Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tullitoimi
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

Pääluokka 28

VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Selvitysosa:

Valtiovarainhallinto

Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon strategista vastuuta tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta, valtiontalouden hyvästä hoidosta, kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä sekä tuloksellisesta julkisesta hallinnosta.

Valtiovarainhallinto on talouden, julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen uudistaja ja ohjaaja. Valtiovarainhallinnon toiminnan tavoitteena on kestävä, kilpailukykyinen ja innovatiivinen kansantalous, jonka julkinen sektori on tehokas ja laadukas. Valtiovarainhallinto turvaa osaltaan tulevien sukupolvien talouden perustan ja valinnanmahdollisuudet.

Valtiovarainhallinnon toiminta perustuu vahvaan tietopohjaan ja näkemykseen tulevaisuuden muutostarpeista ja niitä tukevista ohjausprosesseista, asiakaslähtöisten julkisten palvelujen tehokkaaseen tuottamiseen sekä valtion yhteisten palvelujen tehokkaaseen järjestämiseen.

Valtiovarainministeriö suunnittelee ja johtaa toimintaansa seuraavina kokonaisuuksina:

  • — talouspolitiikan valmistelu
  • — hallintopolitiikan valmistelu ja
  • — hallinnonalan ohjaus.
Talouspolitiikan valmistelu

Valtiovarainministeriö valmistelee ja toteuttaa hallituksen talouspolitiikkaa. Ministeriö myös valmistelee Suomen osalta EU:n talouspolitiikan koordinointia ja euroalueen talouspolitiikkaa.

Taloustutkimus ja talouden ennustaminen

Talouspolitiikan valmistelu edellyttää talouden kehityksen seurantaa, analysointia ja ennustamista. Valtiovarainministeriö kehittää talouden ennustamista ja julkaisutoimintaa vastaamaan yhä paremmin yhteiskunnan muuttuvia tarpeita. Ministeriö tekee tiiviisti yhteistyötä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kanssa ja hyödyntää enenevässä määrin tutkimuskeskuksen asiantuntemusta talouspolitiikan valmistelutyössä. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusalueita ovat julkisten palvelujen vaikuttavuus, julkisen talouden rahoitus ja tulonsiirrot sekä työmarkkinat ja kestävää kasvua tukeva politiikka.

Julkinen toiminta ja talous

Valtiovarainministeriö tiivistää talouspolitiikan valmistelun yhteyttä hallintopolitiikan valmisteluun. Ministeriö kohdentaa resurssejaan enenevässä määrin julkisen toiminnan ja talouden analyyseihin ja jatkaa toimenpiteitä julkisen talouden tasapainon vahvistamiseksi. Keskeistä on hallitusohjelman menolinjauksen noudattaminen ja uuden hallituksen toimintalinjan valmistelu. Valtion- ja yleisemmin julkistaloudelle asetettavien tavoitteiden lisäksi keskeinen tehtävä on hallituksen meno- ja kehyssääntöjen valmistelu.

Peruspalvelujen turvaaminen edellyttää rakenteellisia muutoksia väestön ikärakenteen muuttuessa ja kuntien menopaineiden kasvaessa. Rakenteellisia muutoksia toimeenpannaan hallitusohjelman mukaisesti. Julkisessa toiminnassa keskeistä on vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantaminen mm. lisäämällä sähköisiä toimintaprosesseja, keskittymällä ydintoimintoihin sekä valtion ja kuntien välisen työnjaon ja rahoitussuhteiden tarkistaminen.

EU:n budjetti

Valtiovarainministeriö vaikuttaa EU:n budjetin valmisteluun ja rahoituskehysten uudistamiseen nettomaksajan näkökulmasta. Ministeriö pyrkii vaikuttamaan siihen, että EU:n toimintaa ja voimavaroja kohdennetaan asioihin, joissa EU:n ja jäsenvaltioiden yhteistyö saa aikaan lisäarvoa unionille.

