Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

01. Ansio- ja pääomatuloverotPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 9 511 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Momentille kertyvät luonnollisten henkilöiden ansiotuloista valtion progressiivisen tuloveroasteikon mukaan maksettava vero ja pääomatulovero, jossa on vuodesta 2012 lähtien ollut kaksiportainen veroasteikko. Lisäksi momentille kertyvät rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero sekä henkilön yleisradiovero.

Verotuloennusteen pohjana ovat viimeksi valmistuneen verotuksen eli verovuoden 2015 ansio- ja pääomatuloverojen määrät. Ennuste vuoden 2018 verokertymästä perustuu vuosien 2016 ja 2017 verokertymätietoihin sekä ennusteeseen veronalaisten tulojen kehityksestä vuosina 2016—2018. Ennusteessa huomioidaan veroperusteisiin vuosina 2016 ja 2017 tehdyt ja vuodelle 2018 esitetyt muutokset sekä ennakkotiedot verovuoden 2016 verotuksen valmistumisesta.

Ansiotulojen merkittävin erä on palkkatulot, joiden kehitykseen vaikuttavat työllisyyden ja ansiotason kehitys. Toinen merkittävä ansiotuloerä on eläketulot, joiden arvioidaan kasvavan palkkatuloja nopeammin lähivuosina eläkkeelle siirtyvien määrän kasvaessa ja keskimääräisen eläketulon noustessa. Pääomatuloja ovat mm. luovutusvoitot, osinkotulot, vuokratulot, puun myyntitulot sekä yritystulon pääomatulo-osuus. Merkittävin pääomatuloerä on luovutusvoitot, joita syntyy muun muassa arvopaperi- ja kiinteistökaupasta ja joiden kehitys riippuu varallisuusarvojen kehityksestä.

Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioitu kehitys

Veronalaiset tulot, taso ja muutos 2016
ennuste
milj. €
% 2017
ennuste
milj. €
% 2018
ennuste
milj. €
%
             
Ansiotulot, mistä 126 717 1,7 128 990 1,8 131 862 2,2
— palkkatulot 83 567 1,5 85 071 1,8 86 943 2,2
— eläketulot 30 202 2,9 31 197 3,3 32 251 3,4
Pääomatulot, mistä 11 583 1,5 12 459 7,6 12 967 4,1
— luovutusvoitot 4 602 -1,2 5 169 12,3 5 361 3,7
— osinkotulot 3 612 4,2 3 710 2,7 3 877 4,5

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi vuoden 2018 tuloveroasteikosta ja tuloverolain muuttamisesta. Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin ehdotetaan tehtäväksi vuonna 2018 kuluttajahintaindeksin muutosta vastaava indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla. Työn verotusta ehdotetaan kevennettäväksi yhteensä 300 milj. eurolla, mistä valtion osuus on 190 milj. euroa. Solidaarisuusveron alarajan määräaikaisen alentamisen voimassaoloa ehdotetaan jatkettavaksi. Tuloverolakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan työntekijälle ei synny veronalaista tuloa työnantajan kustantamasta koulutuksesta, joka tapahtuu työnantajan intressissä. Toimenpiteellä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta ansio- ja pääomatuloveromomentin kertymään. Verovapaiden matkakustannusten korvausten maksamisessa sovellettavaa kahden vuoden tilapäisyyden aikarajaa pidennettäisiin kolmeen vuoteen. Toimenpiteellä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta ansio- ja pääomatuloveromomentin kertymään.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta. Henkilön yleisradioveron rakennetta ehdotetaan muutettavaksi parlamentaarisen työryhmän esityksen mukaisesti siten, että kaikkein pienituloisimpia vapautetaan verosta. Samalla veroa kevennettäisiin siten, että yleisradioveron kertymä vastaa Yleisradio Oy:n määrärahaa. Hallitus antaa eduskunnalle myös talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaisesti varainsiirtovero ehdotetaan poistettavaksi tietyissä yhtiömuodon muutoksissa.

Asuntolainan korkovähennysoikeuden supistamista jatketaan hallitusohjelman mukaisesti. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti vähennysoikeutta rajataan vuosina 2016—2019 10 prosenttiyksikköä vuodessa niin, että vuonna 2019 asuntolainan koroista vähennyskelpoista on 25 %. Vuonna 2018 asuntolainan koroista vähennyskelpoista osuutta alennetaan 45 prosentista 35 prosenttiin. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti määräaikaisen lapsivähennyksen voimassaolo päättyy vuoden 2017 lopussa. Muutosten vaikutus valtion ansio- ja pääomatuloverojen tuottoon on esitetty alla olevassa taulukossa.

Ansio- ja pääomatuloverotukseen esitettävien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2018 ja vuositasolla (milj. euroa)

  Vaikutus
vuonna 2018
Vaikutus vuositasolla
     
Ansiotuloverotuksen indeksitarkistus -113 -123
Työn verotuksen keventäminen -174 -190
Solidaarisuusveron alarajan määräaikaisen alentamisen jatko 28 30
Asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen 16 17
Määräaikaisen lapsivähennyksen voimassaolon päättyminen 18 20
Yleisradioveron muutos -4 -7
Varainsiirtoveron poisto tietyissä yhtiömuodon muutoksissa -3 -14
Yhteensä -232 -267
— josta verotuottoa lisäävät 62 67
— josta verotuottoa vähentävät -294 -334

Kunkin verovuoden ansio- ja pääomatulovero kertyy useamman kalenterivuoden aikana, joten momentin kertymä koostuu eri verovuosilta maksuunpantujen verojen tilityksistä. Momentin kertymään vaikuttavat myös verontilityksissä sovellettavat veronsaajien jako-osuudet ja niiden mahdolliset oikaisut. Ansio- ja pääomatuloverojen kertymäaikataulua sekä jako-osuuksia ja niiden merkitystä tuloennusteessa on kuvattu tarkemmin valtiovarainministeriön 28.9.2015 päivätyssä muistiossa Budjettitalouden tuloarvioiden laadintamenettelyt valtiovarainministeriössä (www.vm.fi).

