Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       90. Kuntien tukeminen

Talousarvioesitys 2013

60. Valtionhallinnon yhteiset henkilöstömenotPDF-versio

Selvitysosa:Luku sisältää keskitetysti koko valtionhallinnon puolesta budjetoituja henkilöstömenoja.

01. Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan unionin toimielimissä toimivien suomalaisten kansallisten asiantuntijoiden palkkaus- ja sosiaaliturvakustannusten maksamiseen

2) eräissä tapauksissa tiettyjen päivärahojen maksamiseen sellaisille kansallisille asiantuntijoille, joille Euroopan unioni ei maksa korvauksia.

Määrärahalla saa palkata yhteensä enintään 25 henkilötyövuotta vastaavan määrän henkilöstöä määräaikaisiin kansallisten asiantuntijoiden tehtäviin.

Selvitysosa:Euroopan unionissa palvelevien suomalaisten kansallisten asiantuntijoiden palkkauksen ja sosiaaliturvan maksaa kotimainen työnantaja, mutta Euroopan unioni maksaa pääsääntöisesti heille tiettyjä korvauksia. Kansallisten asiantuntijoiden palvelussuhteen ehdot unionin toimielimissä perustuvat komission 1.6.2006 sekä neuvoston 16.6.2003 antamiin päätöksiin. Kansalliset asiantuntijat työskentelevät Euroopan unionin toimielimissä määräajan, vähintään kuusi kuukautta ja enintään neljä vuotta. Henkilö voi toimia kansallisena asiantuntijana pääsääntöisesti vain yhden kerran.


2013 talousarvio 1 000 000
2012 talousarvio 1 000 000
2011 tilinpäätös 1 000 000

02. Erikseen budjetoidut palkkamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) välttämättömän lisähenkilökunnan palkkausten maksamiseen sellaisissa tapauksissa, joissa henkilöstön lisätarve ei ole ollut tiedossa varsinaista talousarvioesitystä laadittaessa

2) valtiovarainministeriön tekemistä virkasuhteen ehtoja koskevista päätöksistä aiheutuvien menojen maksamiseen.


2013 talousarvio 50 000
2012 talousarvio 50 000
2011 tilinpäätös

03. Valtion henkilöstöjärjestelyistä aiheutuvat palkkamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 60 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lakkautuspalkkalain (182/1931) mukaisten lakkautuspalkkojen maksamiseen.

Selvitysosa:Lakkautuspalkkaa saavien arvioitu lukumäärä vuonna 2013 on neljä henkilöä. Eläkkeelle siirtymisen ajankohdan 68 ikävuoden täyttämiseen saakka voivat lakkautuspalkkaa saavat valita itse.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Laskentaperusteen muutos (kehys 2013) -45
Ennakoitua varhaisempi eläköityminen -25
Yhteensä -70

2013 talousarvio 60 000
2012 talousarvio 130 000
2011 tilinpäätös 125 767

10. Työturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työsuojelua, työhyvinvointia ja työterveyshuoltoa edistävään tietojen keräämiseen ja tutkimukseen valtionhallinnossa

2) valtiotyönantajan ja sen palveluksessa olevan henkilöstön välisiä työelämäsuhteita edistävään tutkimukseen ja kehittämiseen

3) edellä mainittuja koskevaan koulutukseen ja tiedottamiseen.

Selvitysosa:Määräraha perustuu lakiin työsuojelurahastosta (407/1979), tapaturmavakuutuslakiin (608/1948) ja lakiin Valtiokonttorista (305/1991). Määräraha lasketaan siten, että se on 0,23 promillea valtion henkilöstölle maksetuista palkoista. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon valtion henkilöstömäärän väheneminen ja toisaalta virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa sovittujen palkankorotusten vaikutus palkkasummaan. Tavoitteena on turvallisen työn tekemisen edellytysten parantaminen valtion työpaikoilla sekä valtion henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen rahoittamalla aihepiiriin liittyvää tiedotusta, tutkimusta ja kehittämishankkeita. Valtion työelämäneuvottelukunta päättää vuosittain määrärahan kohdistamisen painopistealueista.

Vastaava tulo on budjetoitu momentille 12.28.60.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Työnantajamaksut 225
Siirto momentilta 28.20.01 675
Yhteensä 900

2013 talousarvio 900 000

(20.) Työhyvinvoinnin edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Selvitysosa:Vuoden 2012 alusta valtion työhyvinvointiin ja työsuojeluun liittyviä tukitoimintoja organisoitiin uudelleen. Samassa yhteydessä Valtion työsuojelurahaston toiminta lakkasi ja valtion organisaatioille suunnattu kehittämisraha keskitettiin Valtiokonttoriin. Aiemmin momentille budjetoitu määräraha siirretään momentille 28.20.01 Valtiokonttorin käyttöön näiden toimintojen kehittämiseen ja virastoille suunnattavaan kehittämisrahoitukseen. Vuodesta 2013 alkaen tämä osuus toiminnan rahoituksesta kerätään tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä, eikä erilliselle budjettirahoitukselle ole tarvetta.

Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2012 talousarvio 675 000
2011 tilinpäätös 895 000

60. Siirto Koulutusrahastolle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 280 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Koulutusrahastosta annetun lain (1306/2002) 13 §:n mukaisen valtion maksun maksamiseen Koulutusrahastolle.

Selvitysosa:Valtio suorittaa palveluksessaan olevan henkilöstönsä osalta Koulutusrahastolle sen tilinpäätöksessä vahvistetut valtion henkilöstölle myönnetyistä ammattitutkintostipendeistä aiheutuneet kustannukset.


2013 talousarvio 280 000
2012 talousarvio 280 000
2011 tilinpäätös 172 339