Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2017 kolmanneksi lisätalousarvioksi.

Tuloarviot

Alkuvuoden toteutuneen kehityksen perusteella ajoneuvoveron tuottoarviota ehdotetaan korotettavaksi 15 milj. eurolla. Arviota muiden sekalaisten tulojen kehityksestä ehdotetaan alennettavaksi yhteensä 12 milj. eurolla. Suurin yksittäinen sekalaisia tuloja vähentävä tekijä on päästöoikeuksien huutokauppatulojen aleneminen aiemmin oletettua matalamman päästöoikeuden hinnan vuoksi.

Tasapaino ja valtionvelka

Varsinaisten tulojen 3 milj. euron lisäys ja määrärahojen 109 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2017 kolmas lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 106 milj. eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2017 arvioidaan n. 4,5 mrd. euroa. Valtionvelan määrän vuoden 2017 lopussa arvioidaan olevan n. 107 mrd. euroa, mikä on n. 48 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa

  2016
Tilinpäätös
2017
Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
2017
Hallituksen
esitys
2017
Yhteensä
         
Määrärahat yhteensä
(pl. valtionvelan vähentäminen)
54 419 55 814 109 55 923
— Valtionvelan korot (pääluokka 36) 1 521 1 358 - 1 358
         
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
49 538 51 434 3 51 437
— Verotulot 41 787 43 188 15 43 203
— Muut tulot 7 750 8 246 -12 8 234
Nettolainanotto ja velanhallinta
(mom. 15.03.01)
2 474 4 380 106 4 486
— Nettolainanotto 2 229 4 430 106 4 536
— Velanhallinta 245 -50 - -50

Vaalikauden kehys

Kehykseen luettavia menoja ehdotetaan lisättäväksi n. 64 milj. eurolla. Vuoden 2017 kehysmenojen taso olisi 44 846 milj. euroa.

Menokehys vuodelle 2017 oli toisen lisätalousarvion jälkeen 44 877 milj. euroa. Uudet 14 milj. euron kehyksen rakennekorjaukset huomioon ottaen vuoden 2017 kehystaso on 44 891 milj. euroa. Jakamattomaksi varaukseksi jää n. 45 milj. euroa, joka voidaan siirtää vuodelle 2018 käytettäväksi kertaluonteisiin menoihin, ellei se tule lisätalousarvioissa käytetyksi v. 2017.

Kehyksen hinta- ja rakennemuutokset, milj. euroa

Momentti Asia 2017 2018 2019
         
26.10.21 KEJO-hankkeen uudelleenbudjetointi 1,8    
26.20.70 Ilma- ja vartioalusten uudelleenbudjetointi 4,2    
30.10.64 Ajoitusmuutos maaseutuohjelman toteutuksessa. 14,5    
30.20.47 EU-osarahoitteisen ruokaketjun kehittämismäärärahan kansallista osuutta uudelleenbudjetoidaan toiselle momentille ruokaketjun kehittämiseen 0,4    
32.20.46 Laivanrakennuksen innovaatiotuen uudelleenbudjetointi 6,5    
32.20.41 Matkailu 4.0 -kokonaisuuden käynnistämisen aikaistaminen 0,8 -0,8  
32.50.64 Maksatusten tarkentuminen Suomen rakennerahasto-ohjelmassa. -9,1   9,1
32.60.40 Ajoitusmuutos eräissä suurissa energiatukihankkeissa 9,0 -6,0 -3,0
32.60.41 Ajoitusmuutos Haminan LNG-terminaalihankkeessa -13,8 5,5 2,8
Yhteensä   14,3 -1,3 8,9

Innovaatioiden tukeminen

Laivanrakennuksen innovaatiotukeen ehdotetaan 30,9 milj. euron lisäystä, joka mahdollistaa laivanrakennusteollisuuden panostukset innovaatioiden kehittämiseen ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseen. Määrärahasta 6,5 milj. euroa on aiemmin myönnetyn tuen uudelleenbudjetointia.

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin avustusten maksatuksiin ehdotetaan 40 milj. euron lisäystä, mikä johtuu julkisen tutkimustoiminnan hankkeiden maksatusten aikaistumisesta.

Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämiseen ehdotetaan 6 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu Kimolan kanavahankkeen arvioitua suuremmista kustannuksista ja arvonlisämenojen budjetoinnista.

Viennin edistäminen

Suomen Vientiluoton jälleenrahoituslainojen arviomäärärahaan ehdotetaan 12 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu korko- ja valuuttakurssimuutoksista sekä lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuneesta kurssitappiosta.

Panostukset digitalisaatioon

KIRADIGI on rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatiota ajava kärkihanke, jonka jatkamiseksi ehdotetaan 3,75 milj. euron rahoitusta.

Kansallisarkistolle ehdotetaan 110 000 euron määrärahaa julkisen keskitetyn sähköisen säilytys- ja arkistopalvelun suunnittelukustannuksiin.

Väestörekisterikeskukselle ehdotetaan lisättäväksi 20 milj. euron valtuus käytettäväksi sopimuksiin ja muihin sitoumuksiin, joilla saataisiin käyttömääristä riippumaton kiinteä hinnoittelu julkisen hallinnon vahvan sähköisen tunnistamisen välineille, kustannusvaikutuksiltaan valtiolle v. 2018—2021 enintään 5 milj. euroa vuodessa.

Maatalous

Maatalouden vuoden 2016 ns. kriisipaketin rahoituksesta ehdotetaan kohdennettavaksi 21,0 milj. euroa kokonaan kansallisesti maksettaviin luonnonhaittakorvauksiin maatalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Maatalouden kannattavuuden tukemiseksi Maatilatalouden kehittämisrahastoon ehdotetaan siirrettäväksi 15 milj. euroa.

Viljelijöiden jaksamista tuetaan ehdottamalla miljoonan euron lisämäärärahaa Välitä viljelijästä -hankkeeseen.

Eläintautien, erityisesti afrikkalaisen sikaruton torjuntaa tehostaviin toimenpiteisiin ehdotetaan 0,25 milj. euron lisämäärärahaa.

Työttömyyden alentuminen

Valtion osuutta työttömyysturvan ansiopäivärahoista ehdotetaan alennettavaksi 35 milj. eurolla. Määrärahatarve alenee työttömyysennusteen parantumisen seurauksena.

Muuntokoulutus

Positiivista rakennemuutosta tukevaan korkeakoulutettujen muuntokoulutukseen ehdotetaan lisättäväksi 10 milj. euroa. Koulutukseen osallistuisi noin 550 opiskelijaa.

Matkailun edistäminen

Finpron valtionapuun ehdotetaan 800 000 euron lisäystä, jolla aikaistetaan Matkailu 4.0 -kärkihankkeen käynnistämistä. Lisäksi ulkoasiainhallinnon toimintamenoihin ehdotetaan 90 000 euron lisämäärärahaa Kiinan paikkariippumattoman viisumikäsittelyn pilotointiin.

Eläkemenoihin liittyviä muutoksia

Valtion maksuosuutta maatalousyrittäjien ja yrittäjien eläkkeiden osalta ehdotetaan lisättävän yhteensä 11,6 milj. eurolla. Lisämäärärahan tarve aiheutuu osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ennakoitua suuremmasta suosiosta ja vakuutusmaksutulojen pienentymisestä.

Kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvien valtion menojen arvioidaan pienentyvän 30 milj. eurolla. Tämä aiheutuu ennakoitua pienemmistä eläketukimenoista sekä eläkkeensaajan hoitotukimenojen ja vammaistukimenojen vähentymisestä.

Sotilaseläkejärjestelmän lisäeläkemaksujen kattamiseen ehdotetaan 5,5 milj. euroa liittyen KEVA:n perimään takautuvaan lisäeläkkeeneläkemaksuun.

Maahanmuuttoon liittyvät menot

Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettaviin tukiin ehdotetaan lisäystä 11,2 milj. euroa ennakoitua suuremman käyttäjämäärän johdosta. Lisäksi yksityisille oikeusavustajille maksettaviin korvauksiin ehdotetaan 1,6 milj. euron lisämäärärahaa mm. turvapaikanhakijoiden oikeusturvamenoihin.

