Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              22. Eräät ympäristömenot
              60. Siirto öljysuojarahastoon
              70. Alusinvestoinnit
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

10. Ympäristön- ja luonnonsuojeluPDF-versio

Selvitysosa:Lukuun on budjetoitu ympäristön- ja luonnonsuojelua edistävään toimintaan hallinnonalalla ja ympäristötehtäviä aluehallinnossa hoitavissa virastoissa pääosin käytettävät määrärahat.

Ympäristönsuojelu

Ympäristönsuojelun määrärahoilla on tavoitteena erityisesti parantaa Itämeren, sisävesien ja pohjavesien tilaa, vähentää pilaantuneesta maaperästä aiheutuvia ympäristöriskejä ja ehkäistä öljy- ja kemikaalivahingoista aiheutuvia ympäristövaurioita. Toimenpiteitä Itämeren sekä sisävesien tilan parantamiseksi ja niiden kohdistuvien ympäristöuhkien ehkäisemiseksi ja torjumiseksi rahoitetaan ja toteutetaan eri hallinnonaloilla laaja-alaisena yhteistyönä tavoitteena toimenpiteiden mahdollisimman hyvä vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Itämeren suojelutoimien tehostamisessa keskeisellä sijalla ovat yhteistyö muiden Itämerivaltioiden kanssa sekä merenhoidon, HELCOMin toimintaohjelman ja EU:n Itämeren alueen strategian toimeenpano samoin kuin yhteistyö Pietarin ja muun Luoteis-Venäjän kanssa Itämeren kuormituksen vähentämiseksi. Vuoden 2013 HELCOM:n ministerikokouksessa arvioitujen ja sovittujen ravinnekuormitusta koskevien vähentämistavoitteiden ja muiden päätösten toimeenpano käynnistetään.

Itämeren ja sisävesien tilan parantamiseksi edistetään tehokkaiden vesien- ja merensuojelutoimenpiteiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Erityisesti tehostetaan maatalouden vesiensuojelua ja ravinteiden kierrätystä. Metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelussa edistetään uusien vesiensuojelumenetelmien kokeilua sekä valmistellaan valtakunnallisia mitoitus- ja käyttöohjeita. Vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden inventointien tietoja käytetään sekä edistämään Itämeren luontotyyppien, lajien ja merialueiden suojelua että tukemaan meren ja sen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Jätevesien käsittelyn keskittämistä nykyistä isompiin, tehokkaampiin ja toimintavarmempiin yksiköihin edistetään tukemalla yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviä siirtoviemärihankkeita. Avustuksilla tuetaan haja-asutuksen jätevesihuoltoa ja pohjavesien suojelusuunnittelua.

Vesien kunnostuksella poistetaan järvien sisäistä kuormitusta ja voidaan parantaa niiden tilaa pysyvästi sekä lisätä huomattavasti vesien virkistyskäyttöarvoa. Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostustarvetta selvitetään järjestelmällisesti. Kiireellisimpiä kohteita myös kunnostetaan valtion jätehuoltotyönä erityisesti terveys- ja pohjavesihaittojen poistamiseksi silloin, kun edellytykset valtion osallistumiselle ovat muuten olemassa.

Vihreää taloutta edistetään kehittämis- ja kokeiluhankkein, kansainvälisten ilmastoneuvottelujen ja päästövähennysten edellyttämillä vaikutusarvioinneilla ja selvityksillä sekä ilmastopaneelin toiminnalla.

Öljy- ja kemikaalivahinkojen riittävä torjuntavalmius ehkäisee ja vähentää onnettomuuksista aiheutuvia vaurioita. Tavoite on ylläpitää vesi- ja merialueiden viihtyisyyttä ja käyttökelpoisuutta virkistykseen ja taloudelliseen toimintaan. Merikelpoista torjuntakalustoa tarvitaan edelleen riittävän torjuntavalmiuden saavuttamiseksi.

Öljyjätemaksuilla tuetaan valtakunnallisesti kattavan öljyjätehuoltojärjestelmän ylläpitoa ja öljyn pilaamien alueiden kunnostusta.

