Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
        Tuloarviot
        KEMERA-tuet
   Numerotaulu
   Tuloarviot

Talousarvioesitys 2009

Talouden näkymät

Maailmantalous supistui erittäin voimakkaasti vuoden 2008 jälkipuoliskolla ja ajautui syvään taantumaan kuluvan vuoden alkupuolella. Reaalitalouden taantuman laukaisi rahoitusmarkkinoiden kriisiytyminen ja rahoitusmarkkinoiden tila on yhä epätasapainoinen pankkien taseiden hienoisesta parantumisesta huolimatta. Laajamittaisen julkisen elvytyksen tehokkuuden arviointi on vielä ennenaikaista, mutta on uskottavaa, että elvytystoimenpiteillä on ollut vaikutusta viimeaikaisiin rohkaiseviin tietoihin taloudellisesta aktiviteetista sekä ulkomailla että kotimaassa.

Tuotannon kasvuvauhdin puoli vuotta jatkunut pudotus vaimeni vuoden 2009 toisella neljänneksellä samalla kun rahoitusmarkkinoiden ongelmat edelleen lievittyivät. Tuotantotarvikkeiden ja öljyn hinnat ovat kääntyneet uudelleen nousuun, kun varastot on saatu sopeutettua alemmalle kysynnän tasolle. On kuitenkin ennenaikaista sanoa taantuman olevan ohi ja oletettavaa on, että maailmantalouden elpyminen tulee olemaan hidasta, sillä mm. työttömyyden kasvu teollistuneissa maissa pitää kotitaloudet varovaisina ja kulutuskysynnän alhaisena. Elpymistä vaikeuttaa ja hidastaa myös kriisin yleismaailmallisuus. Talouden toipumisen ajoittuminen ja vahvuus vaihtelevat maittain ja alueittain ja Euroopassa elpyminen voi ajoittua hieman myöhemmäksi kuin muualla. Maailmankauppa supistuu tänä vuonna kymmenkunta prosenttia ja maailmantalous runsaan prosentin. Kansainvälisessä taloudessa on edelleen vallalla riskejä, joiden toteutuminen merkitsisi orastavan elpymisen lopahtamista. Luottotappioiden kasvu ja pankkien tasepuhdistusten keskeneräisyys etenkin Euroopassa voivat kärjistää rahoitusmarkkinoiden kriisiä uudelleen.

Maailmankaupan supistuminen ja suhdanneherkkien investointihyödykkeiden suuri painoarvo viennissä ovat vaikuttaneet voimakkaasti vientiriippuvaisen Suomen taloudelliseen aktiviteettiin. Bruttokansantuotteen supistuminen on ollut vuoden 2009 alkupuolella voimakasta. Alustavia arvioita taantuman pohjan saavuttamisesta on kuitenkin saatu myös kotimaassa. Eritoten sekä kuluttajien että yritysten odotuksia kuvaavat barometriaineistot näyttäisivät toipumisen merkkejä vuoden jälkipuoliskolta alkaen, ja talouden odotetaan piristyvän loppuvuotta kohden. Bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan Suomessa koko vuonna keskimäärin 6 %.

Suomen perinteisten kauppakumppaneiden tuontikysyntä on ollut varsin heikkoa ja kuluvan vuoden alkupuoliskolla tavaraviennin arvo väheni runsaan kolmanneksen edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Suomen viennin vahvistumiselle vuoden loppupuoliskolla on kuitenkin olemassa perusteita, sillä suhdanteiden ennustetaan kääntyvän paremmaksi esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa loppuvuoden aikana, ja raaka-aineiden hintojen normalisoituminen tukee Venäjän vähittäistä elpymistä. Silti viennin arvioidaan supistuvan tänä vuonna 22 % ja myös vientihinnat alenevat tuntuvasti.

Kuluvana vuonna työpaikat vähenevät erityisesti viennin supistumisen mutta myös kotimaisen kysynnän laskun johdosta. Työllisten määrä jää yli 90 000 pienemmäksi kuin vuonna 2008 ja työllisyysaste alenee alle 68 prosentin. Työttömyysaste nousee tänä vuonna keskimäärin 9 prosenttiin.

Raaka-aineiden hinnat ovat olleet lievässä nousussa viime vuoden loppupuoliskolla tapahtuneen voimakkaan alentumisen jälkeen. Kuluttajahintojen nousu on lähes pysähtynyt ja joinakin kuukausina indeksi vielä alenee edelliseen kuukauteen verrattuna. Hintoja alentaa lainakorkojen, asuntojen ja polttonesteiden halpeneminen, mutta loppuvuoden käänne on jo näkyvissä. Vuonna 2009 kuluttajahintaindeksin vuosikeskiarvo tulee nousemaan vain 0,1 %.