Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2005

3. Talousarvioesityksen talouspoliittiset lähtökohdat ja tavoitteetPDF-versio

Hallitus on asettanut tavoitteekseen työttömyyden vähentämisen ja työllisyyden lisäämisen 100 000 henkilöllä hallituskauden aikana. Työllisyystavoitteiden saavuttaminen on osoittautunut odotettua haastavammaksi talouskehityksen vaimeuden vuoksi. Hallitus ei kuitenkaan tämän vuoksi luovu tavoitteistaan, vaan pyrkii mitoittamaan ja suuntaamaan toimenpiteet muuttuvien olosuhteiden edellyttämällä tavalla.

3.1. Finanssipolitiikan tavoitteet

Vuosien 2003 ja 2004 talousarviot ovat tukeneet työllisyyttä veronalennuksin ja talouden kasvuedellytyksiä tukevin, tarkoin suunnatuin menolisäyksin. Suhdannekehityksen osalta talouspolitiikan keskeisin tehtävä on kotimarkkinoilla saavutetun luottamuksen ylläpitäminen ja vahvistaminen. Kotimaisen kysynnän pysyessä vahvana tarvetta uusiin elvyttäviin päätöksiin ei ole. Politiikkaa ohjaavat ensisijassa rakenteelliset kehitystarpeet.

Talouspolitiikan keskeiseksi haasteeksi on työttömyyden vähentämisen ohella noussut talouden pidemmän aikavälin kasvuedellytysten ja siten hyvinvointivaltion rahoituspohjan turvaaminen. Ilman vahvaa talouskasvua julkisen talouden menositoumuksien ja tulojen välille syntyy rakenteellinen ja aikaa myöten laajeneva kuilu. Hitaan kasvun oloissa myös työllisyyskehitys ja kotitalouksien tulojen kasvu jäävät heikoiksi.

Talouskasvun ylläpitäminen on muuttumassa aikaisempaa vaikeammaksi työn tarjonnan supistuessa väestön ikärakenteen heikentymisen myötä.

Talouskasvun vauhdittamiseksi on työvoiman tarjontaa vahvistettava nostamalla työvoimaosuuksia kaikissa ikäryhmissä ja luotava nykyistä paremmat edellytykset tuottavuuskasvulle. Koulutuksesta ja T&K-toiminnan edellytyksistä huolehtimisen rinnalla on tärkeää alentaa verorasitusta, jotta voidaan parantaa kannustimia osaamisen kehittämiseen.

Samanaikaisesti julkisten menojen kasvu on sopeutettava aiempia vuosikymmeniä heikompaan kasvunäkymään. Ikääntymisestä aiheutuvaa menopainetta voidaan pienentää nostamalla keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää ja parantamalla julkisen palvelujärjestelmän tuottavuutta. Jos ikääntymisestä aiheutuvia menopaineita ei saada hillittyä, joudutaan lähivuosina ja -vuosikymmeninä olemaan hyvin pidättyviä muiden menolisäyksien suhteen. Maltillinen menolinja on tarpeen myös kasvuedellytyksiä ja työllisyyttä vahvistavien veroalennusten rahoittamiseksi.

3.2. Finanssipolitiikan linja

Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen edellyttää, että valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen alenee suhdanneluonteisia poikkeamia lukuun ottamatta. Tämän varmistamiseksi hallituksen tavoitteena on, että valtiontalous on vaalikauden lopulla kansantalouden tilinpidon mukaisesti tasapainossa. Julkiseen talouteen kokonaisuutena muodostuisi tällöin noin kolmen prosentin suuruinen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Valtiontalous muodostui vuonna 2003 hitaana jatkuneesta kokonaistuotannon kasvusta ja tuloverokevennyksistä huolimatta lievästi ylijäämäiseksi, kun heikon vientikysynnän vastapainona ripeästi lisääntyneet kotitalouksien kulutus ja asuntoinvestoinnit kasvattivat veropohjaa. Vahvana jatkuvan kotimaisen kysynnän kasvun ansiosta valtiontalous pysyy myös tänä ja ensi vuonna lähellä tasapainoa.

Valtionvelka kasvoi viime vuonna suhteessa bruttokansantuotteeseen sen hallintaan liittyvien teknisten muutoksien vuoksi, mutta tänä ja ensi vuonna velkasuhde taas alenee.

