Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2019

01. Ympäristöhallinnon toimintamenotPDF-versio

Selvitysosa:Ympäristöhallinto rakentaa kestävää elinympäristöä ja tukee vihreää kasvua sekä puhtaita ratkaisuja. Tavoitteena on parempi ympäristö tuleville sukupolville. Ympäristöstä, ympäristön tilan kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä tuotetaan tietoa, arvioidaan vaihtoehtoisia kehityssuuntia ja kehitetään ratkaisuja kestävän kehityksen ja kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Toimintaa ja voimavaroja suunnataan strategisten linjausten mukaisesti. Säädösten ja toimenpiteiden vaikutusten arviointia kehitetään sekä lupa- ja viranomaismenettelyjä sujuvoitetaan.

Ympäristöhallinnon henkilöstövoimavaroja johdetaan ja osaamista kehitetään suunnitelmallisesti tavoitteena säilyttää ympäristöhallinnon palvelukyky ja turvata henkilöstön motivaatio.

Ympäristöministeriö osallistuu valtion aluehallinnon strategiseen ohjaukseen yhteistyössä sitä ohjaavien muiden ministeriöiden kanssa sekä huolehtii virastojen ympäristötehtävien toiminnallisesta ohjauksesta.

Aluehallintovirastojen ympäristölupatehtävien tulostavoitteet ja toimintamenot on budjetoitu valtiovarainministeriön pääluokkaan momentille 28.40.01.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot on budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille 32.01.02. Ympäristöministeriö asettaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille seuraavat alustavat tulostavoitteet tukemaan pääluokkaperusteluissa esitettyjä toimialan vaikuttavuustavoitteita:

Hyvä ympäristö ja monimuotoinen luonto
  • — Toteutetaan vuoteen 2021 ulottuvien vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmia ja avustetaan vesien ja Itämeren tilaa parantavia hankkeita. Osallistutaan merenhoitosuunnitelman toisen osan päivittämiseen ja jatketaan vuoteen 2027 ulottuvien vesienhoitosuunnitelmien tarkistamistyötä
  • — Lisätään tietoa pohjavesiin kohdistuvista riskeistä ja toteutetaan pohjavesialueiden määritystä ja luokittelua
  • — Edistetään valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden tutkimus- ja kunnostusohjelman toteutumista ja kunnostamisosaamista
  • — Ympäristöllisten lupien yhteensovittamista jatketaan, lupa- ja valvontamenettelyjä automatisoidaan sekä toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien kehittämistä jatketaan
  • — Alueidenkäytön ja rakentamisen edistämisessä otetaan huomioon elinympäristön turvallisuus, terveellisyys ja viihtyisyys sekä kulttuuriympäristön arvot ja viherrakenne
  • — Toteutetaan kulttuuriympäristöstrategiaa ja edistetään kulttuuriympäristön hyvää hoitoa
  • — Edistetään valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevan valtioneuvoston päätöksen toimeenpanoa ja uudistuneiden tavoitteiden huomioonottamista kuntien kaavoituksessa
  • — Vaikutetaan luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttämiseen erityisesti luontotyyppien ja uhanalaisten lajien suojelun monipuolisella keinovalikoimalla sekä edistämällä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa (METSO) ja soidensuojelua
  • — Yhdenmukaistetaan ja tehostetaan toimintatapoja Natura 2000 -verkoston suojelun toimeenpanossa ja alueita heikentävien toimien ennalta ehkäisemisessä; viimeistellään Natura-alueiden tilan arvioinnit
  • — Selvitetään oikeusvaikutteisissa kaavoissa osoitettujen, suojeluohjelmiin kuulumattomien, valtion toteutettaviksi varattujen suojelualueiden toteuttamistarve, tärkeysjärjestys ja suunnittelutarve.
Hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta
  • — Edistetään vähähiilisyyttä alueellisesti
  • — Tehostetaan jätealan lainsäädännön toimeenpanoa
  • — Edistetään kiertotaloutta ja kestäviä julkisia hankintoja
  • — Edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä
  • — Tuulivoimarakentamista ohjataan ympäristön, kansalaisten ja kokonaistaloudellisuuden kannalta optimaalisille paikoille
  • — Toteutetaan ympäristöhallinnon ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaohjelmaa.
Kestävä kaupunkikehitys
  • — Kaupunkiseutujen vaikutuksiltaan merkittävien yleis- ja asemakaavojen laatimista tuetaan yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi, liikennetarpeen vähentämiseksi sekä palvelurakenteen kehittämiseksi. Parannetaan kaupunkiseutukokonaisuuksien suunnittelun edellytyksiä ja kehitetään yhteistyössä kuntien kanssa maaseuturakentamisen käytäntöjä alueiden erilaisuus huomioon ottaen.

