Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2012

29. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet budjetoidaan vuonna 2012 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti.

Selvitysosa:

Hallinnonalan toimintaympäristö

Maailmantalouden suhdanteet vaikuttavat vahvasti Suomeen. Osaamisen, hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn varmistaminen edellyttää panostamista koulutukseen, tutkimukseen, luovuuteen, kulttuuriin ja innovaatiotoimintaan. Nuorisotyöttömyys on erityinen haaste koulutus- ja nuorisopolitiikalle. Ministeriö on laatinut vuoteen 2020 ulottuvan toimintastrategian, joka osaltaan vastaa toimintaympäristön haasteisiin.

Lukioon ja ammatilliseen peruskoulutukseen siirtyvä ikäluokka pienenee. Korkea-asteelle siirtyvien ikäluokassa ei tapahdu olennaisia muutoksia. Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuudet kasvavat kaikilla koulutusasteilla. Aikuiskoulutuksen kysyntä kasvaa.

Luovan työn, toiminnan ja tuotannon sekä kulttuurisisältöjen digitaalisen käytön merkitys kasvaa tietoyhteiskuntakehityksen myötä. Luovan talouden työllistävä vaikutus lisääntyy. Yhteiskunnan edelleen moninaistuessa ja eriytyessä nousee haasteeksi yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja terveyttä edistävän kansalaistoiminnan vahvistaminen. Kulttuurin ja liikunnan palvelutuotannon roolin ennakoidaan kasvavan kansalaistoiminnassa.

Alueiden erilaistuminen on haaste tasa-arvoisten palveluiden ylläpitämiseksi maanlaajuisesti. Lisäksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ja eriarvoistumiskehityksen ehkäisy korostuu ikäluokkien pienentyessä ja kansantalouden huoltosuhteen muuttuessa epäedullisemmaksi.

Peruspalvelujen turvaaminen edellyttää kuntarakenteen ja kuntien palvelurakenteiden uudistamisen jatkamista.

Hallinnonalan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Koulutus- ja tiedepolitiikka

Korkea sivistystaso sekä laadukas ja maksuton koulutus ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen on turvattava koko maassa. Tavoitteena on väestön koulutus- ja osaamistason kohottaminen siten, että koulutustaso lähestyy maailman kärkeä. Koulutusta tehostamalla voidaan pidentää työuria alkupäästä ja aikuiskoulutusta tehostamalla myös myöhentää eläkkeelle siirtymistä.

Opetuksen ja tutkintojen korkea laatu on koulutuksen vaikuttavuuden, tehokkuuden ja tuottavuuden edellytys. Koulutuksen laadun jatkuvaan kohottamiseen ja laadun varmistukseen kiinnitetään huomiota kaikilla koulutusasteilla. Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilas- ja opiskelijahuoltoa vahvistetaan. Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntakehitystä vahvistetaan.

Tavoitteena on, että

  • perusopetuksen oppimistulokset ovat parhaiden joukossa kansainvälisissä vertailuissa
  • suurten opetusryhmien määrä perusopetuksessa vähenee
  • korkeakoulujen opiskelija-opettajasuhde paranee ja
  • tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus vahvistuu.
Korkeakoulujen opiskelija (FTE)1)-opettajasuhde
  2006 2007 2008 2009 2010 2011
arvio
2012
arvio
               
Ammattikorkeakoulut 16,6 16,5 16,6 16,7 17,9 16,4 16,4
Yliopistot 8,7 8,8 8,4 8,4 7,1 7,1 7,1

1) Kokoaikaiseksi (Full Time Equivalent) muutettu laskennallinen opiskelijamäärä, yliopistoissa opetus- ja tutkimushenkilökunta (pl. laskennallinen tuntiopetus ja tutkijakoulupaikat)

Tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus
  2006 2007 2008 20091) 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
               
T&K-menojen BKT-osuus (%) 3,45 3,47 3,72 3,92 3,9 3,9 3,9
Tutkimushenkilöstön osuus työllisistä (%) 2,55 2,41 2,40 2,4 2,4 2,4 2,4
Tieteelliset julkaisut miljoonaa asukasta kohden (kpl)2) 1 700 1 700 1 900 1 900 1 900 2 000 2 000

1) Vuoden 2009 tiedoissa T&K menojen BKT-osuus Tilastokeskuksen arvio, tutkimushenkilöstön osuus arvio, tieteelliset julkaisut toteutuma.

2) Lähde ISI Web of Knowledge (artikkelit, katsausartikkelit, kommentit, kirjeet ja konferenssijulkaisut)

Osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi tehostetaan toimia koulutuksesta valmistumisen nopeuttamiseksi, koulutuksen työelämävastaavuuden vahvistamiseksi ja ilman ammatillista koulutusta jäävien osuuden vähentämiseksi. Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden pitkän aikavälin tarpeen perusteella. Opintojen nopeuttamiseksi lisätään opinto-ohjausta ja opinto-ohjaajien koulutusta, uudistetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteet, toteutetaan ohjelma ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamiseksi, uudistetaan korkeakoulujen opiskelijavalintaa ja kehitetään korkeakouluopintojen suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiä. Jatketaan ammatillisen koulutuksen palvelukyvyn vahvistamista ja rakenteellista kehittämistä. Kehitetään maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta antavien opettajien ja ohjaajien osaamista. Opintotuki edistää tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia, päätoimisen opiskelun edellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta.

Tavoitteena on, että

  • perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta välittömästi jatko-opintoihin siirtyvien osuus nousee
  • tutkinnon suorittamiseen käytetty aika lyhenee ja koulutuksen läpäisy paranee
  • korkeakoulututkinnon suorittamisikä laskee
  • tutkinnon suorittaneiden työllistyminen paranee
  • vuosittain koulutukseen osallistuvien osuus työikäisestä aikuisväestöstä on vähintään 60 % ja
  • koulutustarjonnan ja työvoimatarpeen kohtaanto paranee.
Perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen (%)1)
  2006 2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
               
Ammatilliseen koulutukseen sijoittuneet 41,9 42,9 44,2 44,0 44,5 44,5 44,5
— perustutkintoon johtava koulutus 40,1 40,7 41,9 41,2 41,5 41,5 41,5
— valmistavat koulutukset2) 1,8 2,2 2,3 2,8 3,0 3,0 3,0
Lukiokoulutukseen sijoittuneet 51,1 50,8 50,6 50,2 50,5 51,2 51,7
Perusopetuksen lisäopetukseen sijoittuneet 2,5 2,5 2,5 2,5 2,5 2,5 2,5
— peruskouluissa 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0 2,0
— kansanopistoissa 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5
Tutkintoon johtavat koulutukset yhteensä 91,2 91,5 92,5 91,4 92,0 92,7 93,2
Lisäopetus ja valmistavat koulutukset yhteensä 4,3 4,7 4,8 5,3 5,5 5,5 5,5
Yhteensä 95,5 96,2 97,3 96,7 97,5 98,2 98,7

1) Lähde: Tilastokeskus. Perusopetuksen lisäopetukseen sijoittuneita koskevat luvut ovat arvioita.

2) Sisältää vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen, talouskouluopetuksen sekä ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen (ammattistartin).

Tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen (%)1)
  2005 2006 2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012 arvio
                 
Ylioppilastutkinto                
työllistyneet (ei opiskelevat) 17,9 18,0 19,0 18,0 17,0 17,0 16,0 16,0
jatko-opintoihin siirtyneet (työllisinä) 22,7 24,1 25,8 25,0 24,5 24,0 23,0 23,0
jatko-opintoihin siirtyneet (ei työllisinä) 40,8 38,8 37,1 39,0 41,0 42,0 45,0 45,0
Ammatillinen perustutkinto (opetussuunnitelmaperusteinen)                
työllistyneet 61,4 63,3 66,7 65,0 63,5 64,0 65,5 67,0
jatko-opintoihin siirtyneet 10,2 9.3 8,9 8,7 10,0 9,5 9,5 9,5
Ammatillinen perustutkinto (näyttötutkinto)                
työllistyneet 77,1 81,4 83,2 82,1 80,0 81,0 82,0 82,5
jatko-opintoihin siirtyneet 3,0 2,9 2,7 3,0 3,0 3,0 3,0 2,5
Ammattitutkinto                
työllistyneet 81,0 84,0 85,4 85,0 84,0 84,5 85,0 85,5
jatko-opintoihin siirtyneet 3,0 2,7 2,5 2,8 3,0 3,0 2,5 2,5
Erikoisammattitutkinto                
työllistyneet 95,6 96,2 96,1 96,4 95,5 96,0 96,5 97,0
jatko-opintoihin siirtyneet 0,5 0,8 0,7 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5
Ammattikorkeakoulututkinto, nuorten koulutus                
työllistyneet 83,0 84,0 86,2 87,2 84,0 86,0 87,0 87,0
jatko-opintoihin siirtyneet 4,6 4,5 3,8 3,3 4,0 4,0 4,0 4,0
Ammattikorkeakoulututkinto, aikuiskoulutus                
työllistyneet 91,0 90,9 91,5 92,5 91,0 92,0 92,0 92,0
jatko-opintoihin siirtyneet 1,3 1,3 1,3 1,2 1,4 1,4 1,4 1,4
Ylempi korkeakoulututkinto                
työllistyneet 84,2 84,9 85,0 85,6 84,5 85,0 85,5 86,0
jatko-opintoihin siirtyneet 4,3 5,0 4,5 3,8 5,3 5,0 5,0 5,0
Tohtorintutkinto                
työllistyneet 83,4 80,5 79,4 80,6 81,0 82,0 83,0 84,0
maasta muuttaneet 7,1 8,3 9,5 8,2 9,0 8,0 8,0 8,0

1) Lähde: Tilastokeskuksen työssäkäyntirekisteri. Kuvaa tarkasteluvuotta edeltävänä vuonna tutkinnon suorittaneiden työllistymisen ja jatko-opintoihin sijoittumisen tarkasteluvuoden lopussa. Työlliset opiskelijat lasketaan työllisiin, pl. ylioppilaissa, jossa ne on eroteltu omaksi kohdakseen. Vuoden 2009 luvut ovat ammatillisen koulutuksen osalta vielä arvioita.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden keski-ikä (mediaani)1)
  2006 2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
               
Ammattikorkeakoulututkinto 25,2 25,1 25,1 25,2 24,8 24,6 24,5
Ylempi korkeakoulututkinto 27,4 27,5 28,6 27,3 27,0 26,8 26,7

1) Lähde: Tilastokeskus. Ammattikorkeakoulujen osalta nuorten koulutus.

Tavoiteajan kuluessa valmistuneiden osuus (%) aloittaneista1)
  2005 2006 2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
                 
Lukiokoulutus (3 vuotta) 84,3 86,1 86,2 86,2 86,3 86,5 86,5 86,5
                 
Ammatillinen perustutkinto                
(3 vuotta) 57,0 56,6 58,3 58,1 59,5 60,5 62,0 63,0
                 
Ammattikorkeakoulututkinto (5 vuotta) 58,6 61,3 59,8 59,8 62,0 64,0 66,0 67,0
                 
Alempi ja ylempi korkeakoulututkinto (7 vuotta)     49,2 56,0 55,0 60,0 64,0 66,0

1) Lähde: Tilastokeskus. Mukana vain opetushallinnon alainen koulutus. Ei sisällä näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaa koulutusta eikä oppisopimuskoulutusta. Tarkoittaa alemmissa ja ylemmissä korkeakoulututkinnoissa tavoitetutkinnon suorittaneiden osuutta, ylin tutkinto, johon uusi opiskelija on saanut tutkinnon suorittamisoikeuden. Vuoden 2009 luku on ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen osalta arvio.

Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja kehitetään edelleen tutkintojen erilaisten tavoitteiden ja sisältöjen pohjalta. Korkeakoulujen rakenteita kehitetään tavoitteena kansainvälisen huippuosaamisen lisääminen sekä osaamistasoltaan vahvemmat ja vaikuttavammat korkeakouluyksiköt.

Tavoitteena on, että

  • opetuksen ja tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus vahvistuvat
  • korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstön sekä opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus lisääntyy ja
  • korkeakoulujen tuloksellisuus paranee.
Korkeakoulujen toiminnan tuloksellisuus ja opiskelijoiden liikkuvuus
  2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
             
Tieteelliset julkaisut/opetus- ja tutkimushenkilökunta (yo) 1,90 1,89 1,88 2,10 2,15 2,15
Tohtorintutkinnot/professorit (yo) 0,67 0,67 0,72 0,72 0,73 0,73
             
Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat (yo) 5 897 6 195 6 984 7 300 8 200 8 950
Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat (amk) 5 299 6 294 6 962 7 100 7 500 8 220

Pätevän ja osaavan opetushenkilöstön saatavuus tulee varmistaa. Tässä tarkoituksessa huolehditaan opettajankoulutuksen riittävyydestä ja parannetaan opettajien työolosuhteita. Opettajien mahdollisuuksia jatkuvaan osaamisen kehittämiseen parannetaan Osaava-ohjelmalla.

Tavoitteena on, että

  • opettajien kelpoisuustilanne ja opettajien täydennyskoulutusmahdollisuudet paranevat ja
  • halukkuus hakeutua opettajankoulutukseen säilyy niin, että hakijoita luokanopettajakoulutukseen on vuosittain vähintään 5 000.
Opettajien kelpoisuus1)            
  2005 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
             
Yleissivistävän koulutuksen opettajista kelpoisia, % 88 88 89 90 90 91
Ammatillisen peruskoulutuksen opettajista kelpoisia, % 76 75,2 78 79 79 80

1) Päätoimiset opettajat

Asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan myös sukupuolen mukaan.

Opetustoimen henkilöstön osallistuminen täydennyskoulutukseen1)
  2008 2009 2010 2011
arvio
2012
arvio
           
Perusopetus ja lukiokoulutus 21 550 21 000 30 040 32 000 35 000
Ammatillinen ja aikuiskoulutus 4 540 4 500 9 900 8 000 8 000
Vapaa sivistystyö 680 640 1 730 1 500 1 500

1) Opetushallituksen ja lääninhallitusten/aluehallintovirastojen järjestämä täydennyskoulutus, ml. Osaava-ohjelma vuodesta 2010 alkaen.