Luonnonsuojelu

Suomen luonnonsuojelualueverkostoa täydennetään jatkamalla yksityisomistuksessa olevien luonnonsuojeluun varattujen alueiden hankinta- ja korvausneuvotteluja. Soidensuojeluohjelmaa valmistellaan.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) 2008—2020 toteutusta jatketaan yhteistyössä metsäviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Yksityisomistuksessa olevia metsiä pyritään saamaan suojeluun vapaaehtoiselta pohjalta. Nykyisessä METSO-ohjelmassa tavoitteena on saada suojeluun 96 000 hehtaaria uusia metsäalueita. Vuosina 2005—2012 on toteutettu noin 25 700 hehtaaria.

Luonnonsuojelualueilla jatketaan metsien ja soiden ennallistamista, perinnebiotooppien kunnostusta ja hoitoa sekä luontotyyppien inventointia. Natura 2000 -verkoston alueiden suojelutoimien ensisijaisena tavoitteena on parantaa lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa.

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointeja edistetään kustannustehokkaasti. Luonnonsuojelulain mukaisten maisemanhoitoalueiden valmistelua jatketaan.

Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttämiseksi tehostetaan toimia, jotka perustuvat v. 2010 valmistuneeseen eliölajien uhanalaisuusarviointiin ja v. 2008 valmistuneen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin pohjalta laadittuun toimintaohjelmaan.

Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien toiminnalliset tavoitteet on asetettu momentin 35.10.52 perusteluissa.

20. Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 5 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) öljy- ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä, alusten torjuntavalmiuden ylläpidosta, torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahingon torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista aiheutuviin menoihin

2) ympäristövahinkojen torjunnan kansainvälisestä yhteistyöstä, koulutus- ja kehittämistoiminnasta ja oikeudenkäynneistä aiheutuviin menoihin, öljyntorjuntavarastojen vuokriin ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin osallistuvien palkkioihin

3) menoihin, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja joudutaan palauttamaan, eikä kaikkia kustannuksia aina saada heti perityksi aiheuttajalta.

Torjuntakaluston hankintamenot budjetoidaan sitoumusperusteisina.

Valtuus

Vuonna 2014 saadaan tehdä 10-vuotisia kokonaispalvelusopimuksia öljyntorjuntapalvelujen ostamisesta enintään 4 000 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

Selvitysosa:Menot, jotka aiheutuvat laittomien kansainvälisten jätesiirtojen palauttamisesta toimivaltaiselle viranomaiselle, peritään takaisin jätteen viejältä ja tuloutetaan momentille 12.35.99.

Korvaukset öljysuojarahastosta ja vahinkojen aiheuttajilta tuloutetaan momentille 12.35.10. Korotetun öljysuojamaksun perimistä on jatkettu vuosille 2013—2015.

Suomen ympäristökeskus sopii öljyntorjuntapalvelujen ostamisesta yhteistyössä Liikenneviraston kanssa liittyen momentille 31.30.66 vuoden 2013 talousarviossa osoitettuun enintään 53 030 000 euron valtuuteen liikennepalvelujen ostamiseksi. Yhteysalusliikennepalvelujen ostamisella turvataan kokonaispalvelut, joissa palveluntuottajat vastaavat Kotka—Pyhtään ja Hiittisten reiteillä liikennöivien alusten hankinnasta ja ylläpidosta. Alukset soveltuvat myös öljyntorjuntatehtäviin. Yhteysalusliikennepalvelut, öljyntorjuntapalvelut mukaan lukien on kilpailutettu. Alusten suunnittelu ja rakentaminen tapahtuu vuosina 2012—2013. Palvelusopimukset koskevat vuosia 2014—2023. Öljyntorjuntapalvelujen ostamisen kustannuksiin haetaan vastaavaa korvausta öljysuojarahastosta. Vastaavansuuruinen valtuus myönnettiin vuoden 2010 ensimmäisessä lisätalousarviossa, mutta se jäi käyttämättä.