Rahoitusmarkkinoiden säätely

Rahoitusmarkkinapolitiikalla valtiovarainministeriö vahvistaa ja luo rahoitusmarkkinoille toimintapuitteet ja pelisäännöt, jotka ylläpitävät yleisön luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan Suomessa ja kansainvälisesti. Suomen tavoitteena EU:n talouskriisin ajan on ollut euroalueen taloudellisen vakauden, kasvun ja työllisyyden turvaaminen sekä Suomen riskien rajaaminen pienimpään mahdolliseen turvaten suomalaisten veronmaksajien edut.

Verotus ja tullitoimi

Veropolitiikan tavoitteena on Suomen verojärjestelmän kilpailukyvyn säilyttäminen ja veropohjan turvaaminen eri veromuodoissa. Valtiovarainministeriön tehtävänä on kehittää verojärjestelmiä ja arvioida veropoliittisten toimenpiteiden vaikutuksia.

Verohallinto toimittaa verotusta ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille. Tullilaitos turvaa yritysten ulkomaankaupan sujuvuuden, huolehtii EU:n kauppapolitiikan ja kansallisen tavaraverotuksen täytäntöönpanosta sekä takaa tuloksellisen rikostorjunnan.

Valtion varainhallinta

Valtiovarainministeriö vastaa valtion velanhoidon strategisesta ohjauksesta ja tavoitteenasettelusta ja Valtiokonttori toteuttaa velanhoidossa tarvittavat rahoitusoperaatiot. Valtion budjettitalouden velanhallinnan strategisena tavoitteena on tyydyttää valtion budjettitalouden rahoitustarve ja minimoida velasta aiheutuva kustannus pitkällä aikavälillä hyväksyttäväksi katsottavalla riskitasolla. Toiminnon merkitys korostuu valtion siirryttyä velkojensa lyhentämisestä uusien velkojen ottajaksi.

Valtion eläkerahaston (VER) avulla valtio varautuu eläkemenojen maksamiseen ja niistä aiheutuvien vuosittaisten menojen tasaamiseen. VER on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, josta voidaan siirtää varoja talousarvion katteeksi.

Tilastotoimi

Tilastokeskus huolehtii tilastojen laadinnasta sekä kansallisen tilastotoimen kehittämisestä yhteistyössä muiden tilastoja laativien valtion viranomaisten kanssa.

Hallintopolitiikan valmistelu

Valtiovarainministeriö valmistelee julkisen hallinnon kehittämisen yleiset periaatteet poliittiseen päätöksentekoon. Valmistelu ulottuu valtionhallinnon lisäksi kuntien toiminnan yleisten edellytysten kehittämiseen. Tavoitteena on hallitusohjelman tavoiteasettelun pohjalta kehittää hallinnon rakenteita ja ohjausjärjestelmiä, parantaa ministeriöiden tulos- ja talousohjausta, kehittää tietohallintoa ja julkishallinnon informaatioteknologian hyödyntämistä sekä syventää konserniohjausta ja -ratkaisuja.

Hallinto- ja palvelurakenteiden kehittäminen

Valtiovarainministeriö jatkaa kuntauudistusta hallitusohjelman mukaisesti. Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Kuntalain kokonaisuudistus toteutetaan vuoteen 2015 mennessä.

Peruspalveluohjelman taloudellisia ohjauskeinoja tehostetaan siten, että ohjelma on tehokas poikkihallinnollinen kunnallisten palvelujen ja niiden rahoituksen kokonaisuuden ohjausväline poliittisessa päätöksenteossa.

Valtion aluehallinnossa seurataan aluehallintouudistuksen toteutumista eduskunnan edellyttämällä tavalla. Keskus- ja aluehallinnon toimintoja kootaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen ja aluehallintovirastoihin hallinnon kehittämisen ministeriryhmän linjauksen mukaisesti. Valtion paikallishallintoa uudistetaan osana hallinto- ja palvelurakenteiden uudistamista. Valtion paikallishallinnon asiakaspalvelut tarjotaan pääasiassa yhteispalveluna.

Valtionhallinnon työpaikkojen alueellistamista jatketaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin.