Opiskelijat ja tutkinnot1)
  2006 2007 2008 2009 2010
arvio
2011
arvio
2012
arvio
               
Esiopetus              
— opiskelijamäärä 57 930 57 110 56 650 57 750 58 770 59 000 59 200
Perusopetus              
— uudet opiskelijat 58 000 57 650 57 030 56 770 57 880 57 500 57 500
— päättötodistuksen saaneet 65 790 65 570 66 810 65 090 64 960 64 000 62 000
— opiskelijamäärä 568 720 554 170 544 410 536 780 530 680 521 000 518 000
Lukiokoulutus              
— uudet opiskelijat 39 400 38 520 38 750 38 060 38 000 38 000 38 000
— suoritetut ylioppilastutkinnot2) 32 790 33 070 32 600 32 650 33 000 33 000 33 000
— opiskelijamäärä 114 140 112 390 110 080 108 390 107 400 110 000 110 000
Ammatillinen peruskoulutus3)              
— uudet opiskelijat 64 710 67 710 68 400 67 370 66 500 66 500 66 000
— suoritetut tutkinnot 37 280 38 860 39 110 42 520 43 500 45 000 46 800
— opiskelijamäärä4) 150 450 156 860 161 670 162 300 164 390 164 090 164 090
Ammatillinen lisäkoulutus5)              
— uudet opiskelijat 31 000 33 500 32 500 31 700 30 400 30 400 30 400
— suoritetut tutkinnot 16 170 18 100 17 700 17 300 17 900 17 900 17 900
— opiskelijamäärä oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa 33 840 35 000 34 000 28 900 28 800 28 800 28 800
— opiskelijamäärä oppisopimuskoulutuksessa 22 150 24 500 27 231 29 025 27 181 29 410 29 410
Ammattikorkeakoulun perustutkinnot              
— aloittaneet 32 370 32 120 32 590 33 676 34 305 34 963 34 900
— suoritetut tutkinnot 20 767 20 570 20 951 20 044 20 581 22 000 22 000
— opiskelijamäärä 115 760 114 730 113 390 115 830 118 015 115 400 115 300
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot              
— aloittaneet 1 380 1 770 1 990 2 308 2 722 2 800 2 900
— suoritetut tutkinnot 150 362 681 940 1 253 1 500 1 800
— opiskelijamäärä 2 070 3 300 4 380 5 544 6 580 6 600 6 800
Yliopiston perustutkinnot6)              
— uudet opiskelijat 20 150 19 648 19 643 20 169 19 988 19 600 19 600
— suoritetut alemmat korkeakoulututkinnot 3 814 5 879 13 876 10 775 12 300 13 000 13 800
— suoritetut ylemmät korkeakoulututkinnot 13 128 13 884 21 825 10 535 14 384 14 900 14 900
— opiskelijamäärä 152 165 152 196 140 558 145 330 144 321 145 000 145 000
Yliopiston tohtorintutkinnot 1 409 1 526 1 527 1 642 1 518 1 600 1 600

1) Opetushallinnon alainen koulutus. Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen uusia opiskelijoita, perusopetuksen päättötodistuksen saaneita ja ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen tutkinnon suorittaneita sekä ulkomaalaisia opiskelijoita koskevat luvut ovat vuoden 2010 osalta arvioita. Esiopetuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen sekä oppisopimuskoulutuksena järjestetyn ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijamäärät ovat valtionosuusjärjestelmän mukaisia opiskelijamääriä.

2) Ei sisällä IB-lukioiden eikä Reifeprüfung-tutkintoja.

3) Sisältää ammatilliseen perustutkintoon johtavan oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen sekä opetussuunnitelmaperusteisena että näyttötutkintoon valmistavana koulutuksena.

4) Sisältää myös muun kuin tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat.

5) Uudet opiskelijat ja suoritetut tutkinnot sisältävät ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavan oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen.

6) Sisältää alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat ja tutkinnot.

Taide- ja kulttuuripolitiikka

Taide ja kulttuuri edistävät väestön hyvinvointia ja elämänlaatua sekä vahvistavat kulttuurista pääomaa. Vahvistamalla kulttuurin perustaa, luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä, kansalaisten kulttuuriosallistumisen mahdollisuuksia ja kulttuurin taloutta edistetään sivistystä, luovuutta, osaamista ja innovatiivisuutta, alueiden elinvoimaisuutta sekä työllisyyden ja kansantalouden kehitystä.

Keskeiset kulttuuripolitiikan alat ovat taide- ja taiteilija-, kulttuuriperintö-, kirjasto-, kulttuurivienti-, tekijänoikeus- ja audiovisuaalinen politiikka sekä kunnallinen kulttuuritoiminta. Kulttuuripolitiikan keinoin edistetään myös eri hallinnonaloja läpäisevien kehittämistehtävien, kuten kestävän kehityksen, arkkitehtuuri- ja muotoilupolitiikan, luovuus- ja innovaatiopolitiikan, alueiden kehittämispolitiikan, lapsi- ja nuorisopolitiikan sekä terveys- ja hyvinvointipolitiikan toimeenpanoa, sekä huolehditaan maahanmuuttajien ja muiden eri väestöryhmien kulttuurisista tarpeista.

Kulttuuripolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat:

1. Kulttuurin perusta vahvistuu

Kulttuurin perustaa vahvistetaan edistämällä kulttuurin ja tiedon saatavuutta, kulttuuriperinnön ja -ympäristöjen säilymistä, taide-, kulttuuriperintö- ja mediakasvatusta sekä kansallisen, alueellisen ja paikallisen taide- ja kulttuurihallinnon toimivuutta ja kulttuurin kansainvälistymistä ottaen huomioon toimintaympäristön globaalit, teknologiset ja kestävän kehityksen haasteet.

2. Luovan työn tekijöiden toimintaedellytykset paranevat

Luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä parannetaan kehittämällä taiteen ja kulttuurin tukijärjestelmää, monipuolistamalla taiteilijoiden toimeentulomahdollisuuksia, kehittämällä toimivaa tekijänoikeusjärjestelmää sekä vahvistamalla kulttuuri- ja luovien alojen yrittäjyyden edellytyksiä.

3. Kaikkien väestöryhmien osallistumismahdollisuudet kulttuuriin lisääntyvät

Kaikkien väestö- ja kansalaisryhmien kulttuuriosallistumisen mahdollisuuksia vahvistetaan parantamalla paikallisesti ja alueellisesti kulttuuripalveluiden ja kulttuuriperinnön saatavuutta ja saavutettavuutta sekä edistämällä kulttuurisen moninaisuuden kehitystä.

4. Kulttuurin talous ja luova talous vahvistuvat

Kulttuurin taloutta ja luovan talouden kehitysedellytyksiä ja työllisyysvaikutuksia vahvistetaan kehittämällä ja laajentamalla kulttuurin rahoitus- ja tietopohjaa, tukemalla kulttuurivientiä sekä parantamalla tekijänoikeuksien hyödyntämistä.