Tunnuslukuja

Indikaattori 2016
toteutuma
2017
toteutuma
2018
tavoite
2019
tavoite
         
METSO-alueiden suojelu, ha 5 305 3 382 4 500 4 500
Ympäristönsuojelun valvontatarkastukset, kpl 2 024 2 357 2 200 2 200
Valtion jätehuoltotyönä toteutetut pilaantuneiden alueiden tutkimukset, kpl 23 51 - 50
Valtion jätehuoltotyönä toteutetut pilaantuneiden alueiden kunnostukset, kpl 11 14 10 10
Palvelujen ja joukkoliikenteen järjestämistä tukeva taajamarakenne kaupunkiseuduilla (vähintään 20 as/ha alueella asuvan väestön osuus koko kaupunkiseudun väestöstä), % 63,9 63,91) 63,9 63,9

1) Ennuste

01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 25 927 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös korvauksiin, joita suoritetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavista EU-asetuksiin ja EU-direktiiveihin perustuvista markkinavalvontatehtävistä:

1) sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, pakkauksissa sekä paristoissa ja akuissa käytettävien vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen ja pakkausten perusvaatimukset, raskasmetallipitoisuudet ja merkinnät

2) elohopeaa koskevan Euroopan unionin asetuksen (EU) 2017/852 edellyttämä lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden tuotantoa ja markkinoille saattamista koskevien kieltojen ja rajoitusten valvonta

3) otsonikerrosta heikentäviä aineita sekä fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevien Euroopan unionin asetusten (EY) N:o 1005/2009 ja (EU) N:o 517/2014 edellyttämä laitteiden huoltajien pätevyyden toteaminen, rekisteröiminen ja valvonta

4) rakennustuotteet

5) rakennustuotteiden ekosuunnittelu ja energiamerkintä.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää korvauksiin Ympäristömerkintä Suomi Oy:lle Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoidosta, Tukesille korvauksiin CE-merkitsemättömien tuotteiden markkinavalvonnasta sekä valtionavustusten maksamiseen yliopistoille, korkeakouluille ja muille vastaaville tutkimustoimintaa harjoittaville yhteisöille tutkimustoimintaan sekä matka-avustuksiin medialle ja sidosryhmille.

Selvitysosa:Ympäristöministeriö asettaa toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2019, jotka tukevat pääluokan perusteluissa asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita.

