Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2013

20. Ammatillinen koulutusPDF-versio

Selvitysosa:Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä parantamalla väestön ammatillista osaamista sekä tukemalla elinikäistä oppimista ja työelämälähtöistä innovaatiotoimintaa. Keskeisiä tavoitteita ovat koulutuksen laadun, työelämävastaavuuden ja vaikuttavuuden parantaminen sekä ammatillisen osaamisen ja ammattitaidon arvostuksen lisääminen. Koulutustakuun toteuttaminen osana nuorten yhteiskuntatakuuta ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen edellyttävät nuorten koulutukseen pääsyn ja joustavien koulutusväylien sekä aikuisväestön koulutusmahdollisuuksien turvaamista. Yhteiskuntatakuun toteuttamiseen suunnatulla määrärahalla varmistetaan ammatillisen peruskoulutuksen riittävä tarjonta.

Koulutuksen järjestäjäverkkoa sopeutetaan alueelliseen väestökehitykseen koulutuksen saatavuus ja sivistyksellinen yhdenvertaisuus maan kaikissa osissa turvaten. Ammatillisen koulutuksen palvelukyvyn vahvistamista ja rakenteellista kehittämistä jatketaan tavoitteena elinvoimainen ja toimintakykyinen järjestäjä- ja toimipisteverkko.

Työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin vastaavaa ammatillista tutkintojärjestelmää kehitetään vahvistamalla tutkintojen työelämävastaavuutta ja osaamisperusteisuutta. Tehostetaan henkilökohtaistamista, kehitetään aiemmin opitun tunnistamisen ja tunnustamisen menettelyjä sekä tuetaan yksilöllisten opinto- ja tutkintopolkujen toteuttamista. Lisätään mahdollisuuksia suorittaa osia tutkinnoista yli tutkintorajojen ja edistetään työelämässä olevien mahdollisuutta vaiheittaiseen tutkinnon osa kerrallaan etenevään tutkinnon suorittamiseen. Nuorten ja vailla ammatillista tutkintoa olevien koulutuksen ensisijainen tavoite on kokonaisen tutkinnon suorittaminen. Valmistellaan ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaisen siirtojärjestelmän (ECVET) käyttöönottoa kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa vuonna 2014.

Toiminnan tuloksellisuus

Ammatillisen koulutusjärjestelmän tehokkuuden ja tuottavuuden parantaminen on välttämätöntä. Koulutuksen tuottamaan osaamiseen kohdistuvat vaatimukset kasvavat samanaikaisesti kun opiskelijoiden yksilölliset erot ovat yhä suurempia. Tämä lisää joustavien, opiskelijan ja työelämän tarpeista lähtevien opinto- ja tutkintopolkujen sekä tavoitteellista oppimista tukevien monimuotoisten tukitoimenpiteiden tarvetta. Koulutuksen järjestäjien toimiva laadunhallinta lisää osaltaan toiminnan kustannustehokkuutta.

Tavoitteeksi asetetaan, että ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttämisaste laskee 7,5 prosenttiin vuonna 2013, kun se oli 9,1 % vuonna 20101). Läpäisyastetta pyritään nostamaan 63 prosenttiin vuonna 2013, kun se oli arviolta 60 % vuonna 20102). Tavoitteiden saavuttamiseksi jatketaan vuonna 2011 käynnistettyä ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmaa.

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan kehittämistä jatketaan. Tavoitteena on, että kaikilla ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on vuoteen 2015 mennessä toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä. Kehittämällä laadunhallintajärjestelmän kriteeristöä, laadusta palkitsemisen menettelyjä ja laadun kehittämisen tukimuotoja voidaan kannustaa laatutyön eri vaiheessa olevia koulutuksen järjestäjiä laadun jatkuvaan parantamiseen.

Perusasteen päättäneiden ja vailla toisen asteen tutkintoa olevien pääsyä ammatilliseen peruskoulutukseen parannetaan uudistamalla opiskelijaksi ottamisen perusteet. Koulutukseen hakeutumista ja valintaa tehostetaan uudistamalla toisen asteen sähköinen haku- ja koulutustietojärjestelmä siten, että se kattaa vuodesta 2014 lukien myös yhteishaun ulkopuoliset koulutukset ja aikuiskoulutuksen.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien rahoitusta kehitetään niin, että se muodostaa nykyistä selkeämmän kokonaisuuden ja tukee elinikäiselle oppimiselle, yhteiskuntatakuun toteuttamiselle sekä koulutusjärjestelmän laadulle, tehokkuudelle ja tuloksellisuudelle asetettavien tavoitteiden saavuttamista. Myös ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyjärjestelmää kehitetään siten, että se tukee edellä mainittuja tavoitteita.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien rahoitus uudistetaan palkitsemaan koulutuksen laadusta ja laadun parantamisesta. Tavoitteena on tukea nykyistä paremmin koko ikäluokan kouluttamista, koulutuksen läpäisyn parantamista, nopeampaa siirtymistä työelämään ja aiemmin opitun tunnustamista.

