Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu

Talousarvioesitys 2013

Valtiovarainministeriön hallinnonala (pääluokka 28)PDF-versio

Valtiovarainministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja yhteensä 16 745 milj. euroa, missä on lisäystä 529 milj. euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna johtuen lähinnä valtionosuus-, energiaverotuki- ja eläkemenojen kasvusta. Hallinnonalan määrärahoista kunnille maksettavien avustusten osuus on 52 %. Muita merkittäviä eriä ovat valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset (26 % hallinnonalan menoista) ja maksut EU:lle (12 % hallinnonalan menoista).

Verotus ja tullitoimi

Verohallinto on valmistellut mittavaa uudistusta, joka kattaisi verolait ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Tämän ns. valmisohjelmistouudistukseen perustuvan toiminnanohjausjärjestelmän arvioidaan turvaavan parhaiten verotuksen pidemmän ajan häiriöttömän toiminnan. Verohallinto toteuttaa vuoden 2013 alusta voimaan tulevan yleisradioveron kannon. Verohallinnon harmaan talouden selvityskeskukselle rakennetaan viranomaisten välinen tiedonsiirto-kyselyrajapintasovellus.

Tullilaitos jatkaa EU:n laajuisten, sähköiseen tullaukseen liittyvien tietojärjestelmien kehittämistä kehyskaudella. Samalla tullilaitos uudistaa organisaatiotaan siirryttäessä valtakunnalliseen yksitasoiseen organisaatioon. Tullilaitos alkaa toteuttaa yhdessä Rajavartiolaitoksen, Liikenneviraston ja Senaatti –kiinteistöjen kanssa hankesuunnitelmaa Imatran rajanylityspaikan kehittämiseksi. Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä on rahoituksen saaminen EU:n ENPI-ohjelmasta kansallisen rahoitusosuuden lisäksi.

Palvelut valtioyhteisölle

Valtiokonttori jatkaa keskeisten konsernitason hankkeiden mm. talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän Kiekun käyttöönoton ohjausta ja toteutusta. Valtiokonttorin palvelussuhteiden rekisteröintiä, eläkemaksujen keräämistä ja tilittämistä Valtion eläkerahastolle sekä eläkemaksuihin liittyvien tarkastus- ym. tehtävien, eläketurvaan liittyvän aktuaari- ja tilastotoimen sekä ryhmähenkivakuutusta vastaavan edun siirtämistä Kevan hoidettavaksi valmistellaan siten, että siirto toteutetaan 1.1.2013 lukien. Samassa yhteydessä siirrettäviä tehtäviä Valtiokonttorissa hoitava henkilöstö siirtyy Kevan palvelukseen. Keva-siirron edellyttämää Valtiokonttorin toimintamenojen sopeuttamista nykyistä alhaisemmalle tasolle jatketaan. Yleisneuvontapalvelu perustetaan Kouvolaan 1.1.2013 alkaen ja liitetään hallinnollisesti osaksi Valtiokonttorissa jo toimivaa kansalaispalvelua.

Valtion it-palvelukeskus osallistuu JulkICT-strategian toteuttamiseen ja toimialariippumattomien ICT-tehtävien yhteenkokoamiseen.

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus parantaa tuotettavien palvelujen asiakaslähtöisyyttä asiakassegmentoinnilla ja sujuvilla palveluprosesseilla. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimipaikkaverkostoa tehostetaan supistamalla toimipaikkojen määrää.

Julkisen hallinnon ICT-toiminnon kehittämistä käsitellään tarkemmin luvussa 6.2.

Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Tilastokeskuksen merkittävimmät hankkeet ovat ympäristötilinpidon ja kansantalouden tilinpidon kehittäminen, yritysrekisterin ja eräiden yritystilastojen tietojärjestelmien uudistaminen sekä kuntatilastoinnin kehittäminen.

Väestörekisterikeskuksen julkiselle sektorille tuottamien vakiomuotoisten tietoluovutusten maksuttomuus toteutuu vuoden 2013 alusta. Tämä nostaa viraston toimintamenomäärärahamomentin tasoa n. 3 milj. euroa vuosittain.

Valtion alue- ja paikallishallinto

Aluehallintovirastojen lupa- ja valvontatehtävien määrä kasvaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristölupien sektoreilla. Toimintamenomäärärahoihin ehdotetaan tästä johtuen 1,7 milj. euron lisäystä.

Kuntien tukeminen

Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ehdotetaan 8 679 milj. euroa, missä on lisäystä 209 milj. euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Keskeisimmät määrärahaa korottavat tekijät ovat 231 milj. euron indeksikorotus, 67 milj. euron laskentatekijöiden muutokseen liittyvä lisäys sekä 37 milj. euron lisäys, joka liittyy vanhuspalvelulain toimeenpanoon sekä omaishoidon tukipalvelujen tehostamiseen. Toisaalta peruspalvelujen valtionosuutta pienentävät muun muassa 125 milj. euron sopeutustoimet.

Kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen ehdotetaan 67 milj. euroa. Lisäystä vuoden 2012 talousarvioon verrattuna on n. 23 milj. euroa. Vuonna 2012 ei toteutunut yhtään yhdistymistä, v. 2013 niitä toteutuu yhteensä 10 kpl. Niistä johtuen valtionosuusmenetysten kompensaatio kasvaa 13 milj. euroa ja yhdistymisavustukset 10 milj. euroa vuoteen 2012 verrattuna.

Kuntataloutta ja valtiontukea kunnille käsitellään tarkemmin yleisperustelujen luvussa 7 Peruspalvelubudjettitarkastelu.

Ahvenanmaan maakunnan tukeminen

Ahvenanmaan maakunnalle maksettavat tulonsiirrot on arvioitu yhteensä 250 milj. euroksi, missä on vähennystä 37 milj. euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Ahvenanmaan tasoitusmaksun perusteena ovat valtion varsinaiset tulot, joiden arvioidaan kasvavan talouskehityksen johdosta sekä hallitusohjelmaan sisältyvien veroratkaisujen johdosta.

Valtion eläkemenot

Valtion maksamiin eläkkeisiin ja korvauksiin ehdotetaan 4 414 milj. euroa, missä on lisäystä 144 milj. euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Kasvu johtuu lähinnä indeksitarkistuksista.

Työllisyyden ja elinkeinoelämän tukeminen

Energiaverotukeen vaikuttava energiaintensiivisen teollisuuden palautuksen kasvattaminen aikaistettiin marraskuun 2011 raamisopimuksen myötä alkamaan vuoden 2012 alusta, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia vuodesta 2013 lukien.

EU ja kansainväliset järjestöt

Suomen maksuosuuksiin Euroopan unionille ehdotetaan 1 930 milj. euroa, missä on lisäystä 80 milj. euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Suomen maksuosuus arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvista maksuista kasvaa EU-budjetin kasvun ja talouskehityksen johdosta.

Suomen osuuteen Euroopan investointipankin peruspääoman korottamisesta ehdotetaan 64 milj. euroa.

Valtionhallinnon kehittäminen

Valtiokonsernin yhteiseltä tuottavuuden edistämismomentilta tuetaan eri hallinnonalojen keskeisten tietojärjestelmähankkeiden ja muiden kehittämishankkeiden rahoitusta talousarviovuonna n. 43 milj. eurolla. Ks. myös luku 6.2.