Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

30. Sotilaallinen kriisinhallintaPDF-versio

Selvitysosa:Määrärahat suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin budjetoidaan ulkoasiainministeriön pääluokassa momentille 24.10.20 (sisältää EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot sekä operaatioihin lähdettäessä palkkausmenot). Määrärahat sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin sekä tarkkailijatoiminnan menoihin budjetoidaan puolustusministeriön pääluokassa momentille 27.30.20.

Kriisinhallinta on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen keino, jolla edistetään Suomen turvallisuutta ja maailman konfliktialueiden vakautta. Suunnittelukaudella 2012—2016 puolustusvoimien osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan vakiinnutetaan osaksi puolustusvoimien tavanomaista toimintaa ja suorituskyvyn kehittämistä. Puolustusvoimat käyttää kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan samoja suorituskykyjä kuin Suomen puolustamiseen. Suorituskykyjä on kyettävä käyttämään vaativissa ja nopeasti käynnistettävissä eri organisaatioiden operaatioissa. Puolustusvoimat kehittää valmiuksia osallistua myös koulutus-, neuvonta- ja tukitehtäviin kriisialueilla.

Toiminnalliset tulostavoitteet

Sotilaalliselle kriisinhallinnalle asetetaan seuraavat, puolustusministeriön hallinnonalan yhteiskunnallista vaikuttavuutta edistävät, toiminnalliset tulostavoitteet:

Tavoite Tavoitetaso
asteikolla 1—5
   
Kansainvälisen turvallisuuden vahvistaminen  
Puolustusvoimat toteuttaa sille osoitetut kriisinhallintatehtävät sekä ylläpitää valmiutta osallistua uusiin operaatioihin tai koulutus- ja neuvontatehtäviin. 4
Sotilaallisen kriisinhallinnan joukkojen kehittäminen toteutetaan vuoteen 2016 mennessä. 3
Kriisinhallinnasta saadut kokemukset hyödynnetään täysimääräisesti suorituskykyjen kehittämisessä. 4
Palvelusturvallisuutta ja suojaa kehitetään siten, että operaatioissa palvelevien joukkojen käyttöön toimitetaan aina olosuhteiden ja tehtävien kannalta välttämätön, momentin 27.30.20 määrärahoilla hankittu erikoismateriaali. 4

Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan valtion yhteisellä arviointiasteikolla 1—5. Arviointiasteikossa 1 = Tavoitteesta on luovuttu, 2 = Tavoite ei toteutunut, 3 = Tavoite on osittain toteutunut, 4 = Tavoite on saavutettu ja 5 = Tavoite on ylitetty.

Sotilaallisen kriisinhallinnan menot (milj. euroa)1)
  2010
toteutuma
2011
arvio
2012
arvio
       
Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (UM) 47,9 58,3 50,0
Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja ylläpitomenot (PLM) 49,6 59,6 63,1
Yhteensä 97,5 117,9 113,1

1) Vuoden 2010 osalta kassaperusteinen toteutuma. Ei sisällä kriisinhallintaan käytetyn kansallisen puolustuksen materiaalin hankkimisesta aiheutuvia menoja eikä arvonlisäveromenoja. Kriisinhallintajoukkojen suorituskyky perustuu osin kansallisen puolustuksen materiaaliin, jota täydennetään momentin 27.30.20 määrärahoilla hankitulla, olosuhteiden ja tehtävien kannalta välttämättömällä erikoismateriaalilla.

20. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 63 092 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) EU:n taisteluosastojen koulutusajan palkkaus-, muutto- ja asumismenoihin sekä siirtokorvauksiin

2) sotilastarkkailijoiden palkkojen ja kansallisen päivärahan maksamiseen

3) valmiusjoukon palkkaus-, koulutus-, ylläpito-, varustamis-, hallinto- ja muiden kulutusmenojen sekä kansainvälisten kriisinhallintakurssien menojen maksamiseen

4) suomalaisten kriisinhallintajoukkojen henkilöstön matkakustannusten, terveydenhoito-, kuljetus-, varustamis-, huolto-, edustus- ja hallintomenojen maksamiseen

5) Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan nimeämien joukkojen kehittämisohjelmasta aiheutuviin menoihin

6) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin sekä kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

7) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden materiaaliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muuten osallistu

8) SALIS-sopimuksen mukaisen ilmakuljetusjärjestelyn Suomen maksuosuuden hallinnollisten kulujen maksamiseen

9) Strategic Airlift Capability (SAC) -sopimuksen hallinto- ja käyttökustannuksista aiheutuviin menoihin.