Kulttuuripolitiikan tunnuslukuja      
  toteutuma
2009
toteutuma
2010
arvio
2012
       
1. Kulttuurisen perustan vahvistaminen      
Valtionosuuden piirissä olevien teattereiden      
— laskennalliset henkilötyövuodet 2 469 2 469 2 469
— esitysten määrä 11 534 11 941 11 950
Valtionosuuden piirissä olevien orkestereiden      
— laskennalliset henkilötyövuodet 1 033 1 033 1 033
— konserttien määrä 1 716 1 185 1 990
Suomen Kansallisoopperan      
— kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä 543 540 548
— esitysten määrä 307 337 354
Suomen Kansallisteatterin      
— henkilöstön määrä 333 330 340
— esitysten määrä 724 605 650
Valtionosuuden piirissä olevien museoiden henkilötyövuodet 1 158 1 158 1 158
Taiteen aluekeskusten määrä 31 31 31
2. Luovan työn tekijät      
Vuosiapurahan saajien/hakijoiden määrä 277/1979 277/1985 305/2000
Pääkaupunkiseudulla asuvien osuus valtion taidetoimikuntien apurahojen saajista, % 53 56 54
Kulttuurin toimialojen työllisten osuus kaikista työllisistä, % .. .. 3,30
— Kulttuurin toimialojen työlliset, 1 000 henk.     107
Taiteilijaeläkkeiden kokonaismäärä (31.12.) 1 025 1 017 1 038
— Uusien taiteilijaeläkkeiden saajien määrä suhteessa hakijoiden määrään, % 8,88 7,98 16,69
3. Kulttuuri ja kansalaiset      
Valtionosuuden piirissä olevien teattereiden kävijät, 1 000 henk. 2 419 2 502 2 510
Suomen Kansallisteatterin yleisökontaktit, 1 000 henk. 162 116 180
Valtionosuuden piirissä olevien orkestereiden kuulijat, 1 000 henk. 639 670 710
Suomen Kansallisoopperan yleisökontaktit, 1 000 henk. 265 295 280
Museoiden kävijät valtionosuuden piirissä ja muissa päätoimisesti hoidetuissa museoissa, 1 000 henk. 5 143 4 900 5 200
Kotimaisten elokuvien teatteriensi-illat 20 23 22
Kotimaisten elokuvien katsojat elokuvateattereissa, 1 000 henk. 990 2 073 1 700
Pää- ja sivukirjastojen määrä, kpl 815 798 798
Yleisten kirjastojen kokonaislainaus, 1 000 kpl 98 827 96 228 97 000
Fyysiset kirjastokäynnit, 1 000 kpl 54 344 52 647 53 000
Kirjastojen verkkokäynnit, 1 000 kpl 51 572 57 078 59 000
Kulttuuritapahtumissa käynnit, 1 000 henk. 1 870 2 030 1 900
4. Kulttuuri ja talous      
Kulttuurin toimialojen % -osuus arvonlisäyksestä .. .. 3,32
— Kulttuurin toimialojen arvonlisäys, milj. euroa .. .. 5 400
— Kulttuurin toimialojen tuotos, milj. euroa .. .. 13 000
Kulttuurialan yritysten toimipaikat 21 430 .. 22 000
Kulttuurin yksityinen kulutus, milj. euroa .. .. 7 200

Liikuntapolitiikka

Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteena on liikunnan edistäminen ja tämän myötä väestön hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen. Liikunnan edistämisessä huomioidaan läpileikkaavasti liikunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulmat, erityistä tukea liikunnan parissa tarvitsevien henkilöiden tarpeet sekä urheilun integriteetti.

Liikuntapolitiikan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ovat:

1. Liikunta on yhdenvertaisesti saavutettavissa

Liikunta kuuluu sivistyksellisiin perusoikeuksiin, jonka saavutettavuuden turvaamiseen vaikuttavat etenkin maassa tapahtuva muuttoliike, kuntarakenteen uudistuminen sekä liikuntahallinnossa ja -kulttuurissa tapahtuvat muutokset. Tavoitteena on turvata liikuntapalveluiden saavutettavuus koko maassa.

2. Liikunnallinen elämäntapa yleistyy

Liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia ihmisen hyvinvoinnille, työkyvylle ja terveydelle. Tavoitteena on koko väestön liikuntaharrastuksen määrän ja liikuntaintensiteetin kasvu. Kohderyhmänä ovat etenkin lapset ja nuoret, joiden liikunta-aktiivisuuden tiedetään luovan perustan koko elämänkaaren mittaiselle liikunnalliselle elämäntavalle.

3. Liikunnan kansalaistoiminta lisää väestön osallistumista ja vahvistaa osallisuutta

Suomalaiset osallistuvat liikunta- ja urheiluseurojen toimintaan melko aktiivisesti. Seuratoimintaan osallistumisessa, sitoutumisessa ja liikunta-aktiivisuudessa on kuitenkin havaittu eroja eri väestöryhmien kesken. Tavoitteena on lisätä liikunnan kansalaistoiminnan laatua sekä kansalaistoimintaan osallistumista etenkin sellaisilla väestöryhmillä, joiden osallistumisen esteenä ovat sosiaaliset, taloudelliset tai kulttuuriset tekijät.

4. Eettinen ja yhteiskuntavastuullinen huippu-urheilutoiminta kasvattaa liikunnasta kiinnostuneiden määrää

Huippu-urheilu on osa suomalaista kulttuuria. Se antaa elämyksiä ja myönteisiä esikuvia sekä lisää kiinnostusta oman liikuntaharrastuksen aloittamiseksi. Lisäksi huippu-urheilutoiminta vahvistaa etenkin suurtapahtumien järjestämisen myötä liikunnan ja urheilun merkitystä kansantaloudessa. Tavoitteena on lisätä suomalaisten urheilijoiden menestymistä huippu-urheilussa, vammaishuippu-urheilun integroitumista sekä parantaa Suomessa järjestettävien urheilun suurtapahtumien vaikuttavuutta.

Liikuntapolitiikan tunnuslukuja      
  2009
toteutuma
2010
toteutuma
2012
arvio
       
1. Yhdenvertaisen saavutettavuus      
Valtionavustuksilla tuetut liikuntatilat (peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeet)  
— uimahallit (m2) 24 872 23 497 24 000
— liikuntahallit (m2) 18 873 27 587 22 000
— jäähallit (m2) 24 446 14 878 20 000
Yhteensä 68 191 65 962 66 000
— lähiliikuntapaikat (kpl) 46 53 50
2. Liikunnallisen elämäntavan omaavien kansalaisten määrä  
Vapaa-ajan liikuntaa vähintään 4 krt/vko 15—64 -vuotiaat (%)1)  
— miehet 31 31 35
— naiset 32 32 35
Lasten ja nuorten vapaa- ajan liikunta ja fyysinen aktiivisuus (%)2)  
Hengästyttävää liikuntaa korkeintaan 1 h/vko      
— 8—9 lk 35 35 33
— lukion 1—2 lk 31 31 30
— ammattiin opiskelevat 1—2 lk 48 48 47
3. Liikunnan kansalaistoiminta  
Liikunta ja liikunnan kansalaistoiminta (%)3)      
Liikunnan harrastaminen "säännöllisesti"      
— Suomessa 17 17 18
— EU-maissa 9 9 ..
Liikunnan vapaaehtoistoimintaan sitoutuminen      
— Suomessa 18 18 19
— EU-maissa 7 7 ..
Lasten ja nuorten (6—18 vuotiaat) osallistuminen seuratoimintaan4)  
— poikia 234 000 234 000 234 000
— tyttöjä 190 000 190 000 190 000
Yhteensä 424 000 424 000 424 000
%-osuus kansalaistoimintaan osallistuvista 43 43 43
4. Dopingtestit ja dopingrikkomukset (kpl)  
Kansallisen testausohjelman testit, yhteensä 1 810 2 259 2 700
— kilpailun ulkopuoliset 908 1 248 1 200
— kilpailutestit 902 1 011 1 500
— joista veritestejä 144 112 100
Urheilijaprofiilit, verinäytteet     100
Dopingrikkomukset 9 12 ..

