Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

19. Muut veronluonteiset tulotPDF-versio

03. Ratavero

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 5 341 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Ratavero perustuu rataverosta annettuun lakiin (605/2003).

Rataveroa ei peritä sähkö- eikä dieselvetoisessa tavaraliikenteessä vuosina 2015—2017. Valtion verotulovaikutuksen arvioidaan olevan vuositasolla noin 13,3 milj. euroa. Rataverolain 5 §:n muuttamisesta annetun lain perusteella momentilta 31.10.78 rahoitetun Kerava—Lahti -oikoradan käytöstä peritään investoinnin rataveroa, jonka tuotto on arvioitu 4 200 000 euroksi. Henkilöliikenteeltä perittäväksi rataveroksi arvioidaan 1 141 000 euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen laeiksi rautatielain ja ratalain muuttamisesta. Esitys sisältää muutoksia ratamaksujärjestelmään. Arvio perustuu nykymuotoiseen ratamaksujärjestelmään.


2016 talousarvio 5 341 000
2015 talousarvio 5 450 000
2014 tilinpäätös 18 056 787

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 5 341 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

04. Eräät viestinnän maksut

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 28 570 000 euroa.

Selvitysosa:Tietoyhteiskuntamaksu 3 800 000 euroa sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu 1 238 000 euroa perustuvat tietoyhteiskuntakaareen (917/2014). Postitoiminnan valvontamaksu 1 533 000 euroa perustuu postilakiin (415/2011). Varmennemaksu 208 000 euroa perustuu lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista (617/2009). Edellä mainittuja maksuja arvioidaan kertyvän yhteensä 6 779 000 euroa. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.40.01 määrärahan mitoituksessa.

Toimilupamaksu, yhteensä 21 791 000 euroa, perustuu eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista annettuun lakiin (462/2009). Viestintävirasto perii 800 megahertsin taajuusalueella vuonna 2013 toteutetun taajuushuutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Toimilupamaksut tuloutetaan tasaerissä toimilupakauden viiden ensimmäisen vuoden aikana. Samoin Viestintävirasto perii vuonna 2009 toteutetun huutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun.


2016 talousarvio 28 570 000
2015 talousarvio 28 783 000
2014 tilinpäätös 28 203 802

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 28 570 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 150 000 euroa.

Selvitysosa:700 MHz taajuusalue on osoitettu vuoden 2017 alusta lähtien langattoman laajakaistan käyttöön. Valtioneuvosto myöntää toimiluvat tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 11 §:n mukaisella huutokauppamenetelmällä vuoden 2016 lopussa. Valtioneuvoston asetuksella säädetään radiotaajuuksien huutokaupan yksityiskohdista. Huutokaupan järjestää Viestintävirasto. Toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä peritään lain edellyttämä toimilupamaksu. Huutokaupattavan taajuusalueen lähtöhinta on 60 milj. euroa ja se tuloutetaan tasaerissä toimilupakauden viiden ensimmäisen vuoden aikana. Huutokaupan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset 150 000 euroa peritään yrityksiltä ja ne on otettu huomioon momentin 31.40.01 määrärahan mitoituksessa.


2016 III lisätalousarvio 150 000
2016 talousarvio 28 570 000
2015 tilinpäätös 28 665 476
2014 tilinpäätös 28 203 802

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 150 000 euroa.

05. (11.19.05 ja 07) Eräät liikenteen maksut

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 18 751 000 euroa.

Selvitysosa:Momentin tuloarvion mitoituksessa on otettu huomioon aiemmin tälle momentille budjetoitu lentoliikenteen valvontamaksu ja momentille 11.19.07 budjetoitu katsastustoiminnan valvontamaksu. Lentoliikenteen valvontamaksu 11 451 000 euroa perustuu lakiin lentoliikenteen valvontamaksusta (1249/2005). Katsastustoiminnan valvontamaksu 7 260 000 euroa perustuu lakiin katsastustoiminnan valvontamaksusta (960/2013).

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kaupunkiraideliikenteestä. Laissa säädetään toimijakohtaisesta Liikenteen turvallisuusvirastolle suoritettavasta vuosimaksusta. Vuosimaksun suuruus on 40 000 euroa. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.01 määrärahan mitoituksessa.

Momentin nimike on muutettu.


2016 talousarvio 18 751 000
2015 talousarvio 18 429 000
2014 tilinpäätös 15 862 128

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 18 751 000 euroa.

