Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

20. TyöttömyysturvaPDF-versio

Selvitysosa:Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko peruspäivärahana tai ansiopäivärahana. Päivärahan edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Myös Suomesta toiseen EU- tai ETA -maahan työnhakijaksi lähtevä työtön voi saada työttömyyspäivärahaa kolmen kuukauden ajan. Työmarkkinatuki turvaa niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentulon, jotka eivät työssäoloehdon puuttumisen vuoksi ole oikeutettuja päivärahaan tai joiden oikeus päivärahaan on päättynyt.

Työttömyysturvan tavoitteena on kohtuullisen taloudellisen toimeentulon takaaminen kaikille työttömille. Kohtuullinen toimeentulo määritellään vähimmäistoimeentulona ja suhteessa aikaisempiin tuloihin.

Työttömyysetuutta maksetaan paitsi työttömyyden myös työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Tällöin hakijalle maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon hänellä työttömänä ollessaan olisi oikeus. Työttömien työnhakijoiden kannustamiseksi aktiivisuuteen koulutuksen ja muiden aktiivitoimien ajalta maksetaan korkeampaa etuutta kuin työttömyysajalta. Työllistymistä edistävien toimien ajalta maksetaan lisäksi kulukorvausta.

Työttömyysturvaa kehitetään siten, että se tukee aktiivivaihtoehtoja ja työurien pidentämistä. Työttömiä, irtisanottuja ja lomautettuja kannustetaan osallistumaan koulutukseen tai muihin työllistymistä tukeviin toimiin, jotta mahdollisuudet nopeaan uudelleen työllistymiseen paranevat. Ansio-osan tasoja vähennetään kahteen poistamalla korotettu ansio-osa. Työllistymistä edistävien toimien ajalta maksetaan muutosturvan suuruista ansio-osaa.

Maahanmuuttajalla on oikeus työmarkkinatukeen kotoutumistukena edellyttäen, että hänellä on voimassa oleva kotoutumissuunnitelma. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on henkilön työkyvyn säilyttäminen tai palauttaminen. Kunta järjestää pitkään työttömänä olleille työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saaville henkilöille kuntouttavaa työtoimintaa työllistymisen edistämiseksi.

Työelämän muutoksiin vastaamiseksi ammattitaitoa on pidettävä yllä ja tarvittaessa on varauduttava sen muokkaamiseksi uusiin tehtäviin sopivaksi. Työssä oleville maksettavan aikuiskoulutustuen tavoitteena on edistää työssä olevien työelämän tarpeista lähtevää osaamista ja elinikäistä oppimista, jolla samalla ennaltaehkäistään työttömyyttä.

Ikääntyvän työvoiman työssä pysymistä on edistetty nostamalla lisäpäiväoikeuden ikäraja 60 vuoteen vuonna 1955 tai sen jälkeen syntyneillä. Ikärajaa nostetaan edelleen vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneiltä 61 vuoteen.

Vuorottelukorvausta maksetaan työntekijälle, joka siirtyy vuorotteluvapaalle työnantajan palkatessa työttömän henkilön vastaavaksi ajaksi.

Toiminnan laajuus 2011—2014

  2011
toteutunut
2012
toteutunut
2013
arvio
2014
arvio
         
Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2
         
Kuntouttava työtoiminta        
Toimintaan osallistuvat henkilöt keskimäärin vuodessa 11 800 17 000 19 000 21 000
Toimintapäiviä keskimäärin vuodessa/osallistuja 105 115 120 125
         
Ansiopäiväraha        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 127 400 126 500 136 000 136 000
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 31,4 30,8 34,8 34,0
— työttömyysajalta 27,2 27,3 30,8 30,1
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta yht. 4,2 3,7 4,0 3,9
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 60,8 64,3 65,7 66,3
         
Peruspäiväraha        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 29 300 25 400 28 000 27 000
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 7,8 6,7 7,7 7,7
— työttömyysajalta 6,6 5,6 6,6 6,7
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 1,2 1,1 1,1 1,0
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 27,82 32,66 33,8 34,2
         
Työmarkkinatuki        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 125 900 135 800 154 000 164 000
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 32,7 35,3 41,0 42,9
— työttömyysajalta 22,8 24,6 28,7 30,6
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 9,8 10,7 12,3 12,3
Keskimääräinen työmarkkinatuki (€/pv) 28,95 33,97 35,1 35,5
         
Aikuiskoulutustuki        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 4 245 5 400 6 500 6 500
Keskimäärin maksettu etuus (€/kk) 1 301 1 417 1 446 1 500
         