Toiminnan laajuus

Koko tutkinnon suorittamiseen tähtäävän ammatillisen peruskoulutuksen tarjonta mitoitetaan siten, että koko perusopetuksen päättävälle ikäluokalle voidaan tarjota mahdollisuus lukio- tai ammatillisiin opintoihin. Tämän lisäksi ammatillisessa peruskoulutuksessa varataan riittävästi opiskelupaikkoja lukiosta ammatilliseen koulutukseen siirtyville, ilman ammatillista tutkintoa jääneille nuorille sekä työelämästä tai muutoin koulutusjärjestelmän ulkopuolelta tuleville erityisesti ilman ammatillista tutkintoa oleville aikuisille. Yhteiskuntatakuun toteutukseen osoitetulla määrärahalla ammatillista peruskoulutusta lisätään niille alueille, joilla sitä nuorisoikäluokkaan nähden on muita alueita vähemmän painottuen metropolialueelle ja kasvukeskuksiin.

Ammatillisen peruskoulutuksen uusien opiskelijoiden, tutkintojen ja opiskelijamäärien sekä koulutuksen järjestäjien lukumäärien arvioidaan kehittyvän seuraavasti:

Ammatilliseen perustutkintoon johtavan/valmistavan koulutuksen uudet opiskelijat (oppilaitosmuotoinen koulutus)1)

  2008
toteutuma
2009
toteutuma
2010
toteutuma
2011
arvio
2012
arvio
2013
arvio
             
Perustutkintoon johtava/valmistava koulutus yhteensä 56 040 60 319 60 795 61 000 61 800 62 200
— opetussuunnitelmaperusteinen koulutus 47 774 50 161 50 105 50 000 50 800 51 200
— näyttötutkintona suoritettavaan perustutkintoon valmistava koulutus 8 266 10 158 10 690 11 000 11 000 11 000

1) Lähde: Tilastokeskus. Vain opetushallinnon alainen koulutus. Oppisopimusmuotoisen peruskoulutuksen tavoitteenasettelu esitetään luvussa 29.30.

Ammatillisen perustutkinnon suorittaneet (oppilaitosmuotoinen koulutus)1)

  2008
toteutuma
2009
toteutuma
2010
toteutuma
2011
arvio
2012
arvio
2013
arvio
             
Perustutkinnot yhteensä 35 067 36 933 37 221 38 700 40 500 40 700
— opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa suoritetut tutkinnot 31 420 32 700 32 976 33 500 35 000 35 000
— näyttötutkintona suoritetut perustutkinnot 3 647 4 233 4 245 5 200 5 500 5 700

1) Lähde: Tilastokeskus. Vain opetushallinnon alainen koulutus. Oppisopimusmuotoisen peruskoulutuksen tavoitteenasettelu esitetään luvussa 29.30.

Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärät (oppilaitosmuotoinen koulutus)1)

  2008
toteutuma
2009
toteutuma
2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
arvio
             
Peruskoulutus yhteensä 138 843 143 926 149 202 150 557 151 800 152 300
— josta erityisopetus 18 103 19 728 20 916 21 264 21 500 21 500
1. Opetussuunnitelmaperusteinen koulutus yhteensä 124 824 128 462 131 940 132 595 133 600 134 100
1.1. Perustutkintoon johtava koulutus 119 548 122 405 125 451 126 055 126 900 127 300
1.2. Peruskoulutukseen valmistavat koulutukset yhteensä 5 276 6 057 6 489 6 540 6 700 6 800
— josta ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (ammattistartti) 969 1 227 1 466 1 555 1 700 1 750
— josta vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus 2 533 2 835 2 903 2 906 2 900 2 900
— josta maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 1 194 1 402 1 570 1 586 1 650 1 700
— josta talouskouluopetus 581 595 550 494 450 450
2. Näyttötutkintona suoritettavaan perustutkintoon valmistava koulutus 14 019 15 464 17 262 17 962 18 200 18 200

1) Lähde: valtionosuusjärjestelmä. Opiskelijamäärä on kevään ja syksyn tilastointipäivien opiskelijamäärien aritmeettinen keskiarvo. Oppisopimusmuotoisen peruskoulutuksen tavoitteenasettelu esitetään luvussa 29.30.

Ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksen perusteena olevat opiskelijamäärät (oppilaitosmuotoinen koulutus)1)

  2008
toteutuma
2009
toteutuma
2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
arvio
             
Peruskoulutus yhteensä 136 847 142 202 147 038 148 235 149 430 149 940
1. Kunnallinen ammatillinen koulutus 119 257 120 448 117 367 118 446 119 520 119 980
— josta kuntajärjestäjien 26 356 28 180 24 495 23 851 24 500 31 150
— josta kuntayhtymäjärjestäjien 92 901 92 268 92 872 94 595 95 020 88 830
2. Yksityinen ammatillinen koulutus 17 472 21 631 29 536 29 648 29 770 29 820
3. Valtion järjestämä ammatillinen koulutus 118 123 135 141 140 140

1) Lähde: valtionosuusjärjestelmä. Oppilaitosmuotoisessa peruskoulutuksessa rahoituksen perusteena oleva opiskelijamäärä perustuu kevään ja syksyn tilastointipäivien opiskelijamäärien painotettuun keskiarvoon (kevään opiskelijamäärä kerrotaan 7:llä ja syksyn opiskelijamäärä 5:llä). Koulutuksen järjestämislupien enimmäisopiskelijamäärän ylittävä opiskelijamääräosuus ei sisälly rahoituksen perusteena olevaan opiskeljamäärään.

Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjien lukumäärät (oppilaitosmuotoinen koulutus)1)

  2008
toteutuma
2009
toteutuma
2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
arvio
             
Kaikki järjestäjät yhteensä 167 154 144 139 137 134
— kuntajärjestäjät 22 18 15 12 11 11
— kuntayhtymäjärjestäjät 54 46 39 39 38 36
— yksityiset järjestäjät 90 89 89 87 87 86
— valtio koulutuksen järjestäjänä 1 1 1 1 1 1

1) Kalenterivuoden alun tilanne.

Ammatillisen koulutuksen kokonaisuuden jäsentyminen eri osa-alueisiin ilmenee seuraavasta taulukosta. Ammatillista koulutusta rahoitetaan tämän luvun lisäksi myös luvun 29.30 momenteilta, minkä vuoksi taulukossa mainitaan asianomaisessa yhteydessä se talousarvion luku, johon määräraha sisältyy.

Ammatillinen koulutus

Peruskoulutus Lisäkoulutus
Peruskoulutus Oppilaitosmuotoinen
koulutus
Oppisopimuskoulutus Lisäkoulutus Oppilaitosmuotoinen
koulutus
Oppisopimuskoulutus
               
Opetussuunnitelmaperusteinen koulutus1) Näyttötutkintoon valmistava koulutus Opetussuunnitelmaperusteinen koulutus Näyttötutkintoon valmistava koulutus Tutkintotavoitteinen koulutus Tutkintoon johtamaton koulutus Tutkintotavoitteinen koulutus Tutkintoon johtamaton koulutus
29.20 29.20 29.30 29.30 29.30 29.30 29.30 29.30

1) Opetussuunnitelmaperusteinen koulutus jakaantuu perustutkintoon johtavaan koulutukseen ja valmistaviin koulutuksiin. Valmistavia koulutuksia ovat vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus, talouskouluopetus sekä ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (ammattistartti).

01. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 8 566 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen kansainvälistämiseen, oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja opiskelussa, maahanmuuttajien tukiopetukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen sekä työnantajille maksettaviin koulutuskorvauksiin.

Selvitysosa:Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus tuottaa merenkulkuelinkeinon, viranomaisten ja vesillä liikkuvien kansalaisten turvallisuustasoa parantavaa ja ylläpitävää sekä ympäristöonnettomuuksia ehkäisevää turvallisuuskoulutusta pelastautumiskoulutusyksikössä Lohjalla ja palokoulutusyksikössä Upinniemessä. Tavoitteena on, että vuonna 2013 Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus kouluttaa yhteensä 3 600 henkilöä.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tehtävänä on lisätä saamelaisväestön ammatillista osaamista, järjestää saamelaisalueen elinkeinoelämän tarpeita vastaavaa koulutusta ja edistää alueen työllisyyttä sekä säilyttää ja kehittää saamelaiskulttuuria ja saamen kieltä. Koulutuskeskuksen erityistehtävänä on palvella Euroopan unionin ainutta alkuperäiskansaa. Vuonna 2013 koulutuskeskuksen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärä on noin 140 ja ammatillisessa lisäkoulutuksessa toteutetaan noin 4 500 opiskelijatyöpäivää. Saamen kielen ja kulttuurin lukuvuosikoulutuksessa toteutetaan noin 5 700 opiskelijatyöpäivää ja kurssitoiminnassa 5 000 opiskelijatyöpäivää.