06. Väylämaksut

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 44 800 000 euroa.

Selvitysosa:Väylämaksu perustuu väylämaksulakiin (1122/2005), jonka perusteella Suomen vesialueella kauppamerenkulkua harjoittavasta aluksesta suoritetaan valtiolle väylämaksua.

Väylämaksu puolitettiin vuosina 2015—2017 osana rikkikompensaatiota ja työmarkkinaratkaisua siten, että väylämaksua alennettiin lastialuksia ja parhaita jääluokkia painottaen. Lisäksi väylämaksua alennettaessa otettiin huomioon valtion tulojen vähentyminen 0,8 milj. eurolla lästimaksujärjestelmän kumoamisen vuoksi. Lakimuutoksessa otettiin huomioon myös jäänmurtopalveluiden vapauttaminen väylämaksusta. Valtion verotulovaikutuksen väylämaksun puolittamisen osalta arvioitiin olevan vuositasolla noin 42,1 milj. euroa ja jäänmurtopalveluiden vapauttamisen väylämaksun osalta noin 0,3 milj. euroa. Vuoden 2016 arvio väylämaksukertymästä perustuu vuoden 2015 toteutuma-arvioon siten, että vuonna 2016 liikenteen määrän on arvioitu kasvavan 1,5 %, mikä korottaa tulokertymää noin 1,0 %.


2016 talousarvio 44 800 000
2015 talousarvio 42 628 000
2014 tilinpäätös 87 586 896

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 44 800 000 euroa.

(07.) Katsastustoiminnan valvontamaksu

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Selvitysosa:Momentti ja sen tuloarvio ehdotetaan yhdistettäväksi momenttiin 11.19.05.



08. Öljyjätemaksu

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

Selvitysosa:Maksu perustuu öljyjätemaksusta annettuun lakiin (894/1986). Maksun suuruus on 5,75 senttiä voiteluöljykilolta. Öljyjätemaksulla rahoitettavat vastaavat menot on budjetoitu momenteille 35.10.60 ja 65.


2016 talousarvio 4 000 000
2015 talousarvio 4 000 000
2014 tilinpäätös 3 429 367

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

09. Muut verotulot

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 6 000 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille tuloutetaan kaikki sellaiset verot ja veronluonteiset tulot, joiden osalta ei ole katsottu kertymän vähäisyyden vuoksi tarpeelliseksi pitää omaa tulomomenttia. Momentille kertyy lähinnä ennen vuotta 2014 voimassa olleiden veroperusteiden mukaisia veroja ja maksuja. Momentille tuloutetaan myös lakiin säätiön valvontamaksusta (1048/2013) perustuvat tulot.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista, jonka mukaiset tulot tuloutetaan niin ikään momentille. Näillä maksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.40.03.


2016 talousarvio 6 000 000
2015 talousarvio 3 500 000
2014 tilinpäätös 3 441 726

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 6 000 000 euroa.

10. Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut ja Perämeren tuulivoima-alueella perittävä tuulivoimamaksu

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 090 000 euroa.

Selvitysosa:Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut perustuvat lakiin sähkö- ja maakaasuverkkomaksusta (950/2012). Verkkomaksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.60.01.

Perämeren tuulivoima-alueelta perittävä tuulivoimamaksu perustuu lakiin tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013).


2016 talousarvio 3 090 000
2015 talousarvio 3 020 000
2014 tilinpäätös 2 865 483

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 090 000 euroa.

11. Rahoitusvakausviraston hallintomaksut

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 2 400 000 euroa.

Selvitysosa:Maksu perustuu Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annettuun lakiin (1197/2014). Momentille tuloutetaan Rahoitusvakausviraston luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä perimät hallintomaksut, joilla katetaan viraston toiminnasta aiheutuvat kulut.

Vastaavat menot on budjetoitu momentille 28.92.03.


2016 talousarvio 2 400 000
2015 talousarvio 3 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 2 400 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentilta vähennetään 2 400 000 euroa.

Selvitysosa:Vuoden 2015 hallintomaksujen ylijäämän vuoksi ei vuonna 2016 hallintomaksua ole tarvetta kerätä lainkaan.


2016 III lisätalousarvio -2 400 000
2016 talousarvio 2 400 000
2015 tilinpäätös 2 998 447

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentilta vähennetään 2 400 000 euroa.