Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri

Talousarvioesitys 2013

40. Korkeakouluopetus ja tutkimusPDF-versio

Valtuus

Luvun perusteluja muutetaan siten, että Suomen Akatemian momenteilta 29.40.51 ja 29.40.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 2013 hyväksyä sitoumuksia 302 569 000 euron arvosta.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuuden pieneneminen 27 000 eurolla vastaa määrärahan vähennystä momentilla 29.40.51.

01. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 26 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -26 000
2013 talousarvio 12 455 000
2012 tilinpäätös 12 958 000
2011 tilinpäätös 13 038 000

02. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 34 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -34 000
2013 talousarvio 19 588 000
2012 tilinpäätös 19 406 000
2011 tilinpäätös 19 440 000

03. Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 13 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -13 000
2013 talousarvio 2 055 000
2012 tilinpäätös 2 049 000
2011 tilinpäätös 2 505 000

04. Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 3 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -3 000
2013 talousarvio 1 621 000
2012 tilinpäätös 1 609 000
2011 tilinpäätös 1 609 000

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v)

Momentilta vähennetään 27 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -27 000
2013 talousarvio 238 592 000
2012 tilinpäätös 251 695 000
2011 tilinpäätös 236 211 000

66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 101 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu ennakoimattomista muutoksista jäsenmaksuissa.


2013 IV lisätalousarvio 101 000
2013 talousarvio 17 334 000
2012 tilinpäätös 16 987 916
2011 tilinpäätös 15 236 100