Vaikuttavuustavoite Toiminnallinen tulostavoite
   
1. Hyvä ympäristö ja monimuotoinen luonto — Edistetään vesien- ja merenhoidon yhteensovittavaa toimeenpanoa ja sen rahoituspohjaa. Uudistetaan vesiin liittyvää tiedonhallintaa
  — Sisällytetään kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiset toimet vesien- ja merenhoitoon ja Itämeren suojelun toimenpideohjelmaan
  — Kehitetään metsien, soiden ja kosteikkojen suojelua sekä hoitoa vapaaehtoisuuteen perustuvilla keinoilla
  — Yhdennetään eri sektoreiden lainsäädännön ympäristömenettelyjä, automatisoidaan lupa- ja valvontamenettelyjä ja kehitetään toissijaisia ympäristövastuujärjestelmiä
  — Laaditaan kansallinen ilmansuojeluohjelma sekä edistetään terveydelle haitallisten pienhiukkaspäästöjen ja mustahiilen vähentämistä
  — Vahvistetaan lajien ja luontotyyppien suojelua uusien uhanalaisuusarviointien perusteella huomioiden ilmastonmuutoksen vaikutus
  — Vahvistetaan kulttuuriympäristöjen ja -maisemien merkitystä laaja-alaisesti koko yhteiskunnassa
  — Valmistellaan maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön kokonaisuudistusta vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin
2. Hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta — Pannaan toimeen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa sekä osallistutaan pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman valmisteluun. Vauhditetaan kuntien ja alueiden ilmastotyötä
  — Vaikutetaan ympäristö- ja ilmastonäkökohtien huomioon ottamiseen maatalous-, metsä- ja energiasektorilla sekä muussa biotaloudessa. Osallistutaan Itämeren alueen ravinteiden kierrätysstrategian laatimiseen
  — Toimeenpannaan valtakunnallista jätesuunnitelmaa ja muovitiekarttaa sekä kehitetään lainsäädäntöä
  — Edistetään kestäviä julkisia hankintoja sekä vapaaehtoisten ns. green deal -sopimusten käyttöönottoa
  — Edistetään rakennuskannan energiatehokkuutta, rakentamisen laatua, rakennusten kosteusturvallisuutta ja hyvää sisäilmastoa
  — Edistetään uusiutuvan energian hyödyntämistä, puurakentamista ja rakennetun ympäristön vähähiilisyyttä
  — Valmistellaan toimia rakentamisen ympäristökuormituksen vähentämiseksi sekä materiaali- ja resurssitehokkuuden parantamiseksi
3. Kestävä kaupunkikehitys — Parannetaan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen toimivuutta ja kestävyyttä kumppanuuslähtöisesti
  — Edistetään asuntomarkkinoiden toimivuutta ja monimuotoisten asuinalueiden kehittymistä
  — Vahvistetaan ihmisten hyvinvointia turvaamalla ja kehittämällä asumisolojen ja lähiympäristön laatua
  — Edistetään luonnon virkistyskäyttöä ja kestävää luontomatkailua
  — Edistetään luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia parantamalla viherympäristöjen laatua.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 26 816 27 256 26 727
Bruttotulot 734 800 800
Nettomenot 26 082 26 456 25 927
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 13 992    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 15 382    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansainvälinen musta hiili -aloite CCAC (siirto momentille 35.10.66) -100
Palkkaliukumasäästön VNHY-osuuden tarkistus (siirto momentille 23.01.01) -4
Siirtyvän erän leikkaus -800
Säästöjen VNHY-osuuden palautus momentilta 23.01.01 28
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -7
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -3
Palkkausten tarkistukset 623
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -6
Toimintamenojen tuottavuussäästö -162
Toimintamenosäästö (HO 2015) -144
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -56
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 183
Tasomuutos -81
Yhteensä -529

2019 talousarvio 25 927 000
2018 I lisätalousarvio 78 000
2018 talousarvio 26 456 000
2017 tilinpäätös 27 472 000

04. Suomen ympäristökeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 777 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Suomen ympäristökeskus (SYKE) kehittää ratkaisuja kestävän kehityksen edistämiseksi erityisesti valtioneuvoston, muun julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän käyttöön. Ratkaisujen pohjaksi SYKE tuottaa tietoa ympäristöstä, sen tilan kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä arvioi vaihtoehtoisia kehityssuuntia. SYKE huolehtii myös useista EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten edellyttämistä raportoinneista sekä hoitaa eräitä ympäristövalvonnan ja muita viranomaistehtäviä.