1) AVTK 2009, liikuntaa vähintään 30 minuutin ajan niin, että ainakin lievästi hengästyy tai hikoilee

2) Kouluterveyskysely: aineisto parillisina vuosina Etelä- ja Itä-Suomi ja Lappi, parittomina Lounais-, Länsi-, Sisä- ja Pohjois-Suomi sekä Ahvenanmaa

3) Eurobarometri 2009

4) Kansallinen liikuntatutkimus

Nuorisotyö ja -politiikka

Nuorisotyön ja -politiikan tavoitteet koskevat kaikkia Suomessa asuvia alle 29-vuotiaita nuoria ja ne sijoittuvat kolmelle tulosalueelle: nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, nuorten sosiaalinen vahvistaminen sekä nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen.

Nuorisopolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat:

1. Nuorten aktiivinen kansalaisuus kasvaa

Nuorten aktiivisen kansalaisuuden tavoitteena on kehittää nuorten tavoitteellista toimintaa yhteiskunnassa. Aktiivista kansalaisuutta edistetään luomalla edellytyksiä jokaiselle nuorelle omaan harrastukseen ja samalla yhteisön jäsenyyteen ja yhteiskuntaan vaikuttamiseen. Nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmiä kehitetään. Tavoitteena on mahdollistaa nuorten aktiivinen osallistuminen ja vaikuttaminen yhteiskunnan asioihin nuorten uudet toimintatavat ja yhteisöt huomioon ottaen, mikä saattaa lisätä myös nuorten äänestysaktiivisuutta.

2. Nuorten sosiaalinen vahvistaminen lisääntyy

Tuetaan nuorisolain edellyttämän monialaisen viranomaisyhteistyön kehittämistä kunnissa sekä etsivän nuorisotyön laajentamista koko maata kattavaksi. Nuorten työpajatoiminnan tavoitteena on nuorten arjen- ja työelämävalmiuksien vahvistaminen, opiskeluun motivoiminen sekä nuorisotyöttömyyden vähentäminen. Pajatoiminnan tehoa lisätään etsivän nuorisotyön avulla. Nuoria tuetaan myös valtakunnallisten nuorisokeskusten elämänhallintajaksoilla ja -kursseilla.

3. Nuorten kasvu- ja elinolot paranevat

Nuorten kasvu- ja elinoloja parannetaan tehostamalla valtioneuvoston nuoriin kohdistuvaa sukupolvipolitiikkaa tavoitteena nuorten elinolojen saattaminen samalle tasolle muiden väestöryhmien kanssa. Huolehditaan vuonna 2011 valmistuneen valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012—2015 toimeenpanosta ja seurannasta. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta arvioi vuosittain ohjelman toimeenpanoa. Lasten ja nuorten elinoloja seurataan uusien elinoloindikaattorien avulla.

Nuorisotyön ja -politiikan tunnuslukuja
  2009
toteutuma
2010
toteutuma
2012
arvio
       
Nuorten aktiivinen kansalaisuus      
— Nuorisotoimialan tuetut järjestöt (lkm) 115 120 125
— Jäseniä järjestöissä (hlöä) 800 000 810 000 810 000
       
Nuorten sosiaalinen vahvistuminen      
Nuorten työpajatoiminta      
— Pajat, lkm 210 210 210
— Nuoret pajoissa, lkm/vuosi 11 304 12 472 13 000
— Koulutukseen, työhön tai muuhun ohjattuun toimintaan sijoittuneet, % 75 76 75
— Nuorisotyöttömät, lkm 34 700 33 200 25 000
Etsivä nuorisotyö kunta (kpl)/asiakkuudet (nuorta) joista 132/3 363 192/5 724 210/6 500
ohjattiin jatkotoimenpiteisiin (%) 70 76 76
Nuorten kasvu- ja elinolot      
Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut      
— Kuntia palvelujen piirissä (lkm) 217 271 310
— Nuoret palvelujen piirissä (%) 82 86 95

Kirkollisasiat

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvat evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta sekä muut uskonnolliset yhdyskunnat. Lisäksi toimialaan kuuluu hautaustoimen yleinen järjestäminen, jossa lähtökohtana on uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden sekä arvokkuuden ja kunnioittavuuden toteutuminen.

Tavoitteena on turvata toimintaedellytykset evankelis-luterilaiselle kirkolle, ortodoksiselle kirkkokunnalle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille ja edistää mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sekä muilla tavoin edistää uskonnonvapauden toteutumista.

Kansainvälinen yhteistyö

Vahvistetaan suomalaisen koulutuksen ja osaamisen vientiä hyödyntämällä olemassa olevaa kansainvälistä kiinnostusta sekä suomalaisten koulutuksen järjestäjien ja muiden toimijoiden korkeaa osaamista.

Vaikutetaan Euroopan unionissa sekä kansainvälisissä järjestöissä Suomen tavoitteiden edistämiseen koulutus- ja tutkimuspolitiikkaa, kulttuuri-, audiovisuaali-, liikunta- sekä nuorisopolitiikkaa koskevissa asioissa.

Valtionosuusmäärärahat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla (1 000 euroa)
Mom. Toimintamuoto 2010 2011 2012 2011/2012 muutos
           
29.10.30 Yleissivistävä koulutus 740 671 791 917 842 693 50 776
29.10.34 Koulurakentaminen 55 700 53 200 58 000 4 800
29.20.30 Ammatillinen koulutus 653 673 685 339 718 106 32 767
29.30.30 Vapaa sivistystyö 163 359 167 109 164 442 -2 667
29.30.31 Ammatillinen lisäkoulutus 147 240 148 629 152 775 4 146
29.30.32 Oppisopimuskoulutus 135 151 140 552 140 594 42
29.30.51 Ammatilliset erikoisoppilaitokset 20 195 20 519 21 279 760
29.40.30 Ammattikorkeakoulut 403 546 409 774 429 001 19 227
29.80.30 Kirjastot 4 421 4 471 4 613 142
29.80.31 ja 52 Teatterit ja orkesterit 78 866 80 107 78 418 -1 689
29.80.32 ja 52 Museot 37 642 38 240 35 845 -2 395
29.80.33 Kuntien kulttuuritoiminta 106 106 106 -
29.80.34 Kirjastorakentaminen 6 000 5 000 5 300 300
29.90.50 ja 52 Liikunnan koulutuskeskukset 16 599 17 151 17 773 622
29.90.50 Kuntien liikuntatoimi 18 886 18 974 19 058 84
29.91.50 Kuntien nuorisotyö 7 815 8 091 8 094 3
Yhteensä   2 489 870 2 589 179 2 696 097 106 918
           
Arvio valtionosuuksien jakautumisesta        
Kunnat ja kuntayhtymät 1 058 195 1 100 401 1 145 841 45 440
— Kunnat   -402 057 -418 152 -435 420 -17 267
— Kuntayhtymät 1 460 252 1 518 553 1 581 261 62 707
Yksityiset 1 431 675 1 488 778 1 550 256 61 478

Eduskunta on hyväksynyt talousarvioesitykseen liittyvän esityksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamiseksi siten, että kunnan omarahoitusosuus lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin on 58,11 % vuodesta 2012 lukien.

Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat

Arpajaislain (1047/2001) mukaisesti raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuotto käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen. Veikkausvoittovarat muodostavat keskeisen rahoituslähteen tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sektoreilla. Arpajaislain mukaan em. pelejä toimeenpanevan rahapeliyhteisön asianomaisen tilikauden voittoa sekä voittovaroista myönnetyistä lainoista kertyviä kuoletuksia ja korkoja vastaavaksi arvioitu määräraha otetaan vuosittain valtion talousarvioon.