Epävarmuus talouskasvun voimakkuudesta, työllisyyskehityksestä ja verokilpailupaineista sekä tarve varautua väestön ikääntymiseen korostavat pitkäjänteisen ja johdonmukaisen finanssipolitiikan merkitystä. Tavoitteeksi asetetun valtiontalouden tasapainon saavuttaminen vaatii pidättyvyyttä menopolitiikassa.

Tavoitellun menokehityksen saavuttamiseksi hallitusohjelmaan on kirjattu budjettitalouden menojen kehitystä ohjaava sitova linjaus koko hallituskaudeksi. Vaalikauden aikana valtion menoja lisätään vuoden 2007 tasossa 1,12 miljardilla eurolla verrattuna helmikuussa 2003 hyväksyttyihin menokehyksiin. Myös lisätalousarviot sisältyvät kehysmenettelyn piiriin siten, että kaikkien budjetoitujen määrärahojen taso ei ylitä vuosittaista menokattoa. Kehysten ulkopuolelle jäävät työllisyyskehityksestä suoraan riippuvat työttömyysturvamenot, budjettisiirrot kansaneläkelaitokselle sekä asumistuki sekä korkomenot.

Rajalliset julkisen talouden lisävoimavarat suunnataan työllisyyskehityksen parantamisen ja siten talouden kasvupotentiaalin lisäämisen näkökulmasta mahdollisimman tehokkaasti. Talouden kasvun vauhdittamiseksi ja työllisyystilanteen kohentamiseksi on hallitusohjelmassa sovittu merkittävästä lisäpanostuksesta julkiseen tutkimus- ja tuotekehitysrahoitukseen.

Työllisyysasteen nostamiseksi ja rakenteellisen työttömyyden alentamiseksi jatketaan julkisen työvoimapalvelun rakenteen uudistusta lisäämällä työvoiman palvelukeskuksia alue- ja paikallistason viranomaisten ja muiden palvelutuottajien asiantuntijaverkostoksi. Työmarkkinatuen käyttöä aktiivisena tukimuotona lisätään ja työmarkkinatuella olevien aktiiviohjelmien volyymia nostetaan merkittävästi nykyisestä tavoitteena malli, jossa työmarkkinatuen saajan tulee tuen ehtona tietyn työttömyysajan jälkeen osallistua aktiivitoimenpiteisiin.

Hallitus on kehyspäätöksellään asettanut hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen kehittämiselle tarkan ohjelman, jolla lisävoimavarat suunnataan mahdollisimman tarkoin tärkeimpiin kehittämiskohteisiin. Eläkeuudistuksella, joka tulee voimaan 1.1.2005, pyritään kannustamaan ikääntyvien työssäkäynnin jatkamista siten, että eläkkeellesiirtymisikä nousisi 2—3 vuodella nykyisestä 59 vuodesta. Vanhuuseläkeikä muuttuu joustavaksi siten, että eläkkeelle siirtymisen myöhentäminen parantaa eläketurvaa.

3.3. Veropolitiikka

Talouskasvun ja työllisyyden edistäminen ovat keskeisiä vaikuttimia veropolitiikassa. Kansainvälisesti kilpailukykyisellä ja työntekoa kannustavalla verojärjestelmällä voidaan yhdessä muiden samaan tavoitteeseen tähtäävien toimenpiteiden kanssa turvata korkea työllisyys ja hyvinvointipalvelujen kestävän rahoituksen edellyttämät verotuotot myös pitkällä aikavälillä.

Hallituksen tekemissä veroratkaisuissa on varauduttu kansainvälisen verokilpailun kiristymiseen ja erityisesti liikkuvien veropohjien kaventumiseen. Toteutettu yritys- ja pääomaverouudistus varmistaa sen, että Suomen yritysverotus on sekä verokannan tason että veropohjan laajuuden perusteella kilpailukyinen. Lisäksi uudistus suosii erityisesti kasvua tavoittelevia yrityksiä. Tänä vuonna toteutettu alkoholituotteiden verotuksen keventäminen turvaa suurelta osin näiden tuotteiden veropohjan säilymisen maassamme EU-laajentumisen jälkeen. Ansiotulojen veronkevennysten painopiste on työllisyyssyistä ollut työhön ja erityisesti pieni- ja keskituloisten ansioihin kohdistuvassa verotuksessa.

