Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              20. Perusväylänpito
              40. Avustus Finavia Oyj:lle
              70. Jäänmurtajan hankinta
              78. Eräät väylähankkeet
              79. Elinkaarirahoitushankkeet
         50. Tutkimus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

78. Eräät väylähankkeet (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 167 260 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin menoihin siltä osin kun hankkeita ei ole budjetoitu momentille 31.10.77.

Valtuus

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään

1) aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty

2) sopimuksia hankkeen E18 Kehä III, 2. vaihe toteuttamiseksi enintään 150,0 milj. euron määrästä siten, että hankkeen toteuttamiseksi Liikennevirasto solmii Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Vantaan kaupungin osuus rakentamiskustannuksista on 40 milj. euroa ja kaupunki rahoittaa lisäksi 50 milj. euron määrästä valtion kustannusosuutta, jonka valtio maksaa takaisin kaupungille korottomana hankkeen valmistuttua.

Selvitysosa:Momentille budjetoidaan hankkeet, joita rahoittavat myös ulkopuoliset tahot kuten esimerkiksi kunnat ja yritykset.

Hanke-erittely

  Hyväksytty Valmis liikenteelle Sopimusvaltuus
milj. €
Ulkopuolisen rahoituksen osuus sopimusvaltuudesta
milj. €
Arvioitu käyttö
milj. €
Määräraha v. 2013
milj. €
Rahoitustarve myöhemmin
milj. €
               
Keskeneräiset väylähankkeet              
Tiehankkeet              
Mt 101 Kehä I, Turunväylä—Vallikallio TA 2007 2011 147,0   73,9 73,1 -
Kilpilahden tieyhteys TA 2009 2011 25,0     17,0 -
E18 Kehä III, 1. vaihe TA 2009 2011 50,0     50,0 -
Vt 12 Tampereen rantaväylä TA 2012 2015 185,0 124,0   - 185,0
Turun satamayhteys (Suikkilantie) TA 2012 2013 20,0 10,0   - 20,0
Ratahankkeet              
Seinäjoki—Vaasa, sähköistys TA 2009 2012 20,0     17,2 -
Keskeneräiset väylähankkeet yhteensä     447,0 134,0 73,9 157,3 205,0
               
Uusi väylähanke              
E18 Kehä III, 2. vaihe TA 2013 2015 150,0 40,0   10,0 140,0
Keskeneräiset ja uudet väylähankkeet yhteensä     597,0 174,0 73,9 167,3 345,0

Momentin 167,3 milj. euron määrärahasta on valtion rahoitusosuutta 120,567 milj. euroa ja momentille tuloutettavaa ulkopuolista rahoitusosuutta 46,433 milj. euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2013 2014 2016— Yhteensä vuodesta 2013 lähtien
         
Ennen vuotta 2013 tehdyt sitoumukset 167 300 50 261 154 000 317 561

Uuden hankkeen perusteluna esitetään seuraavaa:

E18 Kehä III, 2.vaihe. Vuoden 2009 talousarviossa aloitettiin Kehä III, 1. vaihe Vantaankoski—Lentoasemantien välisen tieyhteyden parantaminen. Hankkeen kustannusarvio oli 50 milj. euroa. Hanke toteutettiin jälkirahoituksella siten, että Vantaan kaupunki rahoitti rakennusaikaiset kustannukset. Momentin määrärahassa on otettu huomioon suoritus kaupungille.

Kehätien parantamista esitetään jatkettavaksi. Kehä III on Helsinki—Vantaan lentoaseman maaliikenteen tärkein syöttöyhteys, Vantaan joukkoliikenteen runkoväylä ja Vuosaaren sataman tavaraliikennevirtojen välittäjä. Maankäyttö Kehä III:n varrella kehittyy voimakkaasti ja liikennemäärät ovat suuret (30 000—60 000 autoa päivässä). Tie ruuhkautuu päivittäin valo-ohjatuissa tasoliittymissä ja liikenteen sujuvuutta haittaavat lisäksi eritasoliittymien lyhyet rampit ja linja-autopysäkkien liian lyhyet kiihdytyskaistat. Ongelmat pahenevat liikenteen kasvun myötä.

E18 Kehä III, 2. vaihe -hanke sisältää Lentoasemantien ja Tikkurilantien eritasoliittymien rakentamisen ja bussiramppien parantamisen, kolmansien kaistojen rakentamisen Lahdentien ja Hakunilan eritasoliittymien välille, uusien ramppien rakentamisen Porvoon väylän liittymään niin, että vasemmalle kääntyminen mahdollistuu ilman liikennevaloja sekä liikenteen hallintajärjestelmän toteuttamisen Kehä III:n ja Porvoon välille.