Valtionhallinnon konserniohjaus ja yhteisten palvelujen kehittäminen

Valtion yhteisiä toimintoja ja palveluja ohjataan ja kehitetään tavoitteena yhtenäisesti toimiva, lisäarvoa ja mittakaavaetuja tuottava, osaamista yhdistävä valtiokonserni.

Valtiovarainministeriö luo valtion vastuulla olevan palvelutuotannon konserniperiaatteita ja konsernipalveluja.

Henkilöstövoimavarojen käytön ohjaus ja tietotekniikan tehokkaampi hyödyntäminen korostuvat sekä palvelutuotannossa että valtionhallinnon sisäisissä järjestelmissä.

Valtiovarainministeriö varmistaa valtiolle yhtenäisen ja taloudellisen hankinta-, toimitila- ja matkustuspolitiikan.

Valtiovarainhallinto edistää valtion kilpailukykyä työnantajana. Valtiovarainministeriö valmistelee valtion työnantajapolitiikkaa ja eläketurvaa koskevat säädökset.

Valtiokonttorin henkilöasiakkaita koskevien eläkeasioiden käsittely ja palvelu siirtyi Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hoidettavaksi 1.1.2011 alkaen. Talousarviovuonna jatkuu siirron jälkeinen toimintojen tarkastelu ja sopeuttaminen. Lisäksi 1.1.2013 siirretään valtion eläkeasioiden hoitoon liittyvät työnantaja-asiakkaisiin kohdistuvat tehtävät sekä valtion eläkkeisiin liittyvät aktuaari- ja tilastotoimen tehtävät Kevan hoidettavaksi.

Konsernipalvelujen tuottajana Valtiokonttorin toiminnan painopisteenä on virastojen yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmäkokonaisuuden (Kieku) toteutus ja käyttöönotto.

Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävien uudistamista jatketaan. Palvelukeskusprosesseja ja toimintakulttuuria yhdenmukaistetaan tehokkuushyötyjen saavuttamiseksi.

Valtion IT-palvelukeskus kehittää ja tuottaa valtionhallinnolle suunnattuja yhteisiä ICT-palveluja valtiovarainministeriön ohjauksessa. Yhteisille ICT-palveluille vaatimuksia asettavat julkisuuslaki ja sen perusteella annettu valtionhallinnon tietoturvallisuusasetus, laki viranomaisten tietojärjestelmien ja verkkojen tietoturvallisuuden arvioinnista, laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta, valmiuslaki sekä muu keskeinen kansallinen lainsäädäntö. Valtiovarainministeriö ohjaa hallitusohjelman mukaista yhteisten ICT-palvelujen kokoamista ja organisointia.

Julkisen hallinnon viranomaisten tietohallinnon yleinen ohjaus

Valtiovarainministeriö vastaa julkisen hallinnon tieto- ja viestintäteknisten toimintojen (ICT) ohjaamisesta ja kehittämisestä. Valtiovarainministeriö ohjaa julkisen hallinnon viranomaisten tietohallintoa vuonna 2012 laaditun JulkICT-strategian mukaisesti. Ohjauksen tavoitteena on yhteentoimiva, kustannustehokas, asiakaslähtöinen ja tietoturvallinen julkisen hallinnon tiedonhallinta. Valtiovarainministeriö huolehtii julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin suunnittelusta ja kuvaamisesta; julkisen hallinnon tietohallinnon yhteisen kokonaisarkkitehtuurin edellyttämien yhteentoimivuuden kuvausten ja määritysten laatimisesta ja ylläpidosta sekä julkisen hallinnon tietohallinnon yhteisten palvelujen ja muiden tietohallintoon liittyvien yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeellisten toimenpiteiden ohjauksesta. Kuntiin kohdistuvalla IT-toiminnan ohjauksella edistetään valtakunnallisiin ratkaisuihin perustuvaa kunnallishallinnon tietoteknologian yhteen sovittamista. Valtiovarainministeriö ohjaa ja yhteensovittaa myös julkishallinnon ja erityisesti valtionhallinnon tietoturvallisuuden kehittämistä. Lisäksi valtiovarainministeriö vastaa turvallisuusverkkotoiminnan yleishallinnollisesta ja strategisesta ohjauksesta sekä julkisen hallinnon sähköisen asioinnin yleisestä ohjauksesta.