Kuvio 4. Julkisyhteisöjen verotulot, % BKT:sta
Taulukko 5. Väestön ikärakenteesta riippuvat julkiset menot, % bruttokansantuotteesta1) Taulukko 6. Julkinen talous 2010—2050, % BKT:sta

Työnteon ankara verotus haittaa kotimarkkinoilla toimivan palvelusektorin yrittäjyyden ja työllisyyden kasvua. Verotuksen keventäminen tukee hyvinvointipalvelujen ja tulonsiirtojen rahoituksen turvaamisen kannalta välttämätöntä työllisyysasteen nostamista.

Työn verotuksen kevennyksistä huolimatta palkansaajan verotaakka on edelleen suuri. Korkea verokiila — tuloverojen, sosiaaliturvamaksujen sekä kulutusverojen osuus työvoimakustannuksista — heikentää työllisyyden lisäksi myös kannustinta kasvattaa osaamista ja inhimillistä pääomaa. Tällöin hyvänkään koulutuksen tarjonta ei yksin riitä takaamaan monipuolisen osaamisen syntymistä ja pysymistä Suomessa.

Verokiilan kaventaminen on lähivuosien ja -vuosikymmenten pysyvä haaste. Haasteen kohtaaminen muuttuu entistä vaikeammaksi väestön ikärakenteen heikentyessä ja työeläkemaksurasituksen kasvaessa. Palkkoihin kohdistuvan verorasituksen keventäminen edellyttää, että tuloverotusta voidaan alentaa enemmän kuin työeläkemaksut nousevat.

Kevennysten vastapainoksi tarvitaan työllisyysasteen nostamiseen ja työttömyyden pienentämiseen tähtääviä rakenteellisia uudistuksia sekä vahvaa sitoutumista tehtyyn kehyspäätökseen, jotta julkiseen talouteen ei muodostu rakenteellista alijäämää. Koska veronalennukset eivät rahoita itseään, ne on yhdistettävä muihin uudistuksiin ja maltilliseen palkkakehitykseen, jotta julkisen talouden tasapaino voidaan turvata. Osana johdonmukaista uudistusohjelmaa veroalennukset voivat vahvistaa julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainoa.

Hallitus on valmis tukemaan uuden tulosopimuksen syntymistä omilla toimillaan. Maltilliseen palkkaratkaisuun voidaan liittää palkansaajien ostovoimaa tukevia veronkevennyksiä. Hallitus arvioi työmarkkinoiden tilannetta loppuvuodesta ja täydentää arvioinnin perusteella eduskunnalle annettua budjettiesitystä.

3.4. Julkisen palvelutuotannon ja hallinnon tuottavuuden kehittäminen

Julkisen talouden tasapainon turvaaminen pidemmällä aikavälillä edellyttää tulonsiirtopolitiikan uudistamista, tulonsiirtojen tarkempaa kohdentamista sekä julkisen sektorin oikeaa mitoittamista ja tehtävien priorisointia. Voimavaroja tulee kyetä siirtämään tehtäväalueelta toiselle väestön ikärakenteen ja aluerakenteen muutosten ja palvelutarpeiden uusien priorisointien mukaisesti. Julkisen palvelutuotannon ja hallinnon tuottavuutta ja tehokkuutta on parannettava.

Julkisen palvelutuotannon laatu ja tehokkuus ovat tehtäväalueittain sekä kansainvälisissä vertailuissa että palveluiden käyttäjien mielipiteiden perusteella hyvä. Viime vuosikymmenen hallinnon uudistukset ovat osaltaan tukeneet tehokkuutta. Tilastojen ja tutkimusten mukaan julkisen palvelutuotannon tuottavuus kuitenkin laskee jatkuvasti tai pysyy enintään ennallaan. Samoilla voimavaroilla saadaan vuosi vuodelta vähemmän palveluja eikä lisävoimavaroilla saada aikaan vastaavaa palvelutuotannon lisäystä.

Tuottavuuden kasvu on lähivuosikymmenten keskeinen haaste koko kansantaloudessa. Kun Suomessa on laaja julkinen palvelusektori, muodostuu julkisen palvelutuotannon tuottavuudesta keskeinen kysymys sekä koko kansantalouden tuottavuuskehityksen että julkisen talouden tasapainon kannalta.