Henkilötyövuodet

  2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
         
Saamelaisalueen koulutuskeskus 63,1 67,4 68 66
Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus 20,7 22,0 24 24
Yhteensä 83,8 89,4 92 90

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 9 524 9 785 10 066
Bruttotulot 1 832 1 300 1 500
Nettomenot 7 692 8 485 8 566
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 2 918    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 3 569    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkausten tarkistukset 170
Hankintamenosäästö (HO) -22
Tuottavuustoimet -67
Yhteensä 81

2013 talousarvio 8 566 000
2012 II lisätalousarvio 100 000
2012 talousarvio 8 485 000
2011 tilinpäätös 8 342 000

20. Työpaikalla tapahtuva oppiminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 026 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työssäoppimisen ja muun työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja osaamisen osoittamisen rahoittamisesta sekä koulutuksen kehittämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen.


2013 talousarvio 3 026 000
2012 talousarvio 3 026 000
2011 tilinpäätös 3 026 000

21. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 339 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammatillisen koulutuksen kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen sekä avustusten maksamiseen

2) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

3) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.


2013 talousarvio 1 339 000
2012 talousarvio 1 339 000
2011 tilinpäätös 1 364 000

30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 723 774 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten sekä muiden avustusten maksamiseen

2) enintään 6 072 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 44 §:ssä tarkoitettuihin avustuksiin sekä avustuksina ammatillisen koulutuksen yhteisiin tehtäviin ja laatupalkintoihin ja Örebron kuulovammaisten oppilaitoksen suomalaisten ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden kustannusten kattamiseen

3) enintään 1 000 000 euroa avustuksina laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeisiin

4) enintään 851 000 euroa avustuksina ammatillisen erityisopetuksen kehittämis- ja palvelutoiminnan sekä työelämälähtöisyyden vahvistamiseen

5) enintään 961 000 euroa avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

6) enintään 4 000 000 euroa ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmaan opintojen nopeuttamiseksi.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Laskennalliset kustannukset (opiskelijat * omistajatyypin mukainen yksikköhinta) 1 691 591 000
— kunnallinen ammatillinen koulutus (119 980 * 10 523,31 €) 1 262 587 000
— yksityinen ammatillinen koulutus (29 820 * 14 386,45 €, sis. alv.) 429 004 000
Kuntien rahoitusosuus -981 701 000
Arvonlisäverojen takaisin maksamisesta aiheutuvien kulujen kompensointi 1 000 000
Rahoituslain mukaiset avustukset, yhteiset tehtävät, laatupalkinnot sekä Örebron kuulovammaisten oppilaitos (enintään) 6 072 000
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet (enintään) 1 000 000
Erityisopetuksen kehittämis- ja palvelutoiminta sekä työelämälähtöisyys (enintään) 851 000
Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen (enintään) 961 000
Opintojen nopeuttamisen toimenpiteet (läpäisyn tehostamisohjelma) (enintään) 4 000 000
Yhteensä 723 774 000

Valtionosuuden määräytymisperusteena käytetty ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta on 11 137,20 euroa opiskelijaa kohden.

Valtionosuuden mitoituksessa huomioon otettu arvio kuntien rahoitusosuudesta sisältää kuntien osuutena Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa ja Pelastusopistossa annettavan koulutuksen kustannuksiin yhteensä 2 601 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Yhteiskuntatakuun toteuttaminen 13 000
Määräaikaisten opiskelijamäärälisäysten päättyminen -5 047
Yksikköhinnan tarkentuminen 380
Arvonlisäverokompensaation tason tarkistaminen -4 000
Tarkennus kuntien rahoitusosuuden laskentaan sekä muut määräytymisperusteiden muutokset 1 335
Yhteensä 5 668

2013 talousarvio 723 774 000
2012 II lisätalousarvio 5 600 000
2012 talousarvio 718 106 000
2011 tilinpäätös 680 314 426