Veikkaus Oy:n varsinainen tuottoarvio vuodelle 2012 on 503,7 milj. euroa. Tuottoarviossa on huomioitu arpajaisveron korottamisen aiheuttama vaikutus. Varsinaisen tuottoarvion lisäksi Veikkaus Oy:n jakamattomien voittovarojen rahastoa puretaan yhteensä 16,7 milj. euroa, jolloin veikkausvoittovaroja on käytettävissä vuonna 2012 yhteensä 520,4 milj. euroa eli 1 % enemmän vuoden 2011 talousarvioon verrattuna. Tuottoarvio on kohdennettu edunsaajille jakosuhdelain mukaisessa suhteessa.

Voittovaroista ehdotetaan myönnettäväksi momentilta 29.40.53 tieteen tukemiseen 101,2 milj. euroa, momentilta 29.80.52 taiteen tukemiseen 222,6 milj. euroa, momentilta 29.90.50 liikunnan tukemiseen 144,5 milj. euroa ja momentilta 29.91.50 nuorisotyön tukemiseen 52,0 milj. euroa.

Tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön valtionrahoituksen määräksi luvuissa 29.40, 80, 90 ja 91 vuodelle 2012 ehdotetaan 1 056,5 milj. euroa, mistä 520,4 milj. euroa eli 49,3 % myönnetään veikkausvoittovaroista.

Veikkausvoittovarat ja samoihin tarkoituksiin myönnetyt muut määrärahat, milj. euroa
  2004
TP
2005
TP
2006
TP
2007
TP
2008
TP
2009
TP
2010
TP
2011
TA
2012
TA
                   
Kirjastojen käyttökustannusten valtionosuus 87,3 89,8 90,8 110,6 115,2 119,5 - - -
— veikk.varat 59,0 48,5 39,9 36,5 24,7 13,1 - - -
— budj.varat 28,3 41,3 50,9 74,1 90,5 106,4 1) - -
                   
Tiede 239,5 239,8 261,3 270,6 283,7 332,1 355,1 387,1 409,2
— veikk.varat 75,7 75,7 79,5 76,6 77,1 86,9 95,8 100,3 101,2
— budj.varat 163,8 164,1 181,8 194,0 206,6 245,2 259,3 286,8 308,0
                   
Taide 243,2 260,0 274,3 281,6 311,2 363,9 400,6 426,1 430,0
— veikk.varat 128,6 136,8 150,4 152,3 164,5 191,3 209,3 220,7 222,6
— budj.varat 114,6 123,2 123,9 129,3 146,7 172,6 191,3 205,4 207,4
                   
Liikunta 90,0 93,1 99,1 101,4 106,7 127,6 137,6 143,9 147,3
— veikk.varat 88,1 90,0 97,8 100,1 104,0 124,3 135,8 143,3 144,5
— budj.varat 1,9 3,1 1,3 1,3 2,7 3,3 1,8 0,6 2,8
                   
Nuoriso 30,8 34,3 39,9 42,7 47,0 55,6 69,3 65,3 69,9
— veikk.varat 28,6 31,5 35,2 36,0 37,4 44,7 51,3 51,6 52,0
— budj.varat 2,2 2,8 4,7 6,7 9,6 10,9 18,0 13,7 17,9
                   
Veikkausvoittovarat yhteensä ilman kirjastoa 321,0 334,0 362,9 365,0 383,2 447,2 492,3 515,8 520,4
Veikkausvoittovarat yhteensä 380,0 382,5 402,8 401,5 407,9 460,3 492,3 515,8 520,4

1) Kirjastojen käyttökustannusten valtionosuus on siirretty vuodesta 2010 lukien rahoitettavaksi valtiovarainministeriön pääluokasta.

Eräisiin käyttötarkoituksiin varatut määrärahat veikkausvoittovaroista ja muilta talousarvion momenteilta (euroa)
  Veikkaus-
voittovarat
Yleiset
budjettivarat
Yhteensä
       
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot 2 812 000 1 965 000 4 777 000
Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat 59 443 000 251 581 000 311 024 000
Valtionosuus ja -avustus teattereille ja orkestereille 37 973 000 40 445 000 78 418 000
Valtionosuus ja -avustus museoille 18 162 000 17 683 000 35 845 000
Liikunnan koulutuskeskukset 20 085 000 2 752 000 22 837 000
Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen ja etsivä nuorisotyö 5 200 000 17 523 000 22 723 000

Hallinnonalan tietohallinto

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tietohallintostrategian 2006—2015 toteuttamista jatketaan. Tietohallintostrategian linjausten mukaisesti opetuksen, tutkimuksen ja kulttuurin yhteistä tietopohjaa vahvistetaan ja uudet palvelut toteutetaan sähköisinä. Hallinnonalalla siirrytään kaikessa hallinnon sisäisessä ja virastojen välisessä toiminnassa yksinomaan sähköiseen asiointiin ja sähköiseen hallintoon. Tietohallinnon kustannustehokkuutta parannetaan edelleen. Keskeisiä keinoja ovat yhteisten palvelujen ja muiden resurssien käytön lisääminen ja yhteistyö hankintojen toteuttamisessa.

Tietohallintostrategian mukaisia hankkeita vuonna 2012 ovat asianhallinnan perustoiminnallisuuden laajentaminen ja sen yhteyteen liitetyt tulosohjaus ja tulosjohtamisen prosessit.

Tuottavuuden parantaminen

Julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen on osa hallitusohjelmaan kirjattua hallituksen talouspoliittista strategiaa. Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla. Hallitusohjelman mukaan mittaluokaltaan toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan. Tuottavuustoimenpiteitä selvitetään yksityiskohtaisemmin asianomaisten lukujen yhteydessä.

Talousarvioesitykseen liittyvät sukupuolivaikutukset

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan määrärahoista yli puolet on siirtomenoja, joiden vaikutukset sukupuolten asemaan riippuvat rahoituksen saajien päätöksistä.

Naisten ja miesten koulutustaso eroaa nuorissa ikäryhmissä varsin huomattavasti naisten eduksi. Perusopetuksen suorittamatta jättäminen, pelkän perusopetuksen varaan jääminen sekä ammatillisen tai korkeakoulutuksen keskeyttäminen on tyypillistä erityisesti poikaoppilaille ja miesopiskelijoille. Perusopetuksen laadun parantamisen, joustavan perusopetuksen käytäntöjen, ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen arvioidaan pienentävän erityisesti ilman ammatillista koulutusta jäävien osuutta väestöstä ja siltä osin sukupuolten koulutustasoeroja.

Tyttöjen ja poikien segregoituneet opiskeluvalinnat pitävät yllä työelämän segregaatiota. Jatketaan toimia, joilla vaikutetaan tyttöjen ja poikien opiskeluvalintoihin.