2014 talousarvio 5 200 000
2013 talousarvio 5 200 000
2012 tilinpäätös 5 197 360

21. Eräät luonnonsuojelun menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 840 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yksityisten luonnonsuojelualueiden ja muiden luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden alueiden sekä maisema-alueiden inventointiin, merkintään ja hoitoon

2) Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) toimenpiteisiin, jotka koskevat erityisesti viestintää, inventointeja, yhteistyötä ja seurantaa

3) uhanalaisten eliölajien seurantaan, suojeluun ja hoitoon, rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseen sekä vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten ja EU:n CITES-asetuksen edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen

4) luonnonsuojelusuunnitteluun, maa-aineslain soveltamiseen sekä pohjavesien suojeluun liittyvään suunnitteluun ja kunnostamiseen

5) enintään 20 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin, edellä olevien perustelujen mukaisiin tehtäviin.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahalla inventoidaan ja hoidetaan yksityisiä luonnonsuojelualueita erityisesti siltä osin, kuin hoito ei kuulu Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan (METSO). Luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien inventointeja jatketaan. Valmistellaan ja toteutetaan luonnonsuojelulain mukaisia uhanalaisten lajien suojeluohjelmia. Luonnon monimuotoisuutta edistäviä hoitosuunnitelmia ja -toimenpiteitä tehdään arvokkailla perinnebiotoopeilla. Pääasiassa valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille laaditaan hoitosuunnitelmia ja niiden inventointitietoja ajantasaistetaan. Luonnonsuojelulain mukaisten maisemanhoitoalueiden valmistelua edistetään. Maa-ainesten kestävään käyttöön ja pohjavesien suojeluun liittyviä hankkeita jatketaan. Maa-ainesten ottoalueiden kunnostusta ennen maa-aineslain voimaantuloa syntyneillä alueilla tehdään mahdollisuuksien mukaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Soidensuojeluohjelman valmisteleminen (kertaluonteinen siirto momentilta 35.10.63) 300
Soidensuojeluohjelman valmistelun loppuunsaattaminen 100
Yhteensä 400

2014 talousarvio 2 840 000
2013 talousarvio 2 440 000
2012 tilinpäätös 2 440 000

22. Eräät ympäristömenot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 15 860 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ympäristön kunnostuksen ja hoidon kulutusmenoluonteisiin menoihin, jotka liittyvät toiminnan kehittämiseen ja hankkeiden valmisteluun sekä valtion hankkeista johtuviin tarkkailu- ja muihin velvoitteisiin

2) vesiseurantaverkoston ylläpitämiseen ja kehittämiseen

3) ympäristötehtävien laboratoriopalveluiden ja muiden ostopalvelujen hankintaan

4) ympäristötehtäviin liittyviin yhteisiin kehittämishankkeisiin ja koulutuksen järjestämiseen

5) vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointeihin

6) ravinnekierrätyksen edistämiseen Itämeren kuormituksen vähentämiseksi sekä Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueiden maatalouden vesiensuojelun tehostamiseen

7) merenhoidon suunnittelun yhteensovittamiseen

8) päästövähennystavoitteisiin ja kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin liittyviin selvityksiin, ilmastopolitiikan kehittämiseen sekä vihreää taloutta edistäviin kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin

9) enintään 53 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen kohtien 1—4 tehtäviin, enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kohdan 4 tehtäviin sekä enintään 17 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kohtien 5—8 tehtäviin.

Momentille nettoutetaan työnantajalle maksettavat sairaus- ja äitiyspäivärahat.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Ympäristönsuojelun menot 5 800 000
Ympäristötehtävien ohjaus ja kehittäminen 2 700 000
Itämeren suojelu 4 840 000
Vihreän talouden kehittäminen ja kokeiluhankkeet 2 520 000
Yhteensä 15 860 000

Määrärahasta 2 800 000 euroa on tarkoitus käyttää ympäristön- ja vesien kunnostushankkeiden valmisteluun ja yhteiseen kehittämistoimintaan, velvoitteiden hoitoon sekä vesiseurantaverkoston ylläpitoon ja hoitoon ja 3 000 000 euroa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten laboratorio- ja muiden ympäristötehtävien ostopalvelujen hankintaan.