Hankkeen kustannusarvio on 150 milj. euroa, josta valtion rahoitusosuus on 110 milj. euroa ja Vantaan rahoitusosuus 40 milj. euroa. Johtuen bruttobudjetoinnista myös kaupungin osuus budjetoidaan momentille sekä vastaavasti talousarvioon tuloihin. Lisäksi hankkeen osa Lentoaseman eritasoliittymä on tarkoitus toteuttaa jälkirahoitteisena siten, että Vantaan kaupunki rahoittaa väliaikaisesti 50 milj. euroa Lentoaseman eritasoliittymän toteuttamisesta aiheutuvaa valtion rahoitusosuutta ja sitä vastaavat arvonlisäverot. Valtio maksaa em. 50 milj. euroa arvonlisäveroineen takaisin kaupungille korottomana vuosina 2016 ja 2017. Muut hankkeen osat toteutetaan valtion talousarviorahoituksella vuosina 2013—2015. Vuoden 2013 talousarviossa momentille varattu 10 milj. euroa osoitetaan Vantaan kaupungin rahoitusosuutta vastaavien menojen maksamiseen. Vastaava tulo on budjetoitu momentille 12.31.10. Kehittämishankkeen toteutumisen jälkeen jää vielä toteutettavaksi väli Lentoasemantie—Vanhakartano alustavalla noin 140 milj. euron kustannusarviolla. Nyt toteutettavan hankkeen hyötykustannussuhde on 2,5.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Ulkopuolisen rahoituksen muutos 10 000
Valtion jälkirahoitusmaksujen muutos 84 160
Yhteensä 94 160

2013 talousarvio 167 260 000
2012 talousarvio 73 100 000
2011 tilinpäätös 249 600 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Ohjausjärjestelmien uusimista koskevan hankkeen (mom. 31.10.20) ohella ensi vuonna käynnistetään yksi uusi kehittämishanke, joka on E18 Kehä III:n 2. vaihe ja jota koskeva sopimusvaltuus on 150 milj. euroa. Valtion rahoitusosuus on 110 milj. euroa ja Vantaan kaupungin rahoitusosuus 40 milj. euroa. Lisäksi osa hankkeesta (lentoaseman eritasoliittymä) on tarkoitus toteuttaa jälkirahoitteisena siten, että Vantaan kaupunki rahoittaa väliaikaisesti 50 milj. euroa ja valtio maksaa tämän osuuden Vantaan kaupungille vuosina 2016 ja 2017.

Valiokunta pitää hankkeen käynnistämistä erittäin tärkeänä, sillä Kehä III on Helsinki-Vantaan lentoaseman maaliikenteen tärkein runkoväylä ja Vuosaaren sataman tavaraliikennevirtojen välittäjä. Tien liikennemäärät ovat suuret (30 000—60 000 autoa päivässä). Hankkeen hyöty-kustannussuhde on 2,5.

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 167 260 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin menoihin siltä osin kun hankkeita ei ole budjetoitu momentille 31.10.77.

Valtuus

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään

1) aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty

2) sopimuksia hankkeen E18 Kehä III, 2. vaihe toteuttamiseksi enintään 150,0 milj. euron määrästä siten, että hankkeen toteuttamiseksi Liikennevirasto solmii Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Vantaan kaupungin osuus rakentamiskustannuksista on 40 milj. euroa ja kaupunki rahoittaa lisäksi 50 milj. euron määrästä valtion kustannusosuutta, jonka valtio maksaa takaisin kaupungille korottomana hankkeen valmistuttua.

I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp (23.5.2013)

Momentilta vähennetään 10 000 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että

1) hankkeelle E18 Kehä III, 2. vaihe kuluvan vuoden talousarviossa myönnetty 150,0 milj. euron valtuus muutetaan siten, että Liikennevirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia hankkeen toteuttamiseksi enintään 110,0 milj. eurolla, josta Vantaan kaupunki rahoittaa 50,0 milj. euroa valtion kustannusosuutta, jonka valtio maksaa kaupungille takaisin korottomana hankkeen valmistuttua

2) hankkeelle vt 12 Tampereen rantaväylä vuoden 2012 talousarviossa myönnetty enintään 185,0 milj. euron valtuus muutetaan siten, että Liikennevirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia hankkeen toteuttamiseksi enintään 61,0 milj. eurolla.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu momentin 12.31.10 tuloarvion 10 000 000 euron vähennyksestä Vantaan kaupungin lopulliseksi menoksi jäävänä rahoitusosuutena E18 Kehä III, 2. vaihe -hankkeesta.

Hankkeiden E18 Kehä III, 2. vaihe ja vt 12 Tampereen rantaväylä valtuuden tarkistus aiheutuu jälkirahoitteisten hankkeiden budjetointimenettelyjen tarkentamisesta siten, että valtuuden mitoituksessa otetaan huomioon vain valtion vastuulle lopulliseksi jäävä osuus.

2013 I lisätalousarvio -10 000 000
2013 talousarvio 167 260 000
2012 tilinpäätös 73 100 000
2011 tilinpäätös 249 600 000

Eduskunnan kirjelmä EK 21/2013 vp (19.6.2013)