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toiminnot suuntautuvat lähtökohtaisesti sukupuolineutraalisti. Toisaalta esimerkiksi liikuntatoimen valtionavustuspolitiikan lähtökohtana on liikuntalain mukainen tasa-arvon edistäminen, ja tämä otetaan huomioon avustuskriteereissä. Erityisenä painopisteenä liikuntatoimessa on sukupuolinäkökulman huomioonottaminen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämisessä. Nuorisotyössä rahoitusta suunnataan tarvittaessa eriytetysti tyttöjä ja poikia koskeviin hankkeisiin. Monikulttuurisuuden lisääntyessä eriytetyn toiminnan tarve nuorisotyössä kasvaa. Kulttuuriala on sekä toimijoiden että palvelujen käytön ja harrastamisen osalta naisvaltaista, mutta miesten osuus kulttuuripalveluiden käyttäjinä on noussut 2000-luvulla. Toisaalta naisten toimeentulo taiteen aloilla on keskimäärin miehiä heikompaa, ja asia on tarkoitus huomioida luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä parannettaessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa tilastoinnin ja tutkimusten avulla hallinnonalansa toimintojen sukupuolivaikutuksia ja ottaa nämä huomioon talousarviota laadittaessa.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)
  2011
varsinainen
talousarvio
2012
varsinainen talousarvio
       
29.10.01 Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot(siirtomääräraha 2 v)    
  — vuokrasopimusvaltuus - 1,50
29.10.34 Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)    
  — yleissivistävän koulutuksen perustamishankevaltuus 36,00 8,00
29.30.52 Valtionavustus vapaan sivistystyön perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)    
  — perustamishankevaltuus 1,00 -
29.40 Korkeakouluopetus ja tutkimus    
  — Suomen Akatemian tutkimushankevaltuus 314,58 282,3
29.40.20 Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)    
  — hankintasopimusvaltuus - 25,00
29.80.34 Valtionosuus ja -avustus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)    
  — perustamishankevaltuus 4,50 4,50
29.80.75 Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v)    
  — perusparannus- ja pienhankevaltuus 1,60 1,60

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2010—2012

    v. 2010
tilinpäätös
1000 €
v. 2011
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2012
varsinainen talousarvio
1000 €

Muutos 2011—2012
    1000 € %
             
01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 116 535 114 605 117 944 3 339 3
01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 26 095 25 266 26 481 1 215 5
02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 22 052 21 748 21 814 66 0
03. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 8 807 8 748 8 735 - 13 - 0
04. Koulutuksen ja korkeakoulujen arviointi sekä opiskelijoiden oikeusturvalautakunta (siirtomääräraha 2 v) 2 289 2 489 2 539 50 2
21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) 4 511 4 711 3 948 - 763 - 16
22. Eräät käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 3 v) 15 313 15 438 17 888 2 450 16
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 27 628 30 800 30 800
(40.) Korvaus lisäeläketurvan järjestämisestä (kiinteä määräraha) 512
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha) 585 585 685 100 17
51. Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan (kiinteä määräraha) 2 577 2 620 2 844 224 9
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) 2 166 2 200 2 210 10 0
(88.) Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v) 4 000
10. Yleissivistävä koulutus 841 915 905 168 963 599 58 431 6
01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 46 860 45 610 47 403 1 793 4
02. Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 6 1 306 1 300 21 667
20. Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 10 889 12 889 12 894 5 0
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 727 114 791 917 842 693 50 776 6
34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 55 700 53 200 58 000 4 800 9
51. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) 1 346 1 546 1 303 - 243 - 16
20. Ammatillinen koulutus 674 584 698 019 730 956 32 937 5
01. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 8 329 8 290 8 485 195 2
20. Työpaikalla tapahtuva oppiminen (siirtomääräraha 2 v) 3 026 3 026 3 026
21. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 364 1 364 1 339 - 25 - 2
30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 661 865 685 339 718 106 32 767 5
30. Aikuiskoulutus 498 270 512 711 515 596 2 885 1
20. Opetustoimen henkilöstökoulutus ja eräät muut menot (siirtomääräraha 2 v) 24 245 24 247 25 747 1 500 6
21. Aikuiskoulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 3 010 1 985 3 010 1 025 52
30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 163 643 167 109 164 442 - 2 667 - 2
31. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen lisäkoulutukseen (arviomääräraha) 146 192 148 629 152 775 4 146 3
32. Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha) 133 709 140 552 140 594 42 0
51. Valtionosuus ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 17 701 20 519 21 279 760 4
52. Valtionavustus vapaan sivistystyön perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 1 000 1 000 308 - 692 - 69
53. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) 8 770 8 670 7 441 - 1 229 - 14
40. Korkeakouluopetus ja tutkimus 2 754 473 2 926 924 2 730 994 - 195 930 - 7
01. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 9 420 12 969 12 806 - 163 - 1
02. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 20 541 19 309 18 959 - 350 - 2
03. Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 557 2 443 1 965 - 478 - 20
04. Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 621 1 599 1 589 - 10 - 1
(05.) Yliopistojen palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 10
20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v) 23 936 23 536 30 554 7 018 30
22. Tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoitus (siirtomääräraha 3 v) 4 000 4 000 0
30. Valtionosuus ja -avustus kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 400 305 409 774 429 001 19 227 5
50. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan (siirtomääräraha 2 v) 1 703 152 1 838 593 1 831 487 - 7 106 - 0
51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v) 209 350 234 711 251 526 16 815 7
52. Erityinen valtionrahoitus Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston opetus- ja tutkimustoimintaan (arviomääräraha) 5 607 31 707 30 731 - 976 - 3
53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha) 95 796 100 300 101 180 880 1
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) 15 821 15 733 17 196 1 463 9
(87.) Valtion rahoitus Aalto-yliopiston pääomaan (kiinteä määräraha) 254 105
(88.) Valtion rahoitus Tampereen teknillisen yliopiston säätiön pääomaan (kiinteä määräraha) 12 252 25 000 - 25 000 - 100
(89.) Valtion rahoitus julkisoikeudellisten yliopistojen pääomasijoituksiin (kiinteä määräraha) 211 250 - 211 250 - 100
70. Opintotuki 880 997 937 135 937 382 247 0
01. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 703 686 683 - 3 - 0
52. Opintolainojen valtiontakaus (arviomääräraha) 31 328 36 400 35 200 - 1 200 - 3
55. Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha) 780 594 824 505 818 505 - 6 000 - 1
57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki (arviomääräraha) 24 635 29 200 30 750 1 550 5
58. Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen (siirtomääräraha 2 v) 4 494 5 244 5 244
59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki (arviomääräraha) 39 243 41 100 47 000 5 900 14
80. Taide ja kulttuuri 400 642 426 047 430 047 4 000 1
01. Taiteen keskustoimikunnan ja taidetoimikuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 321 5 085 4 820 - 265 - 5
02. Valtion taidemuseon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 19 004 18 729 19 221 492 3
03. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 047 2 685 2 851 166 6
04. Museoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 19 632 19 813 19 938 125 1
05. Näkövammaisten kirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 501 6 697 6 412 - 285 - 4
06. Kansallisen audiovisuaalisen arkiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 709 6 814 6 860 46 1
07. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 620 614 645 31 5
08. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 983 971 969 - 2 - 0
16. Ylimääräiset taiteilija- ja sanomalehtimieseläkkeet (arviomääräraha) 17 850 18 563 713 4
30. Valtionavustukset yleisten kirjastojen toimintaan (kiinteä määräraha) 4 413 4 471 4 613 142 3
31. Valtionosuus ja -avustus teattereiden ja orkestereiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 40 868 42 109 40 445 - 1 664 - 4
32. Valtionosuudet ja -avustukset museoille (arviomääräraha) 19 480 20 078 17 683 - 2 395 - 12
33. Valtionavustukset kuntien ja alueiden kulttuuritoiminnan kehittämiseen (arviomääräraha) 106 106 106
34. Valtionosuus ja -avustus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 6 000 5 000 5 300 300 6
40. Korvaus Suomenlinnan huoltoliikenteen käyttötappioon (arviomääräraha) 206 252 252
50. Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v) 10 375 9 475 8 676 - 799 - 8
51. Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille (arviomääräraha) 12 887 13 160 13 391 231 2
52. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha) 209 342 220 662 222 595 1 933 1
53. Valtionavustus tilakustannuksiin (kiinteä määräraha) 18 634 18 824 18 824
54. Valtionavustus taide- ja kulttuurilaitosten toimitilainvestointeihin (kiinteä määräraha) 3 253 3 096 7 402 4 306 139
55. Kulttuuriperinnön digitoinnin tukeminen (siirtomääräraha 3 v) 2 600 2 500 2 500
(56.) Kulttuuriviennin edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 100 100 - 100 - 100
70. Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) 1 500 2 100 2 825 725 35
72. Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttaminen (siirtomääräraha 3 v) 739 939 739 - 200 - 21
75. Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v) 8 321 3 900 4 400 500 13
95. Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 17 17
90. Liikuntatoimi 137 670 143 883 147 294 3 411 2
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha) 135 830 143 286 144 542 1 256 1
52. Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille (kiinteä määräraha) 1 840 597 2 752 2 155 361
91. Nuorisotyö 69 348 65 256 69 908 4 652 7
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha) 51 325 51 583 52 035 452 1
51. Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö (siirtomääräraha 2 v) 18 023 13 323 17 523 4 200 32
52. Saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminta (siirtomääräraha 2 v) 350 350
  Yhteensä 6 374 433 6 729 748 6 643 720 - 86 028 - 1