Itämeren kuormituksen vähentämiseksi ja Saaristomeren tilan parantamiseksi määrärahaa kohdennetaan erityisesti Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueille ravinnekierrätysohjelman kehittämishankkeisiin ja suojelutoimenpiteisiin. Itämeren suojelun määrärahaa käytetään myös vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointeihin, joilla on tavoitteena saada vuoteen 2015 mennessä yleiskuva Suomen merialueella esiintyvien tärkeiden luontotyyppien ja lajien levinneisyydestä niin, että merialueen käyttö ja suojelu voidaan suunnitella ekosysteemilähestymistavan edellyttämällä tavalla. Merenhoidon suunnittelulla toteutetaan osaltaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa ja muita Itämeren suojelun tavoitteita.

Määrärahaa käytetään myös vihreää taloutta edistäviin kehitys- ja kokeiluhankkeisiin, kansainvälisten ilmastoneuvottelujen ja päästövähennystavoitteiden vaikutusselvityksiin, ilmastopaneelin toimintaan sekä kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman ja jätteiden kierrätyksen kokeiluhankkeisiin.

Määrärahaa on tarkoitus käyttää myös ympäristötehtävien ohjauksen ja hoidon vahvistamiseen sekä ympäristöhallinnon yhteisiin kehittämishankkeisiin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Itämeri-rahoituksen lisäys 700
Kertaluonteisen lisäyksen poisto -1 000
Ympäristöhallinnon ohjauksen vahvistaminen ja muu kehittäminen 2 000
Ympäristötehtävien ohjaus- ja kehittämistoiminnon vahvistaminen (siirto momentille 35.01.01) -300
Yhteensä 1 400

2014 talousarvio 15 860 000
2013 talousarvio 14 460 000
2012 tilinpäätös 14 160 000

52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 28 755 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa toteutettaviin Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin seuraavasti:

1) Metsähallituksen hallinnassa olevien kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden sekä erämaa-alueiden hoidon ja opastustoiminnan menoihin

2) luonnonsuojelualueilla niiden suojelutarkoitusta palvelevaan rakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenoihin samoin kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen

3) sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden hankintahinta on yli 10 000 euroa ja taloudellinen käyttöaika yli kolme vuotta.

Lisäksi Metsähallitus saa käyttää näihin julkisiin hallintotehtäviin Metsähallitukselle kertyvät sellaiset julkisten hallintotehtävien tulot, jotka kuuluvat ympäristöministeriön toimialaan.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Toiminnan tavoitteet ympäristöministeriön toimialan osalta ovat:

  • — Metsähallitus osallistuu Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden toteuttamiseen ja alueiden tilan säännölliseen arviointiin sekä vastaa koko suojelualueverkoston hoidon ja kunnossapidon vaikuttavuuden arvioinnista.
  • — Metsähallitus parantaa uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojelutasoa täydentämällä niitä koskevaa tietopohjaa ja kohdentamalla sen perusteella suojelutoimet mahdollisimman tehokkaasti.
  • — Metsähallitus edistää ekosysteemien kytkeytyneisyyttä ja heikentyneiden ekosysteemien ennallistamista sekä ylläpitää ja parantaa ekosysteemipalvelujen toimintaa hallinnassaan olevilla suojelualueilla.
  • — Metsähallitus luo edellytyksiä luontomatkailulle ja luonnon virkistyskäytölle parantamalla käytön kannalta keskeisten luonnonsuojelualueiden palveluvarustusta, opastusta ja kulutuskestävyyttä.
  • — Metsähallitus viestii tehokkaasti luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja käyttömahdollisuuksista edistäen luonnossa virkistäytymisestä koituvia myönteisiä vaikutuksia.