SYKE hoitaa myös maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia vesivarojen käytön ja hoidon tehtäviä. SYKE:n toimintamenoista näihin tehtäviin kohdennetaan noin 1 500 000 euroa. SYKE:n toimintamenomäärärahaa arvioidaan käytettävän näihin tehtäviin noin 20 henkilötyövuoden ja erillisrahoitusta noin 16 henkilötyövuoden kustannusten kattamiseen. Muutokset tarkennetaan yhteisen suunnittelun kautta.

SYKE tukee toiminnassaan monipuolisesti kestävän kehityksen tavoitteiden ja keinojen sekä ympäristöpolitiikan arviointia. SYKE keskittyy kansallisesti Agenda 2030:n toimeenpanossa erityisesti Hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi -tavoitteen edistämiseen.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Suomen ympäristökeskuksen toiminta vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen kestävyyteen tuottamalla ja välittämällä uutta tietoa ja uusia ratkaisumalleja. Tiedon keskeisiä käyttäjiä ovat valtioneuvosto, aluehallinto, kunnat, maakuntien liitot, liike-elämä, tiedotusvälineet, kansalaisjärjestöt sekä yksityiset kansalaiset.

Vaikuttavuustavoitteet ovat:

  • — Biotalouden ja kiertotalouden kasvu ja uudet ratkaisut ovat kestäviä ilmastonmuutoksen hillinnän, vesi- ja muiden luonnonvarojen käytön, vesistöjen ja Itämeren kuormittumisen sekä ekosysteemien turvaamisen kannalta
  • — Elinympäristöt ovat monimuotoisia, terveellisiä sekä hyvinvointia edistäviä ja niiden vaikutukset terveyteen tiedostetaan
  • — Ympäristöä koskevaa tietoa tuotetaan, jaetaan ja käytetään tehokkaasti, digitalisaation myötä kansalaisten osallistumisen edellytykset elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon paranevat ja ympäristötiedon tuottamiseen, jalostamiseen ja jakeluun kehittyy uutta yritystoimintaa
  • — Ympäristösääntelyn ongelmakohdat on tunnistettu ja ne on ratkaistu kokeilemalla uusia toimintamalleja ja käyttämällä hyväksi osallistavaa sääntelyn kehittämistä sekä sääntelyn ja kokeilujen johdonmukaista arviointia
  • — Eri toimijoiden yhteistyöhön perustuvat kokeilut tuottavat innovaatioita ja ratkaisumalleja, joiden avulla suomalaisen yhteiskunnan ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä voidaan vahvistaa ja joita voidaan hyödyntää myös kansainvälisesti.
Toiminnallinen tuloksellisuus
Tuotokset ja laadunhallinta

Ympäristöministeriö asettaa Suomen ympäristökeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat tulostavoitteet:

  • — SYKE lisää edelleen ammatillisten ja tieteellisten julkaisujen määrää suhteutettuna työpanoksen määrään
  • — SYKE lisää sähköisten tiedonvälityskanavien käyttöä ympäristöä koskevan tiedon jakamisessa
  • — SYKE huolehtii sekä julkisoikeudellisen että liiketaloudellisen toimintansa kustannusvastaavuudesta
  • — SYKE huolehtii palvelukyvystään erityisesti tulosohjaavien ministeriöiden sekä aluehallinnon kannalta tarkasteltuna
  • — SYKE huolehtii toimintaansa koskevan viestinnän laadusta median kannalta tarkasteltuna.