  Henkilöstön kokonaismäärä 3 564 3 515 3 472    

Valtiovarainvaliokunta:

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan osalta hallituksen esitys on pääosin hyvä. Yleissivistävän koulutuksen määrärahat kasvavat kuusi prosenttia ja ammatillisen koulutuksen määrärahat lähes viisi prosenttia verrattuna kuluvaan vuoteen. Määrärahalisäykset kohdistuvat hallitusohjelman mukaisesti perusopetuksen laadun parantamiseen, tutkimusinfrastruktuuripanostuksiin sekä nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpanoon.

Valiokunta korosti valtiontalouden kehyksistä antamassaan mietinnössä, että Suomen hyvinvoinnin ja menestyksen kasvu on riippuvainen sivistyksestä, ammattitaidosta ja koulutuksesta. Koulutus on yhteiskunnan kannalta ennen kaikkea investointi tulevaisuuteen, ja taloudellisesti epävarmoina aikoina on erityisen tärkeää huolehtia koulutuksesta ja osaamisesta. Kireässä valtiontalouden tilanteessakin tulee huolehtia siitä, ettei koulutukseen tehdä sellaisia supistuksia tai rakenteellisia uudistuksia, jotka pitkällä aikavälillä johtavat koulutuksen laadun heikkenemiseen tai nuorten syrjäytymiseen.

Valiokunta korostaa myös, että vahvistamalla kulttuurin perustaa, luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä, kansalaisten kulttuuriosallistumisen mahdollisuuksia ja kulttuurin taloutta lisätään kansalaisten yleistä hyvinvointia ja mm. luovuutta sekä innovatiivisuutta. Samalla voidaan monin tavoin edistää alueiden elinvoimaisuutta sekä työllisyyden ja kansantalouden kehitystä.

Valiokunta muistuttaa, että peruskoulussa luodaan elinikäisen oppimisen perusta. Peruskoulusta pitää jokaisen lapsen saada perusedellytykset opiskelulle ja oppimiselle, ja laadukas perusopetus on tärkeää myös yhteiskuntatakuun toteutumiselle. Valiokunta pitää erittäin myönteisenä, että esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä taiteen perusopetuksen laatua edelleen parannetaan. Toimenpiteinä ovat mm. perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen, kerhotoiminnan vakiinnuttaminen ja opiskeluhuollon vahvistaminen. Kehittämistoimiin ehdotetaan 10 milj. euron lisämäärärahaa.

Valiokunta pitää tärkeänä nuorten yhteiskuntatakuuta. Siinä tarjotaan alle 25-vuotiaille nuorille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Lisäpanostus opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle tähän tarkoitukseen vuonna 2012 on 14 milj. euroa. Rahoitus kohdistetaan nuorisotyölle ja vapaan sivistystyön rahoitukseen.

Suurimmat määrärahojen vähennykset kohdistuvat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahoihin, kun korkeakoululaitoksen rakenteellista kehittämistä jatketaan. Valiokunta pitää uudistuksen jatkamista tärkeänä. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan valtakunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi tutkintotavoitteet mitoitetaan niin, että varmistetaan korkeakoulutetun työvoiman saatavuus työelämän tarpeita vastaavasti. Samalla on välttämätöntä vahvistaa koulutuksen laatua ja vaikuttavuutta.

Valiokunta kannattaa sitä, että ikäluokkien pienentyessä aloituspaikkoja vähennetään. Huomattava on, että koulutuksen saatavuus silti suhteellisesti paranee, koska aloituspaikkojen vähennys on selvästi pienempi kuin ikäluokkien pieneneminen.

Talousarvioesityksen mukaan taiteen ja kulttuurin sekä liikunnan ja nuorisotyön määrärahat kasvavat yhteensä 1,8 %:lla. Valiokunta pitää oikeina kulttuuripolitiikalle asetettuja tavoitteita. Eri toimilla vahvistetaan kulttuurin perustaa, luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä, kansalaisten kulttuuriosallistumisen mahdollisuuksia ja kulttuurin taloutta. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin kohdistuu ensi vuonna yhteensä 10 milj. euron säästö, mikä vähentää museoiden valtionosuuksia noin 12 %:lla ja teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksia noin 6 %:lla. Taide- ja kulttuurilaitokset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa vähenevien valtionosuuksien vuoksi. Valiokunta korostaa talousarvioesityksessä esitettyä tavoitetta siitä, että kaikkien väestö- ja kansalaisryhmien kulttuuriosallistumisen edellytyksiä lisätään. Sen vuoksi on tarkoitus jatkaa museoiden, orkestereiden ja teattereiden valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden kehittämistä.

Veikkausvoittovarat. Veikkausvoittovarojen määrärahat kasvavat kaikilla sektoreilla jakosuhdelain mukaisesti. Edellisvuosien tapaan merkittävät osuudet kulttuuripolitiikan toimialoista rahoitetaan veikkausvoittovaroilla: liikunta 98,1 %, nuorisotyö 74,4 % sekä taide ja muu kulttuuri 51,9 %. Veikkausvoittovarat muodostavat siten keskeisen osan kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön määrärahoista. Lisäksi veikkausvoittovarojen osuus opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta osoitettavista tieteen määrärahoista on 24,7 %.

Valiokunta pitää tärkeänä, että rahapelimonopolijärjestelmä säilytetään ja että veikkausvoittovarojen käyttöön liittyvä jakosuhdelaki sekä nykyinen tuloutusjärjestelmä säilytetään. Valiokunta toteaa, että pelitoimintoihin kohdistuvaa verotusta ei voi enää lisätä vaarantamatta yksinoikeusjärjestelmää. Huomattava on, että pelkästään arpajaisverolain tulevat muutokset vähentävät edunsaajille tulevaa osuutta arviolta noin 17 milj. eurolla.