Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 31 364 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja tiedelaitoksia koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan menojen ja avustusten maksamiseen sekä CIMOn kanssa erikseen sovittaviin korkeakoulujen kansainvälistymistä edistäviin apurahoihin

2) korkeakoulujen ja tieteen yhteisten tietoteknisten palvelujen ja tietoverkon rahoittamiseen, korkeakoulujen ja tieteen toiminnan seurannan ja ohjauksen tietojärjestelmien sekä muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

4) enintään 186 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Selvitysosa:Kehittämistoimilla tuetaan erityisesti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän rakenteellista kehittämistä ja uudistamista. Tavoitteena on korkeakoulujen ja tieteen yhteisillä tai yhtenäisillä tietoteknisillä palveluilla kohottaa tukitoimintojen palvelutasoa, alentaa kustannuksia ja edistää sähköistä asiointia. Opintojen nopeuttamiseksi ja opintojen aloitusiän alentamiseksi kehitetään uutta korkeakoulujen sähköistä hakujärjestelmää.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminta 2 583 000
Korkeakoulujen ja tieteen yhteiset tietotekniset palvelut ja tietoverkko 28 781 000
Yhteensä 31 364 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Euroopan antiprotoni- ja ionitutkimuslaitoksen (FAIR) jäsenmaksu (siirto momentille 29.40.66) -600
Kertaluonteiset lisäykset -2 700
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -719
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -48
Yhteensä -4 067

2014 talousarvio 31 364 000
2013 III lisätalousarvio 200 000
2013 talousarvio 35 431 000
2012 tilinpäätös 30 526 000