Hallitusohjelman tavoitteena on julkisten palvelujen ja hallinnon suunniteltu ja todennettavissa oleva tuottavuuden kasvu ja tuottavuushyötyjen käyttö. Hallituksen tuottavuuden toimenpideohjelmassa on käynnistetty uudistuksia tuottavuuden lisäämiseksi ja talousarvioesitykseen on otettu tuottavuusinvestointituen määräraha. Julkisten organisaatioiden yleishallintoa, hallinnon tukipalveluja, hankintoja ja toimitilahallintoa on mahdollista tehostaa merkittävästi. Hallitus on käynnistänyt valtionhallinnossa tähän tähtäävät uudistukset. Kuntasektorin tuottavuutta parantavat uudistukset ovat välttämättömiä koko julkisen talouden tuottavuuden nostamiseksi.

Julkisen palvelutuotannon tuottavuuden saaminen kasvuun edellyttää palvelutuotannon rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista. Palveluja tuottavien organisaatioiden väliset tuottavuuserot ovat jatkuvasti varsin suuria. Pelkästään jo käytössä olevien tehokkaimpien toimintatapojen ja rakenteiden kattava käyttöönotto lisäisi palvelutuotannon tuottavuutta merkittävästi ja vapauttaisi voimavaroja uusiin tarpeisiin. Tehokkaimpien toimintatapojen omaksumiseksi julkisten palvelujen tuottavuus- ja tehokkuustietojen tulee olla julkisia ja ne tulee ottaa avoimesti johtamisen välineiksi. Mittavaa valtion kehittämiskeskusten ja tutkimuslaitosten panostusta tulee enemmän suunnata tuottavuutta, tehokkuutta, innovaatioita ja uusia tuotantorakenteita ja -tapoja tukemaan.

Tuottavuutta voidaan parantaa siirtymällä tuottajakeskeisestä asiakaskeskeiseen palvelujen järjestämiseen ja ohjaamalla asiakkaita kustannustehokkaisiin palvelukanaviin. Palvelujen ja tukipalvelujen hankkiminen ulkopuolisilta palvelutuottajilta tukee tuottavuuden kasvua ja innovaatioita sekä palvelualojen työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Kuntien tuottamien peruspalvelujen tuottavuuden kehittämistä käsitellään tarkemmin peruspalvelubudjettitarkastelussa luvussa 6.2.

3.5. Julkisen talouden kestävyys

Suomen kasvunäkymiä rajoittaa jo lähivuosina edessä oleva työn tarjonnan supistuminen. Ensi vuosikymmeneltä alkaen talouskasvu perustuu ilman merkittävää maahanmuuttoa yksin tuottavuuden kasvuun. Samaan aikaan julkisiin menoihin kohdistuvat paineet alkavat kasaantua. Vaikka julkisen talouden ylijäämä saattaa talouskasvun piristymisen ja työttömyyden alenemisen vuoksi hieman kohentua tämän vuosikymmenen puolivälissä, väestön vanhenemiseen liittyvä eläke- ja palvelumenojen kasvupaine alkaa viimeistään vuosikymmenen lopussa heikentää julkisen talouden tasapainoa.

Lähiajan näkymät

Maaliskuussa 2004 tehdyn valtiontalouden kehyspäätöksen yhteydessä arvioitiin, että julkisen talouden ylijäämä nousisi 2½ prosenttiin hallituskauden lopulla. Arvio perustui oletuksiin 2½ prosentin keskimääräisestä talouskasvusta ja valtion menokehyksen toteutumisesta muuttumattomana. Palkkaverotuksen osalta oletettiin, että veroperusteisiin tehtäisiin vuosittain muutokset, jotka estävät verotuksen kiristymisen ansiotason keskimäärin noustessa. Laskelmassa ennakoitiin myös kuntien ja sosiaaliturvarahastojen talouden hieman kohentuvan.

Väestön ikääntymisen vaikutukset näkyvät täysimääräisesti julkisessa taloudessa vasta kehyskauden 2005—2008 jälkeen. Eläkkeelle siirtymisen ennakoidaan kasvavan ensi vuosikymmenen alussa voimakkaasti, mutta työeläkemaksuihin kohdistuu kasvupaine jo tällä vuosikymmenellä. Mikäli palkkoihin kohdistuvan verorasituksen ei anneta kiristyä ja tuloverotusta kevennetään työeläkemaksujen nousua vastaavasti, valtiontalouteen uhkaa syntyä nykyisin menositoumuksin rakenteellinen ja vähitellen kasvava alijäämä.