Verovuosina 2015—2018 maksuunpantujen verojen määrät (milj. euroa)

  2015
toteutuma
2016
ennuste
2017
ennuste
2018
ennuste
         
Progressiivinen tulovero 5 874 5 767 5 454 5 402
Pääomatulovero 2 648 2 856 3 088 3 232
Yleisradiovero 503 485 487 486

Arvio valtion ansio- ja pääomatuloveron kertymästä vuonna 2018 (milj. euroa)

   
Ansio- ja pääomatulovero 8 609
Rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero 416
Yleisradiovero 486
Yhteensä 9 511

Ansio- ja pääomaverotuloennusteeseen liittyvät riskit aiheutuvat suurelta osin pääomatuloennusteen epävarmuudesta sekä mahdollisista jako-osuuksien oikaisuista. Myös lähdeveron tuotto on vaihdellut arvaamattomasti, pääasiassa johtuen aikaisempina vuosina maksettujen lähdeverojen palautuksista. Pääomatulojen kehitys on epätasaisempaa kuin ansiotulojen ja ne reagoivat talouden suhdanteisiin ansiotuloja voimakkaammin. Lisäksi pääomatulojen ennustamista vaikeuttaa se, että niistä saadaan suhteellisen vähän toteutumatietoa ennen verotuksen valmistumista. Vuoden 2018 talousarvioesitystä laadittaessa tuoreimmat valmistuneen verotuksen mukaiset tiedot pääomatuloista ovat vuodelta 2015. Talousarviovuoteen ja sitä edeltävään verovuoteen liittyvät jako-osuuksien oikaisut saattavat muuttaa momentin kertymää useilla kymmenillä tai jopa sadoilla miljoonilla euroilla. Etenkin suhdannekäänteiden yhteydessä näitä muutoksia on vaikea ennakoida.

Ansio- ja pääomatuloverotuksessa on määritelty 53 verotukea, joista 41:lle pystytään esittämään arvio tuen määrästä. Vaikutukset on arvioitu kaavamaisesti muiden verotukien vaikutuksista irrallaan, eikä yksittäisen verotuen poistaminen välttämättä kasvattaisi verotuloja tuen määrää vastaavasti. Osa ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista on luonteeltaan enemmän verotuksen yleiseen tasoon vaikuttavia vähennyksiä, kuin suppealle ryhmälle kohdennettuja tukia. Tällaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi ansiotulovähennys ja työtulovähennys, joilla säädellään työhön kohdistuvaa verorasitusta, sekä eläketulovähennykset, joilla säädellään eläkkeiden verotuksen tasoa. Erityistapaus on laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuva verotuki, joka on ennemminkin teoreettinen verotuki kuin varsinainen verotuksessa myönnettävä huojennus.

Ansio- ja pääomaverotuksen verotukien arvioidaan vähentävän kaikkien veronsaajien verotuottoja yhteensä noin 17,3 mrd. euroa (sisältäen laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuvan verotuen, n. 3,6 mrd. euroa) v. 2018. Tästä valtion veroihin kohdistuva vaikutus on noin 9,1 mrd. euroa.

Ansio- ja pääomatuloverotuksen verotukien lukumäärää kasvattaa vuonna 2018 työnantajan tarjoaman koulutuksen verovapaus. Tälle verotuelle ei pystytä laskemaan euromääräistä arviota. Työtulovähennyksen korottaminen ansiotuloverokevennyksen yhteydessä kasvattaa verotukien euromäärää. Asuntolainan korkovähennyksen supistaminen pienentää verotukien euromäärää. Määräaikaisen lapsivähennyksen voimassaolo päättyy vuoden 2017 lopussa.

Arvio ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista vuosina 2016—2018 (milj. euroa, kaikki veronsaajat yhteensä)

  2016 2017 2018
       
Lakisääteisten eläke-, työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksujen vähennyskelpoisuus 2 805 3 245 3 540
Työtulovähennys 2 570 2 885 3 095
Kotitalousvähennys 365 395 395
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus 195 195 200
Valtionverotuksen eläketulovähennys 270 290 300
Vapaaehtoisen eläkevakuutusmaksun vähennyskelpoisuus 85 90 90
Lapsilisien verovapaus 500 485 486
Eräiden muiden sosiaalietuuksien verovapaus 990 990 1 010
Asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuus 170 140 120
Laskennallisen asuntotulon verovapaus 3 450 3 500 3 600
Oman asunnon myyntivoiton verovapaus (suuruusluokka-arvio) 1 300 1 300 1 300
Muut 3 414 3 490 3 405
Yhteensä 16 114 17 005 17 540

2018 talousarvio 9 511 000 000
2017 talousarvio 9 029 000 000
2016 tilinpäätös 9 382 215 786