Hallinnonalan ohjaus
Hallinnonalan rakenteiden ja toimintatapojen kehittäminen

Hallinnonalan ohjaus on ministeriön ydintoimintaa, jossa painottuvat strategisesti tärkeät kysymykset, kuten hallinnonalan keskeiset substanssiasiat sekä valtiokonsernin strategiset, vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden sekä laadun parantamiseen tähtäävät hankkeet.

Aluehallintoviraston strategisen ohjauksen sisältöä ja muotoja yhtenäistetään.

Hallinnonalan vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmassa analysoidaan ydintoimintaa ja niihin pohjautuvia uudistamistoimia. Tavoitteena on hallinnollisen taakan vähentäminen sekä inhimillisten voimavarojen kokonaisuuden hyvä hallinta ja johtaminen.

Toimintaympäristö

Suomessa taloudellisen aktiviteetin ennustetaan piristyvän ja bruttokansantuotteen kasvuksi muodostuu 1,5 %. Kasvu on edelleen pitkälti kotimaisen kysynnän varassa. Työttömyysaste laskee 7,9 prosenttiin.

Ennustettu talouskasvu ei riitä kääntämään valtiontaloutta selvästi vahvistuvalle uralle. Hallituksen toimet kohentavat valtion rahoitusasemaa, mutta rahoitusasema säilyy alijäämäisenä kehyskaudella. Valtionvelan kasvu kuitenkin pysähtyy suhteessa kokonaistuotantoon.

Kuntien talous pysyy alijäämäisenä kehyskaudella. Työeläkelaitosten ylijäämä pienenee, kun eläkemenot kasvavat. Kauden lopulla työeläkelaitosten ylijäämä on noin 2½ prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Muiden sosiaaliturvarahastojen talous pysyy lähellä tasapainoa.

Yksityisen kulutuksen määrän kasvu jää 1,1 prosenttiin. Julkisen talouden rahoitusaseman vahvistamiseksi toteutettavat vero- ja menoperustemuutokset hidastavat kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvua. Ansiotulojen verotus kiristyy valtion ansiotuloveroasteikon muutosten ja kunnallisveroasteen nousun myötä. Välillisen verotuksen kuten arvonlisäveron kiristäminen heijastuu puolestaan kuluttajahintoihin. Kotitalouksien reaalitulojen kasvu jää siten myös ensi vuonna vähäiseksi.

Kuluttajahintojen arvioitiin valtiovarainministeriön maaliskuun ennusteessa nousevan 2,6 %. Inflaatio pysyy edellisen vuoden tasolla.

Julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Valtion velanottotarve pysyy 6—7 mrd. eurossa vuosittain. Kun myös kunnat velkaantuvat edelleen, julkisyhteisöjen velka kasvaa 51,8 prosenttiin kokonaistuotannosta vuonna 2013 eli lähes 50 mrd. euroa suuremmaksi kuin ennen taantumaa vuonna 2008.

Julkisen talouden kestävyysvaje on kasvanut taantuman seurauksena nopeasti. Rahoitusaseman jyrkkä heikkeneminen rapauttaa varautumista väestön ikääntymisen tuomiin menopaineisiin ja lisää siten julkisen talouden kestävyyttä vahvistavien toimien tarpeellisuutta.

Sukupuolten välinen tasa-arvo

Valtiovarainministeriön pääluokan menoista noin 95 % on erilaisia säädös- tai sopimusperusteisia etuuksia, jäsenmaksuja ja tukia, joilla ei ole välittömiä sukupuolivaikutuksia.

Valtiovarainministeriön hallinnonalalla otetaan huomioon sukupuolivaikutukset lainsäädännön valmistelussa, henkilöstö- ja työnantajapolitiikassa, hankkeissa, talousarvion valmistelussa ja virastojen tulosohjauksessa.