Selvitysosa:Ympäristöministeriö asettaa Metsähallituksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet:

Määrälliset tavoitteet

  2011
toteutuma
2012
toteutuma
2013
arvio
2014
tavoite
         
Alueiden hallinta        
Natura-alueiden määrä, joille valmistuu hoito- ja käyttösuunnitelma 20 18 13 15
Luonnonsuojelu        
Ennallistaminen (ha) 2 148 1 897 2 240 2 240
Perinnebiotooppien hoito (ha) 3 071 3 388 3 215 3 500
Arvokkaiden luontotyyppien hoito ja kunnostus (ha) 313 332 300 300
Luontotyyppien inventointi (ha) 47 310 77 613 52 500 70 000
Vedenalaisten luontotyyppien inventointi (ha) 5 345 10 000 9 000 9 000
Metsähallituksen vastuulle osoitettujen nisäkkäiden ja lintujen seuratut kohteet (kpl) 1 789 1 886 1 750 1 750
METSO-ohjelman lajistokartoitukset (kpl) 1 000 1 620 700 1 500
Luonnon virkistyskäyttö        
Virkistyspalvelujen asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) 4,3 4,2 >=4 >=4
Kansallispuistojen käynnit (kpl) 2 086 500 2 087 300 2 090 000 2 095 000
Luontokeskusten ja muiden asiakaspisteiden käynnit (kpl) 833 000 896 500 950 000 1 000 000

Metsähallitus

  • — vastaa yksityisten suojelualueiden hoidon käytännön toimenpiteistä
  • — osallistuu suojelualueiden säädösvalmisteluprojektiin yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa
  • — osallistuu merenhoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon ja kehittää sisävesien monimuotoisuuden suojelua
  • — osallistuu soidensuojelun täydennysohjelman valmisteluun sekä suojeltujen soiden vesitalouden turvaamisen edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseen
  • — osallistuu Natura 2000 -verkostoa koskevan tietokannan päivitykseen
  • — vastaa luonnonsuojelualueiden tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta
  • — seuraa asiakastyytyväisyyttä kansallispuistoissa, asiakaspalvelupisteissä ja Luontoon.fi -verkkopalvelussa
  • — ylläpitää ja hoitaa kulttuurihistoriallista kiinteistövarallisuutta valtion kiinteistöstrategian periaatteiden mukaisesti.

Metsähallituksen ympäristöministeriön toimialaan kuuluvista julkisista hallintotehtävistä arvioidaan Metsähallitukselle kertyvän tuloja arviolta 3 200 000 euroa, josta noin 150 000 euroa on tarpeettomien kiinteistöjen myyntituottoja.

Muut tunnusluvut

  2011
toteutuma
2012
toteutuma
2013
arvio
2014
esitys
         
Kansallispuistojen hoito (kpl) 37 37 37 37
Muiden luonnonsuojelualueiden hoito (kpl) 507 515 640 680
Kansallispuistojen hoito (ha) 981 000 980 000 984 000 986 000
Muiden luonnonsuojelualueiden hoito (ha) 702 000 702 000 750 000 970 000
Muiden luonnonsuojelukohteiden hoito (ha) 1 011 000 1 040 000 997 000 784 000
Erämaa-alueiden (12 kpl) hoito (ha) 1 490 000 1 490 000 1 490 000 1 490 000
Erityisesti suojeltavien lajien esiintymien suojelu (kpl) 4 141 4 371 4 550 4 750
Muiden uhanalaisten ja luontodirektiivilajien esiintymien suojelu (kpl)1) 25 825 27 012 28 500 30 000
Muinaisjäännösten lkm (kpl, Museoviraston rekisteri) 4 642 2 380 2 450 2 550
Suojeltujen rakennusten lukumäärä (kpl) 233 267 301 310
Luontokeskusten ja muiden asiakaspisteiden määrä (kpl) 29 30 31 31

1) Perustuu voimassaolevaan uhanalaisia ja erityisesti suojeltavia lajeja koskevaan asetukseen myös v. 2013—2014.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 1 000 000 euroa kulttuurihistoriallisesti merkittävän kiinteistövarallisuuden siirrosta Museovirastosta Metsähallituksen luontopalvelujen hoidettavaksi.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Eduskunnan lisäyksen poisto -700
Tuottavuustoimet (-1 htv) -45
Valtion kulttuurihistoriallisen kiinteistövarallisuuden hallinta ja hoito 1 000
Metsähallituksen luontopalvelut (HO) 500
Palkkausten tarkistukset 56
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -40
Yhteensä 771

2014 talousarvio 28 755 000
2013 III lisätalousarvio 4 500 000
2013 talousarvio 27 984 000
2012 tilinpäätös 31 889 000

60. Siirto öljysuojarahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986) 7 §:n nojalla öljysuojarahastoon tehtävän siirron maksamiseen.