Vuorottelukorvaus        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 6 989 8 349 7 700 7 700
Korvauspäiviä ansioturvassa, milj. kpl 1,7 1,8 1,9 1,9
Korvauspäiviä perusturvassa, milj. kpl 0,02 0,02 0,02 0,02
Keskimääräinen korvaus ansioturvassa (€/pv) 50,9 55,8 62,0 62,0
Keskimääräinen korvaus perusturvassa (€/pv) 18,5 19,0 19,0 19,0

31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 26 486 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisen valtion korvauksen maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

Määräraha budjetoidaan suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Kunnalle maksettava korvaus on 10,09 euroa toimintapäivää ja toimintaan osallistujaa kohti. Toiminnan piirissä ovat pitkään työttömänä olleet työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saavat henkilöt, joille kunta järjestää työllistymisen edistämiseksi kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia arvioidaan olevan vuonna 2014 noin 21 000 henkilöä ja toimintapäiviä arvioidaan olevan keskimäärin 125 osallistujaa kohti. Valtion korvausta maksetaan jokaisesta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta niiltä päiviltä, joina henkilö osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa.


2014 talousarvio 26 486 000
2013 talousarvio 26 486 000
2012 tilinpäätös 13 237 589

50. Valtionosuus ansiopäivärahasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 962 850 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiopäivärahan rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoittamisesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettujen kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyyskassojen hallintokuluosuuden maksamiseen työttömyyskassalain (603/1984) mukaisesti.

Selvitysosa:Ansiopäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Ansiopäivärahan rahoittavat Työttömyysvakuutusrahasto, työttömyyskassat ja valtio. Palkansaajien päivärahoista työttömyyskassojen osuus on pääsääntöisesti 5,5 % kuitenkin siten, että ansioturvan korotusosat ja muutosturvalisät Työttömyysvakuutusrahasto rahoittaa kokonaan. Valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja rahasto loppuosan. Valtio ei osallistu lomautusajalta eikä ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen. Työttömyysvakuutusrahaston rahoituksen turvaamiseksi valtio osallistui poikkeuksellisesti vuosina 2012 ja 2013 lomautusajalta maksettavien päivärahojen rahoitukseen peruspäivärahaa vastaavalta osuudelta. Yrittäjien päivärahoista valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja lapsikorotukset, yrittäjäkassat rahoittavat loppuosan. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 1.1.2014. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 48 900 000 euroa työssäoloehdon lyhenemisestä 34 viikosta 26 viikkoon ja 2 000 000 euroa sovitellun työttömyysetuuden enimmäismäärän korottamisesta 90 prosentista 95 prosenttiin. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon 1 100 000 euroa sovitellun työttömyysetuuden enimmäismäärän laskemisesta 95 prosenttiin niiltä, joilla nyt on 100 prosentin enimmäismäärä.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

 
Valtionosuus maksetuista päivärahoista  
— työttömyysajalta 764 850 000
— työllistymistä edeltävien palvelujen ajalta 140 000 000
Kulukorvaukset 50 000 000
Valtionosuus hallintokuluihin 8 000 000
Yhteensä 962 850 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Sovitellun työttömyysetuuden enimmäismäärän korottaminen niillä, joilla nyt 90 % 2 000
Sovitellun työttömyysetuuden enimmäismäärän laskeminen niiltä, joilla nyt 100 % enimmäismäärä -1 100
Tarvearvion muutos -31 550
Työssäoloehdon lyheneminen 34 viikosta 26 viikkoon 48 900
Valtion rahoitusosuus lomautuspäivistä -160 000
Yhteensä -141 750

2014 talousarvio 962 850 000
2013 talousarvio 1 104 600 000
2012 tilinpäätös 850 000 000

51. Valtionosuus peruspäivärahasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 234 680 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen peruspäivärahan, siihen liittyvän lapsikorotuksen ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta.

Määrärahaa saa käyttää myös valtioiden välisten kustannusten korvaamiseen kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta toiseen EU-jäsenvaltioon tilanteessa, jossa henkilö ei täytä kansallisen lainsäädännön työttömyysetuuksien edellytyksiä.

