kehitystoiminnan kannustimen käyttöönotto -184
— teollisuuden tuotannollisten investointien poisto-oikeuksien kaksinkertaistaminen -20
— kilometrikorvausten verotuksen kiristäminen 6
— koulutuskulujen verovähennys -48
— korkomenojen vähennysoikeuden rajoituksen käyttöönotto 111
— lisäeläketurvan maksujen vähennyskelpoisuuden ikärajan korottaminen 3
— kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuden korottaminen -252
— yhteisön yleisradiovero 22
Perintö- ja lahjavero  
— uuden veroluokan käyttöönotto 20
— vakuutuslahjojen verovapauden poistaminen 5
Arvonlisävero  
— verokantojen korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä 832
— pienimmän kannettavan arvonlisäveron määrän alentaminen 15
Vakuutusmaksuveron verokannan korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä 30
Varainsiirtovero  
— asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen varainsiirtoveron korottaminen 40
— asunto- ja kiinteistöyhtiöiden velkaosuuden lisääminen varainsiirtoveron veropohjaan 40
Ajoneuvovero  
— ajoneuvoveron perusverotaulukon tarkistus2) 140
Energiaverot  
— turpeen verotuen pienentäminen3) 30
— maakaasun verotuen pienentäminen4) 35
Yhteensä 1 525
— josta verotuottoa lisäävät 2 080
— josta verotuottoa vähentävät -555

1) Hallitusohjelman mukaan ansiotuloveroperusteita tarkistetaan vuosittain siten, että työn verotus ei kiristy inflaation ja ansiotason nousun seurauksena. Tarkistuksesta luopuminen vuosina 2013 ja 2014 lisää verotuloja suhteessa aikaisemmin arvioituun mutta koska kyseessä ei ole varsinainen vuodelle 2013 kohdistuva veroperustemuutos, vaikutusta ei esitetä tässä taulukossa.

2) Muutoksista päätetty vuonna 2011

3) Muutoksista päätetty vuosina 2010 ja 2011

4) Muutoksista päätetty vuonna 2010

Ehdotetut ja aikaisemmin päätetyt veroperustemuutokset lisäävät valtion verotuottoa vuositasolla yhteensä noin 1 525 milj. eurolla. Voimaantulovuonna monien perustemuutosten vaikutus jää pienemmäksi muun muassa verojen maksamiseen liittyvästä viiveestä johtuen.

Verotulojen kehitys

Verotuksen painopistettä on viime vuosina siirretty työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Välillisten verojen osuus valtion verotuloista kasvoi selvästi vuonna 2009 ja on sen jälkeen pysynyt suunnilleen ennallaan.

Valtion verotulot verolajeittain vuosina 2009—2013 (milj. euroa)

  2009
tilinpäätös
2010
tilinpäätös
2011
tilinpäätös
2012 TA + I—II LTA 2013
esitys
           
Tuloon ja varallisuuteen perustuvat verot 10 328 10 061 11 614 11 746 12 749
Liikevaihtoon perustuvat verot 14 001 14 415 15 935 16 653 17 756
Valmisteverot 5 092 5 284 6 049 6 717 6 738
Muut verot ja veronluonteiset tulot 2 113 2 446 2 718 2 954 3 055
Yhteensä 31 534 32 206 36 316 38 070 40 298

Verotuksen kokonaistasoon vaikuttavat valtion päätösten lisäksi kunnallisverotuksen ja sosiaalivakuutusmaksujen taso. Seuraavassa taulukossa on esitetty suhteessa bruttokansantuotteeseen kansantaloudessa kertyvät verot yhteensä (kokonaisveroaste) sekä sektoreittain ja verolajeittain jaoteltuna.

Julkisyhteisöjen saamat verotulot sektoreittain ja verolajeittain, % BKT:sta

  2009 2010 2011 2012 2013
           
Sektoreittain:  
Verot ja sosiaalivakuutusmaksut yhteensä 42,7 42,2 42,8 42,6 43,4
Valtio 19,6 19,2 20,4 20,2 20,8
Kunnat 10,2 10,3 10,0 9,8 9,9
Soturahastot 12,9 12,7 12,4 12,6 12,6
           
Verolajeittain:  
Verot ja sosiaalivakuutusmaksut yhteensä 42,7 42,2 42,8 42,6 43,4
Välittömät verot 16,4 16,1 16,3 15,8 16,2
Tuotannon ja tuonnin verot 13,4 13,3 14,0 14,2 14,5
Sosiaalivakuutusmaksut 12,9 12,7 12,4 12,6 12,6
Verotuet

