Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

02. YhteisöveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 4 194 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Vero on 20 % yhteisön verotettavasta tuloksesta. Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tuloverosta ja yhteisön yleisradioverosta. Yhteisöveron saajia ovat valtio ja kunnat.

Yhteisöveroennusteen perusteena ovat tuoreimmat toteutumatiedot ja arviot kunkin verovuoden lopullisesta verosta. Verovuoden 2018 yhteisöveron määrää ennustetaan arvioidun yritysten tuloskehityksen perusteella vuodesta 2016 vuoteen 2018. Arvio verovuoden 2018 lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu verovuoden 2016 verotuksen valmistumisesta saatuihin ennakkotietoihin ja verovuoden 2017 toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalouden tilinpidon toimintaylijäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehitys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutoksia. Varsinkin voimakkaiden suhdannevaihteluiden oloissa toimintaylijäämän antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomattavasti todellisuudesta. Ennusteen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kuitenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokertymän kehitystä suhteessa koko talouden aktiviteettia kuvaavaan kasvuennusteeseen. Yhteisöveroennustetta täydennetään tarvittaessa yritysten tulostietojen ja kertymätietojen pohjalta. Yhteisövero on suhdanneherkimpiä veromuotoja, jonka tuotto on vaihdellut muita veromuotoja enemmän. Muutokset talouskasvussa ja yritysten tulosnäkymissä voivat nopeasti aiheuttaa suuriakin muutoksia yhteisöveron tuottoon.

Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys

  2015 2016
ennuste
2017
ennuste
2018
ennuste
         
Toimintaylijäämän muutos, % 6,5 5,3 10,7 9,1
Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa 4 477 5 699 5 454 5 917
— valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 60,35 69,08 69,66 68,63

Kuntien järjestämän varhaiskasvatusmaksujen alentamisen vaikutusten kompensointi kunnille toteutetaan osin korottamalla kuntien yhteisövero-osuutta 60 milj. eurolla ja alentamalla valtion osuutta vastaavasti. Vuonna 2018 muutoksen arvioidaan kuitenkin alentavan valtion yhteisöveron tuottoa noin 53 milj. euroa yhteisöveron kertymiseen liittyvien ajoitustekijöiden takia. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta, jossa ehdotetaan tehtäväksi edellä mainitusta veroperustemuutoksesta johtuva yhteisöveron jako-osuusmuutos. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaisesti varainsiirtovero ehdotetaan poistettavaksi tietyissä yhtiömuodon muutoksissa. Tämän arvioidaan kasvattavan valtion yhteisöveron tuottoa vuonna 2018 noin 3 milj. eurolla ja pidemmällä aikavälillä noin 8 milj. eurolla vuodessa.

Valtiolle suoritettavalla vuotuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat varat vuodesta 2013 alkaen. Yhteisön yleisradioverolla on tarkoitus kerätä n. 20 milj. euroa vuositasolla.

Verovuoden vero kertyy useamman kalenterivuoden aikana ja näin ollen momentin kertymä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisöverosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöverosta yleensä runsaat 80 % kertyy saman vuoden aikana ennakoina. Verovuoden päättymisen jälkeen ennen verotuksen valmistumista oma-aloitteisesti maksettavien ennakon täydennysmaksujen määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jälkeen kertyy jäännösveroja ja kertymää pienentävät maksettavat ennakonpalautukset. Vuonna 2018 kertyy vielä veroja verovuosilta 2017 ja 2016.

Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2018

   
Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa  
— verovuodelta 2019 480
— verovuodelta 2018 4 990
— verovuodelta 2017 597
— aikaisemmilta verovuosilta 35
Yhteensä 6 102
— josta valtion osuus 4 194

Elinkeinoverotukseen sisältyy useita verotukia. Näistä merkittävimpiä ovat irtaimen käyttöomaisuuden poistojärjestelmään sisältyvä verotuki, n. 610 milj. euroa, ja käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaus, n. 290 milj. euroa. Edellä esitetyt verotukien määrät ovat suuruusluokka-arvioita. Lisäksi käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaudesta aiheutuvan verotuen määrä voi vaihdella suurestikin vuosittain riippuen osakekauppojen määrästä.


2018 talousarvio 4 194 000 000
2017 talousarvio 3 567 000 000
2016 tilinpäätös 3 267 837 072