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen

Tampereen monitoimiareenan rakentamisen valtionrahoitukseen ehdotetaan myönnettäväksi rahapelitoiminnan voittovaroista yhteensä 18 milj. euroa v. 2017—2019. Vuoden 2017 osuus rahoituksesta on 7 milj. euroa.

Muita tarkistuksia

Perustettavan saamelaisasioiden Sovintokomission kuluihin ehdotetaan 200 000 euroa.

Yliopistojen valtionrahoitusta ehdotetaan lisättäväksi 5,14 milj. eurolla vuosien 2015 ja 2016 apteekkikompensaatioiden tarkistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle vastaamaan niiden maksamaa toteutunutta yhteisöveron ja apteekkimaksun määrää.

Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan luovuttamaan JM Suomi Oy:lle Helsingin kaupungin korttelissa 17105 sijaitsevista kiinteistöistä (91-17-105-1 ja 2) muodostettavat kaksi tonttia yht. noin 2 500 m2 vähintään 11,44 milj. euron kauppahinnalla sekä Lumo Kodit Oy:lle em. kiinteistöistä muodostettavat kolme tonttia yht. noin 5 400 m2 vähintään 19,81 milj. euron kauppahinnalla.

Energiatuen myöntämisvaltuuteen ehdotetaan 15 milj. euron lisäystä energia- ja ilmastostrategian mukaisiin investointeihin.

Valtion osuutta Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintamenoista ehdotetaan alennettavaksi 17 milj. eurolla. Alennus aiheutuu vuodelta 2015 rahastoihin kertyneistä ylijäämistä.

Rauman meriväylän valtuutta ehdotetaan lisättäväksi 1,5 milj. eurolla vedenalaisen louhittavan kallion arvioitua suuremmista määristä johtuen. Valtuus kasvaa tämän johdosta 30 milj. eurosta 31,5 milj. euroon.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta yhdistyvät vuoden 2018 alussa. Lautakunnille ehdotetaan yhteensä 0,85 milj. euron lisämäärärahaa uuden kirjanpitoyksikön perustamiskustannuksiin ja valitus- ja poistohakemusasioiden käsittelyn nopeuttamiseen.

Eduskunnan vuodelle 2017 hyväksymät ja nyt ehdotettavat määrärahojen muutokset pääluokittain, euroa

  Pääluokka Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
21. Eduskunta 179 988 000 - 179 988 000
22. Tasavallan presidentti 13 729 000 - 13 729 000
23. Valtioneuvoston kanslia 221 733 000 200 000 221 933 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 083 056 000 5 867 000 1 088 923 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 910 158 000 1 700 000 911 858 000
26. Sisäministeriön hallinnonala 1 538 447 000 77 491 000 1 615 938 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 841 668 000 6 957 000 2 848 625 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 17 079 406 000 -26 140 000 17 053 266 000
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 6 779 916 000 24 172 000 6 804 088 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 607 323 000 65 401 000 2 672 724 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 3 270 683 000 288 000 3 270 971 000
32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 3 076 433 000 24 512 000 3 100 945 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 14 662 489 000 -75 150 000 14 587 339 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 191 691 000 3 750 000 195 441 000
36. Valtionvelan korot 1 357 510 000 - 1 357 510 000
Yhteensä   55 814 230 000 109 048 000 55 923 278 000

Eduskunnan vuodelle 2017 hyväksymät ja nyt ehdotettavat tuloarvioiden muutokset osastoittain, euroa

  Osasto Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 43 188 450 000 15 000 000 43 203 450 000
12. Sekalaiset tulot 5 308 396 000 -12 239 000 5 296 157 000
13. Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset 2 478 164 000 - 2 478 164 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 459 241 000 - 459 241 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 51 434 251 000 2 761 000 51 437 012 000
         
15.03.01 Nettolainanotto ja velanhallinta 4 379 979 000 106 287 000 4 486 266 000
Yhteensä   55 814 230 000 109 048 000 55 923 278 000