Käyttösuunnitelma
     
01. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 218 000
02. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 210 000
03. Sotilastarkkailijatoiminnan menot 3 213 000
04. SKJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan 15 068 000
05. YKSOS:n menot (UNMISS-operaatio), Etelä-Sudan 40 000
06. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 40 000
07. Kriisinhallintaoperaatioiden yhteiset menot 5 230 000
08. Kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelma 15 000 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 168 000
12. Tshadin ja Keski-Afrikan tasavallan kriisinhallintaoperaation menot 500 000
13. Atalanta-operaation menot 350 000
15. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 12 000 000
20. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 9 055 000
Yhteensä 63 092 000

Selvitysosa:Määräraha on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi todennäköisesti tulee osallistumaan vuonna 2012. Näissä operaatioissa toimivan henkilöstön määrän arvioidaan vuonna 2012 olevan noin 500 sotilasta. Kriisinhallinnan kustannusten korvaukset ja muut tulot tuloutetaan momentille 12.27.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Vuoden 2010 toteutuneen indeksikehityksen jälkikäteinen kustannustasotarkistus -146
Ennakollinen kustannustasotarkistus (1,5 %) 985
ISAF-operaation lisämääräraha vuonna 2011 -5 500
Erikoismateriaalin hankinta vuonna 2011 -1 000
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon vaikutukset 5 000
ISAF-operaation häirintälaitteet 4 000
EU:n Libyan operaation päättyminen -570
Libanonin operaation aloituksen myöhentäminen -2 994
Säästö (HO) -2 000
Varalla-kohdan lisämääräraha vuonna 2012 5 697
Yhteensä 3 472

Täydentävän esityksen (HE 119/2011 vp) selvitysosa:Vähennys 3 564 000 euroa talousarvioesityksen 66 656 000 euroon nähden aiheutuu siitä, että käyttösuunnitelmakohta 14. on poistettu EU:n Libyan operaation päättymisestä johtuen sekä käyttösuunnitelmakohdan 15. määrärahaa on vähennetty 2 994 000 euroa johtuen Libanonin operaation aloituksen myöhentämisestä toukokuuhun 2012.

Talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmakohdan 01. määrärahaa on vähennetty 1 009 000 euroa Kosovon operaation kustannusten tarkentumisesta johtuen, käyttösuunnitelmakohdan 04. määrärahaa on vähennetty 2 932 000 euroa Afganistanin operaation helikopterievakuointikyvyn peruuntumisen johdosta, käyttösuunnitelmakohdan 05. nimi on muutettu Sudanin uutta operaatiota vastaavaksi, käyttösuunnitelmakohdan 07. määrärahaa on lisätty 38 000 euroa SAC:n Unkariin sijoitetun henkilöstön palkkauskustannusten tarkentumisesta johtuen, käyttösuunnitelmakohdan 11. määrärahaa on vähennetty 152 000 euroa EU:n Somalian koulutusoperaation kustannusten tarkentumisesta johtuen. Muutosten johdosta vapautuneet määrärahat 4 055 000 euroa on siirretty käyttösuunnitelmakohtaan 20.


2012 talousarvio 63 092 000
2011 III lisätalousarvio -146 000
2011 talousarvio 59 620 000
2010 tilinpäätös 59 137 000

95. Kurssivaihtelut(arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää suomalaisista kriisinhallintajoukoista aiheutuvien puolustusministeriön hallinnonalan menojen laskutuksessa syntyviin kurssieroihin.


2012 talousarvio 10 000
2011 talousarvio 10 000
2010 tilinpäätös -32 216