Verotuet ovat verolainsäädännössä tukemistarkoituksessa määriteltyjä poikkeuksia verotuksen normaalista perusrakenteesta1). Verotukia on noin 200 kappaletta, joista kaikkien euromääräistä arvoa ei pystytä laskemaan. Aineistopuutteista johtuen myös monet alla olevassa taulukossa esitetyt verotuet ovat suuruusluokka-arvioita. Verotukien kokonaismäärää arvioitaessa on otettava huomioon, että osa tuista on päällekkäisiä, eikä verotuen poistaminen välttämättä lisäisi verotuloja vastaavalla määrällä, koska tuet vaikuttavat hintoihin ja käyttäytymiseen. Kunkin verotuloarviomomentin selvitysosassa on esitetty merkittävimmät momentin tuottoa alentavat verotuet. Verotukien määräksi arvioidaan noin 23,4 mrd. euroa vuonna 2013. Valtion verotuottoihin tästä kohdistuu runsaat 16 mrd. euroa.

Verotuet 2011—2013 (milj. euroa)

  2011 2012 2013
       
Yleinen hallinto 15 15 15
Opetus, tiede ja kulttuuri 151 155 159
Sosiaaliturva 4 706 5 056 5 356
Terveydenhuolto 416 434 451
Asuminen ja ympäristö 4 817 5 134 5 154
Maa- ja metsätalous 348 364 144
Liikenne 1 396 1 173 1 120
Teollisuus ja elinkeinot 6 009 6 120 6 368
Ei eriteltävissä 4 238 4 603 4 619
Yhteensä 22 095 23 053 23 385

Osaston tuloarviot vuosina 2011—2013

    v. 2011
tilinpäätös
1000 €
v. 2012
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2013
esitys
1000 €
 
Muutos 2012—2013
    1000 € %
 
01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 11 613 654 11 976 000 12 749 000 773 000 6
01. Ansio- ja pääomatuloverot 7 646 047 7 706 000 8 642 000 936 000 12
02. Yhteisövero 3 374 982 3 555 000 3 251 000 -304 000 -9
03. Korkotulojen lähdevero 197 778 270 000 191 000 -79 000 -29
04. Perintö- ja lahjavero 394 847 445 000 495 000 50 000 11
05. Pankkivero 170 000 170 000 0
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 15 935 144 16 527 000 17 756 000 1 229 000 7
01. Arvonlisävero 15 165 975 15 712 000 16 903 000 1 191 000 8
02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero 626 230 665 000 707 000 42 000 6
03. Apteekkimaksut 142 939 150 000 146 000 -4 000 -3
08. Valmisteverot 6 049 261 6 702 000 6 738 000 36 000 1
01. Tupakkavero 739 016 753 000 774 000 21 000 3
04. Alkoholijuomavero 1 281 089 1 399 000 1 406 000 7 000 1
05. Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero 133 650 181 000 202 000 21 000 12
07. Energiaverot 3 880 478 4 356 000 4 341 000 -15 000 0
08. Eräiden juomapakkausten valmistevero 15 029 13 000 15 000 2 000 15
10. Muut verot 2 603 715 2 809 000 2 903 000 94 000 3
03. Autovero 1 067 937 1 209 000 1 148 000 -61 000 -5
05. Varainsiirtovero 544 013 540 000 602 000 62 000 11
06. Arpajaisvero 168 727 200 000 201 000 1 000 1
07. Ajoneuvovero 758 955 770 000 882 000 112 000 15
08. Jätevero 64 083 90 000 70 000 -20 000 -22
19. Muut veronluonteiset tulot 114 096 123 048 151 702 28 654 23
02. Lästimaksut 939 800 800 0
03. Ratavero 17 600 18 600 18 000 -600 -3
04. Eräät viestinnän maksut 5 693 5 898 26 946 21 048 357
05. Lentoliikenteen valvontamaksu 7 883 10 450 11 545 1 095 10
06. Väylämaksut 75 740 80 300 84 680 4 380 5
(07.) Katsastustoiminnan valvontamaksu 0
08. Öljyjätemaksu 3 736 4 000 4 000 0
09. Muut verotulot 2 504 3 000 2 700 -300 -10
10. Energiamarkkinaviraston valvontamaksu 3 031 3 031 0
Yhteensä 36 315 869 38 137 048 40 297 702 2 160 654 6