Heikkenevän valtiontalouden olosuhteissa myös kuntien talous ja niiden vastuulla olevat hyvinvointipalvelut joutuvat uhanalaiseksi. Vain menokasvun rajoittaminen ja veropohjan laajentaminen talouskasvua ja työllisyyttä vahvistamalla voivat palauttaa julkisen talouden tasapainoiselle uralle myös pidemmällä aikavälillä. Kielteisten työllisyysvaikutuksien vuoksi tasapainoa ei ole mahdollista vahvistaa tuloverotusta kiristämällä.

Suomen julkisen talouden tilanne on lähivuosien ja -vuosikymmenten paineista huolimatta eurooppalaisessa vertailussa hyvä. Julkisen talouden ylijäämäsuhde on EU-komission arvioiden mukaan yhä EU-maiden korkein, myös uudet jäsenmaat mukaan luettuina. Näillä näkymin Suomi pystyy hyvin täyttämään vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteet. On kuitenkin huomattava, että ylijäämä perustuu yksinomaan työeläkerahastojen ylijäämään.

Julkisen talouden ylijäämäsuhde on supistunut vuodesta 2000 yli viidellä prosenttiyksiköllä. Osa muutoksesta johtuu poikkeuksellisten tekijöiden poistumisesta, osa talouskasvun hidastumisesta, mutta merkittävä osa muutoksesta on selkeästi tasapainon rakenteellista heikkenemää.

Työeläkerahastot puskurina

Valtion lisävelanotosta huolimatta julkisen velan suhde kokonaistuotantoon laskee yhä lähivuosina, mutta merkittävästi hitaammin kuin vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tämän hetken arvion mukaan valtion velkaantuneisuus on ensi vuosikymmenen alussa yhä 40 prosentin tasolla eli nelinkertainen ennen 1990-luvun lamaa vallinneeseen tasoon nähden. Kun valtion velkaantuneisuutta ei näillä näkymin voida palauttaa historialliselle tasolleen, kerätyt työeläkerahastot jäävät ainoaksi puskuriksi, jolla ikärakenteen voimakkaan heikentymisen aiheuttamiin kustannuksiin on varauduttu.

Julkisen talouden suurimmat haasteet ovat menopolitiikassa. Menopaineita lisäävät palveluiden määrään ja laatuun kohdistuvat odotukset lähes kaikilla hallinnonaloilla, mutta erityisesti väestön ikääntymiseen liittyvät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä eläkemenot ovat keskeisiä.

Työeläkkeiden rahastointia vahvistetaan varauduttaessa eläkemenojen kasvuun väestön ikääntyessä. Vuonna 2002 solmitussa eläkesopimuksessa päätettiin lisätä eläkkeiden rahastointia vuodesta 2003 lähtien määräajaksi. Tämä merkitsee korotuspaineita sekä työntekijöiden että työnantajien työeläkemaksuihin; kokonaistuotantoon suhteutettuna sotumaksut nousevat vuoteen 2008 mennessä lähes ½ prosenttiyksiköllä. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämän odotetaankin lähivuosien aikana olevan noin 3 prosenttia kokonaistuotantoon suhteutettuna.

Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä

Suomen väestö ikääntyy nopeinta vauhtia Euroopassa ja työikäinen väestö (20—64-vuotiaat) alkaa vähentyä 2010-luvun alussa. Työvoima kääntyy laskuun jo tätä ennen, jos vanhimpien työntekijäikäryhmien työhön osallistuminen ei nouse merkittävästi. Muutos on nopea ja pysyvä: vuoteen 2020 mennessä työikäisen väestön arvioidaan supistuvan yhteensä 175 000 hengellä. Väheneminen jatkuu myös tämän jälkeen niin, että vuonna 2050 työikäisten määrä on yli 500 000 nykyistä pienempi. Aktiivisella maahanmuuttopolitiikalla voidaan lieventää, mutta ei ratkaista väestön ikärakenne- ja työvoimaongelmaa.

Ikärakenneongelmaa kärjistää nuorten ikäluokkien pieneneminen. Ennusteiden mukaan vuoteen 2020 mennessä nuorten (0—19-vuotiaat) määrä supistuu 115 000 hengellä. Kasvava ikäluokka ovat eläkeikäiset (yli 65-vuotiaat), joiden määrä lisääntyy vuoteen 2020 noin 380 000 hengellä. Seniori-ikäisten määrä ylittää vuonna 2017 ensimmäisen kerran nuorten määrän. Vanhushuoltosuhde lähes kaksinkertaistuu kahdessakymmenessä vuodessa: kun yhtä seniori-ikäistä kohti on nyt neljä työikäistä, niin vuonna 2030 heitä on enää kaksi. Kokonaishuoltosuhde pysyy kuitenkin vielä tämän vuosikymmenen ajan ennallaan nuorten ikäluokkien pienentymisen takia.

Väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön väheneminen heikentävät kansantalouden kasvu- ja siten julkisen talouden rahoitusmahdollisuuksia. Suomi on muiden EU-maiden kanssa siirtymässä pysyvästi hitaan talouskasvun aikaan kun työvoiman määrän kääntyessä laskuun tuotanto voi kasvaa vain työn tuottavuuden noustessa. Arvioiden mukaan väestön ikääntymisen takia tuotannon trendikasvu voi puoliintua aiempaan nähden. EU-maiden yhteisesti hyväksymien laskentaoletuksien mukaan Suomen kasvuvauhti laskee vuoteen 2030 mennessä 1,5 prosenttiin, EU-15 maissa 1,0 prosenttiin ja Japanissa 0,5 prosenttiin vuodessa.

Samalla kun talouskasvu hidastuu, julkiset menopaineet lisääntyvät tuntuvasti. Suurin haaste kohdistuu eläkkeiden ja vanhusten hoitopalvelujen rahoitukseen. Näiden menojen yhteenlasketun osuuden suhteessa kansantuotteeseen arvioidaan lisääntyvän vuoteen 2040 mennessä 6—7 prosenttiyksiköllä. Nuorten ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat menosäästöt jäävät melko vähäisiksi. Lisäsäästöt opetuksessa ovat mahdollisia, jos koulutusaikoja pystyttäisiin lyhentämään. Samalla voitaisiin lisätä myös työvoiman tarjontaa. Keskimääräinen koulutusaika on 1970-luvulta pidentynyt vuoden verran kymmenessä vuodessa ja aika on nyt kolmanneksen pidempi kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Taulukko 5. Väestön ikärakenteesta riippuvat julkiset menot, % bruttokansantuotteesta1)

  2000 2010 2020 2030 2040 2050
             
Eläkkeet 10,7 11,7 13,3 14,7 14,6 14,5
Terveydenhoito 4,6 4,9 5,2 5,6 5,7 5,8
Pitkäaikaishoito 1,6 1,9 2,2 2,7 3,3 3,3
Opetus 6,1 5,7 5,6 5,6 5,5 5,4
Yhteensä 23,0 24,2 26,3 28,6 29,1 29,0

1) Lähde: Valtiovarainministeriö, EU:n talouspoliittinen komitea

Hyvinvointipalvelujen menokehitys ei riipu pelkästään väestön ikääntymisestä, vaan ratkaisevasti myös siitä, kuinka kustannustehokkaasti kunnat pystyvät järjestämään koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut tulevien vuosien aikana. Julkisen palvelutuotannon tehostaminen on välttämätöntä, jotta palveluiden laatu voidaan turvata palvelujen tarpeen kasvaessa väestön ikääntyessä.

Julkisen talouden pitkän aikavälin kehitystä on vaikea ennakoida, mutta menopainetta kuvaavat laskelmat antavat huolestuttavan kuvan kehityssuunnista. Vaikka niin sanotussa peruslaskelmassa työllisyysasteen oletetaan nousevan 72½ prosenttiin — peräti 5 prosenttiyksiköllä nykytasosta — vuoteen 2030 mennessä, julkinen talous ei peruslaskelman mukaan ole kestävällä pohjalla.

Veroaste pidetään laskelmassa 44 prosentissa koko tarkastelukauden ajan eli tuloverotusta oletetaan kevennettävän TEL-maksujen nousua vastaavasti. Tällöin julkinen talous pysyy työeläkerahastojen ansiosta ylijäämäisenä vuoteen 2025 saakka, jonka jälkeen alijäämä alkaa nopeasti kasvaa. Valtion ja kuntien taloudet ovat koko tarkastelukauden ajan alijäämäisiä. Alijäämä kasvaa ajan myötä niin, että kuntien ja valtion yhteenlaskettu velka ylittää bruttokansantuotteen vuoteen 2050 mennessä.

