Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

01. Ministeriö ja hallintoPDF-versio

05. Oikeusrekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 139 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:n sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF-P) tuella toteutettavan hankkeen omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Lisäys on siirtoa momentilta 25.01.50 ja aiheutuu rikosuhrimaksujärjestelmän käyttöönoton edellyttämien tietojärjestelmämuutosten menoista.

Rikosuhrimaksujärjestelmä edellyttää muutoksia Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmiin, joiden kustannusarvio vuosina 2016—2017 on yhteensä arviolta 760 000 euroa. Kustannuksista 450 000 euroa on tarkoitus rahoittaa EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta (ISF-P) haettavalla tuella.


2016 I lisätalousarvio 139 000
2016 talousarvio 6 941 000
2015 IV lisätalousarvio 100 000
2015 talousarvio 3 359 000

50. Avustukset (kiinteä määräraha)

Momentilta vähennetään 284 000 euroa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Vähennys käyttösuunnitelmaan (1 000 euroa)

  Alkuperäinen
käyttösuunnitelma
Lisätalousarvio Muutettu
käyttösuunnitelma
       
Avustukset rikosten uhrien tukipalveluja tuottaville yhteisöille (enintään) 3 090 -284 2 806
Avustukset saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ylläpitämiseen (enintään) 3 164 - 3 164
Muut avustukset (enintään) 190 - 190
Yhteensä 6 444 -284 6 160

Selvitysosa:Vähennyksestä 139 000 euroa on siirtoa momentille 25.01.05 rikosuhrimaksujärjestelmän käyttöönoton edellyttämistä tietojärjestelmämuutoksista aiheutuviin menoihin ja 145 000 euroa on siirtoa momentille 33.03.04 lähisuhdeväkivallan uhreille suunnatun 24/7-tukipuhelimen toiminnan käynnistämisestä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin menoihin.


2016 I lisätalousarvio -284 000
2016 talousarvio 6 444 000
2015 talousarvio 4 406 000
2014 tilinpäätös 4 237 607