SYKE keskittyy toiminnassaan:

  • — ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, erityisesti näihin liittyviin ohjausjärjestelmiin ja -keinoihin sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointiin ja seurantaan
  • — kiertotalouden ja biotalouden edistämiseen ja materiaalien ja energian käytön tehokkuuden lisäämiseen
  • — vesistöjen, pohjavesien ja Itämeren suojelun, hoidon ja kestävän käytön edistämiseen sekä Itämereen ja vesiin kohdistuvien paineiden vaikutuksiin ja tilan seurantaan sekä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan
  • — luonnonvarojen kestävän käytön ja vaikutusten arvioinnin edistämiseen sekä uudentyyppisten riskien tunnistamiseen ja ratkaisujen löytämiseen
  • — luonnon monimuotoisuuden tilan seurantaan ja turvaamiseen, luonnon kestävän käytön ja ekosysteemien toimintaan perustuvien palvelujen ylläpidon edistämiseen ja ratkaisuihin sekä luonnonvarapalveluihin perustuvan liiketoiminnan edistämiseen
  • — kaupungistumista, maankäyttöä, rakennettua ympäristöä ja liikennejärjestelmiä koskevan tiedon tuottamiseen ja jakamiseen sekä käyttötarpeiden yhteensovittamista tukevien ohjauskeinojen kehittämiseen.

SYKE ottaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassaan huomioon myös merkitykseltään kasvavat ympäristökysymykset, kuten:

  • — globaalien ympäristömuutosten voimakkaampi heijastuminen Suomeen
  • — ympäristöä koskevan hallinnan muutokset
  • — ikääntymisen ja väestörakenteen muutoksen vaikutukset palvelurakenteisiin, asumiseen ja liikkumiseen.
Taloudellisuus

Maksuperustelain mukaisen maksullisen toiminnan tuloja arvioidaan kertyvän 4,8 milj. euroa, josta vientitoiminnan osuudeksi arvioidaan lähes puolet. Muulta valtionhallinnolta arvioidaan saatavan rahoitusta 16,8 milj. euroa, josta yhteisrahoitteista 11,2 milj. euroa. Talousarvion ulkopuolinen rahoitus arvioidaan 7,4 milj. euroksi, josta EU:n osuus on noin 4,8 milj. euroa. Entistä voimakkaampi kansainvälinen verkostoituminen vahvistaa SYKE:n kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

Tuottavuus

SYKE parantaa tuottavuutta kehittämällä verkostoyhteistyötä, toimintaprosesseja ja tietojärjestelmiä sekä laajentamalla sähköisiä verkkopalveluja kansallisesti ja kansainvälisesti. Tuottavuutta nostetaan myös tukitoiminnoissa. Hallitusohjelman toimeenpanon edellyttämät vuosille 2016—2018 ajoitetut toimitila- ja hallintokustannusten leikkaukset toteutetaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

SYKE keskittää pääkaupunkiseudun toimintansa Viikkiin 2017—2019. Muutto tapahtuu vaiheittain ja aiheuttaa kokonaisuudessaan 2,7 milj. euron kertaluonteiset kustannukset. Vuoden 2015 tasoon verrattuna vuokrakustannukset ovat vuodesta 2019 alkaen 1,5 milj. euroa alemmat.

Merentutkimuksen kansallista koordinaatiota ja tutkimusinfrastruktuuria edistetään kansallisten tutkimusinfrastruktuurilinjausten mukaisesti. Koko ympäristöhallinnon tuottavuutta parannetaan muun muassa kehittämällä ympäristön seurantaa ja tietojärjestelmiä sekä lisäämällä seurantaan perustuvan raportoinnin automatisointia ja tietovarantoihin liittyvää yhteistyötä. Uudet toimintamallit parantavat tuottavuutta myös aluehallinnon vastuulla olevissa tehtävissä.

Tuottavuutta parannetaan myös monipuolistamalla valtion tutkimuslaitosten, yliopistojen ja yritysten kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön toimintamalleja sekä kehittämällä yhdessä seurantamenetelmiä ja hyödyntämällä seurannassa uusia yhteistyömalleja sekä lisäämällä edelleen toimitila-, laboratorio- ja tutkimusinfrayhteistyötä.