Selvitysosa:Peruspäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Peruspäiväraha, siihen liittyvä lapsikorotus, palvelujen ajalta maksettavat korotusosat ja muutosturvalisät rahoitetaan valtion varoista ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset. Työttömyysvakuutusrahasto rahoittaa työttömyysajalta maksetut korotusosat. Työttömyysvakuutusmaksu, joka peritään työttömyyskassoihin kuulumattomilta henkilöiltä, tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Viitaten momentin 33.20.50 selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 36 100 000 euroa työssäoloehdon lyhentämisestä 34 viikosta 26 viikkoon.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Valtionosuus maksetuista päivärahoista  
— työttömyysajalta 225 180 000
— työllistymistä edeltävien palvelujen ajalta 51 500 000
Kulukorvaukset 10 000 000
Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun osuus -52 000 000
Yhteensä 234 680 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 23 230
Työssäoloehdon lyhentäminen 34 viikosta 26 viikkoon 36 100
Yhteensä 59 330

2014 talousarvio 234 680 000
2013 talousarvio 175 350 000
2012 tilinpäätös 167 000 000

52. Valtionosuus työmarkkinatuesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 373 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavan työmarkkinatuen, siihen liittyvän lapsikorotuksen ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella työnantajalle maksettavan palkkatuen perustukiosuuden maksamiseen niiden osalta, jotka ovat saaneet työttömyysetuutta työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä tai jotka ovat työttömyyden perusteella saaneet työmarkkinatukea vähintään 130 päivältä ja täyttävät lain 11 luvun 8 §:n edellytykset tai jotka ovat alle 25-vuotiaita ja saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella yhdenjaksoisesti vähintään 65 päivältä

4) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella työmarkkinatukeen oikeutetulle myönnetyn starttirahan perustukea vastaavan osuuden maksamiseen.

ELY-keskukset saavat käyttää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella työnantajalle maksettavan palkkatuen ja starttirahan perustukiosuuden maksamiseen enintään 125 000 000 euroa. Palkkatuen ja starttirahan perustuki budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Kunnat ja valtio rahoittavat puoliksi työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen. Muun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaan. Lisäksi valtio huolehtii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiudesta työmarkkinatuen osalta (maksuvalmiussuoritus).

Viitaten momentin 33.20.50 selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon 85 100 000 euroa työssäoloehdon lyhenemisestä 34 viikosta 26 viikkoon sekä 1 500 000 euroa työmarkkinatuen tarveharkinnan ulottamisesta myös ensimmäisiin 180 päivään. Lisäksi määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 950 000 euroa työmarkkinatuen korotusosan 500 päivän ja 180 päivän rajoitusten kumoamisesta sekä 500 000 euroa työmarkkinatuen omavastuuajan huomioon ottamisesta vain kerran ennen työssäoloehdon täyttymistä.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Työmarkkinatuet  
— työttömyysajalta 924 200 000
— kuntien rahoitusosuus -238 000 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 370 000 000
— kulukorvaukset 76 200 000
Kotoutumistuet  
— työttömyysajalta 25 600 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 72 100 000
— kulukorvaukset 18 600 000
ELY-keskusten maksama palkkatuen ja starttirahan perustuki 125 000 000
Yhteensä 1 373 700 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 205 850
Työmarkkinatuen korotusosan 500 ja 180 päivän rajoitusten kumoaminen 950
Työmarkkinatuen omavastuuajan ottaminen huomioon vain kerran 500
Työmarkkinatuen tarveharkinnan ulottaminen myös ensimmäisiin 180 päivään -1 500
Työssäoloehdon lyheneminen 34 viikosta 26 viikkoon -85 100
Yhteensä 120 700

2014 talousarvio 1 373 700 000
2013 talousarvio 1 253 000 000
2012 tilinpäätös 1 143 679 941

55. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 55 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Palkansaajan aikuiskoulutustuki muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Yrittäjän aikuiskoulutustuki maksetaan perusosan suuruisena. Valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden. Jos aikuiskoulutustuki maksetaan soviteltuna valtio rahoittaa määrän, joka vastaa perusosan suhteellista osuutta täydestä aikuiskoulutustuesta. Työttömyysvakuutusrahasto rahoittaa ansio-osan sekä Koulutusrahaston hallintokustannukset.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikuiskoulutuksen uudistus (raamisopimus) 400
Tarvearvion muutos 11 760
Yhteensä 12 160

2014 talousarvio 55 160 000
2013 I lisätalousarvio 170 000
2013 talousarvio 43 000 000
2012 tilinpäätös 43 000 000

56. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 52 150 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta.

Selvitysosa:Vuorottelukorvausmenot rahoitetaan samoin kuin vastaavat työttömyysetuudet. Valtionosuus kassan jäsenille maksettavista korvauksista vastaa peruspäivärahan osuutta täydestä ansiopäivärahasta. Kassaan kuulumattomien henkilöiden vuorottelukorvaukset valtio rahoittaa kokonaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 1 350
Yhteensä 1 350

2014 talousarvio 52 150 000
2013 talousarvio 50 800 000
2012 tilinpäätös 48 231 799