Selvitysosa:Öljyjätemaksuina kertyvistä varoista voidaan valtion talousarviossa siirtää osa öljysuojarahastoon käytettäväksi öljyn pilaamien maa-alueiden puhdistuskustannusten korvaamiseen. Korvausperusteista on säädetty tarkemmin öljysuojarahastosta annetun lain (1406/2004) 15 §:ssä.

Määräraha yhdessä momentin 35.10.65 määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille 11.19.08.


2014 talousarvio 3 000 000
2013 talousarvio 3 000 000
2012 tilinpäätös 3 700 000

61. Ympäristönsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 11 542 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisiin avustuksiin yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin

2) valtion töinä tai avustuksina toteutettavien ympäristötöiden suunnittelusta ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista aiheutuvien menojen sekä jätelaissa (646/2011) säädettyjen valtion jätehuoltotöiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimisen tukemiseen

4) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen (209/2011) toimeenpanon vauhdittamisen edellyttämän neuvonnan ja opastuksen tukemiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeista aiheutuvien enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen. Momentin määrärahasta rahoitettu, valtion työnä toteutettu ja valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi kunnalle tai muulle yhteistyökumppanille. Samalla on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan on luovutuksen jälkeen noudatettava.

Valtuus

Uusia hankkeita koskevia sopimuksia ja sitoumuksia saa tehdä niin, että niistä vuoden 2014 jälkeen aiheutuva määrärahan tarve on enintään 4 500 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahasta 2 000 000 eurolla avustetaan haja-asutuksen jätevesineuvonnan, yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojeluinvestointien ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien toteuttamista, 8 030 000 eurolla avustetaan tai toteutetaan valtion töinä yhteishankkeina pilaantuneiden alueiden ja vesistöjen kunnostusta sekä muita ympäristötöitä sekä noin 1 512 000 euroa käytetään näiden hankkeiden arvioituihin arvonlisäveromenoihin.

Yhdyskuntien ja haja-asutusalueiden vesiensuojelua edistävillä investoinneilla ja pohjavesien suojelusuunnitelmilla toteutetaan valtioneuvoston hyväksymiä vesienhoitosuunnitelmia, valtakunnallista viemäröintiohjelmaa ja Suomen Itämeren suojeluohjelmaa. Avustuksilla edistetään erityisesti haja-asutuksen talousjätevesien käsittelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (209/2011) toimeenpanoa sekä ravinteiden poistoa yhdyskuntajätevesistä. Määrärahalla rahoitetaan myös avustuksin tai valtion töinä yhteisrahoitteisia siirtoviemäreitä ja yhdysvesijohtoja, pilaantuneiden alueiden kunnostuksia, vesistökunnostuksia ja muita ympäristötöitä.

Haja-asutusalueiden jätevesineuvonnalla tuetaan kiinteistöjen jätevesien tarkoituksenmukaisten käsittelyratkaisujen toteuttamista. Pohjavesien suojelutoimenpiteet edellyttävät kuntien osallistumista suojelusuunnitelmien laatimiseen.

Momentilta maksettavan arvonlisäveron käyttöä seurataan ja tarvittaessa tehdään muutokset määrärahan mitoitukseen.

Vesihuolto- ja ympäristökunnostushankkeita rahoitetaan vähäisessä määrin lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan budjetoiduista momentin 32.01.02 määrärahoista lähinnä työmaiden työnjohdon palkkaus- ja muina kulutusmenoina.

