Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu

Talousarvioesitys 2013

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala (pääluokka 31)PDF-versio

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja yhteensä 2 953 milj. euroa, mikä on 567 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2012 varsinaisessa talousarviossa. Tämä johtuu pääasiassa Yleisradio Oy:n kustannusten kattamiseen osoitettavan määrärahan sisällyttämisestä hallinnonalan talousarvioon. Määrärahasta liikenneverkoille ehdotetaan osoitettavaksi 1 693 milj. euroa, liikenteen viranomaispalveluihin 43 milj. euroa, liikenteen tukemiselle ja ostopalveluille 237 milj. euroa, viestintäpalveluille ja -verkoille sekä viestinnän tukemiseen 520 milj. euroa sekä tutkimukseen 46 milj. euroa. Hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin ehdotetaan käytettäväksi 415 milj. euroa, mihin sisältyvät hallinnonalan arvonlisäveromenot. Hallinnonalan virastojen ja laitosten maksullisen toiminnan ja muiden tulojen määräksi arvioidaan n. 261 milj. euroa. Veroluonteisten maksujen tulokertymäksi arvioidaan n. 142 milj. euroa, ilman uuden yleisradioveron tuottoa. Vuodesta 2013 alkaen kerättävän yleisradioveron tuotoksi arvioidaan vuositasolla kaikkiaan n. 500 milj. euroa. Vuonna 2013 kertymän kuitenkin arvioidaan ajoitustekijöiden vuoksi jäävän 440 milj. euroon.

Viestintäpolitiikka

Viestintäpolitiikan hallinnollisia tehtäviä hoitavan Viestintäviraston 31 milj. euron toimintamenot rahoitetaan pääosin viraston maksutuloilla. Määräraharahoituksen osuus on 9,9 milj. euroa. Suoraa tukea toimialalle ehdotetaan sanomalehdistön tukemiseen 0,5 milj. euroa.

Vuoden 2013 alusta lukien Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi otetaan käyttöön yleisradiovero, jota vastaava määräraha siirretään valtion televisio- ja radiorahastoon. Vuonna 2013 määräraha on 500 milj. euroa. Määrärahan suuruus tarkistetaan vuosittain kustannustason muutosta vastaavasti. Tarkistuksen perusteena on indeksi, joka muodostuu elinkustannusindeksistä, jonka painoarvo on yksi kolmasosa, sekä ansiotasoindeksistä, jonka painoarvo on kaksi kolmasosaa.

Valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteutukseen ehdotetaan rahoitusta vuodelle 2013 siten, että valtiontukiin osoitetaan yhteensä 9,5 milj. euroa.

Vuonna 2013 on suunniteltu toteuttavaksi ns. 800 megahertsin taajuusalueen huutokauppa valtioneuvoston 29.3.2012 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti. Huutokaupassa toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä perittäisiin toimilupamaksu. Koko taajuusalueen lähtöhinta on 100 milj. euroa ja huutokauppatulot tuloutettaisiin tasaerissä viiden vuoden aikana toimiluvan myöntämisen jälkeen.

Liikennepolitiikka

Liikennepalvelujen osalta liikennepolitiikkaa toteutetaan käyttämällä lainsäädännön ja ohjauksen keinoja sekä ostamalla liikenteen palveluja turvallisen ja ympäristöystävällisen liikennepalvelujärjestelmän luomiseksi. Juna-, meri-, lento- ja linja-autoliikennepalvelujen ostoilla ja tuilla turvataan peruspalvelutasoiset liikkumistarpeet koko maassa sekä edesautetaan liikenteen palvelujen säilymistä.

Liikenneviraston toimintamenoiksi arvioidaan 87 milj. euroa ja perusväylänpidon menoiksi 1 009 milj. euroa, josta määräraharahoituksen osuus on 935 milj. euroa. Perusväylänpidossa asetetaan hallitusohjelman mukaisesti etusijalle raideliikenne kohdistamalla siihen hallitusohjelman linjausten mukaisesti 5 milj. euroa v. 2012 kohdistetun lisärahoituksen ohella. Väylästön kunnossapitoon jokapäiväisen liikkumisen turvaamiseksi käytetään yhteensä 593 milj. euroa.

Uuden jäänmurtajan hankintaan ehdotetaan 125 milj. euron sopimusvaltuutta, johon sisältyy öljyntorjuntakapasiteetin hankinta. Vuodelle 2013 osoitetaan 27 milj. euron määräraha.

Väyläverkon kehittämishankkeiden rahoitukseen ehdotetaan kolmelle hankemomentille yhteensä 576 milj. euroa määrärahoja. Lisäksi perusväylänpidon määrärahoista on väylien uus- ja laajennusinvestointeihin ja niiden hankesuunnitteluun suunniteltu käytettävän 71 milj. euroa. Vuonna 2013 käynnistetään liikennepoliittisen selonteon mukaisesti kaksi uutta kehittämishanketta. Tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjausjärjestelmien uusiminen käynnistetään perusväylänpidossa. Lisäksi aloitetaan osittaisella jälkirahoituksella toteutettava E18 Kehä III:n kehittämisen 2. vaihe.

Yksityisteiden valtionapuun ehdotetaan 8 milj. euroa. Muiden kuin Finavia Oyj:n vastuulla olevien, säännöllisen reittiliikenteen piirissä olevien lentokenttien avustamiseen ehdotetaan 1 milj. euroa.

Liikenteen turvallisuusviraston menoiksi arvioidaan 134 milj. euroa, josta 92 milj. euroa rahoitetaan maksutuloilla ja 43 milj. euron määrärahalla.

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin ehdotetaan yhteensä 237 milj. euroa, josta merenkulun ja muun vesiliikenteen edistämiseen osoitetaan 124 milj. euroa, joukkoliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen 99 milj. euroa, mistä junien kaukoliikenteen ostoihin 34 milj. euroa. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostoihin ja kehittämiseen ehdotetaan 13 milj. euroa.

Alusinvestointien ympäristötukipäätöksien tekemiseksi ehdotetaan 30 milj. euron valtuutta. Valtuus on tarkoitettu nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantaviin jälkiasennettavien laitteiden (kuten rikkipesurit ja vastaavat pakokaasupäästöjen puhdistusteknologiat) investointikustannusten tukemiseen. Vuoden 2013 rahoitustarpeeksi arvioidaan 10 milj. euroa.

Liiketoiminta

Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa ovat valtion yhtiöt Finavia Oyj ja Finnpilot Pilotage Oy, joiden tavoitteena on tukea liikenteen toimialalle asetettujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteiden toteutumista.

Tutkimus

Ilmatieteen laitoksen menoiksi arvioidaan 69 milj. euroa, josta 23 milj. euroa rahoitetaan tuloilla ja 46 milj. euroa määrärahalla. Julkisten tietovarantojen maksuttomuutta laajennetaan edelleen vapauttamalla vuoden 2013 alussa Ilmatieteen laitoksen reaaliaikaiset sää- ja ilmastohavainnot, tutka- ja salamadata sekä kansallinen sääennustedata maksuttomaan käyttöön. Tästä aiheutuu valtiontaloudelle n. 2 milj. euron kokonaismeno.