Vaikuttavuustavoitteet

Valtioneuvosto asettaa valtiovarainministeriön hallinnonalalle seuraavat vaikuttavuustavoitteet:

1) Taloudellisesti kestävä hyvinvointi

Talous- ja hallintopolitiikan tavoitteena on taloudellisesti kestävä hyvinvointi. Vaikuttavuustavoitteen saavuttamiseksi tulee turvata kilpailukyky ja vakaus avoimilla ja globaaleilla markkinoilla, parantaa julkisten palvelujen tuottavuutta sekä kannustaa työntekoon, innovatiivisuuteen ja yrittämiseen. Valtiovarainministeriö voi vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen lainsäädännöllä, valtionhallinnon ohjauksella, kehittämällä julkisen sektorin hallinto- ja palvelurakenteita sekä edistämällä teknologian hyödyntämistä.

2) Laadukkaat ja taloudellisesti tuotetut julkiset palvelut

Hallintopolitiikan tavoitteena on turvata laadukkaat ja taloudellisesti tuotetut julkiset palvelut, joiden kehittämisessä Suomi on edelläkävijä. Julkisten palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät työnjaot selkiytetään ja poistetaan päällekkäisyyksiä. Palvelujen tuottamisessa otetaan huomioon sekä asiakas- että tuottavuusnäkökulma. Vaikuttavuustavoitteen saavuttamiseksi syvennetään konserniohjausta sekä kehitetään toimintatapoja ja julkisia palveluja, tietohallinnon yhteen toimivuutta ja konserniratkaisuja, hallinto- ja palvelurakenteita ja uusia innovatiivisia ratkaisuja.

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma

Talousarviovuonna toteutettavat vaikuttavuus- ja tuloksellisuustoimet täsmentyvät hankkeen valtioneuvostokäsittelyn myötä.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)

    2012
varsinainen
talousarvio

2013
esitys
       
28.90.20 Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v)    
  — hankesopimusvaltuus 16,5 -