Määrärahan arvioitu käyttö

    Kokonaiskustannusarvio
1 000 €
Valtion osuus
edellisestä
1 000 €
Myönnetty
aikaisemmin
1 000 €
Myönnetään
           
           
1. Uudet ympäristötyöhankkeet 27 900 8 800   5 100 000
2. Keskeneräiset ympäristötyöhankkeet        
3. Pilaantuneiden alueiden kunnostus       1 340 000
4. Vesistöjen kunnostus ja muut ympäristötyöt       1 590 000
5. Muut avustukset       2 000 000
6. Arvonlisävero       1 512 000
  Yhteensä 27 900 8 800   11 542 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2014 2015 2016 2017 Yhteensä
vuodesta
2014 lähtien
           
Vuoden 2014 sitoumukset - 2 500 2 000 - 4 500
Menot yhteensä - 2 500 2 000 - 4 500

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -1 400
Yhteensä -1 400

2014 talousarvio 11 542 000
2013 talousarvio 12 942 000
2012 tilinpäätös 11 750 000

63. Luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 53 530 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maa- ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia varten sekä erämaa-alueisiin liitettävien alueiden ostamiseen

2) korvausten maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain 24, 25, 29 ja 47 §:n mukaisten päätösten tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä

3) Natura 2000 -verkoston toteuttamisesta aiheutuviin luonnonsuojelulain 53 §:n, maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n sekä yksityistielain 7 a §:n mukaan valtiolle määrättyihin korvauksiin

4) maa-aineslain 8 ja 26 §:n mukaisesti suojelusta aiheutuviin korvauksiin

5) luonnonsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin

6) valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueiden tai yksityisiksi suojelualueiksi perustettavien alueiden arvioinnista, maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä sekä yksityisten suojelualueiden merkinnästä aiheutuviin menoihin ja lisäksi ympäristöministeriön hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon menoihin ja mahdollisiin korvaustoimitusten kuluihin

7) enintään 160 000 euroa erikseen tehtävien yhteistoimintasopimusten perusteella maksettaviin palkkioihin, joilla edistetään maanomistajien tekemien Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) mukaisten tarjousten käsittelyä

8) koron maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan ja korvausten maksuerille, jolloin koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen

9) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista

10) kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille seudullisesti ja valtakunnallisesti merkittävien virkistysaluehankintojen tukemiseen valtionavustuslain nojalla. Hankintojen tulee edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua.

11) metsätuhojen torjunnasta annetun lain perusteella luonnonsuojelualueelta tai luonnonsuojelutarkoitukseen hankitulta valtion alueelta levinneiden metsätuhojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja vahinkojen arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Valtuus

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien, Natura 2000 -verkoston ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) toteuttamiseksi saa tehdä vuonna 2014 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2014 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 10 000 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2015 loppuun mennessä enintään 5 000 000 euroa, vuoden 2016 loppuun mennessä enintään 8 000 000 euroa ja vuoden 2017 loppuun mennessä yhteensä enintään 10 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hankkimalla maata valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin sekä korvausmenettelyllä toimeenpannaan pääasiassa valtioneuvoston vahvistamia luonnonsuojeluohjelmia, Natura 2000 -verkostoa, erityisesti suojeltavien lajien suojelua ja kaavojen suojelualuevarauksia. Lisäksi toteutetaan METSO-ohjelmaa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ohella Metsähallitus jatkaa suojelualuehankintoja. Vuosina 1971—2012 on valtion omistukseen hankittu alueita luonnonsuojelutarkoituksiin yhteensä noin 385 000 hehtaaria ja perustettu yksityisiä suojelualueita korvausta vastaan kaikkiaan 159 000 hehtaaria.

Määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan siten, että luonnonsuojeluohjelmien ja vastaaviin varauksiin kuuluvien alueiden hankintaan valtion omistukseen käytetään 10 000 000 euroa ja korvauksiin 10 000 000 euroa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman mukaisten metsäalueiden hankintaan ja korvauksiin käytetään 33 730 000 euroa. Virkistysalueiden hankinnan tukemiseen varataan 100 000 euroa. Määrärahasta 2 000 000 euroa on tarkoitus osoittaa Metsähallituksen käyttöön.

