Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2011

Tuloarviot

Varsinaisten tulojen arviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 129 milj. eurolla. Verotuloarviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 127 milj. eurolla.

Ansio- ja pääomatuloveron kertymäarviota ehdotetaan korotettavaksi 180 milj. euroa. Taustalla ovat verovuoden 2010 lopullisten verotietojen valmistuminen sekä tiedot verovuoden 2011 verokertymästä, joiden pohjalta arvio veronsaajille tehtävissä tilityksissä sovellettavista vuosien 2010 ja 2011 jako-osuuksista on muuttunut valtion eduksi. Kertymätietojen pohjalta ehdotetaan, että kertymäarvioita korotetaan myös arvonlisäveron osalta 83 milj. euroa, tupakkaveron osalta 25 milj. euroa ja makeisten, jäätelön sekä virvoitusjuomien valmisteveron osalta 11 milj. euroa. Yhteisöveron kertymäarviota ehdotetaan alennettavaksi 111 milj. euroa verovuoden 2010 lopullisten verotietojen sekä maksuunpannuista yhteisöveroennakoista saatujen tietojen johdosta. Saatujen kertymätietojen perusteella ehdotetaan, että kertymäarvioita alennetaan perintö- ja lahjaveron osalta 15 milj. euroa, eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron osalta 13 milj. euroa, alkoholijuomaveron osalta 23 milj. euroa sekä varainsiirtoveron osalta 10 milj. euroa.

Lisäksi muista tuloista Korot muista lainoista -momentin kertymäarviota ehdotetaan korotettavan 7 milj. euroa ja talletuksista saatavien korkotulojen arviota alennettavan 5 milj. euroa.