Hallinnonalan määrärahat

    TA
1000 €
LTA I
1000 €
LTA II
1000 €
LTA III
1000 €
LTA IV
1000 €
LTA V
1000 €
Yhteensä
1000 €
01. Hallinto 124 754 51 200 0 0 -82 0 175 872
01. Valtiovarainministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
38 820 85 -82 38 823
13. Valtion IT-palvelukeskukselle yhteisten tietojärjestelmien käyttöönotoista aiheutuvat kulut
(siirtomääräraha 3 v)
1 649 3 935 5 584
20. Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen
(siirtomääräraha 2 v)
215 200 415
21. Valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha
(siirtomääräraha 2 v)
3 516 -2 900 616
29. Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
80 154 80 154
69. Suomen Pankin eräiden sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle
(kiinteä määräraha)
400 41 880 42 280
89. Suomen Erillisverkot Oy:n pääomittaminen
(siirtomääräraha 3 v)
8 000 8 000
10. Verotus ja tullitoimi 615 181 5 100 0 0 4 772 5 000 630 053
01. Verohallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
426 244 5 134 431 378
02. Tullilaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
165 037 2 800 -362 167 475
63. Takaisin maksetut verot
(arviomääräraha)
3 200 5 000 8 200
95. Verotukseen liittyvät korkomenot
(arviomääräraha)
17 700 2 300 20 000
97. Autoveron vientipalautus
(arviomääräraha)
3 000 3 000
20. Palvelut valtioyhteisölle 33 778 2 900 0 0 1 032 0 37 710
01. Valtiokonttorin toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
27 923 2 900 1 033 31 856
02. Keskitettyjen valuuttatilien kurssierot
(arviomääräraha)
1 1
03. Valtiovarain controller -toiminnon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
1 091 -2 1 089
06. Valtion IT-palvelukeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
1 964 1 964
07. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 3 v)
2 000 2 000
08. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
800 0 800
88. Senaatti-kiinteistöt 0 0 0 0
30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto 61 903 2 740 0 0 -151 0 64 492
01. Tilastokeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
50 587 -136 50 451
02. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
4 233 -11 4 222
03. Väestörekisterikeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
7 083 2 740 -4 9 819
40. Valtion alue- ja paikallishallinto 87 541 1 589 0 0 319 0 89 449
01. Aluehallintoviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
54 481 1 589 -144 55 926
02. Maistraattien toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
32 836 -87 32 749
03. Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet
(siirtomääräraha 3 v)
224 0 550 774
50. Eläkkeet ja korvaukset 4 413 805 0 0 0 0 3 500 4 417 305
15. Eläkkeet
(arviomääräraha)
4 219 860 4 219 860
16. Ylimääräiset eläkkeet
(arviomääräraha)
2 130 2 130
17. Muut eläkemenot
(arviomääräraha)
2 830 2 830
50. Vahingonkorvaukset
(arviomääräraha)
39 285 3 500 42 785
63. Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot
(arviomääräraha)
130 800 130 800
95. Ennakkotuloista maksettavat korkomenot
(arviomääräraha)
18 900 18 900
60. Valtionhallinnon yhteiset henkilöstömenot 1 290 0 0 0 0 0 1 290
02. Erikseen budjetoidut palkkamenot
(arviomääräraha)
50 50
03. Valtion henkilöstöjärjestelyistä aiheutuvat palkkamenot
(arviomääräraha)
60 60
10. Työturvallisuuden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
900 900
60. Siirto Koulutusrahastolle
(arviomääräraha)
280 280
70. Valtionhallinnon kehittäminen 80 125 3 200 0 0 -1 120 0 82 205
01. Valtion ICT:n ohjaus ja kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
11 100 3 200 14 300
02. Valtion talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon tietojärjestelmät
(siirtomääräraha 3 v)
27 200 27 200
20. Tuottavuuden edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
41 825 -1 120 40 705
80. Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle 249 646 -15 747 0 -4 046 -268 21 229 606
30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu
(arviomääräraha)
211 646 -547 -4 046 2 332 21 209 406
31. Verohyvitys Ahvenanmaan maakunnalle
(arviomääräraha)
25 000 -15 200 9 800
40. Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle
(arviomääräraha)
13 000 -2 600 10 400
90. Kuntien tukeminen 8 762 407 100 0 0 162 0 8 762 669
20. Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
17 995 -1 000 0 16 995
22. Kunta- ja palvelurakennemuutosten toteuttaminen
(siirtomääräraha 3 v)
600 600
30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen
(arviomääräraha)
8 677 405 500 162 8 678 067
31. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki
(arviomääräraha)
67 007 67 007
91. Työllisyyden ja elinkeinoelämän tukeminen 304 050 0 0 0 -35 000 0 269 050
41. Energiaverotuki
(arviomääräraha)
304 050 -35 000 269 050
92. EU ja kansainväliset järjestöt 2 072 505 800 0 0 90 000 8 000 2 171 305
20. Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin
(siirtomääräraha 2 v)
2 800 2 800
40. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille
(kiinteä määräraha)
8 350 8 350
67. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen
(arviomääräraha)
170 170
68. Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin peruspääoman korottamisesta
(arviomääräraha)
3 350 3 350
69. Maksut Euroopan unionille
(arviomääräraha)
1 930 000 90 000 8 000 2 028 000
87. Suomen osuus Euroopan investointipankin peruspääoman korottamisesta
(siirtomääräraha 3 v)
127 835 127 835
95. Valtion takaussuoritukset
(arviomääräraha)
800 800
99. Erikseen budjetoidut valtionhallinnon menot 175 450 -37 000 0 0 0 0 138 450
87. Pankkiveron tuoton käyttö
(siirtomääräraha 3 v)
170 000 -37 000 133 000
95. Satunnaiset säädösperusteiset menot
(arviomääräraha)
300 300
96. Ennakoimattomat menot
(siirtomääräraha 3 v)
5 000 5 000
97. Valtion saatavien turvaaminen
(arviomääräraha)
150 150
  Yhteensä 16 982 435 14 882 0 -4 046 59 664 16 521 17 069 456

  Henkilöstön kokonaismäärä 12 718 12 463 12 104