Päätösosan kohtaan 11) liittyen hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi metsätuhojen torjunnasta, joka korvaa voimassaolevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain (263/1991). Uuden lain myötä luonnonsuojelualueelta levinneiden metsätuhojen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen siirtyy tälle momentille maa- ja metsätalousministeriön pääluokan momentilta 30.60.43. Koska aikaisempien vuosien kokemusten perusteella korvattavien vahinkojen arvioidaan jäävän vähäisiksi, ei esityksellä ole vaikutusta momentin määrärahan mitoitukseen.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2014 2015 2016 2017 Yhteensä
vuodesta
2014 lähtien
           
Vuoden 2014 sitoumukset - 5 000 3 000 2 000 10 000
Menot yhteensä - 5 000 3 000 2 000 10 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Soidensuojeluohjelman valmisteleminen (kertaluonteinen siirto momentille 35.10.21) -300
Yhteensä -300

2014 talousarvio 53 530 000
2013 talousarvio 53 830 000
2012 tilinpäätös 50 830 000

64. EU:n ympäristörahaston osallistuminen ympäristö- ja luonnonsuojeluhankkeisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n komission hyväksymien LIFE-ympäristörahastosta rahoituskauden 2007—2013 ja uuden kauden 2014—2020 osarahoitettavien hankkeiden sekä muiden pilottihankkeiden EU-rahoitusosuuksien maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää noin 60 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen projektitehtäviin. Momentille nettoutetaan työnantajalle maksettavat sairaus- ja äitiyspäivärahat.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään valtionhallinnon organisaatioiden toteuttamiin LIFE+-ohjelman 2007—2013 ja uuden 2014—2020 ohjelmakauden hankkeiden EU-osarahoitukseen.

EU:n suorittama rahoitusosuus LIFE-hankkeisiin ja pilottihankkeisiin tuloutetaan momentille 12.35.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -1 500
Yhteensä -1 500

2014 talousarvio 3 000 000
2013 talousarvio 4 500 000
2012 tilinpäätös 4 000 000

65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain 7 §:n nojalla öljyjätteistä ja niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista ja käsittelystä aiheutuvien korvausten maksamiseen öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997) tarkemmin säädetyin perustein.

Selvitysosa:Määräraha yhdessä momentin 35.10.60 määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille 11.19.08.


2014 talousarvio 1 000 000
2013 talousarvio 1 000 000
2012 tilinpäätös 300 000

66. Kansainvälisen yhteistyön jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 324 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön toimialaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen sekä muihin kansainvälisten sitoumusten aiheuttamiin maksuihin ulkomaille.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Ilmasto ja ilmakehä 200 000
Kemikaalit ja jätteet 90 000
Kasviston, eläimistön ja niiden elinympäristön suojelu 400 000
Meri- ja muu vesiympäristö 560 000
Muut maksut ulkomaille 74 000
Yhteensä 1 324 000

2014 talousarvio 1 324 000
2013 talousarvio 1 324 000
2012 tilinpäätös 1 324 000

70. Alusinvestoinnit (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 13 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää merivoimien öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjaukseen sekä kahden jääolosuhteissa toimivan öljyntorjuntalaitteiston ja muun avomeriöljyntorjuntakaluston hankintaan.

Selvitysosa:Öljyntorjunta-alus Hylje on Suomen 16 öljyntorjunta-aluksesta öljyntorjuntakyvyiltään kolmanneksi suurin ja tehokkain. Alus on rakennettu v. 1981 ja osittain peruskorjattu v. 1991. Sen peruskorjaus on tarpeen tekniikan uudistamiseksi ja aluksen pitämiseksi täydessä torjuntavalmiudessa.

Korvauksia merivoimien öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjauksesta aiheutuneista menoista arvioidaan öljysuojarahastosta saatavan 4 000 000 euroa ja jääolosuhteissa toimivien öljyntorjuntalaitteiden sekä avomeritorjuntakaluston hankinnasta aiheutuneista menoista 1 500 000 euroa. Korvaukset tuloutetaan momentille 12.35.10.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjauksen suunnittelu -500
Öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjaus 12 000
Öljyntorjuntalaitteiston ja avomeriöljyntorjuntakaluston hankinta 1 500
Yhteensä 13 000

2014 talousarvio 13 500 000
2013 talousarvio 500 000
2012 tilinpäätös 850 000