SYKE:n kokonaishenkilötyövuosien arvioidaan olevan noin 530 vuonna 2019. Toimintamenomomentin suoralla budjettirahoituksella palkatun henkilöstön määrä vastaa 238 henkilötyövuotta. Henkilötyön määrän vähentämisen tarvetta kasvattaa Viikkiin muutosta aiheutuvien liittyvien kertaluonteisten kustannusten aiheuttama säästötarve. Merellä tapahtuvien öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan johtovastuun siirron myötä henkilötyön määrä vähenee lievästi 2019 alusta lähtien. Henkilöstön määrä riippuu ensisijaisesti ulkopuolisen rahoituksen kehittymisestä sekä vuosille 2016—2018 ajoitettujen tehostamistoimien etenemisestä. Henkilöstövoimavaroja kohdennetaan strategisten tavoitteiden sekä käytettävissä olevan rahoituksen määrän mukaisesti.

Suomen ympäristökeskuksen henkilötyövuodet vuosina 2017—2019

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
  559 540 530

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 53 815 49 837 51 777
Bruttotulot 28 950 27 500 29 000
Nettomenot 24 865 22 337 22 777
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 7 159    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 8 172    

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 11 677 11 500 11 200
— EU:lta saatava rahoitus 4 492 5 000 4 800
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 2 740 3 000 3 300
Tuotot yhteensä 18 909 19 500 19 300
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 27 062 27 857 27 571
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -8 153 -8 357 -8 271
Omarahoitusosuus, % 30 30 30

Yhteisrahoitteisten hankkeiden kustannusvastaavuus vaihtelee hanketyypeittäin ja määräytyy eri rahoittajatahojen rahoitusehtojen mukaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Arandan peruskorjauksen lisäkustannusten rahoittaminen (siirto momentilta 35.10.70) 300
Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntatehtävät (-3 htv) (siirto momentille 26.20.01) -180
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -12
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -6
Palkkausten tarkistukset 713
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -6
Toimintamenojen tuottavuussäästö -130
Toimintamenosäästö (HO 2015) -151
Toimitilamenosäästö (HO 2015) -238
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -65
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 201
Vuokramenojen indeksikorotus 12
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -16
Tasomuutos 18
Yhteensä 440

2019 talousarvio 22 777 000
2018 I lisätalousarvio 714 000
2018 talousarvio 22 337 000
2017 tilinpäätös 25 878 000

29. Ympäristöministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 435 000 euroa.

Selvitysosa:

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2019 talousarvio 6 435 000
2018 talousarvio 6 435 000
2017 tilinpäätös 6 481 543

65. Avustukset järjestöille ja ympäristönhoitoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 730 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) avustuksiin valtakunnallisille luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöille

2) valistus- ja neuvontatoiminnan tukemiseen valtakunnallisille asunto- ja rakennusalan järjestöille

3) saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) 12 §:n mukaisiin avustuksiin saariston ympäristönhoitoa edistäviin hankkeisiin

4) saaristoalueiden ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävän toiminnan tukemiseen

5) kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön vaalimista sekä muuta ympäristökasvatusta ja -valistusta edistävien valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävien projektiluonteisten hankkeiden tukemiseen.

Selvitysosa:Määräraha käytetään yleisavustuksiin valtakunnallisille luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöille niiden perustoimintaan. Valtakunnallisille asunto- ja rakennusalan järjestöille myönnetään valtionavustusta yleisavustuksena kohdennettuna erityisesti näiden neuvonta- ja valistustoimintaan. Määrärahalla tuetaan myös saariston ympäristönhoitoa sekä saaristoalueiden ja tunturialueiden jätehuoltoa. Lisäksi tuetaan kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön vaalimista sekä muuta ympäristökasvatusta ja -valistusta edistäviä valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittäviä hankkeita.

Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertalisäyksen poisto (EK) -105
Yhteensä -105

2019 talousarvio 1 730 000
2018 I lisätalousarvio 600 000
2018 talousarvio 1 835 000
2017 tilinpäätös 2 280 000