Taulukko 6. Julkinen talous 2010—2050, % BKT:sta

  2010 2020 2030 2040 2050
Peruslaskelma          
Ylijäämä 2,6 1,7 -0,9 -2,5 -4,0
Bruttovelka 43 41 51 72 101
Rahoitusvarat, netto1) 24 36 27 3 -27
           
Tavoitelaskelma          
Ylijäämä 4,3 5,4 3,9 3,5 3,4
Bruttovelka 38 4 -18 -27 -33
Rahoitusvarat, netto1) 27 65 87 93 96

1) Rahoitusvarat miinus bruttovelka

Peruslaskelman rinnalle laaditussa tavoitelaskelmassa työllisyysasteen oletettiin nousevat 75 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä ja pysyvän sillä tasolla vuoteen 2050 saakka. Laskelman mukaan tällöin kasvavat julkiset hyvinvointimenot pystyttäisiin rahoittamaan ja turvaamaan julkisen talouden kestävyys.

Vuosikymmenten päähän ulottuviin, suuriin väestö- ja talousmuutoksiin liittyviin laskelmiin liittyy huomattavia epävarmuuksia. Ne huomioon ottaen ei ole ratkaisevaa saavutetaanko 100 000 uuden työpaikan tavoite täsmälleen vuonna 2007 tai onko seuraavan hallituskauden päättyessä työllisyysaste täsmälleen 75 prosenttia. Olennaista sen sijaan on, että työllisyyttä kyetään nostamaan merkittävästi ja kestävällä tavalla.

3.6. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

Talouspolitiikan koordinaatio EU-tasolla koskee erityisesti finanssipolitiikkaa, jossa toimivalta on jaettu yhteisön ja jäsenvaltioiden kesken. Muilla talouspolitiikan osa-alueilla pyritään yhteisin linjauksin vahvistamaan talouskasvua ja työllisyyden kehitystä. Linjausten toimeenpano on kunkin jäsenmaan vallassa ja vastuulla.

Finanssipoliittinen koordinaatio

Paljolti pitkittyneen laskusuhdanteen seurauksena EU:n ja erityisesti euroalueen jäsenvaltioiden budjettitilanteet heikkenivät tuntuvasti kuluneen vuoden aikana. Vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet, mikä on heikentänyt yhteisen talouspoliittisen strategian uskottavuutta ja uhkaa vaikeuttaa myös kasvu- ja työllisyystavoitteiden saavuttamista.

Talouskehityksessä tapahtunut käänne parempaan vaikuttaa verraten hitaasti julkisen talouden näkymiin ja tasapainoon. Tästä syystä ongelmat, jotka ovat liittyneet vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoon ja sen keskipitkän aikavälin tavoitteen — lähellä tasapainoa tai ylijäämä — saavuttamiseen, eivät ole helpottuneet.

Koko euroalueen alijäämä on tänä vuonna 2,7 % bruttokansantuotteesta. Uusien jäsenvaltioiden lähtökohdat eivät ole tätä suotuisammat ja niiden keskimääräinen julkisen talouden alijäämä on ensi vuonna 5 % bruttokansantuotteesta. Nämä maat ovat esittäneet omat lähentymisohjelmansa, jossa ne ovat sitoutuneet julkisen talouden useampivuotisiin tervehdyttämisohjelmiin siten, että vuoteen 2008 mennessä kaikki maat olisivat saavuttaneet 3 prosentin tavoitteen. Jäseneksi tullessaan kuudella uudella jäsenvaltiolla oli 3 prosentin viiterajan ylittävä julkisen talouden alijäämä (ns. liiallinen alijäämä), jonka korjaamiseksi neuvosto on antanut näille maille erityisiä politiikkasuosituksia.

Vakaussopimus

Keskustelu vakaussopimuksen täytäntöönpanosta ja sopimuksen uudistamisesta on vilkastunut erityisesti suurten jäsenvaltioiden liiallisten alijäämien seurauksena. Vielä lyhyen aikavälin alijäämiä vakavampi ongelma on, että myös yhteisesti asetetut kestävyystavoitteet ovat etääntyneet. Kolmen jäsenvaltion velkaantuneisuus ylittää 100 % bruttokansantuotteesta. Lisäksi kaksi suurta maata — Saksa ja Ranska — ovat uudelleen ylittäneet velkasuhteelle asetetun 60 prosentin viitearvon, eikä käännettä parempaan suuntaan ole nähtävissä näiden maiden vakausohjelmakausilla.

Julkistalouksien vaikeuksien kasaantuminen on erityisen huolestuttavaa, kun väestön ikääntymisen aiheuttamat haasteet edellyttäisivät päinvastoin kestävyyden vahvistamista. Uusien jäsenvaltioiden väestörakenne muuttuu samalla tavoin kuin vanhoissakin jäsenvaltioissa. Vaikka niiden velkaantuminen ei ole vanhojen jäsenvaltioiden tasolla, uhkaa velkatilanne heikentyä niissäkin julkisen talouden suurten alijäämien vuoksi.

EU-maiden julkisten talouksien kestävyyden parantaminen edellyttää ripeää puuttumista epätasapainoiseen kehitykseen ja vakaussopimuksen keskipitkän ajan tavoitteiden toteuttamista.

Euroopan tuomioistuin antoi heinäkuussa 2004 päätöksen komission ja neuvoston kiistassa, joka koski Ranskan ja Saksan liiallisia alijäämiä. Päätös selkeyttää vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä tulkintakysymyksiä.

Samalla kun uusi perustuslaillinen sopimus hyväksyttiin kuluvan vuoden kesäkuun lopulla siihen liitettiin julkilausuma, joka korostaa sitä, että jäsenvaltioiden tulisi käyttää noususuhdannetta hyväksi julkisen talouden vahvistamiseksi ja tähdätä ylijäämiin.

Suomen kannalta vakaussopimuksen tavoitteet eivät ole ongelmallisia, sillä omat tavoitteemme ovat tätä vaativampia. Yhteisten tavoitteiden vahvistaminen tukee kuitenkin euroalueen tasolla vakautta ja kestävyyttä ja sen vuoksi välillisesti myös Suomen talouden kasvua ja työllisyyskehitystä. Tästä syystä on tärkeä pitää kiinni EU-yhteistyön tuomista vaikutusmahdollisuuksista ja myötävaikuttaa siihen, että kaikki jäsenvaltiot panevat täytäntöön ne perustamissopimuksen mukaiset budjettilinjaukset, joihin kaikki valtiot ovat sitoutuneet.

Kasvu- ja kilpailukykystrategia

Myös EU-alueen rakennepolitiikkaan kohdistuu uusia haasteita. Unionin kasvu- ja kilpailukykystrategia ei ole edennyt asetettujen aikataulujen mukaisesti. Kestävyystavoitteiden kannalta ongelmallista on se, että EU-alueen työllisyysaste ei ole noussut Lissabonin strategian edellyttämällä tavalla. Tämä johtuu osin talouskasvun heikkoudesta, mutta myös työmarkkinauudistusten viivästymisestä.

Eurooppa-neuvoston maaliskuussa 2003 asettama Wim Kokin työllisyysryhmä suositteli näiden uudistusten vauhdittamista. Suositukset on pyritty ottamaan huomioon Euroopan työllisyysstrategiassa ja työllisyyssuuntaviivoissa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, millä tavoin suositukset pannaan täytäntöön yksittäisissä jäsenvaltioissa.

Työmarkkinoiden rinnalla yhtä tärkeätä on hyödykemarkkinoiden uudistaminen. Suomea on kehotettu uudistamaan kilpailuympäristöä ja parantamaan markkinoiden toimivuutta.

Keskustelu Euroopan kasvu- ja kilpailukykystrategiasta ja sen tulossa olevasta välitarkistuksesta käynnistynee syksyllä 2004 myös neuvoston tasolla. Keskustelussa haetaan ratkaisua siihen miten strategian ilmeinen jälkeenjääneisyys voidaan kuroa umpeen ja miten kasvua ja kasvupotentiaalia tukevat toimet saadaan käyntiin. Lissabonissa vuonna 2000 kirjattu haaste ei ole kuluneiden vuosien aikana muuttunut lainkaan vähäisemmäksi eivätkä asetetut tavoitteet ole menettäneet merkitystään. Strategia koskee nyt yhtä lailla sekä vanhoja että uusia jäsenvaltioita.

Strategian välitarkistuksen yhteydessä joudutaan pohtimaan globaalin kilpailun kiristymisen vaikutuksia unionin strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Samalla joudutaan arvioimaan, miten globaalin talouden muutokset vaikuttavat Euroopan unionin kehitykseen. Kilpailukyvyn kannalta on entistä tärkeämpää, että erityisesti sisämarkkinoiden kehittämisestä saatavissa olevat potentiaaliset tehokkuusedut voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Tutkimusta ja tuotekehitystä koskevat yhteiset tavoitteet on pantava täytäntöön ja siten luotava edellytyksiä tuottavuuden kasvulle, kun työpanoksen kasvua ylläpitävä